Valkoinen hahmo näkyi selvästi tummaa metsää vasten. Se oli pitkiä aikoja paikallaan, pää alas painettuna. Kylki oli minuun päin ja kiikarin ristikossa. Seisoin saunan jälkeen alasti portailla ja katselin vajaan kilometrin päähän yli rypsipellon, jota viisto ilta-aurinko valaisi.
_ _ _
Olimme eilen vaimon kotipuolessa Varsinais-Suomessa. Appi mainitsi, että valkoinen emähirvi liikkuu kahden vasan kanssa. Kannattaisi katsoa illalla pellon taakse.
Valkoinen hirvi ei ole täällä uusi asia. Sellainen liikkui seudulla jo monta vuotta sitten. Hirviporukat säästivät sen joka syksy. Hirvi sai vasoja, ja aina välillä toinen niistä oli valkoinen – vaikka tutkijoiden mukaan luonnon oikkuna valkoisen värin ei pitänytkään periytyä. Valkoisesta hirvestä kirjoitettiin myös lehdessä. Vuosien kuluessa se alkoi vanheta. Lopulta hirviporukka metsästi sen pois.
_ _ _
”Tuossa se oli Suomakasiinin tien varressa, ojan puolella”, kertoi mammakin näkemästään. Joku valkoisen hirven vasoista oli jäänyt seudulle. Kävin portailla puhaltelemassa kesken saunomisen ja katsoin metsän reunaan. Siellä oli valkoinen piste. Hain kiikarin ja katsoin tarkemmin, ettei kyseessä ollut valkoinen rehupaali.
Välillä ylös ojentuva kaula ja ruumistakin valkoisempi pää osoittivat, että valkoinen hirvi siellä ruokaili kaikessa rauhassa. Laitoin vaatetta päälle ja istuin alas. Seurasin hirven rauhallista syömistä kesäillassa varmaan puolen tunnin ajan, kello oli 22.30 kun lopetin. Tämäkin hirvi saisi olla rauhassa paikallisilta hirvimiehiltä, ainakin niin kauan kun se saisi vasoja vanhuuteensa asti.
_ _ _
Pari päivää sitten perjantaina oli sateiden jälkeen ensimmäinen aurinkoinen päivä. Makasin hetken mökin laiturilla uinnin jälkeen ja seurasin hämähäkkiä. Se oli paikallaan auringossa, joka lämmitti sen kantamaa pyöreää, metallinhohtoista kuulaa. Kuulan halkaisija on vähän toista senttiä. Sen sisällä ovat naaraan munimat munat. Pian se kutoo niille seittiteltan ja jää vahtimaan poikasten kehittymistä.
Olemme tottuneet rantahämähäkkiin (Dolomedes fimbriatus), joita on elellyt laiturilla jo ainakin parinkymmenen vuoden ajan. Oudompaa laiturilla köllöttelijää vieressä lepäilevä hämähäkki saattaisi hätkähdyttää, sillä on nimittäin kokoa enemmän kuin muilla Suomen hämähäkkilajeilla, raajan kärjestä raajan kärkeen jopa seitsemän senttiä. Aragnofoobikko saattaisi hyvinkin nopeasti häipyä laiturilta. Minulle rantahämähäkin näkeminen on kuin tapaisi vanhan tutun.
Toivon, että sen munista kuoriutuvat poikaset saavat elellä rauhassa, kuten monet muutkin mökkirannan vuosien varrelta tutut asukkaat. Puukiipijä oli taas tänä vuonna pesinyt kuusen runkoa vasten kiinnittämässäni kolmikulmaisessa pesäpöntössä. Poikaset ovat lähteneet pesästä ja oppivat emoltaan, kuinka pitkillä kynsillä kierretään vikkelästi ylös männyn kaarnakylkeä.
Reippaat helmipöllön pojat ovat saaneet mökillä renkaan nilkkaan.
_ _ _
Jotkut rannan asukkaat ovat näkyneet takavuosina, mutta eivät sen jälkeen. Suurperhosista suruvaippa ja ritariperhonen ovat lennelleet rannan tuntumassa. Ritariperhosen vihreä toukka on syönyt suoputken lehteä laiturin vieressä. Uusiakin lajeja on tullut. Parina vuonna on näkynyt haapaperhonen.
Lapsuudessani saunan puulaatikossa eleli kiiltomato vihertävää valoa säteillen. 1800-luvun savusaunassa – joka siirrettiin sellaisenaan muualta mökille – siritteli 90-luvulla huonesirkka, jonka Aleksis Kivi on kirjoittanut mukaan veljesten kotitaloon Jukolaan. Savupirttien ja vanhojen hirsitupien häviämisen myötä myös sirkka on kadonnut.
Tämä vastaus on sitten jotakin ylimääräistä, ja ”mammonaa vaativaa”, jota en ollut suunnitellut. Kiitos kenttäpiispalle blogista, joka kuvailee sitä, minkä Jumala on luonut. Meillä ”maan matosilla” on oikeus valita ”jumalamme” ja jos on kiinnostunut tietämään, missä sitä oikeutta ei ole, suosittelen tutustumaan esimerkiksi Pietarin katulasten tilanteeseen, johon henk.koht. olen joskus Lahden Unicef-toimintaryhmän puheenjohtajana tutustunut.
Kiitos Tuula kommentista. Ehkä blogini teemana oli luonnon elämän moninaisuus ja hauraus erityisesti eläinten lisääntymiseen liittyen. Olen muutamia kertoja käynyt Viipurin katulasten kodissa Dikonissa, kun se oli vielä Lahden diakoniasäätiön hallinnassa. Kadulla elävissä lapsissa on samaa haurautta.
Nämä välähdykset kesäisestä elämästä antavat kivan välähdyksen sotapiispaan. Hänen esimerkkinsä kannustamana teen parannuksen enkä turhaan aio surmata viattomia hämähäkkejä. Hirvet ovat aina olleet minulta rauhassa.
Ilokseni voin minäkin kertoa tarinan myötätunnon eläimiä kohtaan syntymisestä.
Kun olin entisen koiramme kanssa ulkona eräänä hyvin kylmänä pakkasyönä, niin meidän edessämme , keskellä tietä oli kylmästä värisevä rotta. Oli mahtava oivallus että rottakin voi kärsiä kylmästä niinkuin ihmiset ja muut luontokappaleet ja myötätuntoni , jota en koskaan aikaisemmin ollut tuntenut rottia kohtaan, syntyi siinä paikassa.Olimmehan kohtalotovereita.
Kun aina silloin tällöin nykyisen kotikaupunkini puistoissa joku rotta juoksentelee ihan näkyvästi, niin minulla on vaikeuksia ajatella että ne pitäisi raivata pois.
Myötätunto voi olla haitallista sen kantajalle kun sen takia voi joutua lojaliteettiristiriitaan.
Kiitos Markku kommentista koskien myötätuntoa. Eläinten ja kasvien elämän seuraaminen näyttää yhä selvemmin, kuinka me Luojan luomat olemme samalla tavoin riippuvaisia elämän edellytyksistä, ravinnosta, lämmöstä, tilasta, rauhasta – niin ihmiset kuin rotatkin. Jos taas yhteys luontoon puuttuu, ei välttämättä pääse syntymään myötätuntoakaan. Sen sijaan eläimet ja kasvit ovat joko ihmisen hyödynnettävää saalista, vahingollisia ja hävitettäviä haittalajeja tai kaiken mielenkiinnon ulkopuolella.
Silti on realismia, että jotkut lajit liikaa lisääntyessään ja tullessaan ihmisen reviirille, aiheuttavat selvää haittaa – kuten rotat ja hiiret tai pulut. Samoin haittaa aiheuttavat vieraslajit, jotka ilman luontaisia vihollisia lisääntyvät hallitsemattomasti, kuten lupiini tai supi. Näitä on rajoitetettava, etteivät muut lajit vähene niiden vuoksi.