Sain koekäyttööni meille näkövammaisille tarkoitetun kännykkäsovelluksen, joka kertoo heti, jos ulkona joku yrittää tulla minua, karanteenikarkulaista, kahta metriä lähemmäksi. Varoitusääninä toimivat vaihtoehtoisesti poliisin ja ambulanssin sireenit tai pääministeri Sanna Marinin ääni, joka sanoo tiukasti:”Nyt ei ole oikea hetki lähteä mökille!”
Jos tunkeutuja tulee varoituksista huolimatta liian likelle, ohjelma antaa minulle ohjeita: Tunkeutuja oikealla /vasemmalla / edessä /yläpuolella – huitaise kepillä; hyökkääjä takana – käänny ympäri ja touché!
Kiitos Hannu blogistasi. On se tekniikka ihmeellistä. Toivottavasti valkoinen keppi on kestävää materiaalia, ettei lyödessä mene rikki. Toivottavasti sinulla on iloa uudesta sovelluksesta ja valkoisesta kepistä.
Juha: Näkövammaisten valkoinen keppi mulla on ollut käytössä jo viiden vuoden ajan. Monet koirat katsovat sitä himoiten, toivovat varmaan, että heitän sen niille. Vaan yllätys mahtaisi olla melkoinen, jos niin tekisin, sillä keppihän on metallia eikä puuta.
Vähän painavammalla pallolla varustetulla kepillä voisin kuvitella pystyväni jonkin verran puolustautumaankin kaiken maailman tungettelijoita vastaan. Suotavinta kuitenkin olisi, että saisin olla ihan rauhassa, kulkea omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni…
Meillä näkkäreillä on ikioma Facebook-ryhmämme, Näkövammaiset naamakirjailijat, jossa testasin kyseisen tekstinpätkän ensin. Mukavasti väkeä tuntui huvittavan tämä. Innostuivat ehdottamaan muitakin varoitusääniä.
Idean provokatiiviseen anekdoottiini sain kuultuani, että oikeasti on suunniteltu kännykkäohjelmaa koronaseurantaa varten. No, minun piti tietysti päästä soveltamaan tätä tietoa erityistilanteeseen eli poikkeusoloissa poikkeuksellisen lähelle tuleviin polkupyöräilijöihin, juoksijoihin, yskiviin ja räkiviin vastaantulijoihin sekä ylläni liiteleviin puluihin ja lokkeihin.
Käsittämätöntä, miten läheltä vastaantulijat väistävät, mistään turvaväleistä piittaamatta. Kaikki eivät välttämättä edes yritä väistää, vaan kännykkäänsä höpöttäen tulevat kohtisuoraan kuin sokkoina pahki, niin että meikäläinen joutuu väistämään jonnekin ojan pohjalle. Tai ojasta vielä allikkoonkin. Silloin kieltämättä mielessä on käynyt ranskankielinen miekkailutermi Touché, osuma – ja sen näyttävä demonstraatio!
Joo, näin on. Olisi hyvä, jos kanssakulkijat huomioisi muut liikkeellä olevat. Suomessa on turvallisempaa kuin monissa muissa maissa. Meillä luonnostaan on pieni turvaväli, toisin on Ranskassa, jossa annetaan poskisuudelmia kaikille vastaantuleville.
Turvallista liikkumista!
Juha: Perussairauksieni takia olen ollut 5 viikkoa karanteenissa, mutta ulkoillakin täytyy, muuten terveys romahtaa aivan totaalisesti. Päämäärätön kuljeksinta ei koskaan ole mua viehättänyt, vaan olen pyrkinyt aina löytämään liikkumiselleni jonkin syyn: kaupassa tai kirjastossa käynti tms. Nyt kun ei ole ollut asiaa mihinkään sisätiloihin, niin olo on kuin orvolla pirulla. Kierränkö tässä nyt sitten vain suurempaa vai pienempää ympyrää.
Hyvän sutkauksen kuulin tässä jokin aika sitten: Ja olo on taas kuin 16-vuotiaalla: Tukka on pitkä, bensa on halpaa ja kotiarestissa ollaan!
Oletko sinä tänä korona-aikana kokenut presidentin peräänkuuluttamaa fyysisen etäisyyden ohella myös henkistä läheisyyttä? Mitä luulet, elämmekö me nyt kronos-ajan lisäksi myös jonkinlaista kairos-aikaa?
Hannu, karanttenissa ei ole kiva olla. Minullla on pieni koira, jota on kiva kävelyttää eli pääsen ulos. Uskon, että vaikeuksien aikana me kuulemme helpommin Jumalaa. Jokin yhteys lähimmäiseen pitää olla, jos kokee läheisyyttä. Skypekin riittää.
Hienoa Hannu! Olenkin miettinyt, mitä Ruttopuiston rovastille kuuluu? Nyt ei ole oikea after ski-bileille!
Kari-Matti: Joo, nyt ei ole oikea aika bileille. Ei edes vappuna.
Moni on ladannut sen tavanomaisen arkensa niin täyteen kaikenlaista suorittamista, että elämän ja olemassaolon perimmäiset kysymykset jäävät ( kenties tarkoituksellakin) pohtimatta. Keskeisiä välttelyn kohteita ovat ainakin nämä kaksi:
1) Kuka minä olen ja mitä virkaa minulla täällä oikein on?
2) Jos Jumala on, niin mitä virkaa hänellä täällä on?
Nyt kun helvetillinen kiire on osaltamme puhallettu poikki, niin lajitovereittemme välttelyn lomassa meillä olisi tuhannen taalan paikka törmätä niin itseemme kuin Luojaamme ja Lunastajaammekin. Kyse voisi olla oman eksistenssimme kannalta elämämme tärkeimmästä törmäyskurssista ever.
Rovasti Hannu. ”Moni on ladannut sen tavanomaisen arkensa niin täyteen kaikenlaista suorittamista, että elämän ja olemassaolon perimmäiset kysymykset jäävät ( kenties tarkoituksellakin) pohtimatta.”
Riippumatta siitä, mitä arvelemme koronan alkuperästä, siis mistä se kumpuaa, juuri tässä on ydinkysymykset? Jos korona vie ihmisä perimmäisten kysymysten äärelle niin mikään ei voisi olla parempi asia näissä olosuhteissa.
Näin voimme hyvin ajatella, vaikka tulkitsisimme koronan tarkoitusta tai tarkoituksettomuutta eri tavoin. Itse uskon, että se on Jumalan vakava varoitus koko ihmiskunnalle. Yhtä lailla uskon, että sellaisena sitä ei kuulla ja oteta vastaan. Ja siis että siksi jatkoa seuraa. Jatkoa ajatellen onkin viisasta totutella poikkeuksellisiin olosuhteisiin ja Jumalan äänen kuulemiseen. Silloin löytyy aina tie eteenpäin ja rauhaisa paikka myrskyn silmässä vaikka seuraava myrsky olisi vähän erilainenkin.
Heinolassa on hyvä asua koronan aikana. Luonto on tuossa oven takana ja kaupungin palvelut kolmen kilometrin säteellä. Ihmisiä tapaa miltei harvemmin kuin peuroja. Aamullakin yksi käveli tiellä kaikessa rauhassa. Ei tainnut tietää koronasta mitään. Siis se peura. Kapassa käydessä aivastin kylmätiskillä ja sain karmean vihaisia katseita. Ihmiset pelkäävät toisiaan ja varsinkin tämmöiset luonnolliset tilanteet saavat monet kauhun valtaan. Ihmisiä täällä syrjemmällä ei tarvitse pelätä. Oikeastaan elämä on sujunut hyvin samaan tapaan, kuin ennenkin.
Jopa Koronan hyviä puolia on ilmaantunut. Ruokamenoissa tulee säästettyä kun kapassa käy harvemmin ja ostokset suunnittelee pitkälle eteenpäin. Jotkut lapsiperheet ovat iloinneet siitä, kun lapsia ei tarvitse repiä unisena sängyistään, pukea ja viedä itkevinä päiväkotiin. Nyt lapset saavat nukkua ja itse voi kahvikupillisen jälkeen ryhtyä etätöihin. Niinpä on monen aamut rauhoittuneet kovasti. Jos tästä elämä vielä tasaantuu, niin moni pikkulapsi varmaan jää kaipaamaan tätä korona-aikaa. Elämä on monin tavoin rauhoittunut. Nyt pieni rupatteluhetki naapurin kanssa voi olla päivän kohokohta. Täällä Heinolassa ei kenelläkään tähänkään asti ole ollut mihinkään kiire ja nyt vielä vähemmän. Joten nautitaan nyt tästä koronan tuomasta rauhasta.
Pekka: Joo, jännä seurata, miten luontokin tuntuu elpyvän uuteen kukoistukseen, kun sitä ei enää entiseen tapaan rasiteta kaikella turhalla. Mustarastas on Uudenmaan maakuntalintu. Yksi hauska yksilö on koko kevään koikkelehtinut tässä meidän pihassa. Metrin päähän päästää mut. Sille minä ihan muina miehinä juttelen ja se on kuuntelevinaan.
Mun avustajani käy mulle kaupassa, maksaa ostokset omalla kortillaan ja mä maksan hänelle takaisin tosi fiksulla MobilePay-sovellutuksella. Tekisi mieli itsekin jo mennä kauppaan, mutta ei taida ihan lähiviikkojen toive olla tuo.
Joskus huomaan miettiväni, että olisi voinut olla kiintoisaa tehdä töitä tällaisena aikana, kun kaikki on uutta ja outoa, mutta on vain kokeiltava uusia keinoja löytää tiensä toisten ihmisten luo etänä.
Joku vähän isompi pehmolelu olisi kiva nyt saada. Sitä voisi pitää kainalossa ja jutella sille mukavia.
Vaimo ei innostunut asiasta, kun pyysin sitä hankkimaan mulle sopivan. Vaikka lupasin pitää sen vaan kotona, enkä ottaisi kaupunkia katselemaan ollenkaan. Semmosta isoa tikrua, tai jellonaa olisi kiva pitää kainalossa, kun ihmisiä ei pääse niin lähelle nyt. Lapsenlapsiakin alkaa olla niin ikävä, että kohta saatan ottaa riskin ja lähteä katsomaan, kuinka jaksavat. Niistä ainakin olisi kovin mukavaa, jos ukolla olisi oma pehmolelu kainalossa. Niin voisivat nekin tajuta, ettei elämää tarvitse ottaa aina ihan vakavasti.
Pekka: Joo, aivan ehdottomasti sun pitää saada tuollainen iso pehmolelu! Jos se on nalle, niin sen voi laittaa ikkunaan vilkuttamaan ohikulkijoille.
Nämä isojen StayHome-kuorojen lauluesitykset ovat olleet upeita, viimeisimpänä yli tuhannen kotilaulajan Finlandia.
Äla kumminkaan vielä ota sitä reissuriskiä, se ei kannata! Nyt olisi tuhannen taalan paikka lähettää vanhanaikaisia kirjeitä. Ja jäädä sitten jännäämään, löytävätkö ne perille. PS: Rahaa älä niihin kirjeisiin laita, mieluummin iloista mieltä ja huumoria.
Tuo kirjejuttu on ollut välillä mielessä ja päässyt unohtumaan. Hienoa, kun muistutit siitä. Sellaisella kirjeellä voi olla paljon arvoa saajalleen, vielä kymmenienkin vuosien jälkeen. Pitääkin punnita sanoja tarkoin. Ei kuitenkaan niin, ettei saa lopulta kirjettä aikaan. Minulle ainakin olisi suuri aarre , jos isoisäni oli henkilökohtaisesti kertonut kirjeessä siitä miten paljon minä hänelle merkitsen.
Pekka: That’s the Point!