Hesarin mielipidesivulla (20.11.) eräs ylioppilas kirjoitti eilen lauantaina vietetystä kansainvälisestä miestenpäivästä. Paitsi ettei sitä vietetty Suomessa. Muissa Pohjoismaissa kylläkin.
_ _ _
Itse edustan suurinta suomalaisten miesten koulutus- ja valmiusorganisaatiota. 24 000 miestä on siellä vuosittain kouluttautumassa, mukana myös satoja naisia. Naisten osuutta halutaan lisätä. Tapasin pari viikkoa sitten käynnissä olevan Reserviupseerikurssin edustajia. Naisia on ennätysmäärä 46. Puhuin kurssin oppilaskunnan pääsihteerin, ivalolaisen kätilön kanssa. Pippurinen nainen – kutakuinkin kantamansa rinkan kokoinen – oli lähdössä metsäkeikalle taisteluvarustuksessa. Maaliskuun alkuun mennessä on seuraava haku naisten vapaaehtoiseen palvelukseen (www.varusmieheksi.fi).
Toista näkökulmaa edustaa se, että miehistä osa jää palveluksen ulkopuolelle jo edeltävässä lääkärintarkastuksessa. Lisäksi enemmän kuin joka kymmenes keskeyttää ensimmäisten viikkojen aikana. Syinä ovat esimerkiksi psyyken sekä tuki- ja liikuntaelinten ongelmat tai huumeiden käyttö. Monet heistä kuuluvat siihen nuorten miesten viidennekseen, jotka ovat työn ja opiskelun ulkopuolella. He ovat vakavasti ajautumassa yhteiskunnan ulkopuolelle.
_ _ _
Alussa mainitsemani nuori mies perustelee miestenpäivän vieton tarpeellisuutta: Miesten ongelmista ja miehiin kohdistuvasta syrjinnästä puhutaan valitettavan vähän. Miesten itsemurha-, rikos-, alkoholismi- ja asunnottomuustilastot kertovat tarpeesta nostaa esille miesten näkökulmaa. Samoin miesten syrjintä perhelainsäädännössä, koulutuksessa ja tiedotusvälineissä.
Huoltajuusriidoissa sosiaalityöntekijä asettuu helposti äidin puolelle. Lasten menetys tai peräti kielto tavata heitä koskee miehiin. Pojat ja nuoret miehet pärjäävät koulussa tyttöjä heikommin. Tyttöjen ysi on poikien kasi. Naiset etenevät miehiä selvästi useammin korkeakouluopintoihin. Kyse tuskin on kuitenkaan älykkyyseroista.
Hesarissa kirjoittanut ylioppilas sanoo, että ”tiedotusvälineet maalaavat usein kielteistä kuvaa miehisyydestä, mikä lannistaa miehiä. Vastapainoksi tulisi pyrkiä tuottamaan myönteistä mieskuvaa … Miehiä tulisi korostaa tavallisina, välittävinä, ymmärtäväisinä ja rehellisinä ihmisinä.”
_ _ _
Ainakaan muutaman vuoden takainen naisten päivän juliste ei sitä tehnyt. Julisteeseen oli kuvattu pystyssä tönöttävä piikkinen kaktus ja sen molemmin puolin pallomaiset pienemmät kaktukset. Oliko kyseessä leikkimielinen ”kieli poskessa” -vitsi, vai toisen sukupuolen seksuaalisuutta loukkaava viesti? Minusta olisi täysin mahdotonta ajatella, että naisen seksuaalisuutta kukaan haluaisi tai voisi julkisesti esittää vastaavalla tavalla.
_ _ _
Kotimaa-lehti kirjoitti viime numerossaan (17.11.) naispuolisesta papista, joka oli ollut perustamassa Feminististä kirkkoa. Kyse on kristittyjen feministien verkostosta, joka toimii tasa-arvoisemman kirkon puolesta. Lehdessä haastatellun pastorin mukaan Feministisen kirkon tehtävänä on ”antaa ääni erilaisille ryhmille”. Nyt äänessä ovat hänen mukaansa ne, jotka sopivat kirkon normeihin, ”valkoiset keski-ikäiset heteromiehet.” – ”Moninaisuus ei voi koskaan toteutua, jos he ovat ainoita, joilla on ääni käytettävissään.”
Feministinen kirkko näyttää valinneen ”lempeän taistelunsa” maalin, valkoiset heteromiehet, joiden ääni saisi hiljentyä. Miten tämä ajatus sopii yhteen kansainvälisen ihmisoikeuksien julistuksen kanssa, jonka mukaan ketään ei saa erotella rodun, iän, sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi? Vai eivätkö kyseiset ihmisoikeudet koskekaan miehiä? Eiköhän olisi puhuttava kaikkien – myös miesten- oikeudesta tasa-arvoon?
Miesten ääni on varmasti kuulunut pitkään enemmän kuin naisten, mutta tilanne on muuttunut. Kirkon työntekijöistä neljäsosa on miehiä ja kirkon alaa opiskelevista 17%. Kyseisen naispastorin seurakunnasta radioidussa jumalanpalveluksessa kaikki kuusi ääneen päässyttä – kaksi pappia, kanttori ja kolme avustajaa – olivat naisia.
Minusta tuntuu, että varsinkin kristillisissä lehdissä naisten sekä vähemmistöjen ääni kyllä kuuluu. Pikemminkin nuorten ja keski-ikäisten, tavallisten miesten ääni niissä on aika vaimea. Ehkei sen esiin nostaminen edustaisi suvaitsevaisuutta tai edistystä?
Pekka Särkiö :”Minusta tuntuu, että varsinkin kristillisissä lehdissä naisten sekä vähemmistöjen ääni kyllä kuuluu. Pikemminkin nuorten ja keski-ikäisten, tavallisten miesten ääni niissä on aika vaimea.”
Hys-hys kenttäpiispa. Etkö tiedä minkä bisnes-mahdollisuuden ”vähemmistöt” menettäisivät, jos eivät voisi evi.kirkkoakin syyttää syrjinnästä ja vaatia korvausta syrjinnnän heille aiheuttamista vahingoista.
Näitä minäkin olen joskus ihmetellyt. Kerran kiinnitin huomiota erään seurakuntalehden juttuihin, joista jokainen oli naisen tekemä ja haasteltavaksi oli kaikessa löytynyt nainen. Sattumaako? Olen sen jälkeen kiinnittänyt huomioita muidenkin lehtien vastaavaan ja yllätys, tai sanoisinko ennakko aavistus osui oikeaan, tilanne on ilmeisen yleistä nykysuomessa. Mistä liene johtunee? Onko media alan koulutus nykyisin pääosin naisten ala?
On hyvä, että naiset saavat äänensä kuuluviin, mutta joskus keski-ikäisillä hetero miehillä olisi myös asiaa… Jos joku vain heitä kuuntelisi…Näinkö se menee?
Niin Ismo, vähän siihen tapaan. Päivän Hesarissa Anna-Sofia Berner kirjoitti otsikolla: ”Tästä tehdään nyt numero. Äijäkaupunki Tamperetta johtavat nykyään naiset”, Virve Rissanen kirjoitti otsikolla: ”Naisia ja johtajia”, Raisa Rauhamaa otsikolla: ”Kaksi radikaalia. Kaisa Korhonen löysi Minna Canthista hengenheimolaisen.” Oli lehdessä yksi miesjuttukin. Matti Koskinen kirjoitti otsikolla: ”Miehet, jotka rakentavat robottinaisia. Tulevaisuudessa ihminen voi harrastaa seksiä robotin kanssa.” Viimeksi mainittu ei ollut kovin kohottava juttu, vaan kertoi mielestäni miesten vaikeudesta solmia parisuhdetta elävien naisten kanssa. Toki lehdessä oli Hitler-artikkeli sekä arvioita muutamista miesten kirjoittamista kirjoista.
Tuula, voit olla oikeassa. Yleistäen ja mihinkään vähemmistöön erikseen osoittamatta totean, että mielikuvaa sorretusta asemasta saatetaan pitää yllä, vaikka se olisi osin jo vanhentunut. Tämä sen vuoksi, että mielikuva on osa yhteisön identiteettiä ja uhriutuminen lisäksi vallankäyttöä, vaikka tilanne olisi muuttunut paremmaksi. 70-luvulla lauloi TV:ssa Internationaalia tuhti mieshenkilö, jonka suusta sanat ”Nälkä meill’ on aina vieraanamme” eivät kuulostaneet kovin uskottavilta.
Kiitoksia aiheellisesta blogista. Voi olla, että meneillään on jonkinlainen valkoisen, lihaa mielellään syövän, arvokonservatiivisen heteromiehen (-ja naisen) vastaisku, joskin kyseessä lienee laajempi ilmiö: globalisaatiota, monikulttuurisuutta ja liberaaleja arvoja kannattavat ovat yllättäen ehkä joutumassa altavastaajiksi.
Maria Pettersson kirjoittaa Ylen sivuilla blogissaan, että miehet, jotka lukevat ainoastaan miesten kirjoja, ovat kaikkea muuta kuin sivistyneitä. Kehtaako sanoa, että luen käytännössä pelkästään valkoihoisten, kristittyjen, heteroseksuaalisten miesten kirjoittamia kirjoja ja Reijo Mäkeä? Minäkin olen sitä mieltä, että sellainen pitäisi kieltää. Puolustukseksi voin sanoa, että silloin kun yritin tiedostaa, luin kyllä (puoliväkisin) Butleria, Kihlmannia, de Beauvoiria, Holappaa ja sen sellaista.
Teologisessa ei pidetä kiirettä. Nyt kun siellä opiskelee 2/3 naisia ja kirkon työntekijöistä kohta 80% on naisia (samoin papeista) perustetaan ”feministinen kirkko” – puolustamaan naisia.
Tänään vietetään lasten oikeuksien päivää. Erittäin hyvä. Tänään olisi myös syytä muistaa niitä lapsia, joilta on viety isät. Sosiaalityöntekijöistä n. 90%, ja ylikin, on naisia. Valitettavan usein huoltajuusriidat päätyvät nykyään käytännössä niin, että miehiltä viedään jopa oikeus tavata lapsia. Äiti voi käytännössä kärsiä lähes millaisista päihde- ja/tai psyykkisistä häiriöistä tahansa kunhan muistaa sopivasti uhriutua.
Kiitos Kari-Matti hyvistä näkökulmista. Itse kylläkin toivon, ettei varsinaista arvokonservatiivisen heteromiehen vastaiskua tulisi, jos se nimittäin merkitsee esimerkiksi ympäristöarvojen pyörtämistä ympäri, niin kuin Donald Trump on puheissaan uhannut tehdä Ilmastopäätöksille. Tuo mitä sanot kirjallisuudesta, on totta. ”Kerro mitä luet, niin minä kerron, millainen olet” – ajattelu merkitsee ihmisten lokeroimista samaan tapaan kuin Britit lokeroivat toisiaan esimerkiksi yliopistojen tai puhetavan mukaan. Hannah Arendt ja Simone de Beauvoir yöpöydällä viittaavat älymystöön, Lehväslaiho ja Remes taas älämölöstöön?
Sain käydä viime perjantaina Mikkelin Päämajan koulussa vierailulla, missä alakoulun oppilaat tekivät minulle kysymyksiä ja esittivät lastenoikeuksien julistuksen kohtia ryhmälausuntana, väliin tuli kuoron laulamana niitä tulkitsevia säkeistöjä. Tosiasiassa pidän kyllä Lastenoikeuksien päivää tärkeämpänä kuin miesten päivää, vaikka tästä aiheesta blogissani kirjoitinkin.
Kirjoitat Pekka jälleen asiaa. Myös meitä keski-ikäisiä valkoisia heteromiehiä sattuu.
Ei enää riitä, että on valkoinen, hetero ja mies. Pitää myös tietää ja osata jotakin. Sitä varten pitää opiskella ja harjoitella. Se, että näin on, ei ole sortoa eikä kiusaamista.
Näin se tietysti on, kuten Martti sanot. Opiskelu on elämässä pärjäämisen edellytys, eikä opiskelumenestystä tule ilman yrittämistä ja vaivannäköä. Samalla näyttää siltä, että suomalainen koulu oppimisympäristönä jostain syystä sopii paremmin tytöille kuin pojille, mikä näkyy oppimistuloksissa ja arvosanoissa. Siksi koulua olisi syytä muokata myös pojille paremmin sopivaksi. Olen kirjoittanut tästä teemasta aiemmassa blogikirjoituksessani.
Mihin ei riitä? Lupaan olla olemassa? Mihin pitää tietää ja osata? Ihmisarvoonko? Että Jumala hyväksyisi?
Tarkoitin aivan maallista riittämistä, ’ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa’. Jos poika ja koulu eivät sopeudu toisiinsa, vika voi olla pojassa ja poikamaisuuteen liitetyistä asenteissa. Sain kerran luokanvalvojana poikien numeroihin reilun korotuksen vain selittämällä, ettei sille ole mitään todellista syytä, että numerot kahdeksasta ylöspäin jaetaan tytöille ja siitä alaspäin pojille.
Monta sukupolvea on muserrettu ja masennettu juuri sillä mentaliteetilla, että koulu on vian etsimistä, virheiden välttämistä ja syyllisten etsimistä. Luokanvalvojat ovat tehneet tuhoisaa jälkeä.
Minä nimenomaan sanoin pojille, ettei teissä mitään vikaa ole, kyllä te siihen pystytte, mihin työtkin. On surullista, jos olin harvinainen poikkeus.
Mari, itse olen täysin samaa mieltä, että moninaisuuden pitäisi voida toteutua kirkossa. Sen sijaan en ole samaa mieltä Ikolan kanssa siitä, että valkoiset, keski-ikäiset heteromiehet olisivat ainoita, joilla on ääni käytettävissään, ja että he estävät äänellään moninaisuuden toteutumisen. Eiköhän tämä ole vähän liian synkkä ja miehiä syyllistävä tilannearvio? Kyllä minusta naisilla ja vähemmistöilläkin on nykyisin kirkossa kohtuullisesti ääntä. Olen tulkinnut Feministisen kirkon katsantoa niin, että miesten ääntä hiljentämällä muiden ääni tulisi paremmin esiin. Olenko tulkinnut pieleen?
Kenttäpiispa Pekka Särkiö :”Olen tulkinnut Feministisen kirkon katsantoa niin, että miesten ääntä hiljentämällä muiden ääni tulisi paremmin esiin. Olenko tulkinnut pieleen?”
Mielestäni et ole. Kysymyksessä on pitkä poliittinen kulttuuriperintö puolueiden valitsimine sopivine ”kiintiönaisineen” ja miesten helveksiminen oli osa tuota asennekasvatusta. Yksi esimerkki oli koulu-tv:n ohjelma, jota nuorin lapsemme seurasi. Ohjelmassa selvitettiin perusteellisesti, mitä hirveyksiä Suuri Valkoinen mies oli ihmiskunnalle tehnyt. Kun ohjelma päättyi, lapsemme huokaisi helpottuneena ”Onneksi täällä ei ole valkoisia miehiä.”
Tuolla uutisten puolella on uutinen feministikirkosta ja siellä kerrotaan mm. seuraavaa: ”Nyt äänessä ovat Ikolan mukaan ne, jotka sopivat kirkon normeihin, usein ”valkoiset keski-ikäiset heteromiehet”.”
Minun mielestäni sanonta ”valkoiset keski-ikäiset heteromiehet” on jotenkin halveksivasti arvolatautunut. Eikö asian ymmärretyksi saattamiseksi riittäisi toteamus ”keski-ikäsiet miehet” Tai vain ”miehet”?
Kirkkohan ei ylenkatso naisia eikä homoseksuaaleja. Kuten on kerrottukin kirkko on hyvinkin naisvaltainen sekä toimintaan osallistuvien että työntekijöiden osalta. Myös homoseksuaalit ovat tervetulleita Kirkon toimintaan, sekä työntekijöinä että seurrakuntalaisina.
’Valkoiset keski-ikäiset heteromiehet’ tarkoittanee niitä meistä, joille valkoisuus, keski-ikäisyys ja heteroseksuaalisuus ovat tärkeitä arvoja itseämme määritellessä. Joillekin riittää vain ’ihminen’.
Voi olla. Tietysti olisi parempi, jos tuo määritelmä tulee mieheltä itseltään, jos hän kokee määritelmän omalla kohdallaan oikeaksi. Ulkopuolisen ja varsinkin feministiksi tunnustautuvan naisen antamana määritelmä ”valkoiset keski-ikäiset heteromiehet” on leimaava.
Määritelmät laaditaan aina ulkopuolelta. Osuvimmat koetaan usein kiusallisimmiksi. ’Valkoinen keski-ikäinen heteromies’ ilmaisee itsensä vaikkapa tekemällä numeron siitä, että häviää työnhaussa pätevämmälle nuorelle somalinaiselle.
Martti, nyt sinä et enää käsittele aihetta ‘Valkoiset keski-ikäiset heteromiehet’ siinä kontekstissa, missä se on lausuttu. Kyse oli siitä, keiden väitetään käyttävän kirkossa ääntä.
En usko, että kirkossa vaikuttavat ovat ratkaisevasti eri miehiä kuin arjessa näkyvät ja kuuluvat.
Kysymys ei ollut siitäkään ovatko eri vai samoja. Kysymys oli siitä, että väitetään:”Nyt äänessä ovat Ikolan mukaan ne, jotka sopivat kirkon normeihin, usein ”valkoiset keski-ikäiset heteromiehet”.”
Kirkossa käyttävät ääntä kaikki, kaikenväriset miehet ja naiset, heterot ja homoseksuaalit ja he kaikki sopivat tätä nykyä kirkon normeihin sekä työntekijöinä että jäseninä.