Valkoisten vaatteiden sunnuntai

 

Kasteessa käytetty valkea puku eli alba on ikivanha perinne.  Jo vanha kirkko käytti valkeaa pukua  puhumaan Jumalan vanhurskaudesta, joka kasteessa lahjoitetaan ihmiselle. Ilmestyskirjassa esimerkiksi puhutaan valkeasta puvusta eli vanhurskauden vaatteesta kasteeseen viittaavana asuna.

Sunnuntain nimi Valkoisten vaatteiden sunnuntai syntyi aikana, jolloin kyliä kääntyi kokonaisina kylinä kristinuskoon. Silloin kasteet toimitettiin pääsiäisyönä ja kastetut kantoivat kastepukujaan kokonaisen viikon.  Näin pääsiäisviikko sai nimen valkea viikko ja pääsiäisen jälkeinen sunnuntai sai nimen Valkoisten vaatteiden sunnuntai.  Tämä viikon mittainen kastepuvun päällä pitäminen oli todistuksena jokaiselle kylässä asuvalle, että tämä perhe on kääntynyt kristinuskoon.

SUNNUNTAI 16.4.2023

1. sunnuntai pääsiäisestä (Quasimodogeniti)

Ylösnousseen todistajia

Sunnuntain apokryfiteksti Sir. 44:16–45:22

Apokryfiteksti puhuu Henokista.   Hänestä kerrotaan jo 1. Mooseksen kirjassa luvussa viisi.

18  Kun Jered oli elänyt 162 vuotta, hänelle syntyi Henok. — 21 Kun Henok oli elänyt 65 vuotta, hänelle syntyi Metuselah. 22 Metuselahin syntymän jälkeen Henok eli vielä 300 vuotta vaeltaen aina Jumalan tahdon mukaisesti, ja hänelle syntyi lisää poikia ja tyttäriä. 23 Henok eli kaikkiaan 365 vuotta. 24  Hän vaelsi kuuliaisena Jumalalle. Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen.

Tämä maininta siitä, että Jumala otti Henokin luokseen on herättänyt huomiota juutalaisten piirissä jo varsin varhain.

Heprealaiskirje 11:5  tulkitsee tämän niin, että Henok ei laisinkaan nähnyt kuolemaa.

Uskon vuoksi otettiin Henok pois niin, ettei hän kokenut kuolemaa. »Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen.» Ennen kuin hänet otettiin pois, hän näet oli – niin hänestä todistetaan – elänyt Jumalan mielen mukaisesti.
Tähän samaan perinteeseen kuuluu myös Sirakin kirjan maininta Henokista

Herra mieltyi Henokiin ja otti hänet luokseen;

hänestä tuli kääntymyksen esikuva tuleville polville.

Myöhemmin syntyi myös kirjallisuutta, jotka pantiin Henokin nimiin.  Näistä merkittävin kirkon historian kannalta on ollut Etiopialainen Henokin kirja.  Nimi viittaa siihen, että kirja on Etiopian koptilaisen kirkon Raamattuun kuuluva kirja.  Näin se on heille pyhä kirja, kuten muutkin Raamatun kirjat.

Tähän perinteeseen kuuluu myös Juudaan kirjeen jakeen 14 viittaus teokseen.

 Heistä on myös ennustanut Henok, Aadamista seitsemäs:

»Katso, Herra tulee pyhiensä tuhatlukuisen joukon kanssa

Sirakin kirjassa Henokin hurskas vaellus pannaan ylisukupolvisen sanoman ilmaukseksi.  Esi-isän jumalanpelko tuo siunauksen myös tuleville polville.  Sellaisia kuin vanhemmat ovat, sellaisia myös seuraavat sukupolvet ovat.   Kiinalaisessa viisaudessa tämä sama ylisukupolvisuuden ajatus lausutaan sanoin, että  jos haluaa vaikuttaa tuhat vuotta eteenpäin aikaan, niin on kasvatettava lapsi.

Juudaan kirjeessä puolestaan kerrotaan viitataan Henokin kirjan ajatukseen siitä, että usko on yhteisöllinen.   Jumala pitää huolen kokonaisesta kansastaan.  Näin myös Kristuksen tullessa takaisin kirkkaudessaan, hän tulee näkyviin kokonaisen kansan ympäröimänä.  Kirkon yhteys tulee esille hyvinkin selkeästi ja voimakkaasti.   Jumalan kansana elämme yhdessä toinen toisemme kanssa yhteisen uskomme kannattamana ja yhteisen toivomme tietämme ohjaamana.  Yhdessä menemme eteenpäin.  Myös kerran kaikkien aikakausien päättyessä Jumalan Pojan takaisintuloon täydessä kirkkaudessaan saamme yhteisenä Jumalan kansana käydä hänen valmistamaansa iloon ja riemuun taivaan kirkkauden avautuessa eteemme.

 

Sunnuntain apokryfiteksti Sir. 44:16–45:22

Herra mieltyi Henokiin ja otti hänet luokseen;

hänestä tuli kääntymyksen esikuva tuleville polville.

Nooa havaittiin täydelliseksi ja oikeamieliseksi.

Vihan aikana hän oli ihmiskunnan säilymisen tae.

Hänen ansiostaan siitä jäi joitakin jäljelle maan päälle,

kun vedenpaisumus tuli.

Jumala teki hänen kanssaan ikuisen liiton

ja lupasi, ettei vedenpaisumus enää tuhoa kaikkea elävää.

Abraham on monien kansojen suuri kantaisä,

eikä minkään havaittu tahraavan hänen kunniaansa.

Hän noudatti Korkeimman lakia,

ja Herra teki liiton hänen kanssaan.

Hän leikkasi lihaansa liiton merkin,

ja koetuksessa hänet havaittiin uskolliseksi.

Siksi Herra valalla vahvisti hänelle,

että siunaisi hänen sukuaan ja siten kaikkia kansoja,

antaisi hänelle jälkeläisiä kuin maan tomua,

korottaisi heidät kuin taivaan tähdiksi

ja antaisi heidän omikseen maat merestä mereen,

suurelta virralta maan ääriin asti.

Myös Iisakille Jumala antoi saman vakuutuksen

hänen isänsä Abrahamin tähden.

Kaikkien ihmisten saama siunaus ja isien liitto

pysyi Herran tahdosta myös Jaakobin osana.

Herra tunnusti hänet omakseen siunauksillaan

ja antoi hänelle perintömaan,

jonka jakoi määräalueisiin,

osoitti kahdelletoista heimolle.

Jumalan tahdosta Jaakobista polveutui hurskas mies,

jota kaikki ihmiset kunnioittivat.

Mooses oli rakas niin Jumalalle kuin ihmisille –

olkoon hänen muistonsa siunattu!

Herra korotti hänet pyhiensä vertaiseksi

ja teki hänestä suurmiehen, jota viholliset pelkäsivät.

Herra teki ihmeen toisensa jälkeen,

niin kuin Mooses oli ilmoittanut,

ja nosti hänet kunniaan kuninkaiden edessä.

Hän käski Mooseksen mennä oman kansansa pariin

ja näytti hänelle häivähdyksen kirkkaudestaan.

Hänen uskollisuutensa ja nöyryytensä tähden

Herra pyhitti hänet, valitsi hänet kaikkien joukosta.

Herra salli hänen kuulla äänensä,

johdatti hänet tummaan pilveen

ja antoi kasvotusten hänelle käskynsä,

elämän ja ymmärryksen lain,

jotta hän opettaisi sen säännökset Jaakobille,

sen ohjeet ja määräykset Israelille.

Herra korotti pyhäksi Aaronin, joka oli Leevin heimoa,

Mooseksen veli ja hänen vertaisensa.

Säädöksellään hän asetti Aaronin ikuiseen virkaan,

antoi hänelle koko kansan pappeuden.

Herra puki hänet upeisiin vaatteisiin,

vyötti hänen ylleen loisteliaan puvun.

Herra kietoi hänet yltäkylläiseen loistoon

ja kaunisti hänet viran ja vallan tunnuksilla,

puki hänelle housut, viitan ja efodi-kasukan

ja kiinnitti yltympäri kultaisia granaattiomenoita,

joka puolelle monia tiukuja,

jotta ne helkähtelisivät hänen astellessaan,

jotta hän tulisi kuulluksi kaikkeinpyhimmässä

ja Herra muistaisi omaa kansaansa.

Hän sai taidokkaasti kudotun pyhän puvun,

jossa oli kultaa ja sinipunaista ja purppuraista villaa,

hän sai oikeutta jakavan rintakilven, urimin ja tummimin.

Rintakilpeen oli kankuri kutonut karmiininpunaista villaa,

ja sen päällä oli korukiviä, joissa oli sinettikaiverrukset.

Kultakehyksisiin kiviin oli koruseppä kaivertanut kirjoituksen;

kiviä oli yhtä monta kuin Israelin heimoja,

ja kukin kaiverrus muistutti yhdestä heimosta.

Turbaaninsa päälle hän sai kultaruusukkeen,

otsakorun, jossa oli pyhä sinettikaiverrus;

se oli voiman ja kunnian ylväs merkki,

silmien ilo taidokkuudessaan ja kauneudessaan.

Ennen häntä ei sellaista kauneutta ollut,

eikä vieras ole koskaan sitä pukua kantanut,

vain hänen poikansa ja jälkeläisensä polvesta polveen.

Aaronin ruokauhri poltetaan kokonaisuudessaan,

ja tämä tapahtuu päivittäin kaksi kertaa.

Mooses vihki hänet virkaan

ja voiteli hänet pyhällä öljyllä,

ja tästä tuli hänelle ja hänen jälkeläisilleen

ikuinen liitto, joka pysyy yhtä kauan kuin taivas.

Hänen tuli pappina palvella Jumalaa

ja siunata kansaa hänen nimessään.

Herra valitsi kaikkien joukosta juuri hänet

uhraamaan pyhiä polttouhreja,

suitsuttamaan suloisesti tuoksuvaa savua

muistutukseksi Herralle

ja kansan syntien sovitukseksi.

Käskyillään Herra antoi hänelle

vallan tulkita säädöksiä ja määräyksiä

ja opettaa säädökset Jaakobille,

saattaa Israelin tietoon Herran laki.

Hän sai autiomaassa vastaansa toisen heimon miehiä,

jotka olivat hänelle kateellisia:

Datanin ja Abiramin miehet

ja Korahin joukon, joita kaikkia ajoi katkera viha.

Herra näki sen ja suuttui.

Hehkuvassa vihassaan hän tuhosi heidät,

teki kansan nähden tunnusteon

ja poltti heidät tulensa liekeissä.

Herra jakoi yhä enemmän Aaronille kunniaansa,

antoi hänelle oman perintöosan:

hän sai ensimmäisen sadon parhaat hedelmät,

ja ennen muuta hän sai kyllälti leipää,

sillä pappien ravintona ovat Herralle tuotavat uhrit,

Herra antoi ne hänelle ja hänen suvulleen.

Kansansa maasta hän ei saanut perintöosaa,

toisten lailla ei hänellä ole omaa osaansa maasta.

”Minä olen sinun perintöosasi”, sanoo Herra.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Matias Roto toteat minulle:

    ””Olen jo satoja kertoja kertonut sinulle mutta kovakorvaisuuttasi et halua uskoa Jumalan sanaa niin kuin se on kirjoitettu, vaan sotket vähän väliä Jumalan sanan armolupauksiin omia tekojasi ja elämän ruokkoamiasi Jumalan lupausten sijaan korvikkeeksi pannen.

    Tähän kertaan vain yhden kohdan Pietarinhelluntaisaarnasta

    ” — kaste —— NIIN te saatte Pyhän Hengen LAHJAN —- LAPSILLENNE —”.””(Matias Roto)

    Tässä on vääristelysi alku ja suurin sellainen, näytä nyt edes yksi joka ymmärtää Pietarin helluntai saarnan niinkuin sinä?

    Siis ko kohta on seuraava:

    38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
    39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”(Ap.t.2)

    • Matias Roto aloitetaan nyt selkeästi helposta asiasta eli mikä on ”tämä lupaus”, selitä nyt Raamatun sanalla?

    • Ari

      Mikäli tarkoitit määrällistä samaa mieltä olevista, niin vastaus on

      koko Raamattu, kaikki apostoliset isät, kaikki kirkkoisät ja koko kristikunta aina vuosiin 1525-27, jolloin Hubmeier ensimmäisenä koko maailmanhistoriassa keksi oman kokonaan uuden oppinsa lasten kasteta vastaan.

      Nykyaikana valtaosa maailman kristityistä on lasten kastamisen kannalla. Vain baptistit ja heidän oppiaan seuranneet ovat Raamatun sanaa vastaan kieltäessään sen, että

      K A S T E

      P E L A S T A A .

      1.Pietarin kirje:

      3:21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena –

      joka ei ole lihan saastan poistamista,

      vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta –

      Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,

    • Minä vastaan:””Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan””

      Vastaukseni on täydellisesti oikein ja täydellisesti Raamatun sanan mukainen, mot.

    • Ari

      Kerrot tekstin aivan oikein, mutta toisaalla olet kieltänyt sen sanoman, että kaste antaa Pyhän Hengen ja että kaste kuuluu myös lapsille.

      Joten siteeraamasi lause puhuu noita toisaalla esittämiäsi vääristelyjä vastaan.

    • Matias Roto pysytään nyt vain ja ainoastaan tässä tekstissä eli lupaus on selkeä:

      ”” ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.””

      Kenelle tuo lupaus on annettu?

      Vastaus on selkeä:

      ””teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”””

    • Ari

      Omalla elämälläsi olet kumonnut tuon apostolin opetuksen, kun menit pesemään pois jo lapsena saamasi pelastavan kasteen lupauksen ja liittymällä samaan joukkoon muinaisten hämäläisten tapaan pestä pois kristillinen kasteensa peseytymällä Katumajärven vedessä.

      Ota todesta Pietarin kirjeen sanoma siitä, että kaste pelastaa ja tee se mikä jo kastetun parannukseen kuuluu eli palata jo lapsena saamasi kasteen armoon eli siis palata alkuperäisen parannuKSEN KASTEEN turviin Jumalan edessä jokapäiväisestä parannuksesta elämään. Kastehan tekee sen mitä genetiivi ilmaisee.

      Kirjeen kirjoitus. Kirjoitus saa aikaan kirjeen.

      Pullan leipominen. Leipomisen tuloksena on pulla.

      Parannuksen kaste. Kasteen antamana lahjana saadaan siis parannus.

      Näin yksinkertaista se on, kun sen osaa.

    • Matias Roto tuot esille seuraavan päätelmän:

      ””. Kastehan tekee sen mitä genetiivi ilmaisee.

      Kirjeen kirjoitus. Kirjoitus saa aikaan kirjeen.

      Pullan leipominen. Leipomisen tuloksena on pulla.

      Parannuksen kaste. Kasteen antamana lahjana saadaan siis parannus.

      Näin yksinkertaista se on, kun sen osaa.””(Matias Roto)

      Okohan tuo nyt niin yksinkertaista kuten väität, siis pullan leipominen ja kirjeen kirjoittaminen, molemmat sisältävät verbin eli teon sanan, siis tulee tehdä jotain, mutta mainitsemasi ”parannuksen kaste” ei sisällä teon sanaa, siis kyllä Pietari sanoo että tulee tehdä parannus, miksi jätät tuon pois ja jostain tuot että kaste antaisi parannuksen? Eikö oikein olisi Parannuksen tekeminen antaa tuloksena parannuksen?

    • Matias Roto en tiedä ketä yrität hämätä kun tuot tuota ”kaste antaa parannuksen” väitettäsi, eikö Pietari selkeästi sano ”tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen”, niin eikö silloin sinunkin kielioppisi mukaan ole:

      Parannuksen tekeminen antaa parannuksen

      Kasteen ottaminen antaa kasteen

    • Ari

      Ongelmasi on kokonaisvaltaisessa tuon tekstin tilanteen väärinkäsityksessä, minkä takia luet tekstiin selliaisia ajatuksia, joita siinä ei mitenkään pidetä esillä.

      Sinun tarkastelutapaasi rajoittaa hyvin yksipuolinen yksilökeskeinen näkökulma. Sen sijaan et huomaa että tuon aikainen juutalainen ympäristö oli erittäin yhteisökeskeinen.

      Tuon ajan ajattelutavassa yhteisö oli kaiken perusta. Niinpä kaiken ihmisen olemassaoloon eniten vaikuttanut perustava yksikkö oli koko kansa. KOKO KANSAA tarkoittaa esimerkiksi Herran siunauksen Raaamatussa oleva sana:

      ”Herra siunatkoon SINUA!”

      Kaikki mitä ihmisen elämässä tapahtuu on perusteissa osallisuutta tästä yhteisen kansan elämästä.

      Sitten toisena elämän perustavana yksikkönä oli heimo. Kaikkien ihmisten elämän olosuhteet sääteli se, mistä heimosta ihminen oli. Elämä toteutui vain kunkin heimon jäsenenä.

      Heimojen jälkeen kolmanneksi tärkein oli se klaani tai suku, minkä jäseneksi ihminen oli syntynyt ja missä elämän raameissa hän saattoi elää. Kellään ei ollut mitään ihmisarvoa ellei hän ollut jonkun suvun jäsen. Suvun päämies teki päätöksiä koko sukunsa puolesta ja nämä ratkaisivat kaikkea elämän olosuhteissa.

      Viimeisenä palikkana ihmisen elämän päätöksiä tehtäessä oli hänen kotinsa, taloutensa, perhekuntansa. Perheen pää teki kaikki päätökset koko perheen puolesta. Kellään ei ollut mitään naputtamista perheen pään päätöksiä vastaan.

      Yhdessä huonekunnassa eli yhden talon väen kokonaisuuteen kuuluivat isovanhemmat, useampi heidän poikansa perheineen, vaimoineen ja lapsineen. Siis kaikki yhdessä vauvasta vaariin elivät yhdessä. Samaan talouteen kuuluivat myös palvelusväki ja talon nurkissa asuvat kerjäläiset. He kaikki saivat elämisen oikeutuksensa perheen pään eli siis talouden asioista päättävän isoisän sanavallan alla.

      Sellainen joka eli näiden elämän kaikkien perustavien tasojen ulkopuolella, ei ollut minkäänlaista sosiaalista asemaa eikä hänellä ollut minkäänlaisia elämisen mahdollisuuksia. Sellainen oli kuin puusta irroitettu oksa, kuin laumasta pois eksynyt lammas suden saaliiksi joutumassa.

      Kun tämä sitten sovelletaan Pietarin helluntaisaarnaan, niin huomaapa nuo sanat kasteen antaman Pyhän Hengen lahjan antamisen kollektiivisesta eli kokonaisvaltaisesta yhteisöllisyydestä käsin:

      ” — teille ja teidän lapsillenne —”

      Tässä ei siis ole kyseessä useamman tason ihmisten erillisistä luettelemisista, vaan tuon luvatun lahjan yhden kokonaisen vastaanottajan määrittelystä. Tuo sanonta siis tarkoittaa yhtä kollektiivista eli yhtä yhteisöä, jossa KOKO YHTEISÖ yhteisenä joukkona yhtenä taloutena, yhtenä perheenä on osallinen kasteen antamasta Pyhän Hengen lahjasta.

      Tuollaisesta tarkastelutavasta käsin siis parannuksen teko on YHTEISÖÖN takaisin tuloa. Jumalan valtakuntaan nähden siis kyse on tulla mukaan yhteiseen Jumalan lasten perheeseen, konkreettisesti yhteiseen joukkoon mukaan tulemista.

      Pietari siis sanoo, että kaste yhdistää meidät yhteiseen Jumalan lasten perheeseen, missä Jumala on meidän Isämme ja me olemme olemme hänen lapsiaan. Elämämme saa mielekkyytensä nimenomaan tämän yhteisön jäsenenä.

      Sinun useasti esille nostamasi ajatus yksityisen ihmisen elämän siivoamisesta asettuu tämän Pietarin saanan aikaisen ajankuvan valossa siten että sosiaalisen tilanteen korjaantuminen saa myös yksittäisen ihmisen elämän reeraan, kun taas sosisaalisten suhteiden rikkoutuminen synnyttää ruokotonta elämää.

      Looginen järjestys meidän elämämme parannukseen siis on se; että Jumalan pelasttava työ käy edellä ja tämän työn hedelmänä sitten annetaan parantunut elämä.

      Tästä elämän kokonaisvaltaisesta asetelmasta käsin siis on tulkittava tuo Pietarin lauseen ajatus

      ”Antakaa Jumalan parantaa elämänne hänen antamansa kasteen välityksellä. Kun tämä toteutuu niin silloin yhteinen elämä Jumalan kansan keskellä eli siis elämä Pyhän Hengen lahjana annetaan koko teidän yhteisöllenne. Tämä kutsu on kuulutettava kaikille kansoille koko maailmassai. ”

      Huomaa että kovasti mainostamasi yksityisen ihmisen ”mää itte” asenteen mukainen individualismi tuli suomenruotsalaiseen kirjallisuuteen vasta 1880 -luvulla ja suomenkieliseen vasta myöhemmin. Yksilökeskeisyys tuli suomalaiseen politiikkaan vasta 1900 -luvun puolella. Yksilöä koskeva uskonnonvapauslaki astui vasta 100 vuotta sitten 1.1.1923.

  2. Kristillinen kaste on sovinistinen toimitus ja lisäksi vielä Jumalan hengen vastainen.

    Miehillä ei ole sen pyhempää henkeä antaa, minkä jo Jumala on antanut lapsen maailmaan tullessa, kun hän vetää elämän hengen.
    Lapsi tulee vedestä, koska kohdussa on niin sanottu lapsivesi, ja ulos tullessa hän vetäisee elämän hengen. Näin lapsi syntyy aina vedestä ja hengestä.

    Kaikki muu on mielikuvitusta ja teatteria ja turhia perinnäissääntöjä.

    Siinä se on kaikki ja kohtu ei le maailman alin paikka, vaan siunauksen

    • Tarja” Lapsi tulee vedestä, koska kohdussa on niin sanottu lapsivesi, ja ulos tullessa hän vetäisee elämän hengen. Näin lapsi syntyy aina vedestä ja hengestä.”

      Juuri näin . Bravo Tarja. Kastevesi on kohtuveden symboli ja muinaiset upotuskastealtaat (Mikvet) olivatkin kohdun vastineita. ”Henki’ on sama kuin hengitysilmassa oleva happi. Happea on myös vedessä. Hapen atomipaino on16 ja siksi heprean sielu-sanan arvo on myös 16 ja veden molekyylipaino on 18 ja siksi heprean elämä-sana lukuarvo on 18. Nämä tiedot Aatamille jo Edenissä antanut ’siemenen salaisuuden taivaankulkija Raziel tunsi siis asian.

    • Tarja

      Kiitos aktiivisuudestasi keskustelussamme

      Jos Herra suo, niin vastaan muutamaan kohtaan huomenna lauantaina 15.4., siis ”heti viidestoista päivä”, kuten sanontaa muuntaen voi sanoa.

    • Tarja

      Eilisen reissupäivän jälkeen yöni hyvin nukuttuani heräsin aamulla ja kuuntelin äänikirjana Roomalaiskirjeen 8. luvun kymmenellä kielellä, niin että olen tähän mennessä valmisteluna 8.5.2023 saarnaani varten tutkistellut saarnatekstiäni jo 60 eri kielellä. Nyt auringon paistaessa täällä Somerolla pääsin esittämään muutamaa näkökohtaa sinun kommenttiisi.

      1) Kun nimitämme Jumalaa Taivaan Isäksi, niin silloin tässä nimityksessä sen vaihtoehtona ei ole Taivaan Äiti, ikään kuin Jumala olisi vain toisen sukupuolen Jumala. Hänhän on luonut yhden ihmiskunnan sekä mieheksi että naiseksi ja tällaisen kokonaisuutena ihminen on Jumalan kuva. Ihmisen rakkaus on vain heijastusta Jumalan olemuksesta, että JUMALA ON RAKKAUS.

      Ilmauksella Taivaan Isä torjutaan kaikenlaiset epäjumaluudet kaikissa muodoissaan. Jumala ei ole joku luonnonlaki, ei mikään ajatuksen luoma korkein yleistys, ei mikään pullon henki, ei mikään aaveen kaltainen eikä minkään salaseurasien porukan salaisuuden ilmaus.

      Voimme sanoa, että Jumala on persoonallinen Jumala. Siksi hänen yhteytensä meihin on persoonallinen huolenpito meistä, ei minkään epämääräisen kohtalon sanelema sattuma vaan elävän, toimivan ja rakastavan Jumalan huolenpito koko luomakunnastaan.

      2) Jumala on kolmiyhteinen Jumala. Tämä merkitsee että jo hänen olemuksessaan on persoonien välinen vuorovaikutus eli kaiken rakkauden varsinainen lähde ja syvin voiman perusta. Jumala rakastaa meitä, siksi me rakastamme toinen toistamme.

      3) Pyhä Henki on Jumala. Hän on yhtä persoonallinen Jumala kuin Jeesuskin.

      Johanneksen evankeliumi:

      16:7 Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä HÄNET teille lähetän.

      Kun eräs muslimiperheeseen kuuluva kamerunilainen heimopäällikkö, ”Hänen majesteettinsa”, ei päässyt tilaisuuteemme, niin hän valtuutti veljensä häntä edustamaan. Tämä paikallinen ruhtinas ei lähettänyt mitään höyrypilveä, ei vain jotain tervehdystä, vaan yhtä persoonallisen ihmisen kuin hän itsekin oli, meidän evankelioimistilaisuuteemme valtakuntansa puolesta osallistumaan.

      Käytän tätä vertauksena edellä olevan korostamani HÄN -sanan merkitystä korostamaan. Pyhä Henki on yhtä persoonallinen Jumala kuin Jeesus ja Taivaan Isä. Kuitenkaan ei ole kolmea jumalaa, vaan ainoastaan YKSI JUMALA kolmessa persoonassa.

      4) Kun maailmankaikkeus luotiin, niin Pyhä Henki toimi jo tuossa yhteydessä. Hän liitti toimintansa veden yhteyteen.

      1.Mooseksen kirja:

      1:2 Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.

      Tämä veteen liittynyt toiminta tuli esille sitten siinä, että valo tuli ja elämä luotiin pimeyden ja autiuden poistaen. Pyhä Henki siis on jo luomisesta lähtien ollut ELÄMÄN ANTAJA.

      Pyhä kasteen toimitus liittyy tähän jo koko maailman luomisessa tapahtuneeseen elämän syntymiseen. Näin ollen kaste ei ole mikä tahansa veden valaminen eikä mikä tahansa perinteeseen kuuluva toimitus, vaan jo luomisessa tapahtuneen luomisen varsinaiseen ja alkuperäiseen todellisuuteen ja tarkoitukseen liittäminen. Pyhän Hengen elämää luovan toiminnan yhteyteen ottaminen.

      5) Heprean kielessä ja Raamatun sanomassa kohtu nimenomaan on siunauksen sanoman esiintuoja.

      Heprean armollinen -sana nimittäin on kohtu -sanaan liittyvä aivan kuin sydän on ihmisen persoonaan liittyvä sana.

      Joten lauseesi ”—kohtu ei le maailman alin paikka, vaan siunauksen” sanot siis mitä syvimmän Raamatun opetuksen mukaisen sanoman.

      Näin ollen tämän Jumalan sanan mukaisen totuuden esille tuodessasi, et suinkaan voi tähdätä kristillistä kastetta ja kristillistä tapaperinnettä vastaan, vaan lauseesi sisältö hyökkääkin kristillisyyttä halveksivaa pakanallisuutta ja jumalattomuutta vastaan. Kaikkea armottomuutta vastaan, kovasydämisyyttä vastaan. Tuomitsemisia ja toinen toisiaan hylkääviä asenteita vastaan.

  3. Tänään PERJANTAINA 14.4.2023 meillä on Pääsiäisen jälkeinen perjantai.

    Päivän aiheen ja tekstit voi nähdä täältä

    https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/perjantai-14-4-2023/

    Päivän apokryfiteksti on Sirakin kirjasta

    Sir. 14:17–22

    Ihmisen elämä hiutuu kuin vaate,

    kaikki kuolevat, se on ikuinen laki.

    Vihannan puun vehmas lehvistö vaihtuu:

    lehti putoaa maahan, ja sen tilalle kasvaa toinen.

    Niin vaihtuvat myös ihmisten sukupolvet:

    toinen kuolee, toinen syntyy.

    Mitä onkin aikaan saatu, kaikki se lahoaa,

    työn tekijä katoaa työnsä tuloksen mukana.

    Onnellinen se, joka tutkistelee viisautta

    ja tuo puheessaan ymmärryksensä ilmi,

    joka avaa sydämensä viisauden teille

    ja pohdiskelee sen salaisuuksia.

    Lähde jäljittämään viisautta

    ja vaani viisauden talon porteilla.

    .

  4. Tänään LAUANTAINA 15.4.2023 meillä on Pääsiäisen jälkeinen lauantai.

    Pääsiäisviikko eli valkoinen viikko on jatkunut koko viikon pääsiäisestä alkaen.

    Päivän aihetta esitellään ja tekstit näytetään täällä

    https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/lauantai-15-4-2023/

    Päivän apokryfiteksti on Sirakin kirjasta

    Sir. 15:11–17

    Älä sano: ”Herra minut luopumukseen vei” –ei hän luo sellaista, mitä vihaa.Älä sano: ”Hän minut johti harhaan” –ei hän tarvitse synnintekijöitä.Herra vihaa kaikkia kauhistavia tekoja,kukaan Herraa pelkäävä ei rakasta niitä.Aikojen alussa hän loi ihmisenja antoi tälle valinnanvapauden.Jos vain tahdot, voit noudattaa käskyjäja luottaa hänen hyvyyteensä.

    Hän on asettanut eteesi tulen ja veden.Kumman tahdot? Ojenna kätesi siihen.Ihmisellä on edessään elämä ja kuolema.Kumman hän valitsee, se hänelle annetaan.

  5. Matias ja Seppo

    Kiitos hyvät herrat, olen iloinen, kun saan olla mukana, käytännön ihmisenä ja naisnäkökulmana.

    Yleensä minun halutaan menevän pois, tai kommentointi kielletään. Vaatii siis rohkeutta olla minä. Vaatii myös rohkeutta antaa minun olla minä.

    • Minulla ei ole Tarja mitään esteitä antaa Sinun olla Sinä .Olen varsin usein kanssasi samaa mieltäkin.

  6. Matias Roto kansan uskonto loppui Jeesuksen tuloon, siis koko juutalainen kansa oli niinkuin sanoit kansa keskeinen.

    Jeesuksessa kaikki muuttui eli Jeesus kutusi yksittäisiä ihmisiä seuraamaan itseään.

    Missään kohden ei sanota että ilman henkilökohtaista uskoa olisi ”lähtenyt” seuraamaan Jeesusta.

    Mietippä nyt Paavalin sanoja aviopareista:

    10 Mutta naimisissa oleville minä julistan, en kuitenkaan minä, vaan Herra, ettei vaimo saa erota miehestään;
    11 mutta jos hän eroaa, niin pysyköön naimatonna tai sopikoon miehensä kanssa; eikä mies saa hyljätä vaimoansa.
    12 Mutta muille sanon minä, eikä Herra: jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, niin älköön mies häntä hyljätkö;
    13 samoin älköön vaimokaan, jos hänellä on mies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, hyljätkö miestänsä.
    14 Sillä mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta; muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä.
    15 Mutta jos se, joka ei usko, eroaa, niin erotkoon; veli ja sisar eivät ole semmoisissa tapauksissa orjuutetut; sillä rauhaan on Jumala teidät kutsunut.
    16 Sillä mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mistä tiedät, mies, voitko pelastaa vaimosi?(1.Kor.7)

    • Ari

      Tuo kohta ei todista yhtään mitään sinun näkökulmasi puolesta.

      Sen sijaan tuo kertoo sellaisesta Rooman lain tulkinnasta kreikkalaisen kulttuurialueen keskellä, missä perheen mies määräsi koko perheen uskosta. Kun suku oli määrännyt jonkun naisen menemään naimisiin jollekin miehelle, niin tämän piti mennä. Jos sitten tuollaisen perheen tilanteessa Tooinen puolisoista oli päässyt kasteen välityksellä Kristuksen seuraajaksi, niin silloinhan tuli kysymys toisten perheen jäsenten mukaantulosta.

      Paavalin neuvo oli hyvin selkeä. Ensisijaisesti perhe pidettäköön kasassa, mutta jos asioita ei muuten saa järjestymään, niin silloin ero seuraa vaihtoehtona.

      Runsas sata vuotta sitten maahamme saapunut individualismi ei tuossa tilanteessa suinkaan ollut mitenkään noiden pohdiskelujen ympäristönä, vaan päin vastoin: kahden yhteisöllisen järjestelmän erilaisten periaatteiden synnyttämän ristiriidan aihettama törmääminen perheen sisällä, kun pariskunnan piti miettiä, miten tuossa tilanteessa pitäisi toimia.

      Kertaan vielä nuo asiassa mukana olevat eri periaatteet

      – juutalainen perinne, johon Paavali itse oli kasvanutk

      – kreikkalainen perinne, josta Korintton kaupungissa oli yksi haara vallalla,

      – ja Rooman imperiumin levittämä Rooman oikeusperinne.

    • Matias Roto etpä todistaako sinun näkökulmaasi vastaan, kyllä todistaa eli tuossa selkeästi sanotaan että voi olla jopa perheitä joissa vain perheenpää eli mies oli uskossa ja vaimo ei, siis ei perheenpää määrittänyt toisten uskoa niinkuin väität, mot.

    • Ari

      Ota huomioon että elettiin Korinttossa ja että kyseessä oli erityistilanteen herättämä kysymyksenasetelu.

      Poikkeustilanne ei luo yleissääntöä.

      Ja otapa huomioon myös tuo lause, ”jos mies suostuu” eli siis oman ratkaisuvaltansa puitteissa tekee päätöksen, että vaimo voi pitää eri uskonnon, kuin mitä hänellä itsellään on.

      Vastaava tilanne esiintyi myöhemmin kirkkoisä Augustineksen kotioloissa, kun äiti oli kristitty, mutta isä pakana. Poika oli mielessään omaksunut äitinsä kristinopin, mutta häntä ei kuitenkaan ollut liitetty kirkkoon, koska isä edellytti hänen pysyvän pakanana. Vasta paljon myöhemmin hänen jo ollessaan täysi-ikäinen hänellä oli mahdollisuus päättää omasta uskonnostaan, ja näin hänet pyhän kasteen välityksellä uudestisynnytettiin Jumalan lapseksi.

    • Ari

      Turhaan kinaat.

      Eihän tuossa sanota, etteikö miehellä olisi ollut VALTAA pakottaa vaimonsa, vaan ettei hän estä vaimoaan kristinuskon harjoittamisesta.

      Joten turhaan kinaat.

  7. 17 Kavahtakaa ihmisiä, sillä he vetävät teidät oikeuksiin, ja synagoogissaan he teitä ruoskivat;
    18 ja teidät viedään maaherrain ja kuningasten eteen minun tähteni, todistukseksi heille ja pakanoille.
    19 Mutta kun he vetävät teitä oikeuteen, älkää huolehtiko siitä, miten tahi mitä puhuisitte, sillä teille annetaan sillä hetkellä, mitä teidän on puhuminen.
    20 Sillä ette te itse puhu, vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä.
    21 Ja veli antaa veljensä kuolemaan ja isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiansa vastaan ja tappavat heidät.
    22 Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.

    Ja vielä:

    34 Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.
    35 Sillä minä olen tullut ’nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan;
    36 ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa’.
    37 Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias;

    Yllä olevat ovat JEESUKSEN sanoja Matteuksen evankeliumista.

    En nyt oikein tiedä todistaako nämä kenenkä puolesta kun puhutaan onko oikea usko yksilökeskeistä vai perhekeskeistä, voisiko Matias Roto selittää?

    • Ari

      Lähtökohtaisesti usko on YHTEINEN USKO. Me olemme yhtä Kristuksessa.

      Paavali toteaa tämän

      Roomalaiskirje:

      1:12 se on, että me yhdessä ollessamme virkistyisimme yhteisestä uskostamme, teidän ja minun.

      Sitten elämän monimuotoisuuden tähden voi tulla tilanteita, missä mielipiteet jakautuvat. Silloinkin on aihetta pitää kiinni siitä, että kuuluu yhteiseen kristikuntaan eikä joidenkin luopioiden joukkoon. Näissä tilanteissa voi syntyä tilanteita, mistä Jeesus puhuu. Silloinkin on elettävä todeksi yhteenkuuluvuutensa pyhän kristikunnan kanssa eikä säikähtää kirkon vastaisten voimien painostamista.

      Jos analysoit maailman tilanteita, missä Jeesuksen rohkaisua vainojen kestämiseen tarvitaan, niin yleensä noissa tilanteissa esiintyy jokin Jumalan evankeliumin vastaisen YHTEISÖN yhteinen rintama kirkkoa vastaan.

      Esimerkiksi islam on erittäin yhteisöllinen liike, niinpä jos joku muslimi kääntyy kristityksi, niin tapahtuma on loukkaus ja rikos koko heidän yhteisöään vastaan. Siksi monin paikoin tapahtuu, että tämän yhteisöllisyyden paineen takia omaiset katsovat kunnia-asiakseen tappaa käännynnäisen. Esimerkiksi Pakistanissa kastettiin 1960 -luvulla kolme ihmistä kristityksi. Kaksi niistä tapettiin ja kolmas pääsi pakoon maasta ja sai turvan.

      Nimenomaan yhteisöllisyydestä johtui se, että aikaisemman kommunistisen järjestelmän valtionuskontona olevan ateismin taholta järjestettiin toisin paikoin raivoisia vainoja Kristukseen uskovia vastaan.

      Intiassa muutama vuosikymmen sitten hindujen taholta kohdistui niin raivoisia hyökkäyksiä kristinuskoa vastaan, että kirkkoja poltettiin. Tämä on sitäkin hämmentävämpää, kun toisaalta Intiassa kahdessa osavaltiossa kristinusko on jopa osavaltion uskonto.

      Tämä jonkin yhteisön painostus jotain uskonnollista yhteisöä kohtaan ei ole vain joidenkin uskontojen erityinen osa, vaan sitä esiintyy monella muotoa ja monissa yhteisöissä. Otan yhden esimerkin. Myanmarissa buddhalaisuus on valtauskonto. Maassa asuva muslimivähemmistö on melkoisen painostuksen alainen.

      Joten Ari

      Jos avaat silmäsi näkemään asiat niin, kuin ne ovat, niin huomannet, että esittämäsi tekstit eivät suinkaan puhu yksilökeskeisen ilmiön olevan tapahtuman ytimessä vaan päin vastoin kahden tai useamman yhteisön välisten jännitteiden seurauksesta yksittäisten ihmisten kotielämään asti.

    • Matias Roto yritän nyt ymmärtää selitystäsi, siis ajatteletko että kun ihminen kääntyy todella kristityksi niin häntä vainotaan ulkopuolelta? >Tämä kuulostaa oikealta sillä Jeesuksen nimen tähden meitä vainotaan.

      Kuinka tuossa sitten tapahtuu se yhteisöllinen kääntyminen mistä aiemmin todistelet, ottaako siis perheenpää koko perheensä mukanaan ja lähtee seuraamaan Jeesusta?

    • Ari

      Yhteisöllisyys toteutuu siinä, että uskoon tulo on Jumalan yhteisöön eli siis kirkkoon sisälle tulo. Ihminen siis siirtyy saatanallisesta eristäytyneisyydestään Jumalan rakkauden osallisuuteen yhdessä toisten armahdettujen seuraan. Pyhä kaste on Jumalan ja hänen kirkkonsa yhteyteen liittymistä. Jumala siinä elämän yhteyteen liittämisessä toimii, emme me ihmiset.

      Muista edellä että otin useamman yhteisön esille ja kaiken lisäksi ne olivat elämän kokonaisuuden kannalta siinä järjestyksessä kuin yhteiskuntamme kokonaisyhteys toimii.

      Siis alkaen kokonaisesta kansasta, koska lähetyskäskyn tavoitteena on kokonaisten kansojen tavoittaminen.

      Sitten otin esille heimot, koska taivaassakin on pelastuneitten joukossa kaikista kansanheimoista Jumalaa ylistämässä.

      Sen jälkeen panin klaanit ja suvut, Yksistään Ilmestyskirjassa sukukunta -sana esiintyy 13 kertaa.

      Viimeiseksi panin huonekunnat eli suurtaloudet eli tuonaikaiset perheet vauvasta vaariin, jotka kaikki asuivat samassa talossa, koska myös kristikunnassa oli sama periaate kääntymyksessä kuin jo vuosisatoja oli ollut juutalaisessa, että kääntymys annettiin antamalla kaste KOKO PERHEELLE vauvasta vaariin. Näin pakanuus pestiin pois ja perhe pyhitettiin Jumalan omaksi.

      Tästä Raamattu sanoo selkeän lupauksen. kun perhe kääntyy Jeesuksen yhteyteen, niin se pelastuu:

      Apostolien teot:

      16:31 Niin he sanoivat: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi”

      Kääntymys siis on koko yhteisön yhteinen asia. Kutsu koskee koko yhteiskuntaa ja kaikkia sen eri kerrostumia kokonaisista kansoista yksittäisiin perheisiin asti.

    • Matias Roto ymmärränkö nyt oikein että Jeesuksen seurakunnan ulkopuolella olevat vainoavat niitä jotka kääntyvät pois heidän joukoistaan? Aivan kuten juutalaiset vainosivat Jeesusta ja opetuslapsia ja Paavalia ja muita kristittyjä?

    • Ari

      Suurin osa juutalaisten kansaa suorastaan ylisti Jeesusta. Älkäämme syyllistäkö heitä, jotka jotka häntä seurasivat. Niitä oli paljon. KOKO MAAILMA!!!<

      Johanneksen evankeliumi:

      12:19 Niin fariseukset sanoivat keskenään: ”Te näette, ettette saa mitään aikaan; katso, koko maailma juoksee hänen perässään”.

      Hänen vastustajansa tulivat hänen toiminnastaan kateellisten taholta. Nämä ryhmät saivat kuitenkin raivattua tieltään heidän kateutensa kohteen. Kun tästä sitten heitä pantiin vastuuseen tekemisistään, niin silloin he kiukuttelivat myös Jeesuksen oppilaita vastaam, Paavali näiden mukana, koska nämä muistuttivat heidän teoistaan.

      Muista että Pietarin seuraaja Jerusalemin seurakunnan johdossa Jaakob Vanhurskas vietti temppelissä suurimman osan ajastaan. Kerrotaan että hänen polvensa känsittyivät kuin kamelin polvet, koska hän alati rukoili Jumalaa polvillaan temppelissä. Hän oli juutalaisten keskuudessa erittäin arvostettu syvällisestä hurskaudestaan. Vasta juutalaiskapinan syntyaikoina eräät villit ryhmät tappoivat hänet.

      On siis aihetta panna tapahtumien kuvaukset omaan yhteyteensä, jottei anna väärää kuvaa tuon ajan juutalaisesta yhteisöstä ja Jeesuksen ja hänen perheensä, Neitsyt Maria ja Joosef sekä tämän lapset aikaisemmasta avioliitosta, asemasta oman aikansa yhteiskunnassa.

      Muista että Marian voitelussa käyttämän pienen hajuaineen pullon hinta oli tavallisen työmiehen koko vuoden palkan suuruinen. Se hänen jalkoihinsa vuodatettiin yhtellä kertaa.

  8. Matias Roto miten selität tämän Apostolien tekojen jakeen:

    16:31 Niin he sanoivat: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi”

    Onko se että uskomalla Herraan Jeesukseen pelastuu vai kun perheenpää uskoo Herraan Jeesukseen niin myös hänen perhekuntansa pelastuu?

    • Ari

      Asetat kysymyksen väärällä tavalla vastakkain asetteluun. Uskoon päästiin osalliseksi kasteen välityksellä ja kaste annettiin aina koko perheelle samalla kertaa.

      Tämä koko perheen näköala ei ole mikään myöhäinen lisuke Raamatun sanomassa, vaan siitä puhui jo Jeesuksen kaima Joosua aikoinaan.

      Joosua:

      24:15 Mutta jos pidätte pahana palvella Herraa, niin valitkaa tänä päivänä, ketä tahdotte palvella, niitäkö jumalia, joita teidän isänne palvelivat tuolla puolella virran, vai amorilaisten jumalia, niiden, joiden maassa te asutte. Mutta minä ja minun perheeni palvelemme Herraa.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25