Vallankumouksen torjuminen 1918 on perusta Suomen hyvinvoinnille

Mitkä ovat viimeisen sadan vuoden tärkeimpiä onnistumisia, entä suurimpia tappioita?

Viime sunnuntain Hesari (6.8.) esitteli historioitsijoiden listauksia Suomen historian julmista ja hyvistä puolista. Silmiini osui Tampereen yliopiston professori Pertti Haapalan maininta negatiivisesta asiasta: ”1900-luvun sodat, joista tuli niin paljon murhetta, mutta jotka eivät olleet välttämättömiä. Pidän niitä politiikan epäonnistumisina. Sotien poliittinen legitimointi jälkeenpäin on helppoa, ja into siihen on surullista.”

Jos ymmärrän oikein, olivat Vapaussota sekä Talvi- ja jatkosota Haapalan mielestä esimerkkejä epäonnistuneesta politiikasta. Niiden legitimointi jälkeenpäin taas surullista.

On toki selvää, että sodat ovat tuottaneet äärimmäistä murhetta ja kärsimystä. Niiden takana on myös epäonnistunutta politiikkaa, mutta minkäs teet, kun vastapuoli harjoittaa sanelu- tai
voimapolitiikkaa. Mikä olisi ollut vaihtoehto? Suomen passiivisuus? Silloin Neuvosto-Venäjä olisi kahmaissut vasta itsenäistyneen Suomen 1918, ja jos ei vielä silloin, niin 1939 tai 1944.
Tässä tapauksessa historioitsijoilla olisi nyt helppo tehtävä listata 1900-luvun suurimpia kärsimyksiä: vieraan valloittajan harjoittama terrori, teloitukset, pakkosiirrot, omaisuuden ryöstö, kulttuuriperinnön tuhoaminen, uskontojen kieltäminen ja kirkkojen tuhoaminen, vapauksien riistäminen, ihmisten eläminen köyhyydessä ja nälässä.
_ _ _
Toteutumattoman historian peili auttaa myös näkemään toteutuneen historian hyviä puolia. Niitä ovat mielestäni vallankumouksen tukahduttaminen ja Saksan hegemoniasta vapautuminen 1918, Neuvostoliiton hyökkäysten torjuminen 1939-40 ja 1944 sekä erillisrauhan solmiminen Neuvostoliiton kanssa. Ainoastaan prof. Kustaa H.J. Vilkuna mainitsee rauhanteot positiivisena asiana Hesarin artikkelissa.
_ _ _
Mikä olisi ollut vaihtoehtoinen historia vuosina 1917-1918, jos asiat olisivat menneet hieman toisin?
Heikki Aittokoski kirjoitti keväällä Hesariin sarjan Leninin junamatkasta 1917, joka suuntautui Sveitsistä Tornion kautta Pietariin. Tuleva vallankumousjohtaja sähkötti Pietariin kannattajilleen: ”Hirttäkää heti 100 kulakkia”. Tämän piti olla osoitus tulevasta.

Leninillä oli selvänä mielessään maailmanvallankumous, jonka tieltä vanhat rakenteet kannattajineen saivat mennä niskalaukauksella kuoppaan. Hän oli tavannut Stalinin ensi kertaa bolševikkien kokouksessa Tampereella 1905. Suomalaisten sosialistien mukaan saaminen oli ensiarvoisen tärkeää, jotta Pohjoismaat voitetaan Suomen kautta vallankumoukselle.
_ _ _
Viaporin kapina 1906 kävi harjoituksesta. Bolševistiset matruusit nostivat aseensa esimiehiään vastaan punakaartilaisten tuella. Parissa päivässä Helsingissä tapettiin parisataa ihmistä. Olisiko vallankumous levinnyt Kronstadtin kautta Pietariin, kuten oli tarkoitus, elleivät humalaiset vallankumoukselliset olisi vuotaneet suunnitelmaa julki? Kapina kukistui, kun Vallisaaren ruutivarasto lensi taivaalle yhdessä kymmenien kapinallisten kanssa. Evl. evp. Jarmo Nieminen on julkaissut aiheesta äskettäin kirjan.
_ _ _
Entä Suomi keväällä 1918? Jotkut ovat peränneet totuuden esiin tuomista, jopa totuuskomissiota. Tuotakoon siis esiin yksi totuus:

Stalin teki Suomeen pari kiihotusmatkaa houkutellakseen Suomen maltillisia sosialisteja aseisiin maan hallitusta vastaan. Tämä onnistuikin sosiaalidemokraattien ylimääräisessä puoluekokouksessa 25.-27.11.1917. Maltilliset, kuten Väinö Tanner joutuivat vähemmistöön ja aseelliseen vallankumoukseen pyrkivät saivat tahtonsa läpi. Suomen työläiset ja maaseudun köyhät houkuteltiin lupauksilla paremmasta elämästä taistelijoiksi Stalinin ja Leninin maailmanvallankumoukseen.

Bolševikit lähettivät punaisille Pietarista junavaunuittain aseita: tykkejä, kivääreitä ja konekivääreitä sekä kokonaisen panssarijunan. Maassa oli lisäksi tuhansia vallankumoukseen liittyneitä venäläisiä sotilaita, jotka asettuivat punaisten tueksi.
_ _ _
Punakaartit saivat nopean koulutuksen aseiden käyttöön. Myös naisia värvättiin kaartilaisiksi. Houkuttimena oli palkka, joka ylitti tehdastyöstä maksettavan palkan. Asekoulutus oli usein minimaalista ja saattoi sisältää yhden patruunan laukaisemisen. Johtajilta kouluttamattomien kaartilaisten lähettäminen taisteluun oli moraalitonta, sillä kaartilaiset olivat menossa hyvin koulutettuja suojeluskuntia ja saksalaisia vastaan.

Tappion häämöttäessä punaisten johtajat pakenivat Neuvostoliittoon. Äärisosialisti Kullervo Manner agitoi aateveljiään Suomessa aseelliseen vallankumoukseen, mutta pakeni itse Neuvostoliittoon, missä hänet teloitettiin.
_ _ _
”Jos ihminen on vanhan vallan syrjäyttämiseksi valmis äärimmäisiin toimiin, jopa väkivaltaan tai tappamiseen, hän on valmis lähes mihin tahansa myös pysyäkseen vallassa sen jälkeen.” Toimittaja Maria Manner lainaa tätä ajatusta Hesarin kolumnissaan, jonka aiheena on Venezuelan epäonnistunut vallankumous (HS 9.8.).

Hugo Chávez lupasi tuoda oikeudenmukaisuutta ja demokratiaa sekä kunnollisen terveydenhuollon, koulutuksen ja asuntoja köyhille. Nyt talous on kuralla ja kaikesta on pulaa. Sadan prosentin inflaatio laukkaa ja korruptio vie öljytulot. Eliitti naukkaa kalliita drinkkejä, samalla kun sairaat kärsivät ilman lääkkeitä.

Mannerin mukaan Venezuelan 21. vuosisadan sosialismi epäonnistui pahan kerran. 82% prosenttia kotitalouksista elää köyhyydessä. Chávez nimitti ennen kuolemaansa seuraajakseen Nicolás Maduron, joka kamppailee nyt pysyäkseen vallassa. Maduron mukaan kriisin syynä on USA:n imperialismi. Hän uhkaa vastustajiaan vankilalla ja sanoo puolustavansa vallankumousta vaikka asein.

Venezuelan tilanteessa on tuttuja piirteitä. Sorrettujen asialla oikeutettu vallankumous kääntyykin köyhiä vastaan. Vallankumous syö lapsensa, vallankumousjohtajat Schnitzelinsä. Köyhän kansan kärsiessä he tarrautuvat valtaan ja etuoikeuksiinsa.

Siltä Suomi onnekseen säästyi.