Mitkä ovat viimeisen sadan vuoden tärkeimpiä onnistumisia, entä suurimpia tappioita?
Viime sunnuntain Hesari (6.8.) esitteli historioitsijoiden listauksia Suomen historian julmista ja hyvistä puolista. Silmiini osui Tampereen yliopiston professori Pertti Haapalan maininta negatiivisesta asiasta: ”1900-luvun sodat, joista tuli niin paljon murhetta, mutta jotka eivät olleet välttämättömiä. Pidän niitä politiikan epäonnistumisina. Sotien poliittinen legitimointi jälkeenpäin on helppoa, ja into siihen on surullista.”
Jos ymmärrän oikein, olivat Vapaussota sekä Talvi- ja jatkosota Haapalan mielestä esimerkkejä epäonnistuneesta politiikasta. Niiden legitimointi jälkeenpäin taas surullista.
On toki selvää, että sodat ovat tuottaneet äärimmäistä murhetta ja kärsimystä. Niiden takana on myös epäonnistunutta politiikkaa, mutta minkäs teet, kun vastapuoli harjoittaa sanelu- tai
voimapolitiikkaa. Mikä olisi ollut vaihtoehto? Suomen passiivisuus? Silloin Neuvosto-Venäjä olisi kahmaissut vasta itsenäistyneen Suomen 1918, ja jos ei vielä silloin, niin 1939 tai 1944.
Tässä tapauksessa historioitsijoilla olisi nyt helppo tehtävä listata 1900-luvun suurimpia kärsimyksiä: vieraan valloittajan harjoittama terrori, teloitukset, pakkosiirrot, omaisuuden ryöstö, kulttuuriperinnön tuhoaminen, uskontojen kieltäminen ja kirkkojen tuhoaminen, vapauksien riistäminen, ihmisten eläminen köyhyydessä ja nälässä.
_ _ _
Toteutumattoman historian peili auttaa myös näkemään toteutuneen historian hyviä puolia. Niitä ovat mielestäni vallankumouksen tukahduttaminen ja Saksan hegemoniasta vapautuminen 1918, Neuvostoliiton hyökkäysten torjuminen 1939-40 ja 1944 sekä erillisrauhan solmiminen Neuvostoliiton kanssa. Ainoastaan prof. Kustaa H.J. Vilkuna mainitsee rauhanteot positiivisena asiana Hesarin artikkelissa.
_ _ _
Mikä olisi ollut vaihtoehtoinen historia vuosina 1917-1918, jos asiat olisivat menneet hieman toisin?
Heikki Aittokoski kirjoitti keväällä Hesariin sarjan Leninin junamatkasta 1917, joka suuntautui Sveitsistä Tornion kautta Pietariin. Tuleva vallankumousjohtaja sähkötti Pietariin kannattajilleen: ”Hirttäkää heti 100 kulakkia”. Tämän piti olla osoitus tulevasta.
Leninillä oli selvänä mielessään maailmanvallankumous, jonka tieltä vanhat rakenteet kannattajineen saivat mennä niskalaukauksella kuoppaan. Hän oli tavannut Stalinin ensi kertaa bolševikkien kokouksessa Tampereella 1905. Suomalaisten sosialistien mukaan saaminen oli ensiarvoisen tärkeää, jotta Pohjoismaat voitetaan Suomen kautta vallankumoukselle.
_ _ _
Viaporin kapina 1906 kävi harjoituksesta. Bolševistiset matruusit nostivat aseensa esimiehiään vastaan punakaartilaisten tuella. Parissa päivässä Helsingissä tapettiin parisataa ihmistä. Olisiko vallankumous levinnyt Kronstadtin kautta Pietariin, kuten oli tarkoitus, elleivät humalaiset vallankumoukselliset olisi vuotaneet suunnitelmaa julki? Kapina kukistui, kun Vallisaaren ruutivarasto lensi taivaalle yhdessä kymmenien kapinallisten kanssa. Evl. evp. Jarmo Nieminen on julkaissut aiheesta äskettäin kirjan.
_ _ _
Entä Suomi keväällä 1918? Jotkut ovat peränneet totuuden esiin tuomista, jopa totuuskomissiota. Tuotakoon siis esiin yksi totuus:
Stalin teki Suomeen pari kiihotusmatkaa houkutellakseen Suomen maltillisia sosialisteja aseisiin maan hallitusta vastaan. Tämä onnistuikin sosiaalidemokraattien ylimääräisessä puoluekokouksessa 25.-27.11.1917. Maltilliset, kuten Väinö Tanner joutuivat vähemmistöön ja aseelliseen vallankumoukseen pyrkivät saivat tahtonsa läpi. Suomen työläiset ja maaseudun köyhät houkuteltiin lupauksilla paremmasta elämästä taistelijoiksi Stalinin ja Leninin maailmanvallankumoukseen.
Bolševikit lähettivät punaisille Pietarista junavaunuittain aseita: tykkejä, kivääreitä ja konekivääreitä sekä kokonaisen panssarijunan. Maassa oli lisäksi tuhansia vallankumoukseen liittyneitä venäläisiä sotilaita, jotka asettuivat punaisten tueksi.
_ _ _
Punakaartit saivat nopean koulutuksen aseiden käyttöön. Myös naisia värvättiin kaartilaisiksi. Houkuttimena oli palkka, joka ylitti tehdastyöstä maksettavan palkan. Asekoulutus oli usein minimaalista ja saattoi sisältää yhden patruunan laukaisemisen. Johtajilta kouluttamattomien kaartilaisten lähettäminen taisteluun oli moraalitonta, sillä kaartilaiset olivat menossa hyvin koulutettuja suojeluskuntia ja saksalaisia vastaan.
Tappion häämöttäessä punaisten johtajat pakenivat Neuvostoliittoon. Äärisosialisti Kullervo Manner agitoi aateveljiään Suomessa aseelliseen vallankumoukseen, mutta pakeni itse Neuvostoliittoon, missä hänet teloitettiin.
_ _ _
”Jos ihminen on vanhan vallan syrjäyttämiseksi valmis äärimmäisiin toimiin, jopa väkivaltaan tai tappamiseen, hän on valmis lähes mihin tahansa myös pysyäkseen vallassa sen jälkeen.” Toimittaja Maria Manner lainaa tätä ajatusta Hesarin kolumnissaan, jonka aiheena on Venezuelan epäonnistunut vallankumous (HS 9.8.).
Hugo Chávez lupasi tuoda oikeudenmukaisuutta ja demokratiaa sekä kunnollisen terveydenhuollon, koulutuksen ja asuntoja köyhille. Nyt talous on kuralla ja kaikesta on pulaa. Sadan prosentin inflaatio laukkaa ja korruptio vie öljytulot. Eliitti naukkaa kalliita drinkkejä, samalla kun sairaat kärsivät ilman lääkkeitä.
Mannerin mukaan Venezuelan 21. vuosisadan sosialismi epäonnistui pahan kerran. 82% prosenttia kotitalouksista elää köyhyydessä. Chávez nimitti ennen kuolemaansa seuraajakseen Nicolás Maduron, joka kamppailee nyt pysyäkseen vallassa. Maduron mukaan kriisin syynä on USA:n imperialismi. Hän uhkaa vastustajiaan vankilalla ja sanoo puolustavansa vallankumousta vaikka asein.
Venezuelan tilanteessa on tuttuja piirteitä. Sorrettujen asialla oikeutettu vallankumous kääntyykin köyhiä vastaan. Vallankumous syö lapsensa, vallankumousjohtajat Schnitzelinsä. Köyhän kansan kärsiessä he tarrautuvat valtaan ja etuoikeuksiinsa.
Siltä Suomi onnekseen säästyi.
Vuoden -18 traagisen sodan lopputulos mahdollisti tulevan hyvinvointimme mutta ei tietenkään luonut sitä.
Jotain sodasta oppineiden porvarien oli pakko pitkin hampain hyväksyä sodan jälkeen suuri osa työväestön oikeutetuista vaatimuksista joihin sen olisi pitänyt suostua jo ennen sisällissotaa, joka paljolti johtui siitä,että porvarit tilasivat Venäjältä tuolloin vastavalitun vasemmistoenemistöisen eduskunnan hajottamisen ja vesittivät näin ns. valtalain. Työväestön pettymys oli valtava ja purkautui ns. ’me vaadimme’ ohjelmaksi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Valtalaki
Yhdessä työväestön raskaan kurjistumisen kanssa tämä ja tietenkin Venäjän vallankumouksen malli aiheutti kapinan. Mutta tarvittiin vielä sosialistiselle valtiolle hävitty sinänsä kunniakas talvisota ennenkuin ns. tammikuun kihlaus syntyi, joka oli lopullinen edellytys sille että alkanut hyvinvointi alkoi jakaantua parantuneen neuvotteluaseman johdosta edes jossain määrin myös työväestölle.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tammikuun_kihlaus
Itse lisäisin tuohon, että edellytyksiä ja merkkejä kansallisesta sovusta olivat jo ennen toista maailmansotaa torpparilaki 1918, Lex Kallio 1922, Tannerin hallitus 1926 a punamultayhteistyö 1937.
Ennen sisällissodan puhkeamista oli porvarienemmistöinen eduskunta jo hyväksynyt 8 tunnin työaikalain sekä yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden ulottamisen myös kunnallisvaaleihin. Perusteellisen maareformin valmistelu oli aloitettu, samoin valmisteltiin tasvaltalaista perustuslakia. Toki punakapinan taustana oli pula ja työttömyys, mutta kapina alkoi, koska sosialistien johto ei hyväksynyt demokraatisten vaalien tulosta, kun punaiset olivat vaalissa menettäneet niukan eduskuntaenemmistönsä. Suomen demokratia oli vasta 10 vuoden ikäinen, ja muuallakin nuorissa valtioissa on demokratian vakiintumattomuus aikaansaanut yrityksiä kaapata valta asein, kun sitä ei ole saatu vaalivoiton perusteella.
Yrjö Sahamaan hyvään kommenttiin lisään, että Svinhufvudin itsenäisyyssenaatti valmisteli torpparien itsenäistämistä, joka olisi toteutunut maan lunastamisena talonpojilta. Sosialistit valnistelivat vaihtoehtoista esitystä torpparien vapauttamisesta, jossa ajatuksena oli torppien ottaminen valtion haltuun ja luovuttaminen sen jälkeen torppareille.
Torpparit eivät olleet valmiita aseelliseen vallankumoukseen toisin kuin työväestö. Toki torppareita liittyi mukaan.Suurin osa torppareista oli hyvinvoivia,epävarmuus torpan hallinnan jatkosta oli varjopuoli. Maaseudun varsinaista köyhälistöä olivat mäkitupalaiset (vrt. Linnan Pohjantähdessä Leppäsen Preeti) sekä muiden nurkissa asuneet loiset.
”koska sosialistien johto ei hyväksynyt demokraattisten vaalien tulosta, kun punaiset olivat vaalissa menettäneet niukan eduskuntaenemmistönsä.”
Tätä oli edeltänyt vasemistoenemistöisen eduskunnan porvarien Venäjältä tilaama hajottaminen.
Tuo 8 tunnin työaika oli työväestön voimakkaan painostuksen ja lakkojen vuoksi hyväksyty jo edellisessä sosalistienemistöisessä eduskunnassa,mikä oli yksi syy eduskunnan hajottamiseen, siis lakia ei tuolloin vahvistettu. Kun se tilanteen jo vakavasti kärjistyttyä vasta marraskuusssa 1917 hyväksytiin, oli jo liian myöhästä etenkin kun se ei koskenut maatyöläisiä.
Työaika ei ollut ainoa työväestön me-vaadimme julistuksen kohta:
Me vaadimme -julistus oli Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen puoluejohdon marraskuussa 1917 julkaisema ohjelma, jossa vaadittiin saattamaan voimaan valtalain, ryhtymään uudistamaan virkamieskuntaa ja oikeuslaitosta, uuden senaatin eroamista, torpparien vapauttamista isäntien vallasta sekä kahdeksan tunnin työaikalain ja kunnallislakien vahvistamista. Me vaadimme -julistuksen vaatimukset tiedettiin jo etukäteen sellaisiksi, että porvarillinen eduskunta ja E. N. Setälän tynkäsenaatti hylkäävät ne. Sisällissota häämötti, sillä samana päivänä, kun Me vaadimme -julistus oli esillä eduskunnassa, sosialidemokraattien puoluetoimikunnan kokous käsitteli vallankumoussuunnitelmaa.[1]
Ohjelman suunnittelivat lähinnä O. W. Kuusinen, Edward Gylling ja Oskari Tokoi.[2] Ohjelman hyväksymistä edistämään, ikään kuin sisällissodan esinäytöksenä, puhkesi yleislakko.[3]
Ohjelman esitti eduskunnan käsiteltäväksi sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä, mutta sitä ei otettu käsiteltäväksi, mitä puhemies Johannes Lundson perusteli sillä, ettei se täyttänyt muodollisia vaatimuksia.[4]
Ohjelmaa on pidetty pyrkimyksenä vallankumoukselliseen tilanteeseen ja yhtenä vaiheena vallan otossa. Toisaalta on katsottu, että se oli monilta osilta puhdasta realismia, sillä työttömyys oli suurta ja elintarvikepula paheni.[5]
Historiantutkimuksessa monet pyrkivät välttämään ns kontrafaktuaalista historiaa, joka tarkoittaa toteutumattomien vaihtoehtojen pohdintaa. Vuoden 1918 tragediaa on usein arvioitu kontrafaktuaalisesti. No, faktaakin on, nimittäin itärajan taakse syntynyt vaihtoehtoinen Suomi eli Neuvosto-Karjala. Paras minun silmiini sattunut kuvaus siitä on Antti Tuurin romaani Ikitie. Se kertoo myös oikeistoradikalismin Suomesta. Siitä on valmistunut elokuva. https://youtu.be/uBmgYe0b_-A
Se perustuu, kuten Tuurin tuotanto yleensäkin, huolellisen lähdetyöskentelyyn.
Aika vähän taisi valkoisella Suomella olla vaihtoehtoja vuonna 1918.
Mutta ehkä 1915, 1916 tai jopa 1917 olisi jotain pitänyt tehdä toisin.
Olet oikeassa Jori. Suurlakon jäljiltä poliittinen tilanne oli kärjistynyt. Torppien vuokraehdot jäädytettiin Maanvuokra-asetuksella 1909 seitsemäksi vuodeksi, jonka tarkoituksena oli tuoda torppareille vakautta. Samaan aikaan torpparikysymys ei kuitenkaan juuri edennyt. On kysyttävä, missä määrin sosiaaliset uudistukset olisivat estäneet vallankumousta, kun vallankumoukseen tähtääminen oli alkanut jo ainakin 1905?
Kyllä se työväestön kurjuus oli alkanut jo ennen vuotta 1905. Uudistuksia olisi tarvinnut alkaa tapahtua heti 1906 vaalien jälkeen, mutta ei. Työväestö pettyi eikä porvaristo ymmärtänyt mitä ajan kello oli lyömässä. Maassa oli Linnan kuvaamia ’papinrouvia’ aivan liikaa.
Seppo Heinola :”…eikä porvaristo ymmärtänyt mitä ajan kello oli lyömässä.”
Niin että kuka ei ymmärtänyt?
Väinö Tannerin näkökulmasta eduskunnan hajoitus syksyllä 1917 aiheutui Kerenskin uudesta hallituksesta, joka ei hyväksynyt kesän 1917 valtalakia, jossa eduskunta siirsi itselleen aiemmin tsaarin hallinnolle kuulunutta valtaa. Valtalakia ei oltu vahvistettu missään eikä julkaistu lain määräämällä tavalla, joten tilanne oli juridisesti hyvin epäselvä.
Jos eduskunta ei olisi noudattanut hajoitusmääräystä, Tannerin mukaan oli luultavaa, että eduskunta olisi hajoitettu sotaväen avulla, jonka seurauksena olisi saattanut olla sotilasdiktatuuri, jonka avulla Suomi olisi ollut ”helposti liitettävissä Venäjän yhteyteen Neuvosto-Suomena tai suorastaan maakuntana.”
Sos.dem. –puolueen 8.12.1919 alkaneessa puoluekokouksessa erityisesti kommunistista linjaa kannattaneilla Sulo Wuolijoella ja Eino Pekkalalla oli se käsitys, että ”porvarillinen yhteiskunta oli melkein huomispäivänä valmis romahtamaan ja että sen vuoksi oli kiire saada tässä puoluekokouksessa valmiiksi piirustukset siitä, millä tavalla valta oli otettava työväen käsiin ja ennen kaikkea, millä tavalla sitä olisi sen jälkeen käytettävä.”
Suomen taloudellinen tilanne oli heikentynyt mm. siksi, että Venäjä oli vuosina 1890 ja 1898 antanut keisarillisen julistuksen, jonka mukaan kaikissa virallisissa maksuissa oli Suomessa otettava vastaan ruplia ”täyteen kurssiinsa”, joka oli 2:67 markkaa. Vaikka ruplan kurssi markkinoilla I maailmansodan vuoksi aleni kevääseen 1917 mennessä n. 40%, Venäjä piti kiinni tästä määräyksestä, mikä johti siihen, että ruplia tulvi Suomeen Suomen markoiksi vaihdettaviksi ja myös ruplamääräiset ostot ja maksut lisääntyivät.
Em. syystä Suomen Pankki alkoi myöntää elokuussa 1915 suomalaisten pankkimiesten neuvon mukaisesti Venäjän luottokanslialle markkamääräisiä valuuttalainoja [=”verilainat”] maksutaseen tasapainossa pitämiseksi. Lainojen vakuutena oli Venäjän luottokanslian myöntämiä ruplamääräisiä obligaatioita, joiden määrä oli kevääseen 1917 kasvanut jo 400 miljoonaan markkaan ja Suomen Pankissa oli keväällä 1917 venäläistä rahaa ja obligaatioita yhteensä 734 miljoonan markan edestä, jota vastaava määrä seteleitä oli pitänyt laskea markkinoille.
Todelliselta arvoltaan heikentyneet ”pakkoruplat” olivat Tannerin mukaan pääsyy itsenäistymisen ajan voimakkaaseen inflaatioon, joka nosti mm. ruuan hinnat ”pilviin” ja pienituloisimpien saavuttamattomiin. Vuodesta 1913 leipäviljojen ja ryynien hinta kohosi 1000-3300%, perunat 1000-1200%, herneet 1000%, silakka 1000-2000% jne.
Tuula, mikäli minulle puhut, minä edellisessä viestissäni puhuin ajoista ennen 1905. ’Ajan kello’ oli alkanut siis kumista jo paljon ennen vuotta 1917. Mm. torpparihäätöjä oli ollut jo 1880-luvulla ja Laukon karmeat häädöt tapahtuivat 1907!
Ja minä muuten keskusteluun valtalain toin. Lakia eivät sulattaneet myöskään Suomen porvarit, jotka myötävaikuttivat suuersti siihen, että Kerenski hajoitti eduskunnan.
Sisällissodassa kohtasi ehkä kaksi Suomea muutoinkin kuin ahtaasti poliittisessa mielessä. Agraaris-kristillinen Suomi ja kaupunkimainen teollisuustyöväestön kansoittama, erityisesti kirkkoon kriittisesti asennoitunut Suomi. Kotikaupungissani Kotkassa käveli ”neekereitä” kaupungin kaduilla jo 1900-luvun alussa. Kaupunki oli täynnä ns. maksullisia naisia jne.. Samaan aikaan Lapualla mentaalinen maailma taisi tuskin ulottua lakeuksien takana siintävää naapurikunnan kirkontornia kauemmas..
Kenellä ulottui, kenellä ei. Etelä-Pohjanmaalla oli joka tuvassa käyty Amerikassa. Ja muutama velimies jäänyt sille tielle asuttamaan Minnesotan metsiä ja Michiganin kaivoksia. Ja jo paljon ennen sitä pohjalainen tervakauppa ulottui kaikille mantereille.
Yksinkertaistaen maailma tuli Kotkaan ja Lapualta lähdettiin maailmalle. Tämäkin näyttää merkittävältä kahtiajaolta.
Veikkaan silti, että Lapuan tms. kylän raitti näytti hiukan erilaiselta kuin kotkansaaren kadut 1800-/1900-luvun vaihteessa. Ei se paljoa kainuulaista talonpoikaa kansainvälistänyt, että kerran vuodessa rahtasi tervalastinsa Ouluun.
Amerikan siirtolaisuus oli kahdensuuntaista. Sinne lähdettiin ja sieltä palattiin. Valmius lähteä oli koko Pohjanmaalla, erityisesti Etelä-Pohjanmaalla omaa luokkaansa koko Suomessa. Vanhemmista, suorastaan ikivanhoista, vaikutteiden vaihdosta kertoo mm se, että pohjalaismurteissa on kaikkein eniten lainasanoja.
Tervakauppa ei suinkaan pysähtynyt vain tapulikaupunkien satamiin, kuten Vaasa, Kokkola ja Oulu. Tervakauppa oli kansainvälinen hankinta- ja myyntiorganisaatio, joka loi kanavia myös muulle ulkomaankaupalle ja toisaalta vaikutteiden omaksumiselle, joka Pohjanmaalla ulottui syvälle sisämaahan. Sen takia pohjalaiset omistivat jo 1700-luvulla huomattavasti enemmän kirjoja kuin muut suomalaiset. Pohjanmaa oli kaupan ja merenkulun yhteyksiensä takia myös aatevirtausten rantautumisalue.
Saatuaan kaiken vallan toisen elämään ja voi vapaasti päättää myös sen lopettamisesta, niin ihmisestä tulee usein raaka peto. Tuon voi hyvin todeta lukemalla Pekka railon kirjaa: olin valkoisten vankina.
Oma isoisäni jakoi suuren osan noista julmista kokemuksista Tammisaaren leirillä. Molempien syytteet olivat jokseenkin tekaistuja. Kaima kertoi kirjassaan kuulleensa, miten tuomitsijat keskenään puhuessaan ilmaisivat Pekan syyttömyyden, mutta sitä ei voitu tunnustaa, koska silloin hän olisi ollut vangittuna syyttömänä. Vapauduttuaan isosisäni pääsi vain kontaten kotiinsa. Moni kuoli nälkääkään heti vapauduttuaan. Leirikokemukset tuskin paljoakaan poikkesivat natsien leireistä. Ehkäpä ottivat mallia jopa Tammisaaresta.
Tuhoamisleirihän se selkeästi Railon kuvausten mukaan oli. Täysin syyttömiäkin henkilöitä sinne passitettiin. On vaikea käsittää miten pienelle alueelle voitiin tunkea tuhansia miehiä ja naisia. Kaiken ikäisiä, sairaita ja nälkiintyneitä. Kirjaa lukiessa tuli mieleen: tekisipä joku tuon kirjan pohjalta elokuvan.
Leirillä joutuivat monet kantamaan itsenäisyydestämme raskasta kuormaa, joka heille ei olisi kuulunut. Tuosta kaikesta äärettömästä kärsimyksestä tiedetään aika huonosti. Jospa valkoisten suorittama terrori saisi joskus olla yhtä luvallinen puheenaihe, kuin punaistenkin aiheuttama.
Natsien hirmutekoja olemme paljonkin kauhistelleet. Entäpä nämä omat ja viattomiin kohdistuneet kostotoimet. Miksiköhän niistä ei juuri puhuta, kun itsenäisyytemme hinnasta puhutaan?
Hyvä kommentti. Valkoisten (keskitys)leirit – toden totta – olivat siinä mittakaavassa uutta ainakin läntisessä Euroopassa. Alkuun oli paljon niitäkin, jotka halusivat kitkeä kaiken punatautiin etäisesti viittaavankin Suomesta yksinkertaisesti kansanmurhalla.
Lopulta kävi niin, että porvarilliset liberaalitkin saivat kyytiä (kyydityksiä). Puolustusministerimmehän on kutsunut Lapuan liikkeen terrorismia ”hurtiksi talonpoikaishuumoriksi.” Historian uudelleentulkintaa sekin.
Pekka Pesonen :”Oma isoisäni jakoi suuren osan noista julmista kokemuksista Tammisaaren leirillä. Molempien syytteet olivat jokseenkin tekaistuja. ”
Punakaartiin kuulunut isoäitini ortodoksi-isä vangittiin Töölön sokeritehtaan pihalla ase kädessä 12. tai 13.4.1918 ja passitettiin Suomenlinnan vankileireille. Koska hänet vangittiin ase kädessä, hänet tuomittiin kuolemaan, kuten kaikki ase kädessä pidätetyt, mutta kuulustelupöytäkirjoja ei löytynyt ja arkistonhoitaja epäili, että kuulustelua ei olisi pidetty lainkaan vaan hänet laskettiin nälkiintyneenä vapauteen kuolemaan nälkään.
Hän rikkoi tätä ylipäällikkö Mannerheimin 25.2.1918 antamaa julkista kuulutusta: ”Henkilöt, jotka armeijan selän takana häiritsevät sotatoimia sekä suorittavat tai yrittävät suorittaa tihutöitä , on heti ammuttava, samoin kuin nekin, jotka tavataan aseistettuina kahdeksan päivää tämän kuulutuksen julkipanon jälkeen. Kuulutuksessa määrätyt toimenpiteet eivät ole katsottava tuomion täytäntöönpanoksi vaan hätä puolustukseksi. Persoonallinen viha ja hetkellinen kiihtymys tai muu ajattelemattomuus ei saa aiheuttaa väärinkäytöksiä.”
Juhani Aho kertoo ”hajamietteissään”, että vallankumoushallitus sääti siviileille muonitus- ja työvelvollisuuden. Mikko W. Erich kertoo 1928 Työväen kalenterissa ilmestyneessä artikkelissaan Kymmenvuotisten muistojen johdosta, että valtiorikosoikeuksien langettamat tuomiot olivat olleet ”hirvittävän ankaroita aivan mitättömissäkin tapauksissa” ja että ”häikäilemättömän vainon alaisiksi” olivat muiden muassa joutuneet monet tuhannet posti-, tulli-, rautatie- ym. virkailijat, ”jotka eivät sormellaankaan kajonneet itse kansalaissotaan, vaan ainoastaan jäivät virantoimitukseen, siten estäen tärkeitä valtionlaitoksia joutumasta täydelleen tuuliajolle.”
Pekka Pesonen, kyllä valkoisten terrori ja vankikeirien olot ovat täysin hyväksytty ja yleinen puheenaihe. Vankien huono kohtelu on itsenäisyyden ajan yksi suurimpia epäkohtia ja häpeän aiheita.
Sanoisin kuitenkin, että punaisten osallistuminen Leninin ja Stalinin johtamaan bolshevikkivallan-kumoukseen, jonka tarkoituksena oli Suomen liittäminen Neuvostoliittoon, on nykyisin vaiettu puheenaihe. Ilman vallankumousyritystä ei maanpetoksista annettuja tuomioita olisi tullut voimaan, ei myöskään vankileirejä syyllisiksi epäiltyjen tutkimiseksi.
Bolshevikit kaappasivat vallan Venäjällä ja tätä mieltä oli sdp:n puoluetoimikunnan puheenjohtaja, kansanvaltuuskunnan valtiovarainministeri ja Työväen Punaisen Kaartin viimeinen esikuntapäällikkö Edvard Gylling vallankumouksen ulottamisesta Suomeen: ”Päätös, johon puoluetoimikunta ei osaa ottanut, mutta joka annettiin sille tiedoksi, rikkoi siis aikaisemman kokouksen päätöksenkin ja yleensä sos.dem.puolueen menettelytapaohjeet. Tähän vedoten lausuin, saatuani puoluetoimikunnan kokouksessa päätöksestä tiedon, että vallankumouksen kautta hävitetään meillä kaikki työväen liikkeen saavutukset ja en voisi sitä missään tapauksessa kannattaa”. (Edvard Gylling 2.6.1918)
Lenin katsoi bolshevikkien [ml. Venäjälle paenneet suomalaiset] velvollisuudeksi tähdätä kansalaissodan syttymiseen ja oli mm. syyskuussa 1916 sitä mieltä, että ”Ihmisen, joka hyväksyy luokkataistelun, on hyväksyttävä myös kansalaissota”.
Jotenkin vain pistää silmään tuo punainen leima. Isoisäni sai sen, kun kävi sodan aikana Lahdessa. Syytä en tiedä. Eikä kukaan muukaan. Kävipä vain väärällä puolella rintamaa. Asetta hänellä ei ollut, eikä muutenkaan kapinassa ollut mukana.
Sinne vain laitettiin ensin Kokkolaan ja sitten Tammisaareen. ”tutkittavaksi”. Olisi varmaan sujunut tutkinta paremmin jos ruokana olisi ollut muutakin kuin , vaikkapa oikein suolainen silli ja yksi korppu. Sillä ei kovin pitkään iso mies toimeen tule. Kärsimystä vielä lisättiin janolla, kun vettä ei saanut juotavaksi eikä edes peseytymiseen. Ruuan jonottamiseen meni kolmekin tuntia. Jos nälissään jonosta horjahti, niin lyötiin sähköjohdon pätkällä ja lujaa.
Tutkimusta varten leiriä ei varmaankaan perustettu Tammisaareen. Koska tutkimukset aloitettiin melko myöhäisessä vaiheessa.
Nuo vankileiriasiat on tulleet iholle, kun itse olen isoisä ja koen miten läheisiä lapsenlapset itselle on. Joten Isoisäni elämä saa tämän kautta aivan uuden merkityksen ja kiinnostuksen kohteen. Siitäkin huolimatta että, en ole häntä koskaan tavannut.
Varmaan Pekka, olet oikeassa siinä, että kaikesta puhutaan. En vain itse tiennyt tuosta Kokkolan ja Tammisaaren ym. leireistä ja niiden oloista. Joten luulen, että aika moni muukin on niistä täysin tietämätön. Historia kiinnostaa kovasti ja tuo Pekka Railon kirja avasi ihan uuden luvun sukuni historiassa. Ensi vuonna Tammisaaren museossa on näyttely leiristä ja sen oloista.
Pekka, kävin viime keväänä Dragsvikin varuskunnassa käyntini ohessa myös läheisellä Tammisaaren vankileirin hautamuistomerkillä hiljentymässä. Pitkät rivit miesten nimiä metallilaatoissa koskettavat syvältä. Joukossa on varmasti paljon syyttömiä ja sattumanvaraisesti vangittuja.Yhden 15-vuotiaan pojankin huomasin nimien joukossa.
Tuskin mitään sotaa olisi syntynyt jos politiikasta olisi ollut kyse. Äänestämällä vaatimukset olisi saatu muutenkin korjattua. Joten en oikein usko, että kansanedustajat olisivat olleet sotaan kannustamassa.
Eikä Suomea Neuvostoliittoon liittämässä. Tulos olisi punaisten voitettua tietenkin ollut se. Sitä en epäile.
Syynä sotaan oli todennäköisesti ulkoa ohjattu toiminta. Näinhän se menee yleensä muissakin sisällissodissa. Stalin rohkaisi porukoita Tampereella sotaan ja kiihotus levisi. Eikä sitä kansaedustajat kyenneet enää estämään. Stalin tiesi avun antamisen lopulta kaatavan maamme hänen syliinsä.
Näin tilanne varmaankin oli. Tosin Sosiaalidemokraattien kansanedustajissa oli sekä maltillisia demokratian kannttajia että jyrkän linjan vallankumouksellisia kommunisteja. Venäjän bolshevikit ohjailivat aatteita ja ihmisiä sekä toimintaa Suomessa edustajiensa kautta.
Saksalla oli omat pyrkimyksensä myös. Sieltä oli porukkaa tulossa ja Tampere oli ennen heitä vallattava, jotta kaikki ei taas kaadu Sakujen syliin. Taisivat punaiset olla pelkkiä pelinappuloita isossa pelissä.
Perustaa Suomen hyvinvoinnille tulee hakea huomattavasti aikaisemmin aloitetusta yhteiskunnan kehityksestä. Kansallisen lukutaidon luominen koululaityoksen kautta on yksi tärkeimpiä katalysaattoreita sille kehitykselle joka lopulta johti Suomen teollistumiseen.
Vuoden 1918- tapahtumat olivat vain yksi vaihe joka uhkasi estää demokraattisen yhteiskunan luomista , ei sen alkusyy. Valkoisten voitto takasi kapitalistisen kilpailuun ja tietoon perustuvan taloussysteemin jatkumisen. Vaihtoehtona olisi ollut olla osana Neuvostoliiton surkeata valtiososialismin systeemiä.
Meidän on tietenkin syytä olla kiitollisia siitä että noista kriiseistä selvittiin ,vaikka selviytymisestä onkin maksettu kova hinta. Hävineinä hinta olisi ollut moninkertaisesti kovempi. Mitenkähän Suomi olisi selviytynyt Stalinin vainoista? Todennäköisesti yhteiskunnan eliitti olisi kuljetettu Siperiaan tai tapettu jo paljon aikaisemmin sisällisodan jälkiselvittelyissä.
Jossittelu on loppujen lopuksi ärsyttävää. Historialle ei ole vaihtoehtoa. Meidän vastuullamme on tehdä parhaamme tässä ja nyt.
Markku, tarkastelen itsenäisen Suomen kehitystä 100 vuoden ajalla. Tällä tarkasteluvälillä mielestäni itsenäisyyden säilyttäminen vuosien 1917-1918 traagisissa tapahtumissa mahdollisti myöhemmän myönteisen kehityksen. Siitä mitä muuten sanot olen samaa mieltä.