Vanhoillislestadiolaisuudessa puhutaan usein siitä, kuinka ihmisen tulisi olla aina valmis kuolemaan. Sillä tavalla valmis, että milloin tahansa ”noutajat” saapuvat, ei ole syntiä tunnolla, vaan synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä rauhaan, vapauteen ja iloon asti. Olen kuullut usein varoiteltavan luottamasta nuoruuteen tai terveyteen kuoleman osalta; kukaan ei voi tietää elonpäiviensä määrää, joskus kuolema voi yllättää pienen lapsenkin. Ainoa, mistä tulee huolehtia on se, että synnit ovat anteeksi eivätkä ne ole silloin kanteeksi ja nimi on Elämänkirjassa ja viimeisenä päivänä saa kuulla Valtaistuimelta sanottavan oman nimensä ja perään toteamuksen: ”EI YHTÄÄN SYNTIÄ!” Näin eräs vanha saarnamies hehkutteli usein saarnoissaan aikoinaan: ”Ville Pistemaa; ei yhtään syntiä!”
Olen kuullut usein puhuttavan myös taivasikävästä. Niin kauan kuin muistan, oma äitini on puhunut siitä myös. Ei äitini ole koskaan silti vaikuttanut masentuneelta tai kylläksi saaneelta elämäänsä, vaan jotenkin olen aistinut hänen oikeasti ja aidosti näkevän silmissään taivaankodin niin ihanana, että sinne pitäisi päästä hetimiten nauttimaan täydellistä ja iki-ihanaa iloa. Enkä ole koskaan ajatellut asian olevan niin, ettei hän olisi kyennyt nauttimaan maanpäällisestä elostaan täysipainoisesti taivasikävästään huolimatta, päinvastoin; joskus oikein hävetti hänen hyppelynsä kadulla samalla kun hän lauloi: ”Hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemu raikkahin aika…!”
Toisaalta hän lauloi lapsuudessani usein itseään urkuharmonilla säestäen ”Käy yrttitarhasta polku…se tie vie viiiimein taivaaaseeen, muuttaa tuuskiieen tiiee ol seee…” Sisareni vitsaili joskus, että kuulija ehtii nukahtaa sanojen välissä, kun ne venyivät niin pitkiksi (säestys oli hittaammanpuoleista) 🙂 Mutta onnellinen äitini oli ja varma taivasosuudestaan, huolimatta henkiopeista, joihin hän uskoi kuin pässi sarviinsa 🙂 Tai juuri ehkä sen takia, mene ja tiedä. Ei ole luopunut niistä vieläkään ja tuskin luopuukaan.
Kaikesta kuulemastani johtuen, ei siis ole ihme, että olen aina ajatellut olevan ihan luonnollista ja enempi kuin tavanomaista uskovaiselle ihmiselle hänen potevan taivasikävää ja toivovan omalle osalle noutajien pikaista saapumista. Olenhan itsekin näin usein kokenut ja oikein rukoillut Jumalaa ottamaan minut luokseen taivaankotiin. Vaikka olen ollut ihan terve ja nuori ihminen. En ole nähnyt asiassa mitään hälyttävää tai outoa.
Nyt kuitenkin juttelin erään ystäväni kanssa asiasta ja hän sanoi, ettei ole ihan normaalia nuorelle ja terveelle ihmiselle toivoa omaa kuolemaansa. Hän sanoi sen johtuvan masennuksesta. ”Pling” -kuului aivokopastani ja tajusin ystäväni puhuvan totta. Eniten minulla on ollut tuollaisia ajatuksia silloin kun olin kaikkein uupuneimmillani lapsirumban takia. Täytyy myöntää, etten ole vieläkään täysin vapaa noista ajatuksista. En ole kuitenkaan koskaan ajatellut olevani masennukseen taipuvainen ihminen enkä koe olevani sitä nytkään. Ehkä olen omaksunut äidiltäni tietynlaista asennetta elämään ja ongelmien kuittaamista pöljäilyllä ja huumorilla. Mun kyökkipsykologiani ei riitä selittämään näitä juttuja. Jos olenkin ollut koko elämäni kroonisesti ”piilomasentunut” ihminen 🙂 KÄÄK 😀
Olen kuullut usein vl-ihmisten sanoneen sairastuttuaan kuolemanvakavasti, että he ovat ihan valmiita ”lähtemään” eli jättämään tämän maanpäällisen elämän ja kuolemalla kuolemaan. Näin ihan suhteellisen nuortenkin ihmisten kohdalla. Jotenkin minusta tuntuu, että tällöin täytyy olla kyseessä tilanne, että ihminen on oikeasti niin uupunut, että kuolemauutinen tuntuu helpotukselta. Pääsee vihdoinkin lepoon, kun uupumus, vaivat ja kärsimykset raskautttavat elämää ja estävät nauttimasta siitä täysin rinnoin. Eikä edes osata surra lähiomaisten puolesta esimerkiksi lapsista, jotka menettävät ennenaikaisesti rakkaan vanhempansa. En itsekään osannut näin ajatella kun olin kaikkein väsyneimmilläni. Ajattelin lasteni saavan uuden ja jaksavamman äidin, jonka he todella ansaitsisivat kun ovat niin ihania. Koin, etten kykene heitä hoitamaan heidän ansaitsemallaan tavalla; hellääkin hellemmällä kädellä ja ikuisella hymynkareella suupielissäni.
Vl-liikkeen saarnat ovat usein sellaisia, että ne maalailevat elämän niin vaikeaksi ja tuskantäyteiseksi, että todellista iloa voi kokea vasta taivaassa. ”Elämä on parhaimmillaankin työtä ja tuskaa”. Tämä siitäkin huolimatta, että Raamatussa kehotetaan iloitsemaan. Hmm, hämärämpi juttu. Onko se niin, että kun omilla säännöillä ja opetuksella kaikkien elämät on ajettu niin ahtaalle, asialle on pitänyt saada hyvä selitys. ”Elämää ei ole luvattukaan helpoksi”. ”Vasta taivaassa ilo on täydellistä”.
Raamatussa puhutaan kuitenkin siitä, kuinka Jumala valmistaa ihmisen kuolemaan. Jätän sen asian pohtimisen teille lukijoille.
Myös siitä voitaisiin tässä asiayhteydessä puhua, pitääkö seurakunnalle jäädä ”kallis todistus” siitä, että kuolleen ”sielu kelpasi Jumalalle”, niin kuin vl-liikkeessä usein kuulee puhuttavan ja tästä sitten pliide raamatunkohtia.
Ai niin ja S24.lla käydään keskustelua erään vl-puhujan lähtötilanteesta kun hänen kuolemansa hetkellä koko sairaalassa kuului tarinan mukaan ihmeellisen ihanaa musiikkia ja lopulta musiikin alkuperä paljastui puhujan huoneesta lähteneeksi, vaikka siellä ei mikään soitin ollutkaan päällä. Tarinan mukaan kuolevalta kysyttiin kuuleeko hän musiikkia ja hän vastasi ettei ainoastaan kuule vaan myös näkee. Linkki ko. keskusteluun:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12199198
Joskus olen kuullut vl-ihmisten sanoneen kuoleman hetkellä ”nyt tulee noutajat”, ”Jumalan rauhaan” tai jotain vastaavaa kuolinhetkellään. Onko muissa ”uskonsuunnissa” nähtävissä/kuultavissa samoja ilmiöitä? Vl-kauhutarinoiden mukaan moni ”epäuskoinen” huutaa kuolinhetkellään kauhuissaan, onko tällaisista kenelläkään kokemuksia?
Vuokko: ”EI YHTÄÄN SYNTIÄ!” Näin eräs vanha saarnamies hehkutteli usein saarnoissaan aikoinaan: ”Ville Pistemaa; ei yhtään syntiä!”
Tämä Pistemaan lausahduksen ovat jotkut tulkinneet, että täytyisi olla aina ennen kuolemaa ripittäytynyt. Tämmöinen ajatus vie meidät kuitenkin harhaan – rippioppiin! Miten me voisimme tämän käsittää, sillä itse Elämän Herra on sanonut, että meidät kaikki tuomitaan tekojemme mukaisesti: Matt. 16: 27 ”Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan.”
Raamattu kertoo meille vielä senkin, että teoistamme pidetään kirjaa: ”Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan.”
Jaaha, mitähän meistä onkaan kirjoitettu tuohon taivaan kirjaan! Ei taitaisi olla ollenkaan mukavaa luettavaa sellaista kirjaa, jossa olisi merkintä myös jokaisesta turhasta ajatuksesta. Pietari selvittää tätä asiaa meille. Luetaanpa: 2 Piet. 3: 14 ”Rakkaat ystävät! Kun te tätä kaikkea odotatte, pyrkikää siihen, että Herra aikanaan voisi havaita teidät puhtaiksi ja moitteettomiksi ja teillä olisi rauha.
15 Ja pitäkää sitä pelastuksenanne, että Herra on kärsivällinen.”
Eli hän kehottaa meitä pyrkimään elämään uskovaisesti, mutta Pietari tietää omasta kokemuksestaan, että emme onnistu tässä! Ja tämän takia hän lohduttaa meitä: ”pitäkää sitä pelastuksenanne, että Herra on kärsivällinen.”
Eli Pietari toteaa, että pysymme puhtaina ainoastaan koska Kristus aina rakastaa meitä, rakastaa, vaikka lankeammekin ja on kärsivällinen. Mutta vaikka tiedämme, että meillä on Jumalan Poika turvanamme viimeisellä tuomiolla, emme saa lakata yrittämästä, vaan me pyrimme rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistämme. Rukoilemme, niin kuin Paavali meitä neuvoo: Fi. 1: 9 ”Rukoilen myös, että teidän rakkautenne kasvaisi ja yltäisi yhä parempaan ymmärrykseen ja harkintaan,
10 niin että osaisitte erottaa, mikä on tärkeää, säilyisitte puhtaina ja moitteettomina odottaessanne Kristuksen päivää.”
Puhtaana ja moitteettomana! Voi, voi kuka olisi moitteeton uskova? Tässä tullaankin tuohon Pistemaan Villen lausahdukseen synnittömyydestä. ”Kuka on synnitön – heittäköön ensimmäisen kiven.” Kukaan ei heittänyt! Mutta tästä huolimatta synnittömiä ihmisiä on viimeisellä tuomiolla! Miten Jeesus sanoikaan: ”Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät.”
Nyt me ymmärrämme, että yksin usko Jumalan sanaan tuo puhtauden! Mutta jos usko on jotain muuta, kuin mitä Jumalan sana opettaa, ei semmoinen usko tuo puhtautta. Raamattuun on kirjoitettu neuvo, laitan tähän loppuun: Ps. 119: 9 ”Miten nuorukainen pysyy oikealla tiellä? Siten, että noudattaa sinun sanaasi.”
Valma Luukka tuossa sanoi,, että häntä saa tulkita miten haluaa.
Onhan useinkin niin, ettei palstoilla kelpaa se ajatus, että kirjoittaja
itse parhaiten tietää mitä meinaa ja tarkoittaa..Toisaalta sivulta ja asian vierestä ei juuri kannata puuttua toisten keskusteluun. Sivullinen kun ei useinkaan tiedä, mihin ajatustenvaihtoon kommentti liittyy. Siksi otin kantaa Tannin kommenttiin, …. Koetan vastaisuudessa noudattaa tuota samaa Valma Luukan rauhallista asennetta…. tulkitkoon miten lystäävät!
Tuliko lukuvirhe? Otsikossa sanotaan ”Räsänen holokaustin muistotilaisuuteen Israeliin”, ei siis homojen muistotilaisuuteen.
Mietin aina näiden suvaitsevaisuus sanojen kohdalla, että sanomisella ei ole paljon merkitystä.
https://www.youtube.com/watch?v=DkIrOq74QRk
Huumoria kai, mutta ei nyt kyllä avautunut tuo Salmen juttu?
Risto, tutkimattomat ovat Herran tiet, siksi kaikki ei aina avaudu.
Terveiset taas Syöpäklinikalta
Ei taivaskaipuu minulla ole jatkuvasti mielessä elämän tavallisissa askareissa. Eläminen on olemista ja tekemistä tässä ja nyt, niiden asioiden ja ihmisten parissa, jotka ovat käsillä. Taivaskaipuu tuntuu aika abstraktilta asialta.
Ajatus pääsystä taivaaseen on kuitenkin koko ajan kaiken taustalla, vaikkakaan ei aktiivisena. Se luo turvallisen kehyksen ja pohjan arjen askareillemme.
Voi olla, että silloin kun paha olo tai ahdistus jonkin kalvavan synnin tai vaikean asian vuoksi, taivasikävä laskeutuu mieleen. ”Voikun saisin korjattua asiani ja sitten nukkua pois Taivaan autuuteen”.
Kun on vakavasti sairastunut, voisi tuudittautua ajatukseen, että onhan tätä nähty ja voisinkin jo lähteä Taivaan iloon. Ymmärrän, että Luoja on antanut meille luontaisen elämänhalun. Varmaan se hiipuu sitten, kun on hyvin vanha ja raihnainen. Elämän- ja taisteluhalulla kuuluu jopa olevan merkitystä parantumisessa. Täällä sairaalassa on tutkimusprofessori tähdentänyt minulle taistelemisen tärkeyttä.
Valma Luukka viittasi hienosti Paavaliin ja kirjoitti meille annetuista tehtävistä. Minuakin on puhutellut, kun lapset ja lapsenlapset toivovat kovasti papan paranevan syövästä. Koen, että minua tarvitaan vielä. Luojan käsissä asia silti on ja siihen on tyytyminen.
Jos haluatte vilkaista, viimeinen blogipostaukseni (Sairaan rakas elämä) löytyy täältä: http://sairaanrakaselama.blogspot.fi/2014/04/olen-maalannut.html
Kuoleman perään haikailu ei varmaankaan ole meille tarkoitettu, siinä olen samaa mieltä edellä kirjoittaneiden kanssa..
Itse kerroin kokemuksiani ”elämästä kylläksi saaneista”, sairauden ja vanhuuden rasittamista, joille usko luo näkymän tulevaan luottavaisin mielin.
Tuon keskusteluun yhden mielestäni tärkeän näkökulman monien edellä kirjoitettujen hyvin ajatusten joukkoon.
Lohdutuksen kautta Jumala pitää kuolevistaan huolta. Kaikki syntyvät Adamin tähden kuolemaan, mutta Kristuksessa ihminen tehdään Eläväksi iankaikkisuutta varten, sillä tämä näkyvä maailma on vain varjo, siitä mitä Jumala on varannut lapsilleen taivaassa. Tämä on varmaa ja Tosi. Vaikka Jumala on näkymättömissä tahtonsa mukaan ja syystä, Hän eikä ole meille kokonaan paljastanut, mitä meistä tulee, kun tämä kuolevainen kerran pukeutuu kuolemattomuuteen, mutta uskolla ja uskollisuudella on sen kanssa jotain äärimmäisen tärkeää tekemistä.
Luotammeko Raamatun lujiin lupauksiin, joilla Jumala meitä lohduttaa, ajallisen elämän ja murheiden keskellä?
”Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen.
Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden.
Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme.
Ja meidän Herramme Jeesus Kristus itse ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja armossa antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon, lohduttakoon teidän sydämiänne ja vahvistakoon teitä kaikessa hyvässä työssä ja puheessa.” 2 Tess.2:3-17
Lohdutuksen Jumala on siis antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja toivon.
Mistä Paavali tässä puhuu? Kun lukee oikein tarkoin, niin Paavali puhuttelee uskovia Herran rakastettuina ja kutsuttuina ja valittuina, OMISTAMAAN Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden.
Mikään Ilo ja rauha, jonka tästä maailmasta voi saada, ei vastaa sitä Iloa ja Rauhaa, minkä Jumala on meille Lahjoittanut Kristuksessa. Sanansa Lupauksissa.
Mikä estää meitä elämästä täysipainoista elämää, sen iloineen ja suruineen, ilman pelkoa rangaistuksesta, jollei meiltä ole ”joku” kätkenyt juuri tuota lohdutusta, että Jumala on rakastanut minua, niin paljon, että on kutsunut ja valinnut minut Pelastukseen ja omistamaan Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ja Iankaikkisen Elämän.
Sen minkä elän, sen elän Kristuksessa ja Iloni on ylitsevuotava. (Tämä ei tarkoita, että olisin aina hymyissä suin ja elämän murheet eivät koskisi minua.)
Ja kun kerran kuolen, niin kuolen Kristuksessa voittaakseni ja saadakseni sen mikä on luvattu niille, jotka ovat saaneet lahjaksi kalliin ja ihmeellisen uskon, jonka kautta olen saanut Rakkauden Hengen, enkä pelon henkeä ja että voin kutsua Jumalaa Isäkseni.
Tässä uskossa olen pannut kaiken toivoni Häneen, sillä itse olen syntiä täynnä alusta loppuun. Täydellisesti syntinen, mitään hyvää ei minussa löydy, jos ulospäin näkyykin lempeä ja rauhallinen mies, vailla huolta, niin se on juuri Kristus minussa, joka on saanut armonsa kautta tulla näkyviin, tuoden kärsivällisyyttä ja muita hengen vaikutuksesta syntyneitä avuja.
Sen tähden en myöskään katso enää itseeni vaan Kristukseen, jossa myös elämäni on kätkettynä ja että tämä maallinen elämä nielisi ajan myötä kuoleman pois ja lopulta saavuttaisin, sen mikä luvattu on. Iankaikkisen Elämän.
Toivon ja rukoilen kaikkien niiden puolesta, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat, ja niiden jotka eivät vielä tunne Pelastajaansa, että saisivat sen varmuuden, että Jumala on heidät valinnut hyvään osaan, sillä Jumala lahjoitti maailmaan kaiken Kristuksen kautta, jonka on lähettänyt maailmaan Pelastaakseen juuri sinut.
Olkaa aina iloiset, pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, älkää pelätkö, vaan tehkää valintanne lujaksi ja rakentakaa elämänne perustukset Raamatun Lupausten varaan, se on Jumalan tahto.
Jos ihminen hyvää tehden kärsii, ja saa kokea pilkkaa ja vainoa, niin se kaikki on vanhurskauden tähden, mutta älä pelkää ja luovu, vaan pidä lujasti kiinni siitä, että Jumala on sinut vanhurskauttanut Kristuksen Jeesuksen tähden, ole kuitenkin aralla mielellä, sillä Jumala on se joka, tietää kaiken, eikä mikään ole piilossa, kuin tullakseen julki.
”Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta-
ja elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän tykönä ja ilmestyi meille-
minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa.
Ja tämän me kirjoitamme, että meidän ilomme olisi täydellinen.
Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä.
Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.
Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.1.Joh.1:1-10
Hienoa! Vapautta ja iloa!!!
Juuri näin Jorma, Vapautta ja Iloa!!! Tiedämmehän, että Lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomalle. (Löytyy 1.Tim.1:3-16)
Mikä suuri Ilo ja Vapaus. On siunattua, että saamme elää ilman pelkoa ja tehdä hyvää kaikille ihmisille, näin pysyen uskonlain kautta Jeesuksen käskyssä ja Uskossa. Lakihan on laitettu laittomalle, mutta ei vanhurskaalle, eli sille, joka on Kristuksessa pannut kaiken toivonsa Häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman Uskosta. Jumala ei lue enää meidän syntejä, vaan lukee Kristuksen työn meidän vanhurskautemme perusteeksi. Eikö tämä ole varsinainen Ilon ja rauhan ja vapauden lähde?
Kun olemme Kristuksessa, olemme täyttäneet Hänessä kaiken, mitä laki vaatii. Ylistys olkoon Jumalan!
”Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”. Gal.5:13-14
Luther jatkaa vielä Kristityn ilosta, rauhasta ja lohdutuksesta:
”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa.” Joh.14:27
Tämä on se oikea rauha. Se tyyntää sydämen, ei silloin kun onnettomuutta ei ole, vaan keskellä onnettomuutta, jolloin ulkonaisesti kaikki on rauhatonta.”
Maailman ja Kristuksen rauhan välillä on ero. Maailman rauha on sitä, että rauhattomuuden aiheuttava paha poistuu. Kristuksen rauha sitävastoin on sitä, että ulkonaisesti on jatkuvaa onnettomuutta, kuten vihollisia, tautia, köyhyyttä, syntiä, kuolemaa ja perkele, sillä nämä ovat aina lähellä saartaen joka taholta. Kuitenkin sisäisesti sydämessä on lohdutus ja rauha. Sydän ei välitä onnettomuudesta, jopa se vain yltyy rohkeammaksi ja iloisemmaksi kuin silloin, kun onnettomuutta ei ole. Siksi sitä sanotaan rauhaksi, joka on ylempi kaikkea ymmärrystä.
Järki voi käsittää vain maailman rauhan. Se ei voi ymmärtää, että rauha saattaisi olla siellä, missä paha on vielä jäljellä. Se ei tiedä kuinka sydän rauhoitetaan, sillä se luulee, että rauhaa ei voi olla niin kauan kuin paha on olemassa. Tosin Kristus tullessaan jättää jäljelle ulkonaisen kurjuuden, mutta hän vahvistaa ihmisen ja tekee arasta pelottoman ja levottomasta omastatunnosta turvallisen. Sellainen ihminen on iloinen ja hyvässä turvassa siinä, missä koko maailma kauhistuu.
M Luther
Kiitos, Ismo Malinen, sinulle!
Viestisi kahdella eka rivillä tuot esiin saman asian, jota olen koettanut koko ajan viesteissäni painottaa. Miksi sitä asiaa ei haluta lukea???
En nyt muista tarkemmin, mitä kaikkea pyhän Valborgin elämänkohtaloon liittyi,
mutta siunattua marttyyrin muistopäivää toivotan!
Kiitos Jorma ja Ismo. Olen samaa mieltä. Vapauteen Kristus vapautti meidät. Hänen suojassaan ja kauttaan elämme, kärsimme ja iloitsemme kunnes kuoleman aika koittaa.
Ei kait kukaan vl-äiti tosissaan kuvittele, että hänen aikaisen poismenonsa jälkeen tulisi jokin n. <30 vuotias lapseton (neitsyt?) "nuori, mutta tarpeeksi kypsä" nainen huolehtimaan hänen jättämästään kahdeksan lapsen pesueestaan, unohtaen omat haaveensa perheestä ja omistautuen miehensä leskivaimon lapsille, kasvattaen heistä rakastavalla ja vahvalla kädellä tulevia kunnon lestadiolaisia?
Sairasta. Kuka mies ottaisi tällaisen pesueen hoidettavakseen? Ei kukaan. Miksi kukaan nuori nainenkaan ottaisi?
Kysyit: "Onko muissa "uskonsuunnissa" nähtävissä/kuultavissa samoja ilmiöitä?"
On. Olen kuullut samasta rauhasta ja taivasilmestyksistä paljon vapaissa suunnissa ja jonkin verran myös luterilaisuudessa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kuulin sitä ilmenevän myös lestadiolaisuudessa.