Englannin kirkon 10. kirkolliskokous kokoontuu 15.-17. helmikuuta tämän vuoden ensimmäiseen istuntoonsa. Maanantai alkoi yhteisellä rukouksella, jonka aikana pidettiin hetken hiljaisuus vuosi sitten marttyyrikuoleman kärsineille kahdellekymmenelleyhdelle koptikristitylle. Nämä opiskelijat eivät suostuneet sanoutumaan irti uskostaan ja heidät mestattiin tasan vuosi sitten Libyassa. Edustajia kehotettiin muistamaan kaikkia, jotka kärsivät uskonsa vuoksi.
Avajaispuheessaan Canterburyn arkkipiispa, Justin Welby, halusi nostaa esille viime tammikuisen Anglikaanisen yhteisön kirkonjohtajien tapaamisen, jonka lopuksi Yhdysvaötain episkopaalista kirkkoa pyydettiin pidättäytymään päätöksenteosta ja Anglikaanisen kommuunion edustamisesta seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Arkkipiispa painotti, ettei sanaa ’rangaistus’ (sanction tai punishment) käytetty julkilausumassa. Sen sijaan puhuttiin seurauksista (consequemces). Hän kertoi, kuinka tapaamisen aluksi primaatit rukoilivat ja pesivät toistensa jalat Kristuksen esimerkkiä seuraten.
Ehkäpä hieman yllättäen arkkipiispa myönsi jo aikaisemmin esiintuodun tosiasian, ettei primaattien julkilausumalla Episkopaalisen kirkon sulkemisesta kommuunion toimielimistä ole juridista vaikutusta. Julkilausuma sitoo siis primaatteja, mukaan lukien Episkopaalisen kirkon johtavaa piispaa, mutta sillä ei ole vaikutusta kirkkojen työskentelyyn. Anglikaanisen kommuunion pysyvät elimet eivät voi vaikuttaa yksittäisten kirkkojen tpimintaan tai päätöksentekoon. Toisaalta kirkkojen toimielimet, eikä primaatti, asettaa edustajat kommuunion elimiin.
Itse asiassa, jos kuulemani pitää paikkansa, primaattien päätös näyttäisi vaikuttavan ainoastaan yhden henkilön osallistumiseen Anglikaanisen kommuunion työssä. Tämä henkilö on siis suoraan Episkopaalisen kirkon johtavan piispan nimittämä.
Arkkipiispan avajaispuheen jälkeen kirkolliskokous keskusteli lainsäädäntöhankkeista, joiden tehtävänä on yksinkertaistaa lainsäädäntöä ja erityisesti tuoda joustavuutta henkilöstön palkkaamiseen sekä tehtävien uudelleenjärjestämiseen.
Ennen kyselytuntia kirkolliskokous keskusteli heinäkuun kokoontumisen lopuksi suunnitellusta johdetuista pienryhmäkeslusteluista, jpiden tarkoitus on autaa synodia ymmärtämään jäsenten erilaisia näkemyksiä raamatullisesta uskosta ja raamatuntulkinnasta. Nämä keskustelut luovat pohjaa keskusteluille Englannin kirkon päätöksille koskien sukupuolineutraalia avioliittoa. Synodin keskustelussa tuli selväksi, että edessä on iso haaste alkaen semantiikasta: yhteisen merkityksen löytäminen sanoille, joita keskustelussa käytetään. Nämä keskustelut tulevat olemaan luottamuksellisia, eikä niistä tulisi raportoida ryhmän ulkopuolelle.
Keskusteluja käydään kolmella tasolla: piispojen kesken, alueellisten edustajien välinen keskustelu (useampi hiippakunta yhdessä), ja kirkolliskokouksen keskustelussa. Kirkolliskokouksen keskustelut käydään seuraavien teemojen ympärillä:
1. Henkilökohtaisen ”uskontarinan” jakaminen. Miten meistä tuli kristittyjä
2.Kirjoitusten ymmärtäminen. Erilaiset tavat, joilla luemme Raamattua
3. Raamatun lukeminen yhdessä
4. Kulttuuristen muutosten huomioiminen. Miten vastaamme muutokseen.
5. Anglikaanisen kommuunion näkemys sekä ekumeeninen konteksti
6. Yhdessä kulkeminen. Kokousedustajien mahdollisuus esittää kysymyksiä ja antaa ehdotuksia
Erityisesti edustajille painotettiin, että toivomuksena on rehellinen keskustelu, jossa on syytä muistaa, että käytetyt sanat ovat yhtä tärkeitä kuin se mitä sanotaan. Minkäänlaisia suunnitelmia mahdollisille lakimuutosehdotuksille ei ole tietääkseni tehty.
Maanantai päättyi mukavalle jutustelulle tutun Englannin kirkon papin kanssa, joka tekee jatko-opintoja Helsingissä. Illalliselle hotellilla ehdin vasta noin puoli kymmeneltä.
Meille on annettu rukous, joka alkaa sanoilla ”Isä meidän”. Please, kerro ”Isä meidän”, mitä muuta kuin ystävyyttä ja veljeyttä voi olla suhde lähimmäisiimme, joista osa on ”reaalipolitiikan” nimissä syrjäytetty ”tuottamattomina”, ”vääräuskoisina”, ”kerettiläisinä” ja jopa vailla oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ”rikollisina”? Miten yhteiskunnan ”sosiaalinen omatunto” kohtelee esim. pitkän avioliiton yhdessä läpielänyttä pariskuntaa, jossa toinen joutui lapsena rintamalle auttamaan sodan jälkeen ”natsiksi” leimattua isäänsä ja toinen eli lapsena läpi Lontoon pommitusten kauhut?
Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta ja näkökulmasta Englannin kirkon elämään! Jostain syystä kyseinen kirkkokunta on minusta oikein symppis – siinä on edes pyritty yhdistämään korkea- ja matalakirkolliset elementit saman yhteisön katon alle. Jokaiselle jotakin, mutta perusta on sama…
Näin joskus Anthony Trollopen kirjoihin perustuvan ihastuttavan draamasarjan ’The Barchester Chronicles’. Siinä kuvailtiin osuvasti Englannin kirkon sisäisiä valtataisteluja, kirkkopoliittisia mutkia ja häikäilemättömiä valtapyrkimyksiä. Oikean kandidaatin saaminen arkkidiakonin virkaan keinolla millä hyvänsä oli elämää suurempi kysymys, joten kulissien takainen juoniminen oli armotonta…
Mieleen jäi osuvasti kohtaus, jossa idealisminsa ja vilpittömyytensä vielä säilyttänyt kirkonmies kysyy, mitä mahtaa Jeesus ajatella käsillä olevasta valtapelistä.. What Would Jesus Do..? Keskustelukumppani (roolin esittäjänä legendaarinen Nigel Hawthorne) tokaisee närkästyneenä, ’Mitäs tekemistä Kristuksella on Englannin kirkon kanssa?’ 🙂 🙂
Sama ajattelu taitaa olla vieläkin yleinen, eikä ainoastaan Anglikaanikirkossa.