Hämäläinen: ”Asia vain on niin, että toiset palvovat demoonista pyhänä. Meillähän näin tekevät esimerkiksi vapaamuurarit. Jos heitä pitää demoonin palvojina, ei se tarkoita että heissä olisi paha henki, mutta kyllä sitä, että palvonnassaan he ovat demooneihin yhteydessä, ja vannovat sitovimmat valansa Lusiferille. Siksi se on niin surkeata touhua ja osoittaa vain, miten huono länsimaisenkin ihmisen hengellinen arvostelukyky on.”
Vapaamuurareista on täläkinpalstalla puhuttu niin paljon fuulaa, että lienee aiheellista, vaikka en muurari olekaan, kirjoittaa muutama faktakin:
Luonteeltaan ja olemukseltaan aito vapaamuurarius on :
” Vapaiden miesten yhteenliittymä, jonka tarkoituksena on rakentamiseen liittyvien symbolien avulla kasvattaa jäseniään kohti henkistä kasvua ja täydellisyyttä.”
Vapaamuurariutta voidaan pitää allegorioihin ja vertauskuviin verhottuna yhtä Korkeinta Olentoa kunnioittavana moraalijärjestelmänä, jonka päämääränä on toimia ihmiskunnan yleisen veljeyden hyväksi ja saattaa näin lihaksi ja vereksi kuuluisa käsky lähimmäisen rakastamisesta. Sveitsiläisen suurloosi Alpinan muurariuden juhlavaa luonnehdintaa vuodelta 1808:
”Vapaamuurarius on tiennäyttäjä täyteen ihmisarvoon ja veljesrakkauteen. Sen ylin perusta on uskon- ja ajatuksenvapaus, sen tärkein tehtävä on luonteen ja mielenlaadun muokkaaminen ja sen ensimmäinen vaatimus hellittämätön tahto hyvyyteen.”
Sitaatista ilmenevää tarkoitusta ja pyrkimystä kuvaa Jaakko Meriluoto 1950- luvulla Lahden muurarien vuosikertomuksessa näin:
”Vapaamuurariuden suuret loistotähdet sekä pilarit Viisaus, Voima ja Kauneus ovat oppaina tiellämme… Pienen pienistä osasista syntyy ihastuttava taideteos. Sen nimi on valon ja rauhan temppeli. Antakaamme valonsäteen tunkeutua kuoremme läpi ja toteuttakaamme vapaamuurariutta omalla persoonallisella tavallamme.”
Vapaamuurariudessa on erilaisia järjestelmiä, joita kutsutaan riiteiksi ja niillä kullakin on perussääntönsä ja joissa asteita voi olla enemmänkin kuin kolme, joskin näihin lisäasteisiin edellytetään vähintään mestariasteen vihkimys. Ja asteelta toiselle siirrytään aina muutenkin alemman asteen kautta. Eniten asteita on skotlantilaisessa järjestelmässä, jossa niitä Jeesuksen kuoliniän mukaisesti on 33.
Tunnustuksettomana ja dogmittomana sininen vapaamuurarius ei ole varsinaisesti uskonto, ja siksi perusasteisiin voidaan rotuun tai kansallisuuteen katsomatta hyväksyä eri uskontokuntien jäseniä, kunhan he vain yleensä tunnustavat uskovansa johonkin Korkeimpaan. Ateisteja ei siis hyväksytä ja 18 asteesta Uuteen Liittoon siirryttäessä edellytetään myös uskoa nimenomaan kolmiyhteiseen kristilliseen Jumalaan. Vihkimyksiin pyrkijän tulee muuten olla vain lainkuuliainen ja moitteettomaksi havaittu kansalainen, jonka pyrkimys jäseneksi kahden jäsenen ja korkea-arvoisen esittelijän suosituksesta yhteisesti ja yksimielisesti hyväksytään.
Astetyön lisäksi vapaamuurarit harjoittavat hyväntekeväisyyttä ja tukevat kaikessa hiljaisuudessa sairaita lapsia, sotaveteraaneja, vanhuksia ja vammaisia sekä ylläpitävät tässä mielessä esim. lastensairaaloita, vanhainkoteja ja palvelutaloja. Hyväntekeväisyyteen kerätään joka kokouksessa myös ns. lesken ropo.
Monille konservatiiveille muurariuden edustama moniarvoisuus ja vapauden filosofia ovat jo ajatuksinakin olleet epäilyttäviä ja muurarius ei olekaan miellyttänyt poliittisia eikä etenkään uskonnollisia ääriliikkeitä, joissa vapaata ajattelua on usein vihattu, totuus kanonisoitu ja kaanonia asetettu vartioimaan hengellinen tai poliittinen oligarkia. Näin ei ole yllättävää, että muurareita ovat kiihkeimmin vastustaneet fasistit, kommunistit ja katolinen kirkko. Mutta myös monet luterilaiset etenkinfundamenytalistit ovat olleet asiassa aktiivisia. Jotkut heistä eivät ole tyytyneet moittimaan muurareita vain maallisen vallan halusta, vaan pitävät heitä myös okkultisteina ja saatananpalvojina ja kaikin tavoin muutenkin harhaoppisina.
Virhellisessä esiymmärryksessä astutaan yhtä jalkaa muurarijärjestöjä ankarasti vastustaneitten – toistettakoon – fasistien ja kommunistien kanssa, joiden hampaisiin vapaamuurarit erityisesti 1930-luvulla joutuivat. Suomessa varsinkin Isänmaallinen kansanliike, kuuluisa IKL, otti asian sydämelleen ja julkaisi joukon kiihkeitä antimuurarillisia pamfletteja kuten Viitasaaren Isänmaallisen Kerhon 1933 jakaman lentokirjasen Vapaamuurariuden julkinen ja salainen ohjelma.
Monilta vm-foobikoilta ihmisiltä jää huomaamatta, että moittiessaan muurareita myös esim. lusiferiaaneiksi he syyttävät samalla myös apostoli Pietaria, joka kehotti ihmistä sytyttämään sydämeensä ”kirkkaan kointähden.” Sillä tuon Venusta tarkoittava tähti oli ’valonkantaja’ eli lucifer. Tätä arvonimeä kantoi myös mestari Jeesus, sillä hänhänitsesanoi olevansa ”Se kirkas kointähti”.
Tuohon samaan aamuruskon kirkkauteen pyrkinevät tämänkin päivän vapaamuurarit, jotka ovat matkalla pimeydestä kohti valoa ja ovat mukana – Carl Gustaf Emil Mannerheimin sanoin – ”ihmiskunnan pitkällä vaelluksella kohti henkistä kasvua ja täydellistymistä.”
Vapaamuurariuden suuri esikuva onkin kuningas Salomo, jonka temppeliä muurarit yhä rakentavat, ja jonka nimi voidaan lukea sol mach: suuri aurinko! Kun kuu, yön hallitsijatar Saban kuningattarena saapuu tapaamaan loistavaa kuningas Salomoa, tämän loisto himmenee, aurinko pimenee, kunnes syntyy kuun varjosta jälleen uudelleen. Niin pimeyttä seuraa aina uusi valo.
Uusi ja voittava aurinko Sol invictus oli myös taivaallinen kuningas ja kansojen Korkein hallitsija. Auringon kultaiset säteet lämmittivät, mutta myös valaisivat kaikkia ihmisiä. Niinpä ei ollut ihme, että myös maalliset ja uskonnolliset hallitsijat, kansojen keisarit ja kuninkaat, ylipapit ja prelaatit ottivat valtansa merkkeihin auringon vertauskuvat.
Monien kristinuskon antiikista lainaamien aurinkoallegorioiden joukossa on myös kertomus paitsi Osisriksesta myös kauniista keltatukkaisesta Apollo nuorukaisesta, sinisilmäisestä aurinkojumalasta, joka kultaisten hiusten valuessa olkapäilleen, päästä kantapäihin valkoiseen viittaan puettuna kantaa käsivarrellaan Jumalan karitsaa. Karitsaa joka kuolemallaan synnyttää uuden auringon, sillä 24. joulukuuta pysähtyy talvi ja häviää kuoleman unesta heräävälle keväälle. Sama symboli toistuu neitsyt Marian ja Jeesus lapsen ikoneissa.
Vapamuurari kulkee pitkän vihkimystien. Hän oli siinnyt, muodostunut ja syntynyt uudelleen. Hän oli kuten kuningas Saul, Jumalan poika, sillä tuona päivänä oli Jumala hänet synnyttänyt ja vihkinyt – kuten tulee ymmärtää – ’oman elämänsä hallitsijaksi’. Jeesus olikin luovuttanut tuomiovallan kuninkaana pois itseltään ja ojentanut sen kruununa oppilaalleen : ”Minä annan t e i l l e elämän kruunun
Adressilla ei asiassa liene juurikaan merkitystä ja se on jopa turhaa sekä sekaannuttavaa, mutta kansalaisaloite vie asiaa eteenpäin!
Tässä linkissä voi allekirjoittaa kansalaisaloitteen:https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1041
Toimitus ei huomannut ohjata linkkiin, niin autoin hieman!
Eduskunta on täysistunnossaan 12.12.2014 hyväksynyt avioliittolain muuttamisen. Muutos avioliittolakiin on jo tehty ja se tulee voimaan 1.3.2017. Itseäni hieman ihmetyttää, mitä hyötyä siitä olisi, että vuosi avioliittolain muuttamisen jälkeen kansalaiset äänestäisivät asiasta.
Vaikka moinen äänestys järjestettäisiin, sen lopputuloksella ei ole mitään merkitystä, koska eduskunta on lakimuutoksen jo käsitellyt ja hyväksynyt. Mielestäni se heikentää kansalaisten luottamusta demokraattiseen päätöksentekoon, jos ihmisiä juoksutetaan äänestämään asiassa, jossa päätös on jo tehty ja äänestystuloksella ei ole mitään merkitystä.
Mielestäni kansanäänestyksiä pitäisi käyttää tilanteessa, joissa eduskunta oikeasti haluaa kuulla kansan mielipiteen ennen päätöksentekoa. Nyt jotenkin tuntuu, että hankkeen puuhamiehet vain haluaisivat järjestää tuhottoman kalliin gallupin, jossa kansalaiset saisivat jälkikäteen kertoa, mitä he ajattelevat homopareista.
Totean vielä, että itselläni ei ole mitään kansanäänestystä vastaan. Koen vain, että siinä tuhlataan suotta valtion rahoja. Äänestystulokseksi ennustaisin osapuilleen 70% samaa sukupuolta olevien parien avioliittojen puolesta ja 30% niitä vastaan.
Jotta kansalaisaloite pääsisi käsittelyyn eduskuntaan, sen tarvitsee saada puolessa vuodessa vähintään 50,000 allekirjoitusta. Se on keskimäärin 280 allekirjoitusta päivässä joka päivä puolen vuoden ajan. Ainakaan nykyisellä tahdilla tämä aloite ei ole lähelläkään tätä määrää, joten on kovin epävarmaa, että se saa riittävää kannatusta.
Aloitteen läpimeno eduskunnassa ei tunnu kovin todennäköiseltä. Avioliittolain muuttamisen yhteydessä edustaja Hirvisaari (Muutos 2011) ehdotti kansanäänestyksen järjestämistä, mutta kukaan toinen kansanedustaja ei sitä kannattanut. Tietyssä mielessä voidaan ajatella, että nykyinen eduskunta hylkäsi kansanäänestyksen äänin 1-198. Tokikaan tällaista äänestystä ei tapahtunut, koska salissa oli vain yksi kansanedustaja, joka kansanäänestystä asiasta halusi.
On syytä huomata, että Hirvisaari teki ehdotuksensa viran puolesta, koska kansanäänestykset mahdollisimman monesta asiasta ovat hänen nykyisen puolueensa kuningasajatus. Samasta syystä kukaan muu ei katsonut voivansa äänestää ehdotuksen puolesta. Kansanäänestysidean todellisesta kannatuksesta kansanedustajien keskuudessa ei siis oikeastaan tuon perusteella voida sanoa mitään.
Mitä taas tähän kansalaisaloitteeseen tulee, niin ei tuo allekirjoituskertymä kovin lupaavalta näytä. Ehkä tilanne muuttuu nyt, kun Kotimaa on alkanut rummuttaa asian puolesta.
Eduskunnan lakivaliokunta otti aloitteeseen sukupuolineutraalista avioliittolaista kielteisen kannan. Valiokunta oli tietysti joutunut tutustumaan siihen ihan eri tavalla kuin riviedustajat. Ehkä huomattiin, että kysymys on avioliiton määrittelemisestä uudella tavalla. Kaikkein heikoimpien eli lasten aseman tarkastelu jäi toissijaiseksi aikuisten kuvitteellisen tasa-arvon saadessaa näytelmän pääosan. Propagandamyllytys oli melkoinen ja sananvapauden toteutuminen tässä asiassa vähintäänkin kyseenalaista. Sen tietää jokainen, joka yritti saada esille näkemyksiä, jotka eivät ole ”yleisesti hyväksytyn” agendan mukaisia. Suurin osa ”konservatiiveista” ei kyllä osannut reagoida asiaan mitenkään, niin uskomattomana he sitä pitivät. Toivottavasti myöhäisheränneitä löytyy tarpeeksi.
Matti Nissinen,
sanot, että lasten aseman tarkastelu jäi tasa-arvoisen avioliittolain käsittelyssä toissijaiseksi. En ole samaa mieltä. Lasten etu oli huomattavan paljon esillä julkisessa keskustelussa ennenkuin asiasta päätettiin eduskunnassa. Muun muassa Lastensuojelun keskusliitto, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Suomen Unicef, Psykologiliitto, lapsiasiainvaltuutettu (edellä mainitut kannattivat tasa-arvoista avioliittolakia muun muassa juuri lasten edun näkökulmasta), ja monet lapsipsykologiaan erikoistuneet akateemiset tutkijat eri yliopistoista tarkastelivat asiaa perusteellisesti julkisissa puheenvuoroissaan. Muun muassa Tapio Puolimatkan näkemyksistä käytiin varsin perusteellista keskustelua eri medioissa. (Puolimatka vastusti tasa-arvoista avioliittolakia lapsen edun näkökulmasta, mutta nähdäkseni hänen näkemyksensä eivät saaneet juurikaan kannatusta lapsipsykologian asiantuntijoiden puheenvuoroissa).
Sari Roman-Lagerspetz!
Ranska on tullut toisiin ajatuksiin. http://www.lamanifpourtous.fr/en/
Ja miksi? tässä vastaus. https://www.youtube.com/watch?v=JlvYPlNRbwo
Risto Laine,
Miten niin ”Ranska” on tullut toisiin ajatuksiin? Jos Ranskassa on tasa-arvoista avioliittolakia vastustavia henkilöitä niin se ei tarkoita sitä, että ”Ranska” olisi tullut toisiin ajatuksiin. Sukupuolineutraali avioliitto on voimassa Ranskassa eikä sitä ole kumottu.
Sari Roman-Lagerspetz
Totta, mutta kuinka kauan. Ranskan hallitus joutui jo taipumaan ettei sijaissynnytystä laillisteta ja kansasta hädin tuskin 50% kannattaa homoliittoja, kun se oli aikaisemmin 60% http://www.ifop.com/media/poll/2255-1-study_file.pdf
Politiikkaa tämä vain on ja hallituksia, lain säätäjiä tulee ja menee, myös ihmisten arvot ovat muuttuvia, ei pysyviä.
Jusu Vihervaara kirjoittaa: ”Eduskunta on täysistunnossaan 12.12.2014 hyväksynyt avioliittolain muuttamisen. Muutos avioliittolakiin on jo tehty ja se tulee voimaan 1.3.2017. ”
Toistaiseksi on muutettu avioliittolain 1 §::ää niin, että vihittävien ei tarvitse olla eri sukupuolta. Kaikki muu on ennallaan. Päinvastoin kuin väitetään, asian yhteydessä hyväksytyllä ponnella ei ole oikeudellista merkitystä eli uusi eeduskunta ei ole velvollinen tekemään mitään lainmuutoksia. Ei ole itsestään selvää, että se niitä tekee, jolloin tilanne jää hyvin sekavaksi: on olemassa rekisteröityjä parisuhteita ja avioliittoja. Rekisteröidyn parisuhteen osapuolet eivät voi lainmuutoksen perusteella muuttaa suhdettaan avioliitoksi. Lisäksi on mahdollista, että osa heistä ei edes halua sitä.
”Itseäni hieman ihmetyttää, mitä hyötyä siitä olisi, että vuosi avioliittolain muuttamisen jälkeen kansalaiset äänestäisivät asiasta.”
Sitä minäkin ihmettelen. Jo kolmas kerta kuin olen Jusun ¨kanssa samaa mieltä -:)
Käsitykseni mukaan eduskunta on 12.12.2014 tehnyt päätöksen, jolla samaa sukupuolta olevat parit voivat solmia avioliittoja 1.3.2017 lähtien. Ja mielestäni nyt tehdyn päätöksen perusteella näihin avioliittoihin sisältyy myös nimilain säädökset yhteisestä sukunimestä sekä ulkoinen adoptio. Nämä asiat eivät käsitykseni mukaan vaadi enää uusia päätöksiä vaalien jälkeiseltä eduskunnalta ja kansanäänestyksen järjestäminen niistä on siinä mielessä myöhäistä.
Olen Juhani Ketomäen kanssa samaa mieltä siitä, että rekisteröidyn parisuhteen kohtalo jää seuraavalle eduskunnalle. Tähän sisältyy mm. päätös siitä, voiko 1.3.2017 jälkeen enää solmia uusia rekisteröityjä parisuhteita ja miten nykyiset rekisteröidyt parisuhteet muutetaan avioliitoiksi. Todennäköisin ratkaisu tässä on se, että uusia rekisteröityjä parisuhteita ei voi enää solmia, mutta olemassa olevat jäävät voimaan jos pari ei halua sitä muuttaa avioliitoksi (mikä tapahtunee ilmoituksella maistraattiin).
On totta, että seuraava eduskunta voi jättää nämä päätökset tekemättä. Yhtäältä se tarkoittaisi, että lainsäädännössä olisi ristiriitaisuuksia ja toisaalta se tarkoittaisi sitä, että parisuhteensa rekisteröineiden pitäisi ensin erota ja mennä sitten uudestaan naimisiin muuttaakseen parisuhteensa avioliitoksi. Ensiksi mainittu olisi eduskunnalta järjetön ratkaisu ja jälkimmäinen silkkaa kiusantekoa homopareja kohtaan.
Olen Ketomäen kanssa samaa mieltä siitäkin, että ponnella ei ole juridista sitovuutta, mutta uskon silti, että lainsäätäjä katsoo ainoaksi järkeväksi ratkaisuksi sovittaa muun lainsäädännön nyt tehtyyn ratkaisuun avioliittolain muuttamisesta.
Neuvoa-antava kansanäänestys voidaan järjestää, jos säädetään erillinen laki sellaisen järjestämisestä. Sitä ei tietenkään tulla koskaan tekemään.
Varatuomareiden (Lahdenperä ja Anttinen) kirjoitus- ja muilla virheillä höystetty aloite, esimerkiksi heti otsikossa lukee ”ulkopuolista adoptioita”, vaikka pitäisi olla ”ulkopuolista adoptiota”, oli sinänsä huvittavaa luettavaa millimetreineen. Kenties se mainitaan joskus historiankirjoissa kummallisena sivujuonteena, tuskin sitäkään.
Luthersäätiöläisten puuhastelun voi toki ymmärtää sen vuoksi, että he eivät nyt vaan kykene ymmärtämään sitä, että minulle ja muille homoille kuuluu täydet kansalaisoikeudet. Se on tietenkin heidän ongelmansa, jolle minä en voi mitään.
”Varatuomareiden (Lahdenperä ja Anttinen) kirjoitus- ja muilla virheillä höystetty aloite, esimerkiksi heti otsikossa lukee ”ulkopuolista adoptioita”
Kerrotko mitä asiavirheitä siinä on.
Jossain homosivustolla oli mielestäni vähän typerä Lahdenperän ja Anttisen kansalaisaloitetta koskeva kommentti, johon oli etsitty kaikki kansalaisaloitteessa olleet kirjoitusvirheet. Pitää varmasti paikkaansa, että aloitteessa on joukko kirjoitusvirheitä, mutta on mielestäni hieman pikkusieluista lähteä niillä retostelemaan. Lähinnä kertoo, ettei kommentoija keksi mitään järkevää sanottavaa.
Kansalaisaloite on mielestäni kirjoitettu ihan asiantuntevasti lakiehdotuksen muotoon samaan tapaan kuin tasa-arvoista avioliittolakia koskeva aloite. Mielestäni siinä ei ole mitään teknistä vikaa tai asiavirhettä, jonka vuoksi eduskunta ei voisi sitä käsitellä. Mielestäni aloitteen tyhjänpäiväiselle mollaamiselle ei ole tarvetta.
Oma kritiikkini aloitetta kohtaan kohdistuu sille, että kansanäänestyksen järjestäminen maksaa satoja tuhansia euroja ja eduskunta on jo tehnyt päätöksen asiassa, josta kansanäänestystä ehdotetaan järjestettäväksi. Mielestäni on kovin omituista äänestää jälkikäteen enkä ihan heti keksi, mihin äänestystulosta olisi tarkoitus käyttää. Ilmeisesti tekijät ajattelevat, että jos kansa vastustaisi homoliittoja, eduskunta ottaisi homopareilta avioliitto-oikeuden pois.
Edelliseen kommenttiini voisin vielä lisätä, että länsimaissa on järjestetty kovin vähän sellaisia kansanäänestyksiä, joissa enemmistö päättää siitä, pitäisikö joltain vähemmistöltä ottaa jokin oikeus pois. Lähtökohtaisesti pidän tällaisia äänestyksiä vastenmielisinä.
Sari Weckroth laittaa useimmissa kommenteissaan vastakkain velvollisuudet ja onnellisuuden. Avioliitossa on velvollisuuksia, oikeus onneen on toissijainen. Olisi kova tietää enemmän näisyä velvollisuuksista, niitä hän ei koskaan kerro, vaikka kysytty on.
Joka tapauksessa vanhemmuutta koskevan lainsäädännön kohdalla uhkakuvat ovat hatusta vedettyjä. Nääs kun vanhemman huolto- ja elatusvelvollisuudesta säädetään ihan erikseen. Asia ei liity avioliittolainsädäntöön mitenkään, eikä vanhempi vapaudu velvollisuuksistaan parisuhteen päättymisen myötä, saatikka että niin voisi tehdä omalla päätöksellään. Juuri lapsen etua ajatellen nämä asiat on laissa eriytetty.
Nettikeskusteluja seuranneena olen pannut merkille, että ns. ”hyvät uskovaiset” näyttävät tosissaan ajattelevan, että eduskunnan päätöksellä ei ole todellista merkitystä vaan asia pystytään vielä kumoamaan ja muuttamaan. Että päätös lainmuutoksesta ei suinkaan ole selvä vaan uusi eduskunta pystyy kumoamaan sen. Ja kumoaakin, kunhan asia saadaan uudessa eduskunnassa uudestaan käsittelyyn. Se saadaan siten, etä konservatiivit lähtevät uurnille ja äänestävät oikeita ehdokkaita, niitä jotka vastustavat lainmuutosta.
Hieman olen sitä mieltä, että aika lailla tervettä järkeä ja suhteellisuustajua tuosta ajattelusta puuttuu. Lisäksi olen Jusun kanssa samoilla linjoilla, että kansanäänestyksen prosentit todennäköisesti olisivat 70 puolesta-30 vastaan.
Vaalien jälkeinen eduskunta ei ota kansalaisaloitetta enää uudelleen käsittelyyn, koska eduskunnan täysistunto on 12.12.2014 hyväksynyt suuren valiokunnan enemmistön kannan avioliittolain pykälien muuttamisesta siten, että muutettu avioliittolaki astuu voimaan 1.3.2017.
Tähän voisi hyvin siteerata eduskunnan puhemiehen Eero Heinäluoman sanoja täysistunnossa 12.12.2014 sen jälkeen kun eduskunta oli äänestänyt sekä kansalaisaloitteesta että siihen jätetyistä kansanedustajien mietinnöistä: ”Asia on loppuun käsitelty”.
Vaalien jälkeinen hallitus voisi toki ryhtyä uuteen lainsäädäntötyöhön nyt tehdyn avioliittolain muutoksen kumoamiseksi. Tällöin oikeusministeriö valmistelisi lakimuutoksen ja se tuotaisiin hallituksen esityksenä eduskuntaan, joka lähettäisi sen valiokuntakäsittelyyn ja aikanaan siitä äänestettäisiin täysistunnossa. Tämä on kuitenkin kovin utopistinen skenaario ja todennäköinen tuleva pääministeri, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on todennut, että nyt tehty päätös sitoo myös tulevaa hallitusta.
Jotenkin koen, että tässä asiassa on nyt huonoja häviäjiä, jotka elättelevät epärealistisia toiveita lakimuutoksen kumoamisesta. Nyt kun uusi vuosi kolkuttelee olevalla, voisi olla aika todeta, että nyt oli Suomen vuoro seurata länsimaista kehitystä asiassa ja on aika katsoa eteenpäin.
Voi kuule, luuletko että tilanne ei olisi sama tai valitus jopa vielä kovempaa jos lakia EI oltaisi saatu läpi? Poruhan oli hirveä keväällä lakivaliokunnan päätöksen jälkeen, ja pride-viikolla vielä. Suhteellisuudentaju meni mielestäni siinä vaiheessa kun alettiin puhua ”oikeudesta rakastaa” ja ”ihmisoikeuksista”…
Ja voisitkohan viitata toisinajattelijoihin ja toisiin keskustelijoihin jotenkikn muuten kuin sanoilla ”hyvät uskovaiset” tms. pilkallista ja vähättelevää? Inhoan sydämestäni sellaista keskustelutapaa, jossa tehdään huomioita ja kerrotaan muille miten jotkut (tiettynä ryhmänä tiedetyt) ajattelevat. Vaikka sitä lievennettäisiinkin ilmaisuilla ”vähän vaikuttaa siltä” tms.
Voi olla, että kansanäänestys tuottaisi saman tuloksen, mutta todennäköisyyksistä ei voi mielestäni täydellä varmuudella puhua… Asia olisi selvä kun tehtäisiin se kansanäänestys. Sitten ei voisi pelata ”todennäköisyyksillä” tai ”vaikutelmilla” tai olettamuksilla.
Tämä siis Merja R:lle. Ylipäätään täällä on aivan liikaa keskusteltu siltä pohjalta mitä ja miten toisten oletetaan ajattelevan ja vastataan väitteisiin joita ei ole vielä esitetty, mutta joita toisten ”tiedetään” kuitenkin ajattelevan.
Ja tosiaan aivan turha syyttää vastapuolta huonoiksi häviäjiksi kun nyt voittaneet eivät olisi olleet tyytyväisiä ennenkuin laki on saatu läpi. Tämähän suoraan sanottiinkin.
Eikö voisi vain sanoa keskustelussa sen oman mielipiteensä ja jättää tulkinnat ja arvelut toisten itsensä sanottavaksi?
Itse en hirveällä voimalla ole järjestämässä sitä kansanäänestystä. Mutta tulos voisi olla mielenkiintoinen. Olen valmis hyväksymään päätöksen jos se on tämä. Mutta keskityn vastaisuudessa puhumaan osaltani sen puolesta että vanhemmuuden tulee perustua vastuunkannolle enemmän kuin vapaaehtoisuudelle. Tässä näen uhkan.
Jos sanotaan, että ”riittää kun lasta rakastetaan”, siinäkin on kysyttävä usein esitetty kysymys: ”Mitä rakkaus on?” Parisuhteessa rakkaus on ajat sitten mielletty siten, että rakkaus tekee onnelliseksi ja kestää niin kauan kuin rakkauden kohde tekee onnelliseksi. Sitten kun näin ei enää ole, rakkaus loppuu ja siirrytään seuraavan rakkauden kohteeseen ja etsimään onnellisuutta.
Jos vanhemmuus aletaan mieltää tilaksi, joka tekee onnelliseksi ja lapsen tehtävä on tehdä vanhempansa onnelliseksi, siitä tulee todella pelottava kierre. Jos ajatellaan, että ”ei voi pakottaa” huolehtimaan omasta lapsestaan ja parempi jos lapsesta huolehtivat ne jotka todella haluavat, niin vapaaehtoisuus menee velvollisuuden edelle. Ja lapsesta tulee väline, ”onnen” tuottaja ja lapsen arvo riippuu myös tästä.
Tällähän aborttejakin on perusteltu. Ja lapsista on luovuttu kun häiritsevät uutta rakkaussuhdetta jne.
Kun oikeudet ohittavat vastuun, seuraa kaaos. Jos ei ole ketään jolle vastuu kuuluu, vaan kysytään kiinnostusta ja vapaaehtoisia, tärkeät perustat romahtavat. Jos etsitään vain onnea, parisuhteen ja vanhemmuuden kautta, ei ole enää mitään joka todella turvaisi lapsen kasvun ja turvallisuuden.
Olen samaa mieltä, että päätös on tehty ja demokratiassa siihen on tyydyttävä. Vireillä oleva kansanäänestysaloite on vähintäänkin kummallinen. Se olisi pitänyt tehdä ennen kansalaisaloitteen käsittelemistä.
Jusu: ”Nyt kun uusi vuosi kolkuttelee olevalla, voisi olla aika todeta, että nyt oli Suomen vuoro seurata länsimaista kehitystä asiassa ja on aika katsoa eteenpäin.”
Juuri näin minäkin ajattelen. Joillekin vain ne pihlajanmarjat tuntuvat edelleen olevan kovin happamia.
”Joillekin vain ne pihlajanmarjat tuntuvat edelleen olevan kovin happamia.”
😀
Tuo ilmaisu tässä yhteydessä menetti kyllä jotain alkuperäisestä sisällöstään ja merkityksestään. Kai nyt sentään voi antaa luvan harmitella tulosta johon päädyttiin. Ilman lainauksia klassikkosadusta, jonka sanoma taisi olla aivan muuta kuin mitä halusit ilmaista?
Hyvä puoli tässä ehkä on, että voidaan siirtyä puhumaan tärkeämmistä asioista kuin siitä millä nimellä rakastavaiset saavat suhdettaan kutsua. Vanhemmuudesta ja siihen liittyvästä vastuusta, ja kuuluuko vastuu lopulta kenellekään. Ja huomioitava on joka kohdassa ja vaiheessa se, puhutaanko nyt aikuisten oikeuksista, haluista, toiveista, tavoitteista vai lapsen parhaasta.
Olen Sari Weckrothin kanssa täsmälleen samaa mieltä, että vastuullinen vanhemmuus ja hyvin elinolosuhteiden turvaaminen (suomalaisille) lapsille on paljon mielekkäämpi keskustelun aihe kuin se, mitä nimeä ihmiset saavat virallisesti parisuhteestaan käyttää.
Yksi syy on varmaan se, että vaikka asia on tällä haavaa käsitelty, Kotimaa24 nostaa sen jatkuvasti esille, Mikään muu media ei tee niin.
Juhani Ketomäki,
Kotimaa24 nostaa esiin paitsi yhteiskunnallisia myös kirkollisia asioita. Tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymisen edellyttämä keskustelu samaa sukupuolta olevien ihmisten liitoista kirkossa on kesken.
Jusu: ”Olen Sari Weckrothin kanssa täsmälleen samaa mieltä, että vastuullinen vanhemmuus ja hyvin elinolosuhteiden turvaaminen (suomalaisille) lapsille on paljon mielekkäämpi keskustelun aihe kuin se, mitä nimeä ihmiset saavat virallisesti parisuhteestaan käyttää.”
Oikein kiva kuulla 🙂 Mutta on puhuttava myös siitä mihin asti on mentävä niiden aikuisten ihmisten toiveiden mukaan jotka haluavat lapsia keinolla millä hyvänsä.
Ja jotka haluavat täyden oikeuden lapseen, kuten amerikkalaiset homoparit, jotka tietoisesti rajaavat lapsen elämästä äidin ja myös mahdollisuuden selvittää äitinsä henkilöllisyys. Tapauksissa, joissa hedelmöitetty munasolu otetaan yhdeltä naiselta ja istutetaan toisen naisen kohtuun.
Tällaisissa tilanteissa on kyse aikuisten toiveista ja niiden täyttämisestä ja lapsi on väline. Missä kohden sanomme, ja meidän tulee sanoa, että ”ei, tämä ei ole enää okei.”
Parasta olisi mielestäni antaa ensisijainen ja lähtökohtainen vastuu lapsista niille, jotka niitä voivat luonnonmukaisesti tehdä. Eli heteropareille. Ja uusia järjestelyjä mietitään vasta kun todetaan ettei lapsen maailmaan saattanut heteropari ole kykenevä lapsesta huolehtimaan.
Jos lapsen saamisesta tehdään aikuisten ”ihmisoikeus” vastuu jää oikeuksien jalkohoihin. Vähintään pitäisi keskittyä etsimään hyviä koteja vanhempansa menettäneille lapsille kuin tehdä tai vaatia omia lapsia, joiden juuret sukuunsa ja biologisiin vanhempiinsa katkaistaan jo syntymässä.
Lähtökohta olisi mielestäni oltava se, että ensisijainen vastuu lapsista kuuluu lapsen biologisille vanhemmille. Ja aikuisten ihmisten lapsentekohaaveille keinotekoisilla menetelmillä pannaan ajoissa piste.
On otettava selkeästi kantaa siihen, millä keinoin lapsia saa tuottaa ja mihin vedetään raja.
En lainkaan epäile sitä etteivätkö tässä ohjelmassa esiintyvät miehet ole vastuullisia vanhempia, mutta toivoisin selkeää kannanottoa siihen hyväksytäänkö kaikenlaiset lapsentekotavat. (Suomessakin tiettävästi sijaissynnytys on kiellettyä) Jos ja kun lasta aletaan vaatia avioliittostatuksen pohjalta, niin tähän on annettava selkeä vastaus.
http://areena.yle.fi/tv/2152811
Vedetäänkö rajaa mihinkään? Sen haluan tietää ja siitä toivon keskusteltavan.
On jo tullut niitäkin tapauksia, joissa hedelmöityshoito yksinäisen naisen tai naisparin kohdalla on haluttu peruuttaa, kun lapsi on osoittautunut vammaiseksi tai muuten erilaiseksi kuin toivottiin.
Tilanne voi toki olla sama heteroparienkin kohdalla. Mutta siksi juuri vanhemmuudessa tulisi painottaa enemmän sitä että vastuu kuuluu jollekin, täysin riippumatta siitä vastaako lapsi odotuksia vai ei.
Korvataanko biologinen vanhemmuus ja siihen liittyvä vastuu juridisella vanhemmuudella ja vapaaehtoisuudella, johon se perustuu? Ja annetaanko mennä, kun kaikenlaiset yksinäiset ihmiset ja homo ja lesboparit haluavat niitä omia lapsia. Keskittyisivät edes sen adoptio-oikeuden saamiseen, jos haluavat lapsesta huolehtia.
Jos aletaan tuottaa lapsia ”tilauksesta” kasvattaako se vastuuta vai lisääkö onnellisuuden odotusta? Haluaisin onnellisten homovanhempien sijaan nähdä ja kuulla tositarinoita siitä miten selvitään hankalan lapsen kanssa, joka vie vanhempien kaikki voimat.
Näiden lasten rakastamisessa biologisilla vanhemmilla on sisäänkirjoitettuna ajatus, että ”tämä on minun lapseni”. Vaikka kauhutarinoita onkin, vielä jotenkin mielletään se, että kun lapsi on oma, minä olen hänesta vastuussa vaikka hän ei tekisi minua onnelliseksi.
Mutta tästä toivottavasti myöhemmin lisää useillakin areenoilla ja jukisuudsessa.
Sari Weckroth,
olet oikeassa siinä, että lastenhoito on erittäin vaativa homma (omassa uusperheessäni on 4 lasta). Kaikki perheet tarvitsevat kaiken mahdollisen yhteiskunnan tuen ja arvostuksen, jotta lastenhoito ja kasvatus sujuisivat parhaalla mahdollisella tavalla.
Ennen esiintyi paljonkin negatiivista asennoitumista yksinhuoltajaperheitä kohtaan. ”Avioerolapsia” katsottiin usein vinoon. Heidän perheensä olivat ”epäonnistuneita”. Muistan tällaista asennoitumista myös omilta kouluajoiltani niitä kavereitani kohtaan jotka olivat yksinhuoltajien lapsia. On todella hyvä asia että tällaisesta asennoitumisesta on aika lailla päästy eroon.
Jotenkin tuntuu siltä, että esimerkiksi sinä arvostat heteroperheitä enemmän kuin samaa sukupuolta olevien vanhempien perheitä ja etsit vikoja ja huonon vanhemmuuden merkkejä nimenomaan sateenkaariperheistä. Tämäntyyppinen negatiivinen asennoituminen ei kerro sellaisesta tuesta ja arvostuksesta jota kaikki perheet tarvitsevat jotta ne pystyisivät suoriutumaan vaativasta lastenkasvatuksesta parhaalla mahdollisella tavalla.
Tämä menee vähän sivuraiteelle, mutta kommentoin silti lyhyesti yleisellä tasolla.
On pariskuntia, jotka haluavat lapsen ja hankkivat sen harjoittamalla yhdyntää. On pariskuntia, jotka haluavat lapsen ja saavat sen lapsettomuushoitojen avulla. On pariskuntia, jotka haluavat lapsen ja saavat sen adoption kautta. Ja on pariskuntia, jotka haluavat lapsen ja saavat sen kohdunvuokrauksen tai muun järjestelyn kautta (riippuen kunkin maan lainsäädännöstä).
Mielestäni näillä kaikilla pariskunnilla on pohjimmiltaan samanlainen halu saada lapsi ja samanlaiset lähtökohdat ja kyvyt lapsen kasvattamiseen. Mielestäni on hölmöä lähteä arvostelemaan vanhempien motiiveja tai halua lapseen sen perusteella, millä keinoin lapsi on maailmaan saatettu. Mielestäni adoptiovanhempien halu saada lapsi ei ole yhtään huonompi kuin perinteisellä keinolla hankkivan parin halu saada lapsi. En näe tarvetta keskustelulle siitä, kuka saa haluta lasta ja kenen kohdalla tällainen halu on tuomittavaa.
Ilman muuta täytyy miettiä, millainen lapsien tehtailu on eettistä. Itse esimerkiksi suhtautuisin kovin varauksella järjestelyyn, jossa joukko nuoria naisia päivätyönään synnyttäisi lapsia, jotka sitten vietäisiin valintamyymälän hyllylle, josta halukkaat perheet voisivat niitä ostaa kotiinsa. Ei varmasti tarvitse mennä näin äärimmäiseen esimerkkiin kun eettisyyden raja tulee vastaan.
Mitä tulee sitten kysymykseesi homovanhempien kyvystä hoitaa ei-biologista ”vaikeaa lasta”, totean että Suomessa on satoja adoptiolapsia, jotka eivät ole vanhempiensa biologisia lapsia. Uskon, että adoptiovanhemmat huolehtivat ja rakastavat näitä lapsia aivan samalla tavalla kuin biologisia lapsiaan olipa sitten kyse heterovanhemmista tai homovanhemmista.
Luomumenetelmä on ainoa, jossa saattaa syntyä ”vahinkolapsia”. Kaikissa muissa tapauksissa lapsi on aina erityisen toivottu ja haluttu ja on minusta tietyllä tavalla jopa loukkaava ajatus, jos näiden vanhempien kykyä tai halua huolehtia lapsestaan lähtökohtaisesti kyseenalaistetaan ”luomuvanhempiin” verrattuna. Ei se pippelin heilutus peiton alla tee kenestäkään sen vastuuntuntoisempaa vanhempaa.
Tilastojen mukaan lesbot ja homot eroaa huomattavasti enemmän kuin heterot. Nyt kun kyse onkin niin vaativasta asiasta, kuin lapsen perusoikeuksiin kuuluvasta vakaasta kasvu ympäristöstä, niin miten mahtaa sateenkaari väki järjestää täälläiset olosuhteet, joissa vanhempia menee ja tulee, kuin pyörö-ovissa.
Risto Laine,
ehkä sinun kannattaisi tutustua Psykologiliiton asiantuntijalausuntoon koskien tasa-arvoista avioliittolakialoitetta. Se löytyy netistä. Psykologiliitto kannatti lakialoitetta.
Risto Laine: ”Tilastojen mukaan lesbot ja homot eroaa huomattavasti enemmän kuin heterot.”
Jahas, Risto Laine on täällä taas trollaamassa ja valehtelee, minkä kerkiää. Tilastojen mukaan samaa sukupuolta olevat parit eroavat lähes kaksi kertaa harvemmin kuin heteroparit. Aiheesta on Californian yliopiston Williams instituutin tuore tutkimus.
http://www.pinknews.co.uk/2014/12/29/study-same-sex-couples-are-less-likely-to-divorce/
”Käsitykseni mukaan eduskunta on 12.12.2014 tehnyt päätöksen, jolla samaa sukupuolta olevat parit voivat solmia avioliittoja 1.3.2017 lähtien. Ja mielestäni nyt tehdyn päätöksen perusteella näihin avioliittoihin sisältyy myös nimilain säädökset yhteisestä sukunimestä sekä ulkoinen adoptio”
Näin se on suoraan lain nojalla. Mitään muutoksia ei tässä suhteessa tarvitse tehdä. Käsittääkseni olet oikeassa muissakin kohdissa. Ongelma voi tulla siitä, voidaanko rekisteröity parisuhde ilman sen osapuolten halua muuttaa avioliitoksi. Ymmärtääkseni eí voida.
Tuo on sellainen asia, jota on mietitty myös muissa maissa, joissa erillinen parisuhdelainsäädäntö on yhdistetty avioliittolainsäädännön kanssa. Siinä näkee hieman erilaisia ratkaisuja lähtien siitä, että rekisteröity parisuhde jätetään avioliiton rinnalle päätyen siihen, että rekisteröidyt parisuhteet muutetaan lainsäätäjän tai oikeuden päätöksellä avioliitoiksi.
Kansalaisaloitteessa ehdotettiin sellaista ratkaisua, että avioliittolain muuttuessa uusien rekisteröityjen parisuhteiden solmiminen estetään poistamalla kyseisestä laista sen ensimmäinen pykälä, jossa sanotaan, miten parisuhde voidaan rekisteröidä. Samalla jätettäisiin kuitenkin muut pykälät voimaan ja niitä sovellettaisiin niihin pareihin, jotka eivät halua muuttaa parisuhdettaan avioliitoksi. Rekisteröidyn parisuhteen muuttaminen avioliitoksi puolestaan tapahtuisi kirjallisella ilmoituksella maistraattiin.
Ehdotettu mekanismi lienee tyypillisin ratkaisu, millä asia on hoidettu vastaavassa tilanteessa muissa maissa. Uskoisin, että tämänkaltaiseen ratkaisuun päädytään myös Suomessa. Nykyinen eduskuntahan jätti tämän vielä auki ja asia jää seuraavan hallituksen ratkaistavaksi. Ymmärsin, että asian auki jättäminen johtui siitä, että haluttiin antaa aikaa kirjoittaa tämä osa lainsäädännöstä kunnolla.
Olen taipuvainen ajattelemaan, että hirveän suurta poliittista harkintaa asiassa ei tarvita, koska todellisia vaihtoehtoja edellä kuvatun lisäksi on hyvin vähän. Pitäisin myös kovin erikoisena, jos joku kansanedustaja ehdottaisi, että nykyisten rekisteröityjen parisuhteiden muuttaminen avioliitoiksi estettäisiin ja vain uusia parisuhteita saisi kutsua avioliitoiksi jo tehdyn lakimuutoksen nojalla. En pidä realistisena, että edes KD päätyisi tällaista ehdottamaan, koska ratkaisun ainoa motiivi olisi kiusanteko.
Tunnen homoparin, joka muutama vuosi sitten rekisteröi parisuhteensa. Heille oli maistraatissa sanottu, että kunhan tasa-arvoinen avioliittolaki toteutuu Suomessa, heidän suhteensa muutetaan avioliitoksi, kun he vain ilmoittavat, että haluavat niin.
En minäkään usko, että esteitä on rekisteröidyn parisuhteen muuttumiselle tulevaisuudessa avioliitoksi, jos osapuolet niin haluavat. Todennäköisenä pidän, että sitä ei muuteta suoraan lain nojalla vaan siihen vaaditaan ilmoitus ja molempien suostumus. Tällä hetkellähän tämä muuttaminen tapahtuu vain jos toisen puolison hetu muuttuu niin, että he ovat samaa sukupuolta ja molemmat suostuvat muutokseen.
Olen samaa mieltä. Myös minä oletan, että parisuhteen nimi muuttuu vain jos parisuhteen kumpikin osapuoli suostuu siihen. Rekisteröity parisuhde tultaneen poistamaan laista siinä vaiheessa kun ei ole enää yhtään pariskuntaa, joka eläisi rekisteröidyssä parisuhteessa.
Ylipäätään avioliittolain muuttaminen sukupuolineutraaliksi poistaa mainitsemasi sukupuolenkorjaushoitoihin liittyvän parisuhteen nimen muuttamisen tarpeen. Jatkossa parisuhde säilyy avioliittona hetun muuttumisen jälkeenkin. Tämä ei taida sisältyä nyt hyväksyttyyn avioliittolain muutokseen vaan vaatii vielä erillistä lainsäädäntötyötä seuraavalta hallitukselta ja eduskunnalta.
En tunne asiaa erityisen hyvin, mutta olen ymmärtänyt, että translainsäädäntöön vaaditut korjaukset ovat aika triviaaleja. Lähinnä laista kaiketi poistetaan ne pykälät, joissa puhutaan avioliiton muuttumisesta rekisteröidyksi parisuhteeksi ja toisin päin. En usko, että tämänkään osalta puolueiden välille syntyy erimielisyyksiä, miten korjaukset pitäisi tehdä, koska vaihtoehtoja taitaa olla tasan yksi.
Luulen, että translainsäädäntöön liittyen suurin vääntö käydään nykyisessä laissa olevasta steriliteetin vaatimuksesta, josta Suomi on saanut huomautuksen Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetulta. Nykyinen laki vaatii pakkosterilointia ennen uuden sukupuolen juridista vahvistamista, mikä on katsottu ihmisoikeusloukkaukseksi. Tällä ei tosin ole mitään tekemistä avioliittolainsäädännön kanssa vaan se on täysin erillinen kysymys.
Sari Roman-Lagerspetz kirjoittaa: ”Kotimaa24 nostaa esiin paitsi yhteiskunnallisia myös kirkollisia asioita. Tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymisen edellyttämä keskustelu samaa sukupuolta olevien ihmisten liitoista kirkossa on kesken.”
Miten se on kesken? Miksi lain hyväksyminen edellyttää keskustelua asiasta kirkossa?
Kun asiaa käsiteltiin julkisuudessa, meille nimenomaan kerrottiin, että lain hyväksyminen ei vaikuta mitenkään kirkon avioliittokäsitykseen. Harva varmaan oli niin tyhmä, että uskoi tähän, mutta näin sanottiin.
Ottaessaan kantaa asiaan tunnin sisällä lain hyväksymisestä, arkkipiispa ei mitenkään perustellut, miksi asiaa pitäisi kirkon sisällä käsitellä. Hän käytti hänelle tyypillistä ”argumenttia”: Ajattelen että… Koska lausahdus oli toimittajan mieleen, hän ei kysynyt mitään perusteluja. Jos arkkipiispa olisi sanonut, että asia ei vaikuta mitenkään kirkon avioliittokäsitykseen, toimittaja olisi vaatinut perusteluja. Ihmettelen, miten meillä voi olla arkkipiispa, joka ei kykene mihinkään analyyttiseen keskusteluun tai perustelemaan mielipiteitään.