Vallan paras peruste on luottamus

En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan;
ma pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan…

Näinhän me laulamme suositussa joululaulussa (vanhan käännöksen sanoin), mutta todellisuus ja halumme on toisenlainen niin ihmisten kesken kuin valtioiden sisällä ja välillä. Valtaa tavoitellaan, kiivaasti. Ei ole niin köyhää valtioita, ettei siellä vallasta taisteltaisi, usein aivan konkreettisesti.

Ei valta sinänsä ole pahasta. Miten asiat sujuisivat, ellei kukaan haluaisi käyttää valtaa ja ottaa vastuuta?

Piispa Tapio Luoma tarkasteli jokunen aika sitten demokratiaa, sen luonnetta ja edellytyksiä politiikasta.fi –sivustolla, ja totesi mm. ”jotta demokratia olisi elinvoimaista, on pohdittava sen suhdetta voimankäyttöön, vapauteen ja perimmäisiin tavoitteisiinsa”. http://politiikasta.fi/1492-2/

Mikä vallassa kiehtoo? Miten valtaa saadaan ja millä sitä perustellaan?

Kun Libyan diktaattori Muammar Gaddafi kukistui sisällissodan seurauksena elokuussa 2011, muistan joidenkin tituleeranneen häntä ”Libyan legitiiminä hallitsijana”. Voiko vallankumouksella hallitsijaksi noussut yksinvaltias perustella asemansa perustuvan lakiin ja ajatella olevansa ”legitiimi hallitsija”?

Historian kuluessa valtaan on päästy ja sitä perusteltu monella tavalla. Varsin yleisiä vallan saamisen keinoja ovat voiman käyttö ja väkivalta tai muu vääryys. Tästä on monia sovelluksia alkaen juonitteluista päätyen vallan ostamiseen. Historian yleisin peruste vallalle lienee jatkuvuus, sukulaisuus ja vallan siirtyminen perintönä sukupolvelta toiselle.

Kun valta on saatu, sen säilyttämiseen on paljon keinoja, yleensä pakkokeinoja, ja lopulta siis jatkuvuus. Ajatellaan vaikkapa Krimiä tai Palestiinaa; kun tarpeeksi aikaa kuluu, niiden valtausta pidetään legitiiminä. ”Valta on sillä, joka sen pystyy ottamaan”, muistan historian opettajani todenneen.

Vallan perusteina – jopa laillisina  – on käytetty lisäksi mm. sukupuolta, varallisuutta ja omaisuutta tai syntyperää. Rotu ja heimositeet ovat vaikuttaneet vallan käyttöön. Myös tieto, osaaminen ja puhetaito voivat toimia vallan lähteinä. Tieto on valtaa, sanotaan. Se saattaa olla myös vallan kohteilta salattua tietoa.

Joskus vallan perusteluna on mainittu välttämättömyys, jolloin valtias uskoo itsekin olevansa hallittavien edun ainoa ja korvaamaton takuumies.

Uskonto on oma juttunsa, jota on voitu käyttää myös valtiollisen vallan perusteena. Oma kysymyksensä on valta uskonnon sisällä. Jälkimmäistä saatetaan perustella ”ylhäältä”, jumalalta saadulla vallalla ja asemalla, mitä saman uskonnon harjoittajien on vaikea asettaa kyseenalaiseksi. Hengellistä valtaa käytetään myös ihmisten välillä.

Asia erikseen on Jumalan valta ja sen ilmeneminen ihmisten keskellä. Se on suuri salaisuus ja uskon asia. Siitäkin ihminen voi yrittää ottaa jotain itselleen ja yrittää käyttää Jumalan tahdon tulkitsemista omaksi hyväkseen.

Demokratiaa pidetään parhaana vallan perusteluna. Se tarkoittaa sitä, että vallan käytön kohteena olevat päättävät yhdessä, kenelle vallan antavat. Demokraattinen valta ei ole pysyvää tai periytyvää, eikä se voi perustua voimaan tai varallisuuteen tai mihinkään muuhun kuin yksilön vapaaseen valintaan. Aito demokraattinen valta on aina kontrolloitua valtaa.

Mutta demokratiankin historia on paljon muuta kuin ihanteellinen. Se alkoi antiikin Kreikasta vapaiden miesten kokoontumisesta torille päättämään asioista. Vielä runsas sata vuotta sitten Suomessakin demokratia perustui sukupuoleen, omaisuuteen ja säätyyn.

Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus demokratian perusteena on siis varsin uusi asia, meilläkin ja uusista demokratioista puhumattakaan.

Merkittävää on, että vallan oikeutusta on aina yritetty perustella jotenkin. Yksinvaltiaskin ajattelee, että vallan on perustuttava johonkin muuhun kuin siihen, että hän kykenee vallan ottamaan ja pitämään.

Ehkäpä paras perustelu vallalle on luottamus.