Istun kiukkuisen näköisenä kädet puuskassa lapsuuskotini keittiössä Espoon Tapiolassa, ns. Parempien ihmisten kylässä. Solmussa olevan nokkani alla on koskematon puurolautanen. En tartu edes lusikkaan. En aio syödä.
Äiti alkaa maanitella. Ei tehoa. Sitten tulee se länsimaissa varmasti sangen yleinen suostuttelu: ”Afrikassa on paljon sellaisia nälkäisiä lapsia, jotka söisivät mielellään tuon puuron, jos vain voisivat!” ”No, lähetetään tuo paha puuro sitten sinne!” kivahdan takaisin silmääkään räpäyttämättä. Äiti sen sijaan taisi ihmetyksestä räpytellä paljonkin.
Näsäviisastelusta oli 1950-luvulla helppo saada tukkapöllyä ja päästä seisomaan nurkkaan pohtimaan, mitä tulikaan sanotuksi tai tehdyksi. En minä noista kuritusmuodoista hajonnut, vaikka tänä päivänä lapsia ei ilmeisesti saa edes seisottaa nurkassa?
Ajatus Afrikan köyhistä lapsista ei kuitenkaan unohtunut isommaksi kasvettuanikaan. Se tuli taas mieleeni, kun mediassa on paljon puhuttu suomalaisesta köyhyydestä. Kehitysmaissa köyhyys on absoluuttista, meillä taas suhteellista.
Absoluuttisella köyhyydellä tarkoitetaan aliravitsemusta, nälkää ja puutetta biologisten perustarpeitten tyydyttämisessä. Suhteellinen köyhyys taas on kykenemättömyyttä saavuttaa yhteiskunnassa yleisesti odotettua, minimiksi katsottua elintasoa, mikä merkitsee yleensä yhteiskunnan keskimääräistä elintasoa, vaikka varsinaisesta elämän laadusta se ei sanokaan yhtään mitään. Keskimääräinen elintaso määrää pitkälti sen, mitä ja miten paljon tarvitaan yhteiskunnassa selviytymiseen. Ajatellaanpa vaikkapa Suomen talvisia sääolosuhteita.
Yleisin mittari köyhyydelle on taloudellisten resurssien riittämättömyys. Riippuen siitä, mitä käsitettä mittarin yhteydessä on totuttu käyttämään, niukkuudesta kärsivät kotitaloudet ovat joko köyhiä, tuloköyhiä, pienituloisia tai köyhyysriskissä olevia.
Poliitikot eivät ole yksimielisiä siitä(kään) asiasta, onko Suomessa köyhiä ja köyhyyttä vaiko ei! Vasemmiston mielestä köyhyyttä on, Kokoomuksen mielestä ei. Ja kun kokoomuslaisen lähimmäinen on toinen kokoomuslainen, joka ei myöskään ole havainnut lähistöllään köyhyyttä, niin sehän on silloin m.o.t.
Joko media on vasemmiston talutusnuorassa tai sitten ruiskukkapuolue ei tahdo myöntää totuutta, mutta media on viime aikoina toitottanut aivan kiitettävästi tätä niukkuusasiaa. Tässä muutama uunituore uutisotsikko:
MTVUutiset: Helsingin poliisilta synkkä tieto: 47 itsemurhayritystä tai sen uhkaa viikonloppuna – ”Taustalla köyhyyttä, toivottomuutta ja pahoinvointia”. Kyse oli siis loppiaisviikonlopusta 2019.
HS Kommentti: Maailman onnellisin maa, jossa eläkepäivät voivat kiertyä itsemurhasuunnitelmien ympärille – Suomalaisen on jatkuvasti korjattava käsitystä myyttisestä kotimaastaan
Uusi Suomi: ”Ihmisoikeusrikos Suomessa: Työmarkkinat syrjäyttävät ihmisiä pysyvästi epätoivoon” – Niukkuuskysely pysäytti Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan
On selvää, että työ on edelleen paras suoja köyhyyttä vastaan. Antakaa töitä ihmisille mieluummin kuin roboteille! Ihmisten täytyy saada tuntea kuuluvansa yhteiskuntaan, ei robottien. Idea on vanhastaan ollut se, että työmarkkinoiden kautta ihminen tulee osaksi yhteiskuntaa ja työyhteisöä, löytää elämälleen merkityksen ja tuottaa siinä ohessa verotulojakin. Työmarkkinat eivät kuitenkaan tätä lupausta lunasta.
Miksi robottien pitäisi saada työtä sen kustannuksella, että ihmiset jäävät ilman? Ketä roboteilla on ruokittavanaan? Jos työt uhkaavat loppua monilta perinteisiltä ammattialoilta, niin mitä tarkoitusta varten me kouluttaudumme? Pelkiksi tietokoneen jatko-osiksi, vai? Miten mielekästä tällainen työ olisi?
Entäpä jos töitä ei olisi kellään, niin pelkällä perustulollako tässä elettäisiin? Jos ja kun arki menee eloonjäämistaisteluksi, ensimmäisiä uhreja ovat ihmisten unelmat. Jos ei enää ole mitään, mitä kohti pyrkiä, koko touhu muuttuu alakuloiseksi ja näköalattomaksi. Moni saattaa kokea, ettei tällainen enää ole edes ihmisarvoista elämää. Mutta pääseehän täältä kyllä poiskin, hätäuloskäynnin kautta. Siinä lukee oven päällä EXIT.
Kristittynä uskon, että elämä on meille annettu lahja, josta meidän ei tule ennenaikaisesti luopua. Siitä huolimatta joka toinen päivä suomalainen vanhus tappaa itsensä, koska kokee, että heitä ei kuulla, ei nähdä eikä varsinkaan haluta / osata tai jakseta auttaa, olivatpa he hoidokkeina laitoksissa tai kotona. Mitä muuta vanhus sitten voisi tehdä, kun arvokkaan elämän edellytyksiä ei enää ole eikä hän tahdo olla yhteiskunnalle taakaksi?
Missä nyt on yhteisöllisyys, missä Kaveria ei jätetä-henki? Peräänkuulutan kristillistä tasajakoa, joka ei perustu tasa-arvoisuuteen / tasapäisyyteen vaan oikeudenmukaisuuteen: Kunkin tulee saada tämän maailman hyvyyttä omien tarpeittensa mukaan. Kyllä kai 10-lapsinen perhe tarvitsee enemmän kuin yksinasuja? Ei kai tätä tosiasiaa kukaan teoriassa aseta kyseenalaiseksi? Käytännössä vain…
Alla oleva kuva havainnollistaa erilaisia jakoperusteita ihmisten kesken:
Equality = tasa-arvo(isuus), equity = oikeudenmukaisuus ja reality = todellisuus. Tuohon oikeudenmukaisuuteen olisi syytä pyrkiä, mutta kun…
Robotit ovat sijoittajan perheystäviä. Eivät valita riittää rasvatut laakerit ja sähkövirtaa. Työn tärkeys kertoo, että Jumalan puhe syntiinlankeemuksen jälkeen on totta, vaikka kaikissa hommissa ei hiki enää tulekkaan.
Lauri: Onko ihmisen aina rakennettava kaikki ne vekottimet, jotka se pystyy – jopa oman henkensä uhalla? Kaikki tappamseen ja tuhoamiseen tarkoitetutkin? Jokin aika sitten kanadalainen tiedemiesryhmä ennusti, että kehittyneen tekoälyn turvin robotit tuhoavat ihmiskunnan n. v. 2050.
Niin, onhan olemassa Atlantis-legenda, joka hallitsi jotain voimaa, jota ehkä ei tiedetä. Kuitenkin ahneus pani rakentamaan juuri sen hyvän asian niin suureksi, ettei kukaan voinut sitä hallita ja se tuhosi koko sivilisaation. Itse ajattelen kyllä, että Isä itse käärii tämän kokoon ja heittää pois, ei Hän anna ihmisten sitä tehdä.
Kuva laatikoiden päällä aidan yli stadionille kurkkivista oli osuva. Kiitos etenkin siitä, Ruttopuiston rovasti!
Esitän väittämän. Verottajan ja tilastonikkarin totuudet eivät kohtaa, joten poliitttiset päättäjät eivät saa maassamme vallitsevasta tulonjakotilanteesta yhtä oivaltavaa kuvaa kuin piirros esittää. Jos todellisuudet kohtaisivat, verotus ei vastaisuudessa olisi yksilöverotusta vaan kotitalouskohtaista verotusta. Ei kuitenkaan palattaisi ikivanhaan avioparien yhteisverotusmalliin. Sen sijaan otettaisiin käyttöön uusi vertailevien tilastojen tekijöille tuttu talouden kulutusyksikköperusteeseen nojaava malli.
Mallissa kotitalouden kaikki tulot laskettaisiin yhteen. Verotusta varten summa jaettaisiin talouden kulutusyksikköjen määrällä. Vero yhtä yksikköä kohden määrättäisiin sen mukaan, minkä jakolaskun osamäärä osoittaa. Ja saatu vero kerrottaisiin kulutusyksikköjen määrällä.
Tilastolliset kulutusyksiköt kotitaloudessa määräytyvät siten, että ensimmäinen henkilö saa arvon 1, toinen arvon 0,5 ja henkilöt siitä eteenpäin kukin arvon 0,3.
Lapseton pari saa menetelmällä kulutusyksikköarvon 1,5. Kymmenlapsinen kahden aikuisen perhe saa arvon 4,5. Tyypillisin kuukausitulo eli moodi vuonna 2017 oli 2600 euroa. Tulojen mediaani oli samaan aikaan 2800 euroa ja keskiarvo 3100 euroa.
Talouden kuvitteelliset vuositulot olisivat siis noin 62.000, 67.000 ja 74.000 euroa. Taloustaito-lehden taulukon mukaan kokonaisverot olisivat olleet kahden tulonsaajan perheessä vuonna 2017 noin 25,6 %, 26,2 % ja 28,4 %. Yhden tulonsaajan perheessä samaa kokonaistuloa olisi verotettu hieman tehokkaammin eli 36,8 %, 37,8 % ja 39,0 %.
Uudessa mallissa esimerkkitapausten saamille samansuuruisille kokonaistuloille käytettäisiin jakajina lukuja 1,5 ja 4,5. Tällöin pienempi perhe maksaisi veroja tuloistaan riippuen 30 %, 31 % tai 33 %. Suuremman perheen verot olisivat vastaavasti 8 %, 10 % tai 12 %. Uuden laskutavan ansiosta perheen hyödyksi tuleva ”verotuksen lapsietu” olisi lasta ja kuukautta kohden 141, 150 tai 161 euroa.
Utopistista, eikö totta?
Jouni: En osaa sanoa juuta enkä jaata. Oikeudenmukaisuusperiaatetta sovellat ja se on hyvä. Voisiko pienituloisille yksinhuoltajille ajatella verovapautta?
Mitä meille on oikein tapahtunut? Toivottomuutta, köyhyyttä, pahoinvointia, itsemurhaherkkyyttä. Mihin ovat kadonneet Saarijärven Paavot ja ensin oli suo, kuokka ja Jussi-miehet?
Kun olin lapsi, jaettiin sakariinilla maustettu sitruunasoodapullo kolmelle lapselle ja aamulla puettiin päälle se yksi vaatekerta. Kouluruoka syötiin armeijan ylijäämäemalikupeista ja se oli kauravelli, kalansilmävelli, hernekeitto tai lihakeitto, jossa suuret perunan lohkot ja valkuaisainerihmoja muistona siitä, että jotain lihaa oli huljutettu harmaassa liemessä. Maito ja voileipä tuotiin kotoa, jos niitä oli. Oltiin tyytyväisiä ja iloisia, oli rauha ja aikuiset rakensivat uutta.
Eduskuntavaalit lähestyvät. Kuka voittaa ja millä tavoin?
May: Syitä muutokseen on varmasti monia, mutta voisiko ajatella ja kokoavasti sanoa, että Suomen kansa ei enää koe olevansa ikään kuin samassa veneessä?
Jussi Raittinen lauloi aikanaan: Saaliskin jaetaan, vaikkei ihan tasan! Saahan soutaja sentään perkeitä kasan!
Kaikki riippuu nykyisin siitä ketä kuuntelee. Toisaalla keskutellaan siitä, kuinka jokasen suomalisen tulisi ryhtyä sijoittajaksi, ei vaadi paljon, ylimääräiset vain laitetaan korkoa korolle kasvamaan… Toisaalla taas keskustellaan siitä, kuinka kouluissa monien vanhempien ongelmana on pitää taaperot menossa mukana, kun opettaja pyytää kotiviestissään 10e virikepäivään…
Hallituksen poppoot ovat vallan kahvassa ja heillä on monilla pääoma ja osinko tuloja. Nyt onkin hyvä kysyä, kenen asioita eduskunta ajaa, jos ja kun heillä on omat tulot kyseessä?
Vaatii kovaa pokkaa tehdä sellaisia päätöksiä, jotka vievät taloudellisia etuja niiltä, joilla on reippaasti omaisuutta, koska kaivat silloin euroja omista taskuistasi toisen hyväksi.
Jos poliiittinen taho ajattelisi Suomessa ja Euroopassa vähäosaisia, niin asiat olisivat Suomessa ja maailmassa aivan toisin. Ei olisi leipäjonoja ja työnteolla eläisi ja perheissä kasvaisi kiitollisia lapsia. Suomessa on yhä asiat hyvin, jopa kohtuuttoman hyvin, mutta vastapuolella on kasvava joukko, jonka asiat ovat menossa huonoon suuntaan ja osalla meno on jo tosi heikkoa.
Joskus ajateltiin; kun yrityksille annetaan hyvät mahdollisuudet, niin yrityksien menestys jalkaantuu kansalle… Näin ei käynyt, vaan tulos on jaettu omistajielle pitkin maailmaa osinkoina.
Kuka tämmöistä kehitystä on edistänyt, jollei meidän valtaa pitävät edustajat ja politiikot, jolla on itsellään tulossa osinkoja maailman pörsseissä.
Joku voi nyt selittää, että pörssikauppa on kannatettavaa yritystoimintaa ja tukee maan talouselämän positiivista kehitystä. Kyllä varmasti, mutta kenelle liikevoitoista kertyvä omaisuus menee? Köyhille ja varattomille? Veroina osingoista?
Jep, jep…
Voi Hannuserkku, kuinka kaukana onkaan vielä Taivas ja paratiisi. Me pienen pienessä Suomessa emme koe olevamme samassa veneessä saati sitten, että me koko tellus soutaisimme yhteen suuntaan, olisimme yksi ihmiskunta.
Mahdottomalta tuntuvan tehtävän eteen on Herramme meidät asettanut.
May: Taisi Herramme antaa meille liikaa vapauksia…? Olisi kirjoittanut meidän jokaisen sydämeen edes sen, että emme voisi koskaan unohtaa häntä.