Partion tänään päättyneeltä suurleiriltä Kajo-finjamboreelta kuuluu hämmentäviä uutisia. Yksi alaleiri on valikoitunut kiusaamisen kohteeksi. Ikävä tapahtuma on muistutus siitä, että monesti kiusaamisen kohteeksi valikoitumiselle ei ole mitään syytä (vrt. Stanfordin vankilakoe). Pelkkä ryhmiin jakautuminen ihan samanlaisten ja samanlaisista oloista tulevien partiolaisten kesken saattaa riittää.
Vierailin leirillä vierailupäivänä ja partion pyrkimys toteuttaa esteettömyyttä ja inklusiivisuutta oli vaikuttavaa. Kiusaamisestakin julkaistiin heti saman päivän aikana muistutus leiriapissa. Edes partioihanteet eivät kuitenkaan nähtävästi täysin estäneet kiusaamisen jatkumista.
Asia kertoo erittäin ikävällä tavalla siitä, että kiusaaminen on ihmisille luonnollista, alhaisesta (kristillisin termein langenneesta) luonnosta nousevaa. Ihmisluonto, joka pyrkii kilpailemaan alistamalla toista ryhmää, on tältä osin pirullinen. Parhaat hyveetkään eivät aina kykene estämään sitä nostamasta sarvekasta päätään. Siksi kasvattajien on oltava valppaita, teeskentelemättömiä, ja kriittisissä kohdissa tiukkoja. Tilanteet on havaittava, sanoitettava ja niihin puututtava. Sosiaaliset kuviot lähtevät muuten helposti pyörimään omalla painollaan, ja kun ne lähtevät, niitä on hyvin vaikea pysäyttää ja niiden ulkopuolelle astua.
Samalla on tärkeää huomata, että vastuu ei ole vain henkilökohtainen. Ei leirille tullut harvinaisen huonoja partiolaisia. Joukko vain vie helposti mukanaan ja asia kertautuu. Synti leviää ikään kuin sosiaalisena tartuntana. Tässä mielessä synti ei ole vain henkilökohtaista vaan ylipersoonallista. Se tulee helpoksi, jopa sosiaaliseksi odotukseksi. Ethän tahdo olla lälly? Eivätkö nuo toiset olekin ihan tyhmiä?
Jeesus kehotti siksi opetuslapsiaan: Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko (Matt. 26:41; Mark. 14:48). Leirillä tarvitaan monenlaista valvontaa, mutta tärkein ja vaikein valvottava on ihmissydän.
Ilmari
Kiitos että tartut erittäin tärkeään ilmiöön, joka valitettavan usein pääsee tulehduttamaan ihmisten välisiä suhteita. Olen pappina ollessani saanut kuulla sellaisesta, missä lapsena tai nuorena kiusaamisen kohteeksi joutuneille nuo vaikeudet ovat vaikuttanee koko elämään aina vanhuuteen asti.
On siis erittäin tärkeää että pysäytämme kiusaamisen niin nopeasti kuin vain sellaista havaitsemme.
Tarve kiusaamiseen nousee usein siitä, että itsellä on paha olo. Partiolaiset eivät siinä suhteessa ole yhtään parempia, kuin muutkaan. Pahaa oloa voi olla kenellä vaan ja sitä on monella jatkuvasti.
Yksi tapa käsitellä pahaa oloa on aiheuttaa toiselle kiusaa. Jolloin oma olo hiukan helpottuu.
Se on monen lapsen ainoa keino käsitellä pahaa oloaan. Aikuisten tehtävä on opettaa sellaisia tapoja joilla pahaa oloa voi helpottaa aieuttamatta muille harmia. Lapset tarvitsevat paljon aikuisen tukea tässä ja sitä tukea on vähän tarjolla.
Ikävä asia ja tärkeään asiaan Ilmari puutut tässä blogissa. Se kuitenkin todettakoon, että Stanfordin vankilakoe on todettu käytännössä lavastetuksi, joten siihen ei kannattane liiemmin viitata.
Totta. Rooleja ”näyteltiin.” Ns. kuuluisien sosiaalipsykologisten kokeiden (Zimbardon po. koe, Milgramin tottelevaisuuskoe, Solomon Aschin konformisuutta mittaavat kokeet yms.) tulosten validiutta on syystä jälkeenpäin kyseenalaistettu.
Työpaikkakiusaamisesta käsittelevän luennon jälkeen tuli yksi kuulija kertomaan miten nyt vasta tajusi, että se mitä he olivat yhdelle työntekijälle aiemmin tehneet, oli ollut kiusaamista. Kiusattu ei enää ollut työssä. Muistaakseni oli jo sairaseläkkeellä.
Tyypillistä pitkäaikaisissa kiusaamistilanteissa on se , ettei kiusaajat aina ymmärrä mitä he tekevät. Yhteisö voi silloin antaa ikäänkuin luvan kiusaamiselle.
Lasten kohdalla todetaan usein, että sama lapsi, joka aiemmin oli koulussa kiusattu, on nyt itse kiusaaja. Joskus on vaikeuksia opettajilla koulussa tunnistaa sitä kumpi on kiusaaja. Voi käydä silloin niin, että kiusattu jotuu pyytämään anteeksi kiusaajaltaan.
Partio julistatui vähän aikaa sitten ateistiseksi nuorisojärjestöksi. Ideologia pukkaa esiin.
Aina on kiusaamista, mutta ateistisen ideologian mukaan ei ole mitään väliä. Koska kaikki on materiaa ateismin mukaan, ei ole mitään yleistä moraalia saati etiikkaa. Ateismi johtaa aina nihilismiin. Eli on väliä opetetaanko ateismia ja kristinuskoa.
> Eli on väliä opetetaanko ateismia ja kristinuskoa.
BBC:n laskelmien mukaan lähes joka toisessa sodassa on ollut uskonnollinen elementti. Viimeisen sadan vuoden aikana, joka kolmas sisällissota on ollut uskonnon motivoima. Uskonnollisten konfliktien määrä on ollut kasvussa, koska kommunismin vedellessä viimeisiään, poliittisten ideologioiden väliset kahnaukset ovat vähentyneet.
Sodat ovat monisyisiä ja voidaan ajatella, että perimmäisenä tekijänä on aina politiikka. Halusin vain sanoa, ettei uskonnollisuus tee kenestäkään automaattisesti parempaa ihmistä. Ainakaan jos väkivaltaisuuksia ja tappamista käytetään paremmuuden mittarina.
Jos kiusaamisesta välittää on kiusaaja voittanut
Voi siis kääntää sen toisenkin posken, vaikka se onkin uskontoa, eihän kiusaaminen ole kiusatun synti vaan kiusaajan.
Jos kiusaaminen ja nimittely menee jo kunnianloukkauksen puolelle, ja aiheuttaa suuria henkisiä, fyysisiä ja aineellisia ongelmia ja haittoja, asian voi viedä oikeuteen ja vaatia korvauksia ja rangaistuksia rikolliselle. Eivät uskovaisetkaan ole maallisen lain ulottumattomissa, heitä koskee sama laki kuin muitakin maassa asuvia.
Ihmettelen miksi juutalaiset eivät ole nostaneet vielä oikeusjuttuja evankeelisesta nimittelystä ja vääristä todistuksista.
Jeesusta lyötiin myös poskelle. Siinä hän ei kääntänyt toista poskeaan, vaan kysyi miksi toinen löi.
Joten on selvää, että posken kääntämisellä ei tarkoiteta vääryyden hyväksymistä.
Moni lapsi joutuu kiusatuksi juuri siksi, että ei osaa pitää puoliaan. Lapsilla kehittyy kyky asettua toisen ja tässä kiusatun asemaan, vasta melko myöhään. Jos lapsi antaa toisten lyödä, niin ne lyö. Lyöjät ei koe tekevänsä väärin. Toinehan antaa lyömiselle luvan.
Ei pidä kevyin perustein heitellä syitä kiusaamiseen.
Kiusaamiskokemuksia on niin yllättävissäkin tahoissa.
Ajatus, että kristinusko tai ns. uskoontulo olisi ratkaisu ei perustu todellisuuteen. Erityisen vaarallista on tuudittautua siihen, että kristitty ei voisi kiusata. Varmin tae tehdä ihmisista ateismiin taipuvaisi?
Kiusaaminen ja kiusatuksi tulemisen kokemuskin ovat vähän eri aioita.
Kristinuskoon kuuluu sekä armo että laki. Sen teoriassa pitäisi tilannetta parantaa. Käytännän ratkaisevat ihmiset itse. Valitettavaa, jos armoa ja lakia eiu yhdessä harjoiteta.
Kirkollisissa ja muissakin vastaavissa piireissä on paljon kiusaamista. Niissä se usein naamioituu jonkin oikean asian puolustamiseksi. Puolustettava asia voi olla oikea, mutta toteteutus väärä. Tällöin ei kumpikaan osapuoli välttämättä tunnista käyttäytymistä kiusaamiseksi. Nurkaan ajetulla voi mennä pitkään, ennen kuin tajuaa joutuneensa kiusaamisen uhriksi. Hengellisissä piireissä ei aina osata olettaa, että kiusaamista sielläkin tapahtuu. Sitten kun sitä tapahtuu, niin sitä ei tunnisteta siksi mitä se on. Sillä kiusaamista voidaan toteuttaa jopa aivan laillisin ja oikeudenmukaiselta näyttävin keinoin.
Minusta ei ole oikein, että puolustamme jotakin väärää sillä, että joku toinenkin on jonkun varjolla tehnyt väärin. Ideologialla ei ole mitään merkitystä. Meidän kristittyinä on joka aamu avattava uusi lehti: Suojelen lähimmäistäni, oli hän sitten natsi tai viherpiiperö.