Olen kuunnellut muutamia uskoontuokokemuksia todistuspuheenvuoroissa. Hyvin useasti tulee esillse, että uskoontulo merkitsee ihmisen elämän typistämistä ja kaiken hauskan loppumista! Toinen näkökulma on sitten sellainen, että elämän ei tarvitse muuttua mitenkään, koska kaikki on valmiiksi maksettu. Onko näissä jotain yhteistä? Nopealla silmäilyllä ei mitään yhtymäkohtaa. Kun tarkastelemme asiaa otsikon valossa, niin nimittäjä on yhteinen. Vanhan Aatamin reviirille mennään pahasti, jos aletaan puhua uskomisesta. Tottakai jokainen haluaa taivaan, jos sitä kerran tyrkytetään kaiken ”hyvän” lisäksi.
Kokemuksia voi kyllä vertailla mutta jos ihminen, joka on puurtanut uskonnollisen suorittamisen ja kelpaamisen viitekehyksessä oikean ja täydellisen ihmisen vaatimusten alla, vapautetaan lain taakoista, niin sitä on vaikea verrata sellaisen ihmisen kokemukseen joka ei ole tiennyt uskonnoista mitään, mutta joka tietää tehneensä kaikki ne vääryydet, mitä joku keksii vain sanoa.
Vanha Aatami on kaikialla samassa asemassa Jumalan edessä, mutta elämä voi kohdella ihmistä niin monella eri tavalla. Kokemukset ovat aina sen mukaisia.
Kun Kristus vapahtaa kuorman alle jääneen ihmisen ja antaa oman Vanhurskautensa Lahjaksi, niin kaikkien yhteinen kokemus on ääretön ilo.
Olen tavannut maailmallisia ihmisiä, jolla on ollut elämä yhtä helvettiä, kun ovat löytäneet Jeesuksen. He voivat kuitenkin ajautua nopeasti lain alle, jos heidät seurakunnassa ajetaan lain ja suorittamisen tielle.
Jos taas sellainen ihminen löytää Jeesuksen, joka on lapsuudestaan asti ollut seurakunnan kantapään alla puristuksessa ja vihdoin vapautuu uskonnollisesta lain kuormasta, niin saattaa nopeasti ajautua lihallisen vapauden yllättämänä ojasta allikkoon.
Niin onkin jokaisen saatava kasvaa Kristuksessa omalla kohdallaan ja ajallaan. Se mikä käy yhdelle, ei välttämättä käy toiselle. Kristus on kuitenkin sama kaikille, moni kuitenkin kompuroi kuin pikkulapsi elämänsä alkutaipaleella. Tärkeänä apuna onkin uskovat läheiset ja luotettava seurakunta. Vastasyntyneelle ei voi antaa lihaa, vaan maitoa.
Minä olen koittanut saada jotenkin selvää tästä sekamelskasta, joka kristikunnassa vallitsee. Paljon kuulee valitusta en mä jaksa, enmä pysy, en mä voi!
Toisaalta sellaista julistusta, että olitpa missä tahansa tekemässä mitä tahansa, niin Jumala rakastaa!
Näissä molemmissa on sama nimittäjä sielunvihollisen liittolainen vanha-aatami tykkää.
Niinpä. Lopulta ei jää kuin Armo. On myös hyvä muistaa, että Lakia ei ole pantu vanhurskaalle vaan syntiselle. Siellä missä ei ole lakia, siellä ei ole syntiäkään.
Onkin varottava erottamista lakia ja evankeliumia toisistaan, mutta samalla täytyy olla tarkkana ettei niitä sekoita keskenään. Luther sanoikin jossain: Todellinen Jumaluus oppinut on se, joka taitaa oikein opettaa lakia ja Evankeliuimia.
Ei ole kaikki hyvin Suomen kirkossa. Tuntuu välillä että ne, joiden kuuluisi olla opettajia, ovat itse vielä imeväisiä. Raskas on kyntäjän tie, kun palkkaa ei ole tiedossa ja kuitenkin sanotaan:
”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” Matt.11: 28-30
Siinä sitä veitsen terällä kuljetaan. Tie kun ei sen leveämpi voi olla. Pudota voi hyvin herkästi kummalle puolelle tahansa. Pudotessa kädet heilahtaa ylöspäin. Silloin niihin tarttuu Herra ja vetää jälleen omansa ylös.
Jollemme välillä pudottaisi, niin mitä käyttöä ristin sovituksella meille olisi? Uskovan tunnistaa parhaiten siitä, että hänellä on usein asiaa Vapahtajalle. Omaan kompurointiin ei saa kyllästyä.
Enpä tiedä. Oma uskoontulo oli niin Jumalan työtä, ettei siihen kukaan päässyt sen enempää armolla kuin lailla tökkimään. Nyt kaiken nähneenä ajattelen, että onpa minua suojeltu. Aloin vain lukea Raamattua. Jumala puhui paljon ikään kuin näkyjen kautta, vaikka en silloin sitä Jumalan puheeksi ymmärtänytkään.
Keksinpä mitä Laurin blogiin kommentoin, ennen kuin tilaukseni päättyy. 🙂
Kiva, kiva, että pientä keskustelua syntyy. Vanha aatami reagoi aina tilanteeseen. Ennen uskoontuloa, tekee uskosta joko naurettavan tai ahdistavan. Kun sitten on uskoon tultu , niin monia se alkaa ahdistaa juuri niin, että mä en jaksa, pysty , osaa.
Olisikohan sekaannuksien syynä se, että seurakunnissa usein laiminlyödään sanat: ”…ja vien sen hänen työnsä päätökseen” Joh 4: 34
Johdetaan uskoon, muuta ei opeteta tietä terveeseen uskonelämään. Näin monenlaiset epäterveet opetukset saavat tilaa ja lopulta hyvin alkanut usko sortuu mahdottomuuksiin. Alussa ihan väkisin alkaa rakentaa uskonelämäänsä omaan varaansa. joten ilman hyvää opetusta, homma lopulta romahtaa.