Vanhatestamentillisuus ei ole kristillisyyttä?

Historioisija Mikko Moilanen arvioi hiljan julkaistussa tutkimuksessaan, että Suomessa teloitettiin 2000 – 2500 ihmistä 1600- luvulta 1800 luvulle. Tämä surullinen tilasto taustoineen kertoo yhtä paljon sen ajan yhteiskunnan raaoista ja armottomista arvoista kuin ihmisten tekemistä rikoksista.

Noin puolet teloitetuista oli naisia, jotka olivat syyllistyneet syyteiden mukaan noituuteen tai lapsen murhaan.
Maailmassa teloitettiin yhteensä 60.000 – 100.000 ihmistä noitina, joista n. 80 % oli naisia. Jos pahantahtoiset, hysteeriset tai luulotautiset ihmiset alkoivat syyttää jotakuta noituudesta ja keksivät todisteita, mahdollisuudet olivat kieltää syyllisyys ja tulla kidutetuksi ja kuolla tai tunnustaa ja kuolla silloinkin tuskallisesti esim. polttamalla.

Noitavainot olivat tuon ajan ajankohtaista ja toimivaa ”kristillisyyttä”.

Lapsen murhaajat olivat pääasiassa naimattomia naisia, jotka joku isäntä tai renki oli pistänyt paksuksi mutta useimmiten ei joutunut tekoaan sovittamaan, koska nainen tuli syylliseksi epätoivoissaan tehtyyn lapsenmurhaan. Tämä tietysti kertoo yhteiskunnan armottomuudesta ja kovuudesta yksinäisiä äitejä ja aviottomia lapsia kohtaan, joille ei ollut olemassakaan ihmisarvoista elämää ”kristillisten” arvojen yhteiskunnassa.

Tämäkin julma ja kova syrjintä ja hyljeksintä, joka vielä kohdistui muutoinkin yhteiskunnassa vähäosaisimpiin naisiin, tuli kristityiltä, jotka uskoivat raamatun (vanhan testamentin) arvoja opetuksia ja halusivat soveltaa niitä yhteiskuntaan.
Kirkoissa edelleen laulettavien keskiaikaisten virsien tekijöistä moni ilmeisesti myös kannatti noita karmeita arvoja ja käytäntöjä muiden mukana, mikä ”pilkahteleekin” joissakin sanoituksissa.

Tuon melko lähellä olleen ajan monet kristityt myös kannattivat teloitusten lisäksi orjuutta, naisten alistamista kaikessa yhteiskunnassa, kuolemanrangaistusta, julkisia häpeärangaistuksia, lasten ja naisten henkistä ja fyysistä pahoinpitelyä kurinpidon nimissä, naisen hiljentämistä seurakunnassa, miehen oikeutta raiskata vaimonsa avioliitossa, jne.

Kaikki nämä ihmisarvon loukkaukset ovat meidän tuntemamme ja käyttämämme raamatun arvojen, esimerkkien ja opetusten mukaista eli siis monen mielestä ”jumalan sanaa” eli Jumalan tahdon mukaista.
Onko tämä kaikki ollut muka kristillistä. NO EI TODELLAKAAN, vaan harkittua vallankäyttöä ja väkivaltaa, jota perustellaan vanhan testamentin eli perinteisen juutalaisuuden arvoilla, JOTKA EIVÄT OLE KRISTILLISIÄ ARVOJA.

Meillä Suomessakin on monia konservatiivisia raamatunopettajia, jotka edelleen opettavat vanhaa testamenttia ikään kuin kristillisyyteen kuuluvana. Näin konservatiiviset vanhatestamentilliset epäkristilliset arvot saavat niistä tukea.

Olen ihmetellyt pitkään, miksi Jeesuksen opetuksista kuulee niin harvoin hyvää opetusta. Ilmeisesti Jeesuksen vieläkin radikaalit tasa-arvon, vapauden, myös tuntemattomiin ulottuvan rakkaudellisuuden, armollisuuden ja Jumalaan luottavan iloisen huolettomuuden arvot ja opetukset ovat liian vaikeita perinteiselle vanhatestamentillissävytteiselle, lakihenkiselle ja synkistelevälle luterilaiselle ”kristillisyydelle”.

    • Ari

      Pahasti teet kun erotat kasteen ja Jeesuksen toisistaan. Sellainen ei ole Raamatun mukaista. Raamattu kertoo aivan päinvastaista oppia. Kasteessa Jumala itse liittää meidät Jeesukseen.

      Galatalaiskirjeen kolmas luku kertoo että kasteen välityksellä me olemme puetut Kristukseen ja että tässä eivät kansalliset rajat enää merkitse yhtikäs mitään. Olipa pakana tai juutalainen niin kasteen kautta kaikki ovat yhtä lailla Jumalan lapsia ja taivaan perillisiä.

      Gal. 3:26-29

      3:26 Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. 3:27 Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
      3:28 Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
      3:29 Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.

      Toiseksi Roomalaiskirjeessä kerrotaan että meidät yhdistetään Kristuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen nimenomaan kasteen välityksellä

      Room. 6: 3-4

      6:3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
      6:4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.

      Tätä luetteloa voisi jatkaa, mutta jo nämä raamatunkohdat kertovat että on täysin jumalatonta erottaa Kristusta ja kastetta toisistaan. Kristus ja hänen pelastustyönsä nimittäin tulevat meidän osaksemme juuri kasteen kautta.

  1. Niinpä, jos synti ei ole tarpeeksi paha sairaus, ja vitsaus niin mikä sitten? Kristus on meidän Parannus ja lääke. Jumala Lähetti Poikansa, että me Hänen kauttaan saisimme Elämän. Olet varmasti lukenut saarnan isän kahdesta pojasta, josta toinen oli tuo kuuluisa tuhlaaja poika, joka lähti perintöä tuhlaamaan? Toinen taas oli isän luona aina. Kumpikin oli Isän perillinen.

  2. Ismo Malinen miten sovitat tuon tuhlaaja poika vertauksen pakanoihin?

    Tuo kuvastaa täysin juutalaisia ja siinä selkeästi on juuri tuo uudestisyntymisen tarve, kuolla synteihinsä ja nöyrtyä parannukseen ja kääntyminen pahoilta teiltä.

    Vertauksessa tuhlaaja pojalle puettiin uusi puku, entä kuinka oli laita toisen veljen, puettiinko hänelle juhlapukua, nöyrtyikö hän mukaan juhlaan, pitikö hän kiinni vanhasta?

    Vertaus on kuten sitä aiemmatkin kerrotut juutalaisista ja kuinka syntiset pääsevät Jumalan valtakuntaan mutta fariseukset ja kirjanoppineet jäävät ulos omaan vanhurskauteen luottaen.

Veli-Jussi Jalkanen
Veli-Jussi Jalkanenhttp://eyk.fi,salli.com,sahalankartano.fi
Olen monialatuottaja, vuorovaikutuskouluttaja sekä keksijä, asenteiltani varmaan maailmanparantaja ja kehittäjä ja harrastuksiltani, seikkailija, sekä hyvinvointi-, terveys- ja ympäristöasiantuntija. Haluan yrittää ymmärtää kaikkeudessa olevia vuorovaikutussuhteita sekä edistää elämää ja rakkautta. vessi@salli.com