Vanhoillislestadiolaisuudesta, rakkaudella

Miksi vanhoillislestadiolaiset haluavat kuulua liikkeeseensä? Tämä kysymys lienee ainakin käväissyt monien suomalaisten mielissä viime aikoina. Kysymykseen pyrki, ainakin osittain, vastaamaan myös ateistiksi ja feministiksi ilmoittautunut toimittaja Miina Supinen Image-lehdessä julkaistussa kolumnissaan. Siinä hän määritteli vanhoillislestadiolaisuuden ”eristyneeksi ja pelottavan elinvoimaiseksi lahkoksi”, jonka naisjäsenet ”viettävät elämänsä pysyvän Tukholman syndrooman vallassa”. Wikipedian mukaan ”Tukholma-syndrooma on arkikielinen nimitys psykologiselle tilalle, jossa panttivangeille tai muulla tavoin vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa”.

Allekirjoittaneen on vaikea tunnistaa Supisen kolumnista hengellistä kotiaan. Samoin monista muista viime vuosina julkisuutta saaneista kuvauksista. Minulle se on näyttäytynyt ja näyttäytyy ennen kaikkea tavallisten ihmisten arkisena kristillisyytenä, jonka tärkein sisältö on Jumalan täydellinen anteeksiantamus ja rakkaus. Se on tarjolla jokaiselle joka hetki. Tämä anteeksiantamus puolestaan ohjaa välttämään pahaa ja elämään oikein.

Tätä negatiivisten uutisten alle hukkunutta puolta haluan jatkossa silloin tällöin valottaa täällä. Näin sanoessani en halua millään tavoin kieltää tai vähätellä vaikkapa seksuaalisen hyväksikäytön tai hengellisen väkivallan uhrien kokemuksia. Haluan kuitenkin nostaa rinnalle positiiviset kokemukset, koska ajattelen, että myös niillä on oikeus tulla kuulluiksi.

Näkökulmaani voinee kutsua myös konservatiiviseksi eli säilyttäväksi. Tämä ei tarkoita sitä, että kieltäisin avoimen keskustelun tarpeen. Kannatan sitä lämpimästi. Keskustelu ja uudistaminen sisältävät kuitenkin aina sen riskin, että ”lapsi voi mennä pesuveden mukana”. Voimme heittää menemään jotain hyvin tärkeää, kun emme tiedosta sen arvoa. Sitten harmittaa. Näin voi käydä erityisesti silloin, jos käsiteltävään asiaan suhtaudutaan ylimielisesti.

Tästä vaarasta olen huolissani. Toivon, että vanhoillislestadiolaisuus säilyy edelleen herätysliikkeenä, joka kehottaa kääntymykseen synnistä ja epäuskosta ja joka julistaa katuville armoa. Näin toivon, koska uskon tällaisen julistuksen tarjoavan yhä kestävimmät vastaukset kuoleman ja syyllisyyden kanssa kipuileville. Myöskään niin sanottuihin ”armoneuvoihin” ei kannattaisi suhtautua ylimielisesti, koska minusta nekin oikein ymmärrettyinä todella suojelevat elämää ja auttavat pysymään lähellä Kristusta.

Olen 25-vuotias Helsingissä asuva teologian opiskelija. Ryhtymällä tähän hommaan haluan omalta pieneltä osaltani rohkaista tavallisia vanhoillislestadiolaisia kertomaan avoimesti uskostaan. Meillä on valtavan valoisa, toivorikas ja lohdullinen sanoma vietävänä. Ei siis kätketä kynttilää vakan alle, siitähän Raamattukin varoittaa. Näin toimimalla ehkäisemme todennäköisimmin myös ennakkoluulojen syntymistä.

Kirjoituksiani ei tule missään tapauksessa ymmärtää herätysliikkeen virallisiksi kannanotoiksi. Ne ovat vain vanhoillislestadiolaisen yksilön kertomuksia, kokemuksia ja ajatuksia.

Tähän hommaan ryhtyminen jänskättää melkoisesti, koska tiedän aihepiirin herättävän voimakkaita tunteita. Toivon asiallista ja kiihkotonta keskustelua!

  1. Juha Heinilä:
    ”Sudet yrittää tulla temmeltämään tontillesi.”
    Uteliaisuuteni heräsi, kun kirjoitat ”susista” oletko sinä Rauhanyhdistyksen uskovia?
    Joonan kyllä tiedän, mutta hän ei ole ainakaan minua vielä nimennyt sudeksi. Saa nähdä jatkossa, miten minun käy, eli poistaako hän kirjoitukseni? No ei haittaa, vaikka poistaisi, olen melko laiska kirjoittelemaan tänne ja en juuri käy S24:sellakaan kirjoittelemassa.

  2. Heino, kiitos kysymyksistä. Minä käyn Lähetyshiippakunnan messussa, joten siitä voit päätellä minkälainen uskova olen. Mitä susiin tulee; susi voi olla lampaan vaatteissa. Suden erottaa lampaasta siitä, että sudella on lampaanvillaa myös hampaiden välissä.

  3. Merkittävää näissä vl-keskusteluissa on se, että pitäydytään tosiasioissa. Kuten joku tuolla kirjoitti, muutos liikkeessä on aina pakottamalla ulkopuolelta tullut. Toivoisin, että sisäinen liikkeen keskustelu olisi paljon rehellisempää. Vaikkapa johtonne kiinnipitämästä seurakuntaopista on kentällä jäljellä vain rippeet niin julkisesti sitä ei kukaan uskalla sanoa. Kaksistaan keskustellen asian ymmärtävät kaikki – yleensä ”sanoohan sen nyt järkikin” on hyvä vastaus ja selitys seurakuntaopin harhalle.

  4. Niin Juha, sanot: ”Suden erottaa lampaasta siitä, että sudella on lampaanvillaa myös hampaiden välissä.”
    Et kuitenkaan kertonut reilusti, olen, en ole. Muistahan:
    Jaakob 5: 12 ”Ennen kaikkea, veljeni, älkää vannoko, älkää taivaan, älkää maan älkääkä minkään muunkaan kautta. Kun myönnätte, sanokaa vain: ”Kyllä”, kun kiellätte, sanokaa: ”Ei.” Muutoin teitä kohtaa tuomio.”

    Jos käy Lähetyshiippakunnan messussa, ei se sano minulle juuri mitään! Mutta ei sinun ole pakko sanoa mihin herätysliikkeeseen kuulut, sano vain en kerro.
    Tuo vertaus raatelevaisesta sudesta on minulle tuttu, eli jos nuhtelee, niin kuin minä olen nuhdellut kahden kesken ja jopa radiossa SRK:oota väärästä opetuksesta, joilla on ohjattu ihmisiä uskomaan Joonankin ihailemaan ”armoneuvoihin”.

    Näistä armoneuvoista suurimpia eksytyksen aiheuttajia on ollut opetus seurakunnan erehtymättömyydestä, ry:n pitäminen Jumalan valtakuntana, uskominen uskovan valtaan antaa synnit anteeksi, koska Jeesus sanoi: ”Joille te synnit anteeksi annatte…”

    Kukaan uskova, uskoi hän miten lujasti tahansa, hän ei voi antaa kenenkään syntejä anteeksi, ellei Jumala lahjoita uskoa ihmisen sydämeen, eli uskovilla on vain saarnavirka. Tästä virasta Paavali sanoo: ”Siinä, että julistan evankeliumia, ei ole mitään ylpeilemistä, sillä minun on pakko tehdä sitä. Voi minua, ellen evankeliumia julista!”
    Kun olen näitä erhetyksiä pyrkinyt oikaisemaan, on sanottu, että puren lampaita. Eli niin kuin sinä ilmaisit: ”lampaanvillaa myös hampaiden välissä.”

  5. Julkisen vanhoillislestadiolaista liikettä koskevan keskustelun yksi ongelma on tarinoiden vähäisyys. Joku lukee Päivämiestä ja luulee, että siinä kaikki – toinen Taivaslaulun ja teke saman päätelmän. Mitä enemmän tarinoita, sitä enemmän näkökulmia ja sitä pienempi riski sortua karkeisiin yleistyksiin. Menestystä blogillesi, Joona!

    Juha Heinilän epämääräinen vihjailu on tuttua myös vanhoillislestadiolaisen liikkeen saarnoista ja kirjoituksista. En pidä tuosta tyylilajista. Tämä on toki vain yksittäisen suden/lampaan (paremmintietävä lukija voi vetää tarpeettoman yli) näkemys.

  6. Heino, vastaukseni ei tyydyttänyt sinua. Miksi pitäisi kuulua tai ei pitäisi kuulua johonkin tiettyyn herätysliikkeeseen? Olen huomannut, että monissa herätysliikkeissä opetetaan oikein Kristuksen oppia. Tosin aina meidän pitää lampaan korvalla kuunnella opetukset, jotta ottaisimme vastaan ainoastaan Kristuksen oppia. En osaa luokitella itseäni kuuluvan johonkin tiettyyn herätysliikkeeseen tai mihin en kuuluisi. Minulle riittää, että kuulun Kristuksen kirkkoon.

    Topi, tarkoitin juuri sitä mitä sanoin.

    Joona, iloitsen, että tulit blogistiksi. Katsotaan miten minun käy blogillasi. Toivottavasti saat uskovia kommentoijia ja että huolehdit ettei he tule raadelluksi.

  7. Tämähän oli iloinen yllätys. Kiva kun ollaan jo tässä. Olen alkanutkin jo pohtimaan, että mikä voi olla pahempaa kuin sosiaalisenmedian ja muun median ”armoneuvot” ja hoitokokoukset kera poliisin ja palokunnan.

    Tervetuloa blogistiksi. Alan seuraamaan kirjoitteluasi, niin kuin olen myös Vuokon kirjoittelua seurannut ulkopuolisen kulmasta aina kun olen ehtinyt.

  8. Nyt annoit Juha vähä paremman vastauksen! Kiitos tästä: ”En osaa luokitella itseäni kuuluvan johonkin tiettyyn herätysliikkeeseen tai mihin en kuuluisi. Minulle riittää, että kuulun Kristuksen kirkkoon.”

    En kuitenkaan yhtään ymmärrä, miksi pelottele sillä, että täällä tulisi ”raadelluksi.” kirjoitat:
    ”Joona, iloitsen, että tulit blogistiksi. Katsotaan miten minun käy blogillasi. Toivottavasti saat uskovia kommentoijia ja että huolehdit ettei he tule raadelluksi.”

    Minä olen sitä mieltä, että täällä ei ketään raadella, jokainen kommentoi omalla nimellään ja myös vastaa siitä mitä kirjoittaa. Jos Joona saa houkuteltua vl – uskovia tulemaan tänne avoimesti keskustelemaan, niin hän tekee suuren palveluksen ko. liikkeelle. Avoimuus on ainoa tapa rakentaa kestävää ja eikö ole sanonta: ”Totuus ei pala tulessakaan.”

  9. Millä todennäköisyydellä liike, johon on sattunut syntymään ja kasvamaan, on kaikkien ryhmien keskellä se oikea?
    Pelkästään tämä ajatus vaatii tulemaan/kasvamaan ulos lapsenuskosta ja arvioimaan asioita aikuisen tavalla. Jos sitten vertaillen niin katsoo, voi palata takaisin.

    Muutenhan on perusteltua olettaa että on vain lapsuuden aivopesun tuotos. Sattumaa on, onko syntynyt kristityksi vaiko ääri-islamistiseen ympäristöön. Kummassakin saatetaan kieltää uskonasioissa oma etsiminen, vertailu ja ajattelu.

    Lievempänä sama ilmiö koskee jokaista. Vain ihminen, joka on itse aktiivisesti etsinyt ”totuutta” ja vaihtanut kantaansa ja porukkaa sen seurauksena, on edes periaatteessa mahdollisesti oikeilla jäljillä. Ihminen on laumaeläin, ajopuu, sosiaalis-uskonnollinen broileri.

    Juuri ketään ei kiinnosta aktiivinen uusien ja parempien näkökulmien ja toimintatapojen etsintä ja kokeilu. Siispä uskonpuhdistus on pysähtynyt ja maailma virtaa kirkonkin ohi…

Korteniemi Joona
Korteniemi Joonahttp://hulluinhuonelainen.wordpress.com
Helsinkiläinen teologian opiskelija. Lähetä palautetta: joona.m.korteniemi@gmail.com https://hulluinhuonelainen.wordpress.com/