Miksi vanhoillislestadiolaiset haluavat kuulua liikkeeseensä? Tämä kysymys lienee ainakin käväissyt monien suomalaisten mielissä viime aikoina. Kysymykseen pyrki, ainakin osittain, vastaamaan myös ateistiksi ja feministiksi ilmoittautunut toimittaja Miina Supinen Image-lehdessä julkaistussa kolumnissaan. Siinä hän määritteli vanhoillislestadiolaisuuden ”eristyneeksi ja pelottavan elinvoimaiseksi lahkoksi”, jonka naisjäsenet ”viettävät elämänsä pysyvän Tukholman syndrooman vallassa”. Wikipedian mukaan ”Tukholma-syndrooma on arkikielinen nimitys psykologiselle tilalle, jossa panttivangeille tai muulla tavoin vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa”.
Allekirjoittaneen on vaikea tunnistaa Supisen kolumnista hengellistä kotiaan. Samoin monista muista viime vuosina julkisuutta saaneista kuvauksista. Minulle se on näyttäytynyt ja näyttäytyy ennen kaikkea tavallisten ihmisten arkisena kristillisyytenä, jonka tärkein sisältö on Jumalan täydellinen anteeksiantamus ja rakkaus. Se on tarjolla jokaiselle joka hetki. Tämä anteeksiantamus puolestaan ohjaa välttämään pahaa ja elämään oikein.
Tätä negatiivisten uutisten alle hukkunutta puolta haluan jatkossa silloin tällöin valottaa täällä. Näin sanoessani en halua millään tavoin kieltää tai vähätellä vaikkapa seksuaalisen hyväksikäytön tai hengellisen väkivallan uhrien kokemuksia. Haluan kuitenkin nostaa rinnalle positiiviset kokemukset, koska ajattelen, että myös niillä on oikeus tulla kuulluiksi.
Näkökulmaani voinee kutsua myös konservatiiviseksi eli säilyttäväksi. Tämä ei tarkoita sitä, että kieltäisin avoimen keskustelun tarpeen. Kannatan sitä lämpimästi. Keskustelu ja uudistaminen sisältävät kuitenkin aina sen riskin, että ”lapsi voi mennä pesuveden mukana”. Voimme heittää menemään jotain hyvin tärkeää, kun emme tiedosta sen arvoa. Sitten harmittaa. Näin voi käydä erityisesti silloin, jos käsiteltävään asiaan suhtaudutaan ylimielisesti.
Tästä vaarasta olen huolissani. Toivon, että vanhoillislestadiolaisuus säilyy edelleen herätysliikkeenä, joka kehottaa kääntymykseen synnistä ja epäuskosta ja joka julistaa katuville armoa. Näin toivon, koska uskon tällaisen julistuksen tarjoavan yhä kestävimmät vastaukset kuoleman ja syyllisyyden kanssa kipuileville. Myöskään niin sanottuihin ”armoneuvoihin” ei kannattaisi suhtautua ylimielisesti, koska minusta nekin oikein ymmärrettyinä todella suojelevat elämää ja auttavat pysymään lähellä Kristusta.
Olen 25-vuotias Helsingissä asuva teologian opiskelija. Ryhtymällä tähän hommaan haluan omalta pieneltä osaltani rohkaista tavallisia vanhoillislestadiolaisia kertomaan avoimesti uskostaan. Meillä on valtavan valoisa, toivorikas ja lohdullinen sanoma vietävänä. Ei siis kätketä kynttilää vakan alle, siitähän Raamattukin varoittaa. Näin toimimalla ehkäisemme todennäköisimmin myös ennakkoluulojen syntymistä.
Kirjoituksiani ei tule missään tapauksessa ymmärtää herätysliikkeen virallisiksi kannanotoiksi. Ne ovat vain vanhoillislestadiolaisen yksilön kertomuksia, kokemuksia ja ajatuksia.
Tähän hommaan ryhtyminen jänskättää melkoisesti, koska tiedän aihepiirin herättävän voimakkaita tunteita. Toivon asiallista ja kiihkotonta keskustelua!
Joku ketjussa pyysi Joonaa valottamaan vanhoillislestadiolaisuuden seurakuntakäsityksen perusteita. Kohtelias pyyntö ja Joona voi toki halutessaan vastata.
Kuitenkin meidän lukijoiden pitää muistaa, että Joona ei edusta täällä vanhoillislestadiolaisuuden virallista kantaa tai edes valtavirtaa. Pelkästään tällaisella ”farisealaiselle foorumilla” keskusteleminen on vanhoillislestadiolaisuuden valtavirrassa usein paheksuttu asia. Näin ollen blogia pitämällä Joona asettautuu marginalisoitumisen vaaraan ja arvostelulle alttiiksi.
Joonalla, ja muillakin blogisteilla, on tietysti vapaus kirjoittaa aivan mistä haluaa ja osallistua kommentointiinkin halunsa mukaan. Tätä meidän on hyvä kunnioittaa.
”Vähän synkältä näyttää…” Äänenpainot taisivat turhaan vähän kiihtyä. Uskon kuitenkin, että niin ’sudet’ kuin ’lampaatkin’ toivovat loppujen lopuksi samaa, rakentavaa ajatusten vaihtoa olennaisista asioista. Mielipide-erojen kuunteleminen on edellytys niiden sovittelulle. Jos se ei onnistu, sovinnon etsimiselle kuitenkin. Yritetään!
Lauri Lahtinen: ”Jos olet vapaa näistä asioista jotka mainitsit, miksi ne sinua tökkivät?”
Jos en ole raateleva susi tai riettaudessa uiva herjaaja, niin mikä minulla tökkii? Kysytkö vakavissasi?
Jos joku käyttää em. epiteettejä tänne kirjoittavista ihmisistä, niin eikö sen pitäisi ”tökkiä” kaikilla täysjärkiillä ja moraalisilla ihmisillä?
”Kysyn suoraan. Etkö ymmärtänyt mitä kirjoitin?”
Ymmärsin oikein hyvin. Ymmärtäminen tuntuu nyt olevan sinun ongelmasi. Kirjoitin: ”Kun konservatiivi Juha Heinilä ilmoittaa pelkäävänsä täällä temmeltäviä susia, niin tuskin hän tarkoittaa konservatiiveja”.
Heinilä ja Ojala kohdistavat herjauksensa kollektiivisesti liberaaleihin. Mikä tässä voi olla niin vaikeaa ymmärtää?
Jos sinua haukutaan täällä varkaaksi ja valehtelijaksi, niin närkästytkö vain jos syytökset pitävät paikkansa?
Muistan, että Joona taannoin jo kertoi kantansa seurakuntaopista.
Kun asiaa tarkasteltiin Raamatun valossa, pietismin ja lestadiolaisuuden historiaa referoiden, oli lopputuloksena suunnilleen se, että ko. liike edustaa eräänlaista opinkehityksen huipentumaa tai korkeinta astetta. Se tarkioitti sitä, että vasta nyt SRK:ssa on ymmärretty tämä asia oikein.
Minusta tällainen perustelu ei edusta muuta kuin hurmahenkisyyttä.
Joo, kiitokset vaan kiitoksista samoin kuin enemmän tai vähemmän verhotuista moitteistakin! Se vaan on niin, että joidenkin kanssa ajatukset kulkevat samoja latuja, olipa aihe melkeinpä mikä tahansa. Ja joidenkin kanssa yhteisymmärrystä ei synny ei sitten millään, vaikka kuinka yrittäisi lukea rivien välitkin.
Tässähän Joonan blogi ja vanhoillislestadiolaisuus ovat jääneet aivan sivuosaan, kun on peistä taitettu aivan muista aiheista. Käsittääkseni kaikki kommentoijat ovat vanhoja ”tuttuja” keskenään niin, että pieneen naljailuun ja vihjailuunkin kaikki osaavat suhtautua terveellä tavalla. Vähän huumorin pilkettäkin silmäkulmassa olen havaitsevinani. Itsekunkin oma keskusteluhistoria kun tahtoo kulkea mukana, vaikka ei sitä tahtoisikaan. Ei muuta kuin rohkeaa, rehtiä ja rehellistä mielipiteiden vaihtoa asioista, ei henkilöistä. Tsemppiä itsekullekin.
PS!
Sellainen on Jeesuksen esikuva ja siihen kilvoittelen Jumalan armosta. Hän ei vastannut herjaukseen herjauksella. Itse asiassa ei vastannut lopussa yhtään mitään. Siinä on sinulle esikuvaa niinkuin minullekkin.
>>>>>Heitä ei tunnu haittaavan edes se, ettei heitä todellakaan pidetä vl-liikkeessä muuta kuin väärä- ja omavanhurskaina. Ehkä voidaan myös ajatella, että Jumala antaa heille vielä parannuksen armon, kun puolustavat ”Jumalan valtakuntaa”. >>>>-
Ilkeät puheet kertovat paljon kirjoittajastaan.
Parannuksen armon olen jo saanut, ja ortodoksisessa palveluksessa usein kuulemani rukouksen mukaan toivon saavani viettää jäljellä olevat päiväni uskossa ja syntejäni katuen.
Seison siis omalla pohjallani Kristus-kalliolla, enkä turvaa vieraaseen apuun.
Vääryys harmittaa silti, vaikka en olekaan vl.
Jeesus opettaa meitä rakastamaan myös vihollisiamme, eikö kristillinen rakkaus ulotu myös niihin kirkon uskoviin, jotka ovat opissaan eri mieltä?
Missä meitä kristittyjä on neuvottu pilkkaamaan toisten uskoa, kuten täällä niin usein tapahtuu?
Olen ymmärtääkseni paljonkin keskustellut lestadiiolaisuuden ja SRK:n opillisista näkemyksistä, enkä ole kaikkea hyväksynyt.
Epäkohdista ja virheistä ja käytännöistä voi toki aina puhua ja keskustella, mutta herjaaminen ja toisten uskon pilkkaaminen pistää kysymään, eikö kirjoittaja itse tarvitse Jumalan armoa?
Lauri Lahtinen, toisen puolesta on helppo kääntää toinen poski. Mistä mahtaa johtua, että osoitat kritiikkisi vain herjauksen kohteille, ei ainuttakaan moitteen sanaa herjaajille? Ei kai vain siitä, että kuulut heidän kanssaan samaan leiriin?
Jorma Ojala jatkaa samalla linjalla omaa uskoaan ja hurskauttaan kehuen, Vuokon uskon ja motiivit kyseenalaistaen.
Konservatiivit korostavat mielellään, että se joka on saanut paljon anteeksi, ilmentää sen rakkautena muihin. Ei se ainakaan näillä palstoilla näy (konservatiivien eduksi kuten väitetään). Hyvän ja pahan raja ei mene ihmisten – esimerkiksi konservatiivien ja liberaalien – välillä. Se menee ihmisten läpi, kaikissa meissä on niin hyvää kuin pahaakin. Alatyyliin ja herjauksiin syyllistytään molemmin puolin.
Vuokon toiveeseen on helppo yhtyä. Herjaavat tekstit, myös vastaukset ja vastaukseni niihin, joutavat tulla poistetuiksi ketjusta.
Panu.
Se Jeesuksen esikuva vain on sellainen: Älkää pahaa pahalla kostako?
”Jeesuksen esikuva vain on sellainen: Älkää pahaa pahalla kostako.” Tätä ei ole tarkoitettu pahantekijän turvaksi eikä esteeksi oikeuden toteutumiselle. Tämä on ohje pahantekijän uhrille. Koston kierre on pysäytettävä ja hyvien tekojen kierre saatava sen sijaan alkuun. Oikeuden ja laupeuden tulisi virrata kuin vesi.