Lukijani.
Päättymässä oleva kirkolliskokous keskusteluineen herättää tunteita. Voimakkaitakin. Puolesta ja vastaan. Riittävän yksimielisyyden löytäminen on joissakin asioissa yhtä työlästä kuin tulen ja veden sovittaminen yhteen. On vaikea ymmärtää toista, jos kuulee tämän sanat omien opinnäkemystensä historiasidonnaisten suotimien kautta.
Kokoukset loppuvat aikanaan. Oppi jää. Siitä voi sentään puhua aina aiheen ilmaantuessa.
Vanhurskaudella on rasitteita
Sana ”vanhurskas” on oppimme ytimessä. Se on historiasidonnainen mitä suurimmassa määrin. Sen merkitysalueesta ja mahdollisesta korvaamisesta on hiljan käyty keskustelua myös Kotimaa24:n Lukijablogeissa. Ensimmäisen puheenvuoron käytti TT Jukka Palola eri kirjoittajia -sarjaan liitetyssä blogissaan Vanhurskaus pitäisi korvata yhdellä uudissanalla.
Blogin verran on kantaa ottanut myös rovasti Toivo Loikkanen. Teemaa Raamatun kääntämisestä on lisäksi sivunnut ainakin kenttäpiispa Pekka Särkiö.
Vanhan sanan korvaaminen uudella saattaa olla viisaampi tie kuin käytössä olevan sanan merkityskentän avartaminen. Sen opin yli 30 vuotta sitten kun käytin arvovaltaisessa kirkollisessa kokouksessa puheenvuoron vanhurskaiden appelsiinien puolesta. Sanojani seuranneet kommentit olivat tukahduttavan yksimielisiä siitä, että itsepalvelualtaasta hedelmiä poimivan ostajan valinta ”kelpaa / ei kelpaa” ei vähimmässäkään määrin sovi kuvaamaan sitä vanhurskauteen perustuvaa päätöstä, jonka Jumala tekee ihmisen kohdalla.
On aika esittää uudissana
Jukka Palolan havainnon mukaan monissa meille tutuissa kielissä (ruotsi, englanti, saksa, ranska, latina ja viro) Vanhan testamentin ’tsedek’ [”oikea”] on käännetty sanalla, jonka voi vaivatta yhdistää ko. kielen ’oikeaa’ tarkoittavaan sanaan.
Läntisen ja eteläisen ilmansuunnan oheen lisättäköön, että itäisessä naapurissamme puhuttu venäjän kieli ei tee poikkeusta. Oikea ’pravyj’ -> vanhurskas ’pravednyj’.
Myös sanan kreikankielinen vastine ’dikaios’ juontaa juurensa oikeaan ja oikeuteen. Sana johdoksineen esiintyy usein myös Septuagintassa, Vanhan testamentin kreikankielisessä käännöksessä, johon mm. Paavali mielellään kirjeissään viittasi.
Kannatan vihdoin liki 500 vuoden jälkeen irtautumista Agricolan omaperäisestä oivalluksesta ja siirtymistä yleiseurooppalaiselle linjalle. Ehdotan uudeksi käännösvastineeksi sanaa ’oikoisa’. Sana on muodostettu laadun paljoutta ilmaisevalla johdoksella -isa. Se sisältää siis mielleyhtymän jostakin, missä on paljon oikeaa. Mikä tärkeää, uudissanaa ei tietääkseni rasita mikään epäsuotuisaan asiayhteyteen viittaava painolasti.
Oikoisa taipuu moneksi
Uudissanasta ’oikoisa’ voidaan edelleen johtaa muitakin tarvittavia käännösvastineita. Raamattuviitteet on valittu vuosien 1933/1938 käännöksestä, koska siinä Psalmien kirjan sanaston ”vanhurskautuminen” on Jukka Palolan mukaan ollut huipussaan.
Todettakoon, että katsottaviksi poimitut esimerkkini eivät suinkaan ole edustavimpia saati kata sanan kaikkia tulkintavaihtoehtoja. Niiden avulla voi silti kurkistaa siihen, miten käännökset ovat vuosien mittaan kehittyneet.
1. vanhurskas -> oikoisa (ks. Ps. 9:5)
2. vanhurskaampi -> oikoisampi (ks. Job 32:2)
3. vanhurskaasti -> oikoisasti (ks. Sananl. 8:15)
4. vanhurskaus -> oikoisuus (ks. Ps. 85:11)
5. vanhurskauttaa -> oikoisuttaa (ks. Jes. 53:11)
Ainoastaan Uudessa testamentissa esiintyvät johdokset:
6. vanhurskauttaminen -> oikoisuttaminen (ks. Room. 5:16)
7. vanhurskautua -> oikoistua (ks. Room. 6:7)
8. vanhurskautus -> oikoistus (ks. Ilm. 19:8)
Uudissana ei takaa sadetta
Jokainen kieli on kokonaisuus. Käännettynä sen sanoma muuttuu milloin enemmän milloin vähemmän. Edes uudissana ei voi poistaa ongelmaa kokonaan. Vaatimusta kääntäjältä vaadittavasta hyvästä kielitajusta ei koskaan voi tyystin unohtaa.
Asiayhteydestä piittaamaton kääntäjä saattaa päätyä sellaisiin ratkaisuihin, joita me normaalikoulujen oppilaat viisi vuosikymmentä sitten kutsuimme hyväntahtoisesti lyseolaiskäännöksiksi. Virke ”Voi äiti, joulukuusi palaa!” kuului jonkun lyseolaisen koepaperissa kääntyneen ruotsiksi muotoon: ”Smör mamma, julsex kommer tillbaka!”
Koepallo on uskaliaasti liikkeellä, vaikka riskejä riittää kosolti kuin kylvömaavertauksessa. Menikö metsään, putosiko bunkkeriin, vajosiko veteen vai osuiko kerralla koloon?
Odotan mielenkiinnolla näkemystäsi.
Sinun
Harmaa rovasti
Miten ’oikoisa’ välttää saman ongelman kuin mikä liittyy vanhurskauteen, joka on könttäkäännös kahdesta kreikan sanasta, joilla on selkeä merkitysero: dikaiosyne, oikeamielisyys, oikeudenmukaisuus sekä dikaioō, julistaa syyttömäksi?
Kaikenlaista kikkakolmosta koetetaan kilvan keksiä, jottei kirkon teologiaa tarvitsisi ryhtyä päivittämään Ut:n uskonopin mukaiseksi.
https://www.kotimaa.fi/blogit/vanhurskaiden-opillinen-sumutus-ja-vanhoillislestadiolaisuus/
Tapio.
Kuten olen todennut, en ole puheenvuorossani käsitellyt tsedek-käsitteen kaikkia mahdollisia käännösvastineita. Lisäksi toistan, että kielitaju on otettava huomioon käännöstyössä. Vanhan testamentin käännöksen on tietenkin oltava uskollinen sen teologialle. Sama vaatimus pätee luonnollisesti Uuden testamentin teologiaan.
Havainnollistan lyhyesti kantaani ’dikaioō’ sanalla, jonka käännösvastineeksi mainitset ”julistaa syyttömäksi”.
Rafael Gyllenbergin sanakirja tarjoaa käännökselle neljä perusvaihtoehtoa:
1. tunnustaa oikeaksi tai vanhurskaaksi, myöntää jonkun olevan oikeassa.
2. näyttää olevansa vanhurskas / tekeytyä vanhurskaaksi.
3. oikeudellisen ratkaisun perusteella todeta tai julistaa vanhurskaaksi.
4. hankkia oikeutta jollekulle.
Vaihtoehto 3 esiintyy passiivimuodossa etenkin Paavalin kirjeissä. Siihen liittyy Gyllenbergin huomautus tulkinnan kiistanalaisuudesta: merkitseekö sana Paavalilla vanhurskaaksi julistamista, vanhurskaaksi tekemistä vai molempia samalla kertaa.
Merkitysvaihtoehto 4 ei ole käytössä Uudessa testamentissa, vaan vasta apostolisten isien kirjoituksissa.
Lopuksi esimerkki dikaioō-sanan kääntämisen moniulotteisuudesta.
Paavali lainaa Septuagintaa esim. Room. 3:4. Lainaus on kohdasta Ps. 51:6. Vuoden 1933 käännöksessä psalmin alkuperäinen ajatus on käännetty suomeksi sanoin ”sinä olet oikea puheessasi ja puhdas tuomitessasi.” ja vuoden 1992 käännöksessä vastaavasti ”Oikein teet, kun minua nuhtelet, ja syystä sinä minut tuomitset.”
Paavalin kirjeeseen päätynyt lainaus psalmista 51 on käännetty vuonna 1938 sanoin ”Että sinut havaittaisiin vanhurskaaksi sanoissasi ja että voittaisit, kun sinun kanssasi oikeutta käydään.” ja vuonna 1992 vastaavasti ”Näin sinun sanasi osoittautuvat tosiksi ja sinä voitat, kun joudut oikeuteen.”
Suomalaisen raamatun eroavuudet itse psalmin ja Paavalin lainauksen välillä selittyvät siitä, että Vanha testamentti on suomennettu suoraan hepreasta eikä sen kreikankielisen käännöksen – Septuagintan – kautta.
Kuten huomannet, olen yhtä mieltä kanssasi siitä, että ”oikoisa” muunnelmineen ei sovi automaattiseksi käännösvastineeksi. Mutta siellä missä ”vanhurskaus” on sanana yhä mielekäs, sinne sopii ottaa sijaan ”oikoisuus”.
Parviainen: ”Rafael Gyllenbergin sanakirja tarjoaa käännökselle neljä perusvaihtoehtoa:
1. tunnustaa oikeaksi tai vanhurskaaksi, myöntää jonkun olevan oikeassa. 2. näyttää olevansa vanhurskas / tekeytyä vanhurskaaksi. 3. oikeudellisen ratkaisun perusteella todeta tai julistaa vanhurskaaksi. 4. hankkia oikeutta jollekulle.
Vaihtoehto 3 esiintyy passiivimuodossa etenkin Paavalin kirjeissä. Siihen liittyy Gyllenbergin huomautus tulkinnan kiistanalaisuudesta: merkitseekö sana Paavalilla vanhurskaaksi julistamista, vanhurskaaksi tekemistä vai molempia samalla kertaa.”
Melko hämäävää munkkilatinaa, kun selitykseen käytetään vanhurskautta, jolla ei ole arkikielessä vastinetta. Koomista, mutta niin kuvaavaa.
Parviainen: ”Paavali lainaa Septuagintaa esim. Room. 3:4. Lainaus on kohdasta Ps. 51:6. Vuoden 1933 käännöksessä psalmin alkuperäinen ajatus on käännetty suomeksi sanoin “sinä olet oikea puheessasi ja puhdas tuomitessasi.” ja vuoden 1992 käännöksessä vastaavasti “Oikein teet, kun minua nuhtelet, ja syystä sinä minut tuomitset.”
Kumpikin kirkon käännös on hukannut verbin nikao, voittaa. Substantiivi nike’stä, voitto, on tehty mm. voittajien vaatemerkki. Mullakin on päällä Niken tuotteita 🙂
Rauhan julistus Room. 3:4 Ei suinkaan, vaan olkoon Jumala totuudellinen ja jokainen ihminen valehtelija, kuten on kirjoitettu: ”Jotta osoittautuisit oikeaksi sanoissasi ja voittaisit sinua tuomittaessa.”
Entä seuraava jae:
Rauhan julistus, 3:5 Mutta jos meidän vääryytemme tuo ilmi Jumalan oikeamielisyyden, niin mitä sanomme? Eihän Jumala ole väärämielinen tuodessaan päällemme vihan? Minä puhun ihmisten mukaisesti.”
Kappas, -92 käännös on korvannut -38 käännöksen vanhurskauden oikeamielisyydellä:
”Mutta jos meidän väärämielisyytemme tuo esiin Jumalan oikeamielisyyden (dikaiosyne), mitä meidän on silloin sanottava? Onko Jumala ehkä väärämielinen — puhun nyt ihmisten tavoin — kun hän antaa vihan kohdata meitä?”
Miksi muissa tekstiyhteyksissä -92 käännös käyttää dikaiosyne’stä muotoa vanhurskaus? Jäivät tässä kiinni housut kintuissa. Tietävät, mutta väärentävät, kun on pakko väärentää tai eivät muissa tekstiyhteyksissä ymmärrä oikeamielisyyden merkitystä, jolloin dikaiosyne on käännettävä vanhurskaudeksi 🙂
Ihan pokkana kirkko lisää tekstiin jopa sanoja, joita alkuteksteistä ei löydy.
Niin -38 kuin -92 käännöksessä on kirkon lisäämä sana kadotus, Mark.16:16. ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”
Rauhan julistus Mar.16:16 ”Uskova ja kastettu pelastuu, mutta joka ei usko, tuomitaan.”
Parviainen voisi kertoa oman näkemyksensä siitä, mitä väärennös tarkoittaa teologisesti.
Tapio Tuomaala: ”Kumpikin kirkon käännös on hukannut verbin nikao, voittaa.”
Olen eri mieltä kahdesta syystä.
Ensinnäkin: Yritin olla huolellinen esimerkkiä laatiessani. Mutta näyttää siltä, että en aivan onnistunut. Siteeraamasi kappale, josta nikao-verbit todellakin puuttuvat, on nimittäin lainaus Vanhan testamentin puolelta psalmista 51. Mutta sen alkukieli on heprea, ei kreikka.
Psalmissa käytetty heprean verbi on ’zākā’ ”olla puhdas, läpinäkyvä; kuvaannollisesti: syytön”. Sen vastineena Septuagintassa on käytetty voittaa-verbiä. Ja sitä kautta se on päätynyt Paavalille.
Toiseksi: Siteerattua kappaletta seuraava kappale kommentissani sisältää sen nimenomaisen sanamuodon, jossa Paavali lainasi psalmia Septuaginta-käännöksenä. Toistan sen tässä.
»Paavalin kirjeeseen päätynyt lainaus psalmista 51 on käännetty vuonna 1938 sanoin “Että sinut havaittaisiin vanhurskaaksi sanoissasi ja että voittaisit, kun sinun kanssasi oikeutta käydään.” ja vuonna 1992 vastaavasti “Näin sinun sanasi osoittautuvat tosiksi ja sinä voitat, kun joudut oikeuteen.”»
Vuoden 1938 käännös siis sisältää voittaa-verbin ehdollisena ”voittaisit”. Ja vuoden 1992 käännös toteavasti ”voitat”.
Parviainen: ”Ensinnäkin: Yritin olla huolellinen esimerkkiä laatiessani. Mutta näyttää siltä, että en aivan onnistunut. Siteeraamasi kappale, josta nikao-verbit todellakin puuttuvat, on nimittäin lainaus Vanhan testamentin puolelta psalmista 51. Mutta sen alkukieli on heprea, ei kreikka.”
Kuten monet tutkijat ovat todenneet, niin Paavali varsin omavaltaisesti lainasi Vt:n tekstejä. Jos Paavali on alkutekstien mukaan tulkinnut omavaltaisesti, niin millä oikeudella muuttaisin apostolin sanoja?
(Paavalin omavaltaisista tekstilainauksista Vt:sta mainitsen Jukka Paavolan gradun ”Sitaatit ja lainaukset Galatalaiskirjeessä 4:21-5:1”.)
Parviainen: ”Siteerattua kappaletta seuraava kappale kommentissani sisältää sen nimenomaisen sanamuodon, jossa Paavali lainasi psalmia Septuaginta-käännöksenä. Toistan sen tässä.”
Kuka oli katsomassa, kun Paavali lainasi jaetta Septuagintasta? Eikö ole mieleen juolahtanut, että apostoli on itse kääntänyt siinä merkityksessä kuin on ymmärtänyt. Entä miksi Paavali lainaisi Septuagintaa oppineena fariseuksena, kun sen luotettavuudesta käännöksenä ollaan montaa mieltä? Itse käytän Septuagintaa varmistaakseni joitain kohtia, joihin olen päätynyt. Mutta en luota siihen minkäänlaisena auktoriteettina. Saati, että lankeaisin oikomaan apostolin kynän jälkeä näsäviisaana muka oppineena!
On sinänsä huvittavaa, että kun Parviainen mainitsi Palolan, niin arvasin heti, mistä tuuli puhaltaa. Olin miettinyt valmiiksi vastauksen, kuten varmaan Parviainenkin kommenttiini.
Jatketaan.
Koska kirkon -92 käännös kääntää oikeassa merkityksessä jakeen Room. 3:5 “Mutta jos meidän väärämielisyytemme tuo esiin Jumalan oikeamielisyyden (dikaiosyne), mitä meidän on silloin sanottava? Onko Jumala ehkä väärämielinen — puhun nyt ihmisten tavoin — kun hän antaa vihan kohdata meitä?”
Parviaisen ehdotuksen mukaan jae kuuluisi samassa merkityksessä kuin -38 käännöksessäkin: “Mutta jos meidän väärämielisyytemme tuo esiin Jumalan oikoisuuden, mitä meidän on silloin sanottava? Onko Jumala ehkä väärämielinen — puhun nyt ihmisten tavoin — kun hän antaa vihan kohdata meitä?”
Miksi totuus ei kelpaa? Raamattu on kirkon teologian kannalta niin vaarallinen kirja, että sitä on pitänyt systemaattisesti väärentää. Kauheinta on se, että vanhurskausväärentäminen on kirkon pienimpiä käännössyntejä.
Odotan Parviaisen kommentoivat Mar.16:16 väärennöstä, joka hakee törkeydessään vertaistaan.
Tapio.
Vastaan pyyntöösi aluksi vain lyhyesti.
Siinä olet oikeassa, että kreikankielisessä alkutekstissä ei Mark. 16:16 kohdalla ole täydentävää sanaa ”kadotus”. Mutta verbin etuliite ”kata-” sisältää ajatuksen langettavasta tuomiosta.
Vuoden 1992 käännöksessä on pyritty sisällölliseen vastaavuuteen, ei sanasanaiseen. Koska uskominen ja kastaminen sisältää pelastumisen ajatuksen, niin sen sisällölliseksi vastakohdaksi sopii – ainakin rimaa hipoen – tuomion peruuttamattoman laadun eli kadotuksen selkeyttäminen lukijalle.
Parviainen: ”Siinä olet oikeassa, että kreikankielisessä alkutekstissä ei Mark. 16:16 kohdalla ole täydentävää sanaa “kadotus”. Mutta verbin etuliite “kata-” sisältää ajatuksen langettavasta tuomiosta.”
Totta kai sisältää, koska kaikki ihmiset tuomitaan tekojen mukaan, myös luterilaiset. Kirkko olettaa itseymmärryksestään käsin, että tuomio on aina kadotus, vaikka se ei pidä miltään osin paikkaansa. Kirkollinen kadotusoppi se vasta kammottava väärennös onkin. Siinä Jumalasta tehdään saatana. Ja tällä porukalla on otsaa kutsua puljuaan Kristuksen kirkoksi. Enemmän ymmärrystä Jumalasta on alkuperäiskansoilla, joita kristityt käännyttävät, sekä ateisteilla.
Kadotusoppi perustuu tekstimanipulaatioon niin kuin vanhurskauttaminenkin. Blogista perusteluihin:
https://www.kotimaa.fi/blogit/kristillinen-kadotusoppi-on-valhe/
Niin hyvin kirkollinen helvettijymäytys on mennyt lävitse, että miltei jokainen, jolle olen kertonut Mar.16:16 väärennöksestä, on perustellut samalla tavalla kuin Parviainen. Erityisesti vapaiden suuntien henkikastetut ja uudestisyntyneet, mitä käsitteet sitten tarkoittavatkin arkitodellisuudessa, rakastavat yli kaiken kadotusta, johon kirkko tuomitsee oman lakinsa perusteella kaikki muut ihmiset paitsi omansa.
Vanhurskas sanan tilalle tulisi saada, jotain jonka merkitystä ei tarvitsisi selittää. ”Oikoisa” sana ei muuttaisi tilannetta miksikää. Sekin vaatisi yhtälailla selittämistä.
Kiitos näkemyksestä. Arvelen kuitenkin, että sama selittämisen ongelma on tosiasia muissakin kielissä. Mutta uudissana voi parhaimmillaan helpottaa selittämistä.
Tapion Tuomaalaa tekee liian kauskantoisia päätelmiä. Aivan kuin vanhurskas sano kaataisi koko kirkon tai kirkkojen opin. Näin ei ole. Vanhoilla kirkoilla lisäksi suullinen traditio on kirjallisen tradition rinnalla.
Lisäksi Tuomaalaan omaa Raamatun käännöstä ei kukaan ole tarkistanut, joten emme voi arvioida sen luotettavuutta. Kukaan Raamatun kääntäjä ei sivuutta kirkkoa ja sen muodostaa oppia, ekumeenisia konsiileja. Tämä on suuri ongelma Tapion teksteissä ja teologisissa mielipiteissä. Yhtenäiskirkon opin mukaan monet anateemat olisivat saavuttaneet hänet.
Tapion teologisista linjoista ei kannata huolestua vaikka hän niitä vihan voimalla esittää. Kirkko tunnetaan kärsivällisyydestä, sävyisyydestä ja rakkaudesta. Taivas ja kadotus, ovat totta. Ikuinen tuli jossa ihmistä vaivataan ruumiineen iankaikkisesti on totta. Tämän mainitsen siksi koska Tapion kirjoituksissa tämä kielletään toistuvasti.
Tapiola näyttää puuttuvan kirkollinen yhteys joka on omiaan lisäämään hänen erikoisia käsityksiä kristinuskosta. Sen sijaan jatkuva kirkon mollaaminen saa uusia muotoja nyt ja tulevaisuudessa. Moni asia on sekaisin hänen ajattelutavassa. Kenenkään lukijan ei tarvitse tästä huolestua, lukiessaan hänen teologisia ilmaisuja, jotka ovat vain yhden ihmisen kehittämiä ajatuksia, vailla yhteyttä kirkkoon ja sen elämään.
Paajanen on hyvä tyyppi. Saa aina hymyn kasvoille vuodatuksillaan 🙂
Mutta noin yleisesti ottaen ja keskustelun kannalta olisi kiva, jos yksilöisit, missä kohtaa kirjoitan vastoin Ut:n kirjoituksia. Laita vaikka jakeita esiin, niin katsotaan, mitä niissä sanotaan, toisin kuin kirkon väärennöksissä Ut:sta. Kukaan ei ole uskaltanut ottaa tätä haastetta vielä vastaan. Tulee tunne, että kirkkovanhurskaat liikkuvat niin heikoilla jäillä, etteivät uskalla edes varavasta kääntää Ut:n suuntaan. Älkää hukkuko!
Tapio. Olet tehnyt jo niin monia kysymyksiä, että edes mielenkiintoisimpiin niistä on vaikea ehtiä pohtimaan vastausta. Niinpä tämä kommentti koskee erästä kysymystä, jonka esitit 14.8. klo 9:55
Kysyit puheenvuorosi 10. kappaleessa: ”Miksi muissa tekstiyhteyksissä -92 käännös käyttää dikaiosyne’stä muotoa vanhurskaus?”
Tarkistin mielenkiinnon vuoksi, pitääkö kysymykseen sisältyvä väite paikkansa. Sana dikaiosynē näyttäisi esiintyvän UT:ssa 85 tai 86 kertaa riippuen käännettäväksi valitusta tekstilaitoksesta.
Tekstiyhteyksiä, joissa vuoden 1992 käännös käyttää Room. 3:5 lisäksi vastineena muuta sanaa kuin vanhurskaus löytyi ainakin 23 tai 24 kertaa. Kieltämättä mielenkiintoinen lopputulos.
1. Matt. 5:20 ”noudattaa Jumalan tahtoa”
2. Apt. 10:35 ”noudattaa hänen [Jumalan] tahtoaan”
3. Apt. 13:10 ”hyvä ja oikea”
4. Apt. 17:31 ”oikeudenmukaisesti”
5. Apt. 24:25 ”Jumalan tahdon mukainen elämä”
6. Room. 6:16 ”vapauttava tuomio”
7. Room. 6:19 ”Jumalan tahto”
8. 2. Kor. 6:14 ”oikeus”
9. 2. Kor. 9:9 ”hyvyys”
10. 2. Kor. 9:10. ”hyvyys”
11. 2. Kor. 11:15 ”asia”
12. Ef. 4:24 ”oikeus”
13. Ef. 5:9 ”oikeus”
14. Fil. 1:11 ”hyvä”
15. 1. Tim. 6:11 ”nuhteeton elämä”
16. 2. Tim. 2:22 ”tasapuolisuus”
17. 2. Tim. 3:16 ”Jumalan tahdon mukainen elämä”
18. Tit. 3:5 ”hurskas”
19. Hepr. 1:9 ”oikeus”
20. Hepr. 5:13 ”syvällinen opetus”
21. Hepr. 11:33 ”oikeus”
22. Jaak. 1:20 ”oikeudenmukaisuus”
23. 1. Joh. 3:10 ”Jumalan tahto”
Pohjatekstistä riippuen kyseeseen voi tulla myös:
24. Matt. 6:1 ”hurskas teko”
Erikoistapaus on Room. 9:28. Osa käsikirjoituksista nimittäin sisältää sanan ’dikaiosynē’. KR92 on valinnut lukutavan, josta ko. sana puuttuu.
Parviainen: ”6. Room. 6:16 “vapauttava tuomio”.”
Yleisesti ottaen melkoinen sekasotku sanasta, joka olisi syytä kääntää kaikissa tekstiyhteyksissä oikeamielisyydeksi, oikeudenmukaisuudeksi. Kohdassa ”Room. 6:16 “vapauttava tuomio”” dikaiosyne on ilmeisesti käännös sanasta dikaioō.
Oikeamielisyys, oikeudenmukaisuus on Raamatun keskeisimpiä sanomia. Otetaan esimerkki:
Rauhan julistus, Gal.2:21 “En laita Jumalan armoa syrjään, sillä jos lain kautta on oikeamielisyys, niin Kristus kuoli turhaan.”
-38 käännös: ”En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.”
-92 ”En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.”
Jokainen voi mielessään pohtia, miten kirkon käännös muuttaa apostolin sanomaa. Ainakin niin, ettei alkuperäinen teksti liity millään tavalla kirkon teologiaan, vaan kirkko puhuu muusta asiasta kuin apostoli. Ja tämä on vain yksi esimerkki ohipuhumisesta.
Tapio.
Vaikka paraskin käännös on lähinnä likiarvo alkuperäisestä, niin vuoden 1992 suomalainen raamatunkäännös on vanhurskauden valitessaan ainakin Gal. 2:21 osalta samassa linjassa ruotsalaisen (Svenska Bibelkomissionens översättning 2000) ja englanninkielisen (ESV English Standard Version) käännöksen kanssa.
”Jag kastar inte bort Guds nåd; om lagen kunde ge rättfätdighet hade ju Kristus inte behövt dö.”
”I do not nullify the grace of God, for if righteousness were through the law, then Christ died for no purpose.”
Sanottakoon vielä, että minä en ole vaatimassa uudissana ’oikoisuutta’ dikaiosynē-sanan korvaajaksi kaikkialle samalla ehdottomuudella kuin annat esimerkeissäsi ymmärtää Rauhan julistuksen käyttävän vastinetta ’oikeamielisyys’. Mutta Gal. 2:21 saattaisi olla sopiva kohta oikoisuudellekin.
Tapio
Suosittelen, että ennen kuin alat nimittelemään kirkkomme virallisia käännöksiä väännöksiksi ottaisit asioista selvää ihan oikeasti etkä vain kouristuksenomaisesti tarttuisi muutamaan erithyistapaukseen sopivaa merkitystä ikään kuin se olisi lähes ainoa oikea tapa tulkita jokaikisen tekstin yhteydessä.
Ota huomioon että käännöstyössä mukana ollut Aarne Toivanen on tehnyt väitöskirjansa juuri vanhurskauttamiskäsityksestä ja sen eri ulottuvuuksista alkukielessä.
Toivanen, Aarne. Dikaiosyne-sanue Paavalin kielenkäytössä : eksegeettis-semanttinen tutkimus. Helsinki: 1975 Suomen Eksegeettisen Seuran julkaisuja; v. 27.
Nimenomaan asiantuntemus on päässyt vaikuttamaan raamatunkäännösthyötä ja sen toteutumista.
Oletko lukenut Palolan väitöskirjan?
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/25973/vanhursk.pdf;jsessionid=5C576BB1FC710EAE0FA92794214CE4BF?sequence=1
Aikoinaan tyttäreni tutki Åbo Academissa Jumalan vanhurskaus -käsitettä gradutyössään. Seurasin sen valmistumista mitä suurimmalla mielenkiinnolla.
Jotenkin minulle on jäänyt sellainen käsitys sinun tavastasi keskustella, että sinulle on valitettavasti muutamin paikoin äänilevyn neula juuttunut uralleen, niin ettet pääse eteenpäin.
Tällainen uralleen juuttuminen pitäisi ensiksi hoitaa, ennen kuin on mahdollista päästä kehityksessä eteenpäin.
Olet käytttänyt aikaa ja vaivaa paneutuaksesi muutamiin kysymyksiin raamatunkäännöksissä. Nyt sinun olisi aika avautua näkemään alkukielten ilmausten maailma avarammin, jotta pääsisit eteenpäin omassa raamattutyöskentelyssäsi.
Muista että viisaskin tarvitsee opastusta, saatikka sitten sellainen, joka on vasta matkalla viisautta kohti. Vain hullu halveksii opetusta.
Sananlaskut 1 luku
5 Viisaskin viisastuu, kun kuulee niitä,
järkeväkin saa opastusta,
6 oppii —,
tajuaa viisaiden sanat, —
.
7 Herran pelko on tiedon perusta,
vain hullu halveksii viisautta ja opetusta.
Roto: ”että sinulle on valitettavasti muutamin paikoin äänilevyn neula juuttunut uralleen”
Mikä ihmeen ”äänilevyn neula”???
Roto: ”Herran pelko on tiedon perusta”
Pikemminkin ”luulon alku”. Minkään sorttisella pelolla ei ole mitään tekemistä tiedon kanssa.
Täydennettäköön blogia vielä muutamalla vanhurskas-sanan vastineella eri ilmansuunnissa.
Pohjoisessa Suomessa puhutaan kolmea saamen kieltä. Näyttää siltä, että pohjoissaamen ’vanhurskkis’ ja inarinsaamen ’vanhurskes’ on mukautettu kieltensä kirkolliseen sanastoon lähtökohtanaan suomenkielinen sana ’vanhurskas’.
Koltansaamelaista kirjallisuutta minulla ei ole kirjastossani juuri lainkaan. Mutta ortodoksisen jumalanpalveluksen rukous Autuudenlauseet sentään löytyvät. Rukous on muodostettu Matt. 5:3-12 pohjalta. Sana ’vanhurskaus’ esiintyy jakeissa 6 ja 10. ’Vanhurskaus’ on rukouksen perusteella koltansaameksi ’pâssadvuõd’. Kieltä erityisesti osaamatta oletan, että kun sanasta poistetaan johdin -vuõd, päädyttäneen ’vanhurskasta’ merkitsevään sanarunkoon ’pâssad’. Sen etymologiasta minulla ei ole tietoa.
Virosta etelään on Latvia. Kirjastoni latviankielisen raamatunkäännöksen perusteella jakeessa 1. Joh. 3:7 esiintyvät sanan ’vanhurskas’ molemmat esiintymät on käännetty sanalla ’taisns’, sanakirjamerkitykseltään ’suora’. ’Vanhurskaus’ on vastaavasti ’taisnība’, sanakirjamerkitykseltään ’totuus’, ’tosi’; ’oikea’.
Vieläkö maailmasta löytyy muita kieliä, jotka puoltaisivat sanan ’vanhurskas’ korvaamista esimerkiksi esiin nostamallani uudissanalla ’oikoisa’.
Sain lisää tietoa koskien koltansaamen vastinetta suomen sanalle ”vanhurskas”. Autuudenlauseissa olevan vastineen lisäksi Johanneksen evankeliumin käännöksessä käytetään jakeessa Joh. 17:25 sanaa ’vuijggâmiõllsaž’ (sanakirjassa nykyisellä ortografialla: ’vuõiggmiõllsaž’), mikä tarkoittaa ”oikeamielinen”.
Suomen termiä ”vanhurskaus” vastaavat kohdat (Joh. 16:8 ja 10) koltankielisessä evankeliumissa on toteutettu useamman sanan pituisin kiertoilmauksin.