Jukka Palola kirjoitti ansiokkaan blogikirjoituksen vanhurskaus-sanaan liittyen. Kirjoituksessa tuotiin esille verrokkimaiden ilmauksia ja myös tsedek-sanueen esiintymistä Vanhassa testamentissa.
Palolan keskeinen pointti tähtää siihen, että vanhurkaus-sanalle tulisi keksiä uusi uudissana. Visio on melko rohkea ja minusta myös vakavan mietinnän arvoinen. Samalla kyse on koko kristillisen uskomme keskeisen kielen muuttamisesta. Onhan vanhurkaus ja syntisen ihmisen vanhurskauttaminen luterilaisen uskomme keskeisimpiä asioita ellei jopa keskeisin.
Kun asiaan liittyviä nykyisiä kielemme sanoja on usein ”maisteltu” vanhurskaus-sanan vaihtoehtoina, ei niistä mikään ole oikein kolahtanut eli saanut laajaa hyväksyntää. Siten ajatus uudisanasta on hyvä ja tarpeellinen. Samalla siihen liittyy mielenkiintoinen tehtävä: Kuka osaa sellaisen keksiä? Harmi, ettei vaikkapa Anna-Maija Raittila ole enää keskellämme.
Tiedän myös, että asia saa vastustusta. Yksi peruste voi olla tarkoituksenmukaisuus. Kun olemme tottuneet käyttämään tuota tiettyä sanaa, onko tarvetta keksiä uusi? Ja siihen liittynee toinen vastustava argumentti: Jos sana muutetaan, voi asiakin muuttua. Uuden sanan keksimisen motiivi on kuitenkin juuri päinvastainen: Sen keksimisen idea on siinä, että itse asia ymmärrettäisiin myös nykyaikana ja että uskon keskeinen asia avautuisi entistä useammalle.
Uusi sana pitäisi kehitellä ainakin näistä uskomme keskeisistä sisällöistä ja sanoista: Jumalan armo, hyväksyntä, anteeksianto, pelastus, uusi elämä, ikuinen elämä. Kuka keksii? Ehdotuksia?
Toivo Loikkanen, puolivallaton rovasti jolle sanat ja niiden viesti ovat mielenkiintoisia
https://www.kotimaa.fi/blogit/jukka-palola-vanhurskaus-pitaisi-korvata-yhdella-uudissanalla/
Ei siinä minusta vain yhtä sanaa tarvita. Korvaavia sanoja voi olla eri asiayhteyksissä useita kuten hepreassakin on perussanalle zaddiq useita merkityssisältöjä. Peruskäsitettä ’oikeudenmukaisuus’ tulisi aina käytää kun se kontekstuaalisesti järkevästi voidaan. (Pelätäänkö ’oikeudenmukaisuuden’ liika yhteiskunnalisuutta?)Jumala on siis ’oikeudenmukainen’ tuomari’. Armossa toteutuu myös oikeudenmukaisuus, sillä Jumalahan itse tuon syntiinlankemukseen johtaneen ansan ihmiselle asetti,joten on oikeudenmukaista että Hän siitä myös armahtaa.
Seppo, olen samaa mieltä: tarvitaan useampi sana riippuen asiayhteydestä. Mutta tuolle peruasialle eli sille, että Jumala ottaa syntisen ihmisen yhteyteensä, armahtaa hänet ja antaa uuden elämän (ja uuden jumalallisen luonnon, theopoiesis ort. tapaan) voisi kehittää uudissanan.
”Ymmärtää” on tässä yhteydessä hankala sana, sillä syntisen vanhurskauttaminen menee kakilta yli hilseen. Uskolla voimme täydellisen vanurskauden Kristuksessa omistaa, mutta ymmärryksemme ei sen käsittämiseen riitä.
”Hasidismi (hepr. hasid, ‘hurskas’) on juutalainen herätysliike, joka syntyi ja levisi 1700-luvun loppupuolella nykyisen Puolan, Valko-Venäjän ja Ukrainan alueella. Liikkeen kannattajat, hasidit, seuraavat karismaattista johtajaa eli rebbeä, jonka tehtävänä on toimia hasidien henkilökohtaisen jumalasuhteen kanavana. 1800-luvulta alkaen hasidiliike alkoi taistella perinteisen juutalaisuuden puolesta kaikkea modernia vastaan, mistä näkyvin ulkoinen merkki on vanhaan itäeurooppalaiseen tyyliin pohjautuva pukeutuminen.
Itä-Euroopan hasideista valtaosa murhattiin holokaustissa, ja harvat henkiin jääneet muuttivat etenkin Yhdysvaltoihin ja Israeliin. Sodan jälkeen hasidien määrä on kasvanut nopeasti: korkeaa lapsilukua pidetään voittona Hitleristä. Nykyisin liikkeeseen kuuluu luonnollisen kasvun ansiosta useita satojatuhansia ihmisiä, jotka yhä puhuvat Itä-Euroopan juutalaisten eli aškenasien kieltä, jiddišiä. ”
He ovat hasideja, eli hurskaita.
https://www.youtube.com/watch?v=O9m5e-oPl5I
Seppo Heinola jo kertoi oleellisen.
Poimin kuitenkin samaa teemaa käsittelevästä blogistani:
”En ole huomannut, että kukaan kirjanoppinut olisi kiinnittänyt huomiota siihen, että vanhurskaus on könttäkäännös kahdesta kreikan sanasta, joilla on selkeä merkitysero: dikaiosyne, oikeamielisyys, oikeudenmukaisuus sekä dikaioō, julistaa syyttömäksi, jota Septuagintassa käytetään heprean sadag’in vastineena, vapauttaa syyllisyydestä. Samankaltainen merkitys sanalla dikaioō on Ut:kirjoituksissa. En ole sortunut halpahintaiseen könttäkääntämiseen pimittääkseni apostolien oppia, vaan kääntänyt sanat niiden merkityksessään.
https://www.kotimaa.fi/blogit/vanhurskaiden-opillinen-sumutus-ja-vanhoillislestadiolaisuus/
Palolan idea näyttää nousevan vanhoillislestadiolaisten huolesta, että mitä sitten, jos seurakuntalaiset huomaavat tulleensa jymäytetyiksi. Raamattu kun puhuukin oikeudenmukaisuudesta, joka on liikkeessä henkitoreissaan, ellei peräti kuollut. Pälkähästä pääsisi, jos keksittäisiin yhtä abstrakti käsite kuin vanhurskaus . Lakaistaan paskat maton alle haisemaan, missä ovat ainakin poissa silmistä.
Toki sama ongelma, mutta pienemmässä mittakaavassa, uhkaa luterilaisuutta. Totuus on vaarallinen, ja etenkin Raamatun totuus. Mutta se murtautuu lopulta esiin. Kirkko tekisi viisaasti, kun ottaisi lusikan kiltisti käteen ja uudistaisi oppiaan. Tässä tapauksessa se alkaa väistämättä siitä, että vanhurskauttamisopin sijaan on puhuttava oikeamielistämisopista. Jos ei termiä ymmärrä, niin silloin vanhurskaus on toiminut niin kuin näyttää olleen tarkoituskin, johtanut harhaan apostoleille annetusta opista kirkon ikiomaan oppiin.
Aika hyvä kontrasti syntyy, kun vertaa kirkon käännöstä tekstiuskolliseen kääntämiseen. Poimin blogistani jakeen, jonka kommentoija oli nostanut esiin:
“En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut” (Gal.2:21)
Rauhan julistus: “En laita Jumalan armoa syrjään, sillä jos lain kautta on oikeamielisyys, niin Kristus kuoli turhaan.”
Jo yksin tämä jae antaa kirkkoteologialle haasteen, joka läpäsee myös niin sovitus- kuin pelastusteologian.
Mielestäni ’lain kautta on oikeamielisyys’ voidaan sanoa suomeksi lyhyemmin ja ymmärrettävämmin: ’laki oikeuttaa’.
Vanhurskautetuksi tulemisen ymmärtäminen ei välttämättä tarvitsisi uutta sanaakaan ilmaisussa kun huomattaisiin seuraavasta jotakin.
Asian pääkivi nyt kyseessä olevassa on vanhurskautetuksi tulemisen tai pääsemisen paikka hengellisessä todellisuudessa, mikä on sama Rauhanyhdistyksessä kuin Isossa Kirkossa,
Lisäksi edelliset huomaavat ymmärryksen mitä vanhurskautetuksi tuleminen tarkoittaa meidän arjen ymmärtämisessä jolloin asia on perimmältään mysteeri Jumalan Armotalouden hoitamisessa.
Näin ymmärrän niin Rauhanyhdistyksen asiassa kuin Isossa Kirkossa katsomisen paikkaa voisiko kuitenkin olla kysymys parantumisen prosessiin suostumisesta Jumalan meille suomissa lahjoissa.
Vanhurskauttaminen Jumalan Armotyönä ja taloudessa kuuluu näin teologisiin totuuksiin jotka ymmärretään mysteereinä ja näin totuuksina joita Ihmisjärjellä emme voi ymmärtää saati tavoittaa.
Tätähän ei haluta kirkon rivijäsenille kertoa ja ehkä näin on ollutkin hyvä tehdä.
On ainakin arkkipiispa hukassa sanan vanhurskaudesta tämänkin päivän ulostulollaan.
Pahinta, mitä Raamatun tekstien sanomalle voidaan tehdä, on juuri kääntää nuo alkutekstin ilmaisut yhdellä sanalla suomeksi. Kyllä mennään ojasta allikkoon, jos aletaan keksiä vanhurskaudelle vain vastinetta. Kun alkutekstien ilmaisut eivät käänny täsmällisesti suomeksi yhdellä sanalla, valittakoon niin monta sanaa,
että tekstin kirjoittajan alkuperäinen ajatus, konteksti huomioiden, välittyy nykysuomeksi.
Mietittäköön myös sitä, miten tekstin lukijat, tuona aikana, ymmärsivät kirjoittajan ajatukset. Tässä mennään eksegetiikan puolelle. Silloin oltaisiin rehellisiä. Moni vanhoillislestadiolaisuudenkin oppirakennelma sortuisi. Yksi niistä olisi juuri, Tapio Tuomaalan mainitsema oikeudenmukaisuus/ oikeamielisyys-ajatus. Sanoilla päästäisiin jo pitkälle. Näihin perustuvat alkutekstien ajatukset Jumalan oikudenmukaisuudesta (sisältäen armon sekä vanhan että uuden liiton puolella) , ihmisen oikeamielisyydestä ja oikeasydämisyydestä. Teksteissä, asian tarkastelukulma on ihmisen oikeamielisyys Jumalan näkökulmasta, Jumalan oikeudenmukaisuus ihmisen näkökulmasta ja myös sosiaalinen (yhteiskunnallinen) oikeudenmukaisuus.
Vanhoillislestadiolaisuudessa ongelma onkin juuri taikasanojen vanhurskaus ja vanhuskauttaminen aiheuttama asian verhoutuminen. Opetetaan, ettei ihminen hyvillä töillään saa mitään etua Jumalan edessä, vaan hyvät teot ovat suorastaan pahasta. Samaan aikaan korostetaan, että Jumala vanhurskauttaa vain heidän seurassaan, jolloin saadaan aikaiseksi harhaoppi.
Raamattu korostaa sen sijaan yhteistöimintaa Jumalan ja ihmisen välillä. Työtoveruudesta on kysymys. Tässä työtoveruudessa, kristittynä elämisessä, on voimana Jumalan suuri armo. Ihmisen omaakin kilvoittelua ja hyvän tekemistä tarvitaan. Opetus uskonvanhurskaudesta, sellaisena, kuin sitä opetetaan vanhoillislestadiolaisuudessa ja muuallakin luterilaisuudessa, joutaa romukoppaan. Se on Raamatun kirjoitusten vastaista!
Tämä keskustelu vanhurskas-sanan korvaamisesta paljastaa hyvin paljon. Ei pidä vain uskoa Jeesukseen, vaan seurata Jeesusta. Se on aktiivista toimintaa, nimen omaan hyvän tekemisessä (ja muillekin kuin vain omalle porukalle). Se on oikeamielisyyttä.
Vahoillislestadiolaisuuden ongelma on suhteessa Raamattuun se, että se pitäisi kääntää vanhoillislestadiolaisuuden silmälasit päässä, eikä niin kuin edellä olen hahmotellut. Jos muutosta tarvitaan, meidän täytyy muuttua, ei Raamatun.
PS.Raamatun kirjojen tulkinta ja myös kääntäminen on aina TULKINTAA. Siitä emme pääse yli eikä ympäri. Hanakasti saarnamiehet sanovat: Raamattu sanoo näin. Pitäisi muistaa, että lukeminen ja selittäminen on aina vain tulkintaa. Silloin kannattaa ajatella: Sinä tulkitset Raamattua näin. Varsinkin allegorinen selitystapa on monesti mielivaltaista.
Jos nyt kerrankin jättäisitte vanhoillislestadiolaisuutta kohtaan tunnetut kaunat ja liikkeen edustaman vanhurskauttamisopin syyttelyn pois. Ja keskittyisitte olennaiseen eli kysymykseen Raamatun tekstin kääntämisestä ymmärrettävällä ja täsmällisellä tavalla. Luterikunnassa kun vallitsee yksimielisyys siitä, että vanhurskauttaminen tapahtuu Jumalan seurakunnassa uskon kautta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden. Ilman meidän omaa ansiotamme.
Itse kiinnitin samaan huomiota. Minulle kyse on siitä, miten Raamatun ja uskomme keskeisiä asioita ilmaistaan ymmärrettävällä kielellä. Jos tässä sanassa ja asiassa on oma vl-liikkeeseen liittyvä sivujuonne, voi sen jättäää tosiaan omaan arvoonsa ja keskittyä miettimään itse asiaa ja sen mahdollista ratkaisemista.