Jumalan vanhurskaus ilmestyy(Room. 1:17).
Inhimillisissä opeissa ilmestyy ja opetetaan ihmisten vanhurskautta, ts. kuka on vanhurskas itsensä ja ihmisten edessä ja miten sellaiseksi voi tulla. Ainoastaan evankeliumissa taas ilmestyy Jumalan vanhurskaus (ts. kuka on vanhurskas Jumalan edessä ja miten sellaiseksi tulee) yksistään uskon kautta, jolla uskotaan Jumalan sanaan, kuten Markuksen viimeisessä luvussa: ”Joka uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” Sillä Jumalan vanhurskaus on pelastumisen perusta. Ja taaskaan ”Jumalan vanhurskaus” ei tarkoita sitä, jolla hän itse on vanhurskas itsessään, vaan sitä, jolla me hänen kauttaan vanhurskaudumme, mikä tapahtuu uskomalla evankeliumi. WA 56, 171-172.
Minun käsitykseni mukaan ei ”uskollisuus”(Room. 3:3) ole tässä Jumalan uskollinen mieli vaan uskovan alttius Jumalaa kohtaan, koska vanhurskaus on luvattu uskosta Room. 1: ”Uskosta vanhurskas saa elää.” WA 56, 224.
Tähän vastataan, niin kuin edellä on sanottu kysymykseen: Kuinka Kristuksessa vanhurskautetut eivät ole syntisiä ja kuitenkin ovat syntisiä? Raamattu näet sanoo tätä kumpaakin vanhurskaasta. Johannes kirjoittaa 1 Joh. 1:8: ”Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä.” Mutta saman kirjeen viimeisessä luvussa hän sanoo (5:18): ”Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä”, mutta jumalallinen alkuperä – se on, koska hän on Jumalasta syntynyt – varjelee häntä, eikä häneen ryhdy se paha.” Samoin myös 1 Joh. 3:9: ”Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta.” Katso, mitä hän sanoo: hän ei voi tehdä syntiä; ja kuitenkin, jos hän sanoo, ettei hänellä ole syntiä, niin hän valehtelee. Samanlaisen ristiriitaisuuden voi nähdä Jobin kirjassa. Hänestä sanoo Jumala, joka ei voi valehdella, että hän on vilpitön ja nuhteeton mies (Job 1:18). Ja kuitenkin tämä useassa eri paikassa tunnustaa itsensä syntiseksi, esimerkiksi 9:2 ja 7:21: ”Miksi et jo anna anteeksi, mitä olen rikkonut, miksi et ota pois syntiäni?” Tässä ei voi olla kyse muusta kuin, että Job puhuu totta, koska jos hän valehtelisi Jumalan edessä, Jumala ei voisi sanoa häntä vanhurskaaksi. Siis samalla kertaa vanhurskas ja syntinen. Kuka paljastaa nämä vastakkaisiin suuntiin kääntyneet kasvot? Tai missä ne voivat sopia yhteen? Varmaankin vain armoistuimen luona, missä kerubien kasvot, jotka muuten ovat kääntyneet eri suuntiin, yhtyvät. Koska siis uskon kautta on pantu alulle vanhurskaus ja lain täyttymys, sen vuoksi ei Kristuksen tähden, johon usko pitäytyy, lueta syyksi jäljellä olevaa syntiä eikä puuttuvaa lain täyttymystä. Sillä synnyttyään usko pitää huolenansa jäljellä olevan synnin karkottamisen lihasta kaikenlaisilla ahdistuksilla, vaivoilla ja lihan kiduttamisilla, niin että Jumalan laki miellyttäisi ja tulisi täytetyksi, ei vain hengessä ja sydämessä, vaan myös lihassa, joka yhä vielä vastustaa uskoa ja henkeä, niin kuin Room. 7:22 sattuvasti kuvataan. Näin siis on, jos katsot uskoa, laki on täytetty, synnit tehty voimattomiksi eikä mitään lakia ole enää jäljellä: mutta jos katsot lihaa, jossa ei ole mitään hyvää, sinun on pakko tunnustaa, että nekin ovat syntisiä, jotka ovat vanhurskautettuja hengessä uskon kautta. WA 2, 496-497.
Siksipä minua hävettääkin julkaista nämä puutteelliset ja ponnettomat selitykseni niin suuren apostolin ja Jumalan valitun välikappaleen kirjeeseen(Galatalaiskirje). Häpeilemisestä luopumaan ja häpeämättömään rohkeuteen minua kuitenkin pakottaa se ääretön ja kauhistava pyhän häpäisy ja iljetys, joka Jumalan seurakunnassa aina on raivonnut ja yhä vieläkin raivoaa ainoaa lujaa kalliota vastaan, joksi vanhurskautusoppia sanomme: emme ole itse tämän – emme tietysti siis tekojemmekaan nojalla, jotka ovat meitä itseämme vähemmät – vaan me olemme toisen, Jumalan ainosyntyisen Pojan, Jeesuksen Kristuksen, kautta lunastetut synnistä, kuolemasta ja perkeleestä ja saaneet lahjaksi iankaikkisen elämän. WA 40 I, 33.
Mutta vanhurskautusoppi (ainoa turvamme sekä ihmisten kaikkea voimaa ja juonia että helvetin portteja vastaan) on se, että meidät julistetaan vanhurskaiksi ja me tulemme autuaiksi yksinomaan uskosta Kristukseen, ilman tekoja. WA 40 I, 355.
Koko Apostolien tekojen kirjassa ei siis, lyhyesti puhuen, muuta käsitelläkään kuin sitä, että niin juutalaisten kuin pakanoiden, niin hurskaiden kuin syntistenkin pitää tulla vanhurskaiksi yksinomaan uskon kautta Kristukseen Jeesukseen, ilman lakia ja tekoja. Sen todistavat apostoli Pietarin ja Paavalin, Stefanuksen, Filippuksen ynnä muiden saarnat sekä erityisesti pakanoiden ja juutalaisten esimerkit. Niin kuin näet Jumala evankeliumin välityksellä antoi Pyhän Hengen ilman lakia eläville pakanoille, niin hän antoi Pyhän Hengen juutalaisillekin: ei lain eikä lain määräämän jumalanpalveluksen ja sen määräämien uhrien, vaan yksinomaan uskon saarnan välityksellä. Jos nimittäin laki olisi kyennyt vanhurskauttaman ja lain vanhurskaus olisi ollut välttämätön autuuden saavuttamiseksi, ei Pyhää Henkeä siinä tapauksessa mitenkään olisi annettu pakanoille, jotka eivät noudattaneet lakia. Mutta ilmeinen kokemus osoitti, että heille annettiin Henki ilman lakia, ja silminnäkijöinä olivat apostolit, Pietari, Paavali, Barnabas ynnä muutu. Siis: laki ei vanhurskauta, vaan yksinomaan usko Kristukseen, jota evankeliumi julistaa. WA 40 I, 332.
Luulen, että tämä vastaukseni riittää puolustamaan minun kolmea Cocleuksen tuomitsemaa väitettäni ja että seuraava oppilauselmani pitää lujasti pintansa: usko yksin vanhurskauttaa. Tämän ei kuitenkaan tarvitse sulkea pois sitä, että myös sana, sakramentti, Kristus, saarnaaja, Henki ja Jumala vanhurskauttavat. Jumala näet tekee kaiken, jotta meidät vanhurskautettaisiin. Kristus on ansainnut sen, että meidät vanhurskautetaan, ja Pyhä Henki panee täytäntöön sen, minkä Kristus on ansainnut, jotta meidät vanhurskautettaisiin. Sana on se väline, jonka avulla Pyhä Henki panee täytäntöön sen, minkä Kristus on ansainnut; näitä välineitä ovat myös sakramentti ja saarnaaja. Mutta lopullinen vanhurskauttaminen jää yksin uskon varaan, koska ilman uskoa ei Jumala, ei Kristus eikä mikään muu voi vaikuttaa mitään vanhurskauttamiseemme. WA 11, 302. T.O.
Usko siis vanhurskauttaa, koska se käsittää ja omistaa aarteen, nimittäin läsnä olevan Kristuksen. Hänen läsnäolotapansa on käsittämätön, koska tässä, niin kuin olen sanonut, vallitsee pimeys. Missä vain todellinen sydämen luottamus on olemassa, siinä Kristus on tuossa hämyssä ja uskossa. Tämä on se oleellinen vanhurskaus, jonka tähden ihminen vanhurskautetaan; häntä ei vanhurskauteta rakkauden tähden, niin kuin sofistit väittävät. Kaiken kaikkiaan: samoin kuin sofistit sanovat, että rakkaus ilmentää ja saa aikaan uskon, samoin me sanomme, että Kristus ilmentää ja saa aikaan uskon ja on uskon olemuksena. Uskossa omistettu ja sydämessä asuva Kristus on siis se kristillinen vanhurskaus, jonka tähden Jumala lukee meidät vanhurskaiksi ja lahjoittaa meille iankaikkisen elämän. Tässä ei totisesti ole olemassa mitään lain tekoa, ei mitään rakastamista, vaan kerrassaan toinen vanhurskaus ja ikään kuin uusi maailma lain ulko- ja yläpuolella; eihän Kristus eli usko ole lakia eikä lain tekoa. WA 40 I, 229-230.
Sillä koko vanhurskauttamisemme menetelmä on aina tähän asti passiivinen. Me taas, koska olemme niin tavattoman hurskaita, tahdomme tulla vanhurskaiksi aktiivisesti, so. omien tekojemme avulla. Mutta tässä meidän ei pidäkään tehdä mitään eikä ryhtyä mihinkään, ainoastaan kuunnella, kuten Psalmi 45 kehottaa tekemään, ja uskoa, mitä meille sanotaan. Vain tämän kuuleminen on ilon kuulemista, ja vain tämän voimme tehdä Pyhän Hengen kautta vanhurskauttamisemme hyväksi. WA 40 II, 410. T.O.
Vanhurskauttamista koskeva uskonkappale kuuluu: uskokaamme, että Kristus on kärsinyt meidän puolestamme. Paavalikin sanoo: Kristus on tullut herjatuksi meidän tähtemme. Ei vielä riitä, että tietää Kristuksen kärsineen, vaan, kuten hän sanoo, lisäksi on uskottava, että hän on kärsinyt meidän sairautemme ja kärsinyt meidän puolestamme, ei lainkaan itsensä ja syntiensä vuoksi: hän on kärsinyt ne taudit ja ottanut kestettäväkseen ne tuskat, jotka meidän olisi pitänyt kärsiä. WA 25, 328. T.O.
Tästä artikkelista emme voi luopua emmekä antaa lainkaan periksi, vaikka sitten sortuisikin taivas ja maa ja sen mukana kaikki muu, mikä ei voi pysyä. ”Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen” (Apt. 4:12). Sama asia on sanottu toisaalla näin: ”Hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.” Niinpä perustuu siis tämän artikkelin varaan kaikki se, mitä olemme opettaneet paavia, perkelettä ja maailmaa vastaan, sekä myös elämässämme noudattaneet. Sen tähden meidän tulee olla aivan varmat tästä asiasta emmekä saa sitä lainkaan epäillä. Muutoin on kaikki menetetty, jolloin voitto ja oikeus kuuluvat paaville ja perkeleelle sekä kaikelle sille opille, jota he ovat saarnanneet meitä vastaan. WA 50, 199-200. A.H.
Jos näet vanhurskautusoppi on lamassa, on kaikki lamassa. WA 40 I, 72.
Martti Luther: Ahdistuksesta ylösnousemukseen. Sata sananselitystä. Antologia.Koonnut ja toimittanut Ossi Kettunen. Suomentaneet Ahti Hakamies ja Teivas Oksala. Uudistetun laitoksen kielellisesti muokannut Meiju Bonsdorff.
SLEY-Media OY 2019. S.246-250
”Usko, joka johtaa vanhurskauteen, ei päädy vanhurskauden päämäärään, nimittäin pelastukseen, ellei se päädy tunnustukseen. Tunnustus näet on uskon erikoinen teko, siinä ihminen kieltää itsensä ja kieltää ja tunnustaa niin, että hän kieltää elämänsä ja kaiken, ennen kuin asettuu itseensä nähden myöntäväksi. Hän näet kuolee Jumalan tunnustamisessa ja oman itsensä kieltämisessä.” Luther
Tuo on erinomaisesti kirjoitettu, juuri näin usko toimii, kun ihminen tunnustaa Jumalan Herraksi, niin hän samalla tunnustaa olevansa Jumalan teko, valta on siirtynyt ihmiseltä Kristukselle, ihminen kuolee itselleen ja elää Kristukselle.
Risto Kauppisen analyysi lutherin uskon ja lain käsityksestä on oikean suuntainen, menemättä yksityiskohtiin. Lutheri sekoittaa pahasti lain ja evankeliumin tehtävät. Uskosta tulee puhallettu usko. Samaan aikaan lutherin kirjoituksissa on havaittavissa katolisia jäänteitä lain tulkinnasta.
”Koska siis uskon kautta on pantu alulle vanhurskaus ja lain täyttymys, sen vuoksi ei Kristuksen tähden, johon usko pitäytyy, lueta syyksi jäljellä olevaa syntiä eikä puuttuvaa lain täyttymystä. ”
Luther pyrki itse täyttämään lakia, koska uskoon ja vanhurskauteen sisältyy velvoite lain täyttämiseen. Historiasta tiedämme lutherin olleen ahkera 10 käskyn noudattaja, syynä on vanhuskauden ja uskon tuoma velvoite.
Luterilaiset tunnustus kirjat eivät turhaan mainitse lain tekojen velvoittavuutta pelastuksessa. Asia ilmaistaan ”pahat teot karkoittavat Pyhän Hengen” myönteisesti tämän voi nähdä käskyjen, lain täyttämisen velvoitteena. Nämä lausumat eivät poista kuitenkaan tunnustus formuloiden ristiriitaa, uskon ja lain suhteesta. Luther ja uskonpuhdistus jättää ihmisen ikään kuin ”löysään hirteen”.
Ismo Malinen toteat:””Tuo on erinomaisesti kirjoitettu, juuri näin usko toimii, kun ihminen tunnustaa Jumalan Herraksi, niin hän samalla tunnustaa olevansa Jumalan teko, valta on siirtynyt ihmiseltä Kristukselle, ihminen kuolee itselleen ja elää Kristukselle.””
Kuinka sovitat tuohon perisyntiopin, siis kun ihminen kuolee itselleen ja elää Kristukselle?
Ei näissä kirjoittelussa ole päätä eikä häntää, silkkaa sanahelinää, puhutaan kauniita mutta arkielämään ei usko yllä.
Ei kukaan ulkopuolinen voi tietenkään ymmärtää uskon suuria salaisuuksia. Tietysti se kaikki kuulostaa sanahelinältä.
Pekka oikein sanoitat, sanoohan Jeesus:
11 Niin hän sanoi heille: ”Teille on annettu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksissa,
12 että he näkemällä näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulemalla kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi, niin etteivät kääntyisi ja saisi anteeksi”.(Mark.4)
Yksi hyvä vertaus Jeesukselta on:
Matt. 7:16
Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
Ari,
näetkö kristinuskon/Kristuksen hedelmänä Suomessa esimerkiksi sen, että maamme on maailman vähiten korruptoitunut maa tai, että tuloeromme ovat maailman vähäisimpiä, tai että maamme sanotaan olevan maailman onnellisin maa?
Mikko Suni mietipä nyt itse kuinka suomi oli yhden ”hengellisen” porukan maa vuosisatoja ja sitten tuli sisällisota, siis nämä ”uskonveljet” tappoivat toisiaan, mitä tämä sinulle kertoo?
Siis voitko todella koota viinirypäleitä orjantappuroista, kysyn vaan?
Ari,
”hedelmistään puu tunnetaan”…Niinpä, mietipä mikä oli väkivaltaisen kommunistisen vallankumouksen hedelmä.
Mikko Suni miksi tuota kysyt?
En minä ainakaan väkivallan keskeltä etsi rakkautta.
Ari,
kuka tai mikä käänsi veljet vastakkain. Olisiko joku joka sanoo, että Jumalaa ei ole?
…ateistinen kommunistinen väkivaltainen vallankumous.
Ahaa, siis ajatteletko että uskovat eli Jeesuksen seuraajat ovat noin vieteltävissä?
Ari,
Etkö juuri itse puhunut uskonveljien keskinäisestä väkivallasta?
Piruilitko puhuessasi ”uskonveljistä”? Taisitpa piruilla.
Mikko Suni en piruillut vaan totesin heidän olleen saman kirkon jäseniä, eikö silloin olla ”uskonveljiä”?
Ari,
jos et piruillut etkä vähätellyt, niin miksi lainausmerkit?
Mikko Suni oikein havannoit tuon lainausmerkin, siis sillä on tarkoitus tuoda esille etten pidä ko ”uskonveljiä” oikeina Jeesuksen seuraajina, onko se vähättelyä vai mitä mutta kyllä hedelmä on sitä mistä näkee ken näkee mistä on heidän lähteensä.
Ajattelenyt lapsenkaltaisesti, siis kun isä ohjaa lapsiaan niin miksi lapselle olisi ehdottoman tärkeää olla kuuliainen isän ohjeille, eikö juuri sen tähden että isä todella tietää asiat, kuten esim heikoille jäille ei saa mennä tai porukasta joka käyttää huumeita kannattaa pysyä erossa…… siis eikö Jumala tiedä paljon paremmin mikä on ihmiselle parasta ja kun Hän selkeästi sanoo ettei väkivallan tekijältä tule ottaa yhtään sanaa, niin miksi Jumalaan uskova tekee toisin?
Ari,
”niin miksi Jumalaan uskova tekee toisin?”
Sitä kutsutaan synniksi.
Eikä kristittykään ole siitä vapaa.
Et sinäkään.
Kannattaa lukea ajatuksella tuo blogiteksti – siinäkin jotakin asiasta on.
Mikko Suni Jeesus vapauttaa synnin orjuudesta ja parantaa sydämen, miksi siis uskova enää seuraisi pahaa?
Ari,
ei pahaa tule/tarvitse seurata.
Synti asuu ihmisessä. Myös kristityssä.
Mikko Suni ei orja päätä ketä seuraa, mieti nyt jùutalaisia jotka kuulivat Jeesuksen julistuksen, miksi he eivät todella seuranneet Jeesusta vaan pahaa?
Ei ihminen ”tiedä” olevansa orja vaan kuvittelee olevansa vapaa ja pystyvänsä erottamaan hyvän pahasta, ottamaan väkivallan tekijältä hyvän ja jättämään ottamatta pahan eli löytämään orjantappuroista viinirypäleitä, väkivallan keskeltä rakkauden.
Ari,
syntiin – myös kristityssä
”Tähän vastataan, niin kuin edellä on sanottu kysymykseen: Kuinka Kristuksessa vanhurskautetut eivät ole syntisiä ja kuitenkin ovat syntisiä? Raamattu näet sanoo tätä kumpaakin vanhurskaasta. Johannes kirjoittaa 1 Joh. 1:8: ”Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä.” Mutta saman kirjeen viimeisessä luvussa hän sanoo (5:18): ”Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä”, mutta jumalallinen alkuperä – se on, koska hän on Jumalasta syntynyt – varjelee häntä, eikä häneen ryhdy se paha.” Samoin myös 1 Joh. 3:9: ”Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta.” Katso, mitä hän sanoo: hän ei voi tehdä syntiä; ja kuitenkin, jos hän sanoo, ettei hänellä ole syntiä, niin hän valehtelee. Samanlaisen ristiriitaisuuden voi nähdä Jobin kirjassa. Hänestä sanoo Jumala, joka ei voi valehdella, että hän on vilpitön ja nuhteeton mies (Job 1:18). Ja kuitenkin tämä useassa eri paikassa tunnustaa itsensä syntiseksi, esimerkiksi 9:2 ja 7:21: ”Miksi et jo anna anteeksi, mitä olen rikkonut, miksi et ota pois syntiäni?” Tässä ei voi olla kyse muusta kuin, että Job puhuu totta, koska jos hän valehtelisi Jumalan edessä, Jumala ei voisi sanoa häntä vanhurskaaksi. Siis samalla kertaa vanhurskas ja syntinen. Kuka paljastaa nämä vastakkaisiin suuntiin kääntyneet kasvot? Tai missä ne voivat sopia yhteen? Varmaankin vain armoistuimen luona, missä kerubien kasvot, jotka muuten ovat kääntyneet eri suuntiin, yhtyvät. Koska siis uskon kautta on pantu alulle vanhurskaus ja lain täyttymys, sen vuoksi ei Kristuksen tähden, johon usko pitäytyy, lueta syyksi jäljellä olevaa syntiä eikä puuttuvaa lain täyttymystä. Sillä synnyttyään usko pitää huolenansa jäljellä olevan synnin karkottamisen lihasta kaikenlaisilla ahdistuksilla, vaivoilla ja lihan kiduttamisilla, niin että Jumalan laki miellyttäisi ja tulisi täytetyksi, ei vain hengessä ja sydämessä, vaan myös lihassa, joka yhä vielä vastustaa uskoa ja henkeä, niin kuin Room. 7:22 sattuvasti kuvataan. Näin siis on, jos katsot uskoa, laki on täytetty, synnit tehty voimattomiksi eikä mitään lakia ole enää jäljellä: mutta jos katsot lihaa, jossa ei ole mitään hyvää, sinun on pakko tunnustaa, että nekin ovat syntisiä, jotka ovat vanhurskautettuja hengessä uskon kautta. WA 2, 496-497.”
Mikä on toi WA 2? Löytyykö Raamatusta?
”Kristus oli täynnä Armoa ja Totuutta” Joh.1:14
Jos me sekoitetaan synnin tekeminen ja synnin oleminen (huomaa yksikkö), niin me erehdymme tutkimaan väärin omaa olemustamme. Arille on ilmeisen vaikeaa käsittää, että vääryys tulee meissä jo ilmi siinä, että arviomme toisiamme itsemme mukaan, ikään kuin me olisimme parempia kuin toiset Kristityt.
Jos meidät tekojemme mukaan tuomitaan, niin kukaan ei kestä. Mutta juuri siksi Jumala on Lähettänyt meille lunastuksen Kristuksen kautta, että saisimme Pelastuksen Hänen Lupauksiensa kautta, Armosta.
Meidän ei kenenkään tulisi sortua arvioimaan toistaan enää lihan mukaan, koska se on kaikilla turmeltunut synnin tähden. Kuka meistä on synnitön? Miksi kiistelemme
jos vääryys ei meissä enää vaikuta? Henki on altis, mutta liha on heikko synnin tähden. Kuka voi kestää, jos meitä tuomitaan tekojemme mukaan?
Kristus on jokaisen Kristityn Pelastus, me vain itse sotkemme asioita ja aloitamme riitelyn. Eikö jo se saa näkemään, mikä merkitys synnillä on meissä.
Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu.
Mikko Suni kirjoittaa;
”ei pahaa tule/tarvitse seurata.
Synti asuu ihmisessä. Myös kristityssä.”
Mikä Raamatun kohta, kohdat tukevat tätä näkemystä? Millä tavalla tämä asuminen tapahtuu, ja missä se konkreettisesti asuu. Mikä on sen sijainti.
Onko tämä synnin asuminen jotenkin olemuksellista, onko kysymyksessä jokin ontologinen ominaisuus, joka on vakiona ihmisessä. Miten tämä voidaan perustella Raamatun kohdilla.
Mitä eroa on synnin asumisella ihmisessä ja synnin tekemisessä johon tahdolla suostumme.
Vielä yksi näkökulma; onko synti meissä olemuksena, vai toimintona? Voiko olemuksena luotuun mennä vain luomaton, ( logos, Kristus). Onko niin, että paholainen, ei voi täyttää ketään ihmistä tekemällä hänet osalliseksi luonnostaan tai substanssistaan tai vaikuttaa ihmisessä asuen.
Ismo,
”Meidän ei kenenkään tulisi sortua arvioimaan toistaan enää lihan mukaan, koska se on kaikilla turmeltunut synnin tähden. Kuka meistä on synnitön? Miksi kiistelemme jos vääryys ei meissä enää vaikuta? Henki on altis, mutta liha on heikko synnin tähden. Kuka voi kestää, jos meitä tuomitaan tekojemme mukaan?
Kristus on jokaisen Kristityn Pelastus, me vain itse sotkemme asioita ja aloitamme riitelyn. Eikö jo se saa näkemään, mikä merkitys synnillä on meissä.
Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu.”
Juurikin näin. Sinä sen sanoit.
Sami,
Synnin palkka on kuolema. Joka ainoan ihmisen kohtalo,
ellei Kristus palaa ennen kuolemaa, on kuolla kerran.
1. Moos 2:17, Psalmi 51, Room 3:12, Room 6:23
Mikko,
Synnin palkka on kuolema, tämä on itsestään selvyys kristinuskossa. Et kuitenkaan ottanut käsiteltäväksi kysymyksiäni. Miten siis perustelet väitteesi Raamatulla.
Sami,
Vastasin siihen kysymykseesi, että asuuko ihmisessä synti.
Toiseksekseen laitoin asian selvästi osoittavat Raamatun paikat.
Sisälukutaito riittää. Lue niin kuin on kirjoitettu.
Yksi kritisoimasi uskonpuhdistuksen periaate oli muuten Sola scriptura.
Mikko,
Aina voi laittaa Raamatun paikkoja vaikka kuinka paljon.
Yksin Raamattu periaate tuli vasta uskonpuhdistiksen myötä, samoin uudestikastaja liike syntyi vasta myöhemmin, joten uusia keksintöjä, ei Raamatullisia.
Sami Paajanen mistä löydät evankeliumin ellet yksin Raamatusta?
Tää on se varma juttu eli kun kerran kirkot on pimittänyt Totuuden vuosisatoja niin nyt onkin jokaisella mahdollisuus Raamatusta lukemalla ”nähdä” ne valheet joita kirkot ovat julistaneet ja jos Jumala kutsuu niin voi tehdä parannuksen.
Huomioni kiinnittyi blogin alkupuolella Risto Kauppisen kysymykseen Pekka Pesoselle. Lainaus tässä: ”Ei kai se tee kenestäkään farriseusta, jos uskoo tuon mukaisesti, että synnit tulee tunnustaa ja myös toimii sen mukaan? Vai oletko sitä mieltä, että syntiä saa vapaasti tehdä eikä niitä syntejä tarvitse tunnustaa? Olisiko sellainen kaidalla tiellä kulkemista?”
Pekka oli todennut, että syntien anteeksiantamusta ei voi järjellä käsittää. Tulkitsen tämän niin, että Risto Kauppisen ajatus on, että kun ihminen tunnustaa syntinsä, niin tämän tunnustuksen takia Jumala antaa ihmisen synnit anteeksi. Näinhän se ei voi olla! Sillä emmehän voi edes osata tunnustaa kaikkia syntejämme. Millä kaikella olemmekaan rikkoneet Jumalaa vastaan. Myös uskovina. Edelleen.
Luulen pikemminkin että Jumalan on salattava meiltä syntisyytemme kauhistavuus ja koko kirjo, koska muuten emme kestäisi, jos joutuisimme katsomaan sen likakaivon syvyyteen. Olemmeko miettineet mitä kauhistavia haavoja ja jälkiä olemme jättäneet kohtaamiimme ihmisiin? Jos näkisimme mitä todella olemme aiheuttaneet, niin ei se olisi varmasti miellyttävää. Jo pelkkä aavistelu pelottaa. Tästä syvyydestä tulikin mieleeni Daavidin psalmi: ”Syvyydestä minä huudan sinua Herra. Herra kuule minun ääneni…”(Ps. 130:1-8) Ja Daavid sanoo: ”Minä odotan Herraa, minun sieluni odottaa Herraa…minä panen toivoni hänen sanaansa. Pane toivosi Herraan, Israel. Sillä Herran tykönä on armo, runsas lunastus…. Ja hän lunastaa Israelin kaikista sen synneistä”.
Tästäkin huomaamme, että Herra on se, joka kaiken tekee. Emme me ja meidän tunnustuksemme. Ja nythän on niin, että lunastus on jo tehty Golgatalla. Jumala antaa meille anteeksi Kristuksen tähden. Voi olla että Risto Kauppinen kuvittelee tässä Pekalla olevan kyse antinomismista? Siihen hänen sanansa viittaavat: ”Oletko sitä mieltä, että syntiä saa vapaasti tehdä eikä niitä syntejä tarvitse tunnustaa? Olisiko sellainen kaidalla tiellä kulkemista?”.
Tässä Risto Kauppisen teologisessa ajatusmallissa liikutaan ihmisen tekojen, tunnustuksen ja kuuliaisuuden ympärillä eikä sen mitä Jumala on tehnyt ja tekee. Missä on evankeliumi? Missä on Jumalan vanhurskaus, jonka perusteella uskova saa elää eli jonka perusteella Jumala pelastaa ihmisen? Room. 1:17
Syntien tunnustaminen kuuluu kristinuskoon. Jos emme tunnusta syntejämme, emme saa anteeksi. Tämä motivaatio täytyy olla. Risto on tuossa oikeassa. Vanhuskauttaminen edellyttää syntien tunnustamista. Jos irroitamme vanhuskauttmisesta katumuksen vanhurskauttaminen on Juudaksen katumista.
Näin huomaamme, että Jumala on antanut koko elämämme katumistamme varten. Katuminen on työtä, tekoa, itsensä pakottamista, taistelua ja Jumalan rauhaa. Usko ilman tekoja on kuollut. Raamattu kehoittaa meitä menemään ahtaasta portista ja kilvoittelemaan kuten Paavali joka ei ollut ilman lakia, vaan oli Kristuksen laissa.
Sattumalta netistä tuli eteeni Risto Kauppisen pro gradu -tutkielma v.2016 ”Ei yksin uskosta? – Usko, tunnustus ja kaste Balthasar Hübmeierin soteriologiassa”.
Siinä sanotaan mm. että Room. 1:17 tarkoittaisi Habakukin kirjan mukaan, että ”vanhurskas saa elää uskostansa (kuuliaisuudestansa)”. En nyt viitsi kaivaa sanatarkasti esiin. Mutta tällaista ajatusta kuitenkin Risto Kauppinen on muutenkin pitänyt täällä esillä. Pelastuksen perusta näyttäisi hänellä olevan ihmisessä ja hänen kuuliaisuudessaan ja teoissaan. Ainakin minä olen saanut tämän käsityksen. Samoin hän viittaa partisipaatioon, osallisuuteen Kristuksessa tässä tarkoituksessa. Siis ihmisen tässä elämässä saavuttama vanhurskaus (sen taso) olisi se pelastuksen perusta, jonka vuoksi Jumala antaa hänelle ikuisen elämän.
Kirjoitan tähän alle nyt siksi pitkän sitaatin Timo Eskolan kirjasta ”Evankeliumi Paavalin mukaan – Roomalaiskirje kaikelle kansalle”:
”Sanoma
(Kirkkovuoden teksti: Room. 1:16-17. 3 slop. 1. vsk; Usk, 1. vsk.)
Kirjeen tervehdykset on esitetty ja asian käsittely voi alkaa. Antiikin puhetatioon sopivalla tavalla Paavali esitti heti kirjeensä alkuvaiheessa suuren teesinsä, jota hän aikoi myöhemmin käsitellä pitkänkin ajan ja monelta eri kannalta. Hänen sanomanaan on evankeliumi, jonka hän on tuonut esille jo kirjeensä ensimmäisistä lauseista lähtien. Tämän evankeliumin sisältä on Jumalan vanhurskaus, joka ilmoitetaan ihmisille nyt uudella tavalla.
Juutalaiset ymmärsivät Jumalan vanhurskauden toisella tavalla kuin Paavali. Jumalan vanhurskaus liittyi useimpien oppineiden mielestä lakiin ja Jumalan oikeudenmukaisuuteen. Jumalan odotettiin tekevän ihmisille oikeutta ja poistavan pahan maailmasta. Paavali julistaa, että Jumalan vanhurskaus tulee ymmärtää niiden Vanhan testamentin kohtien avulla, joissa puhutaan Jumalan pelastavasta työstä. Oppineena hän itsekin tiesi, että tuo termi esiintyi kirjoituksissa kyllä juuri sellaisissa kohdissa.
Siksi apostoli opetti rohkeasti, että Jumalan vanhurskaus paljastetaan evankeliumissa. Se ei liity Mooseksen lakiin siltä osin, kuin siinä on kysymys käskyistä ja oikeudenmukaisuudesta. Todellinen vanhurskaus paljastetaan uskolle ja vain uskolle. Jo tässä kohden kuulija saattoi ymmärtää, että vastakkain ovat usko ja lain teot. Kuinka olisi mahdollista, että joku osoittautuisi kelvolliseksi tuomiolla, jos hänen tekonsa puhuvat häntä vastaan? Kuinka kukaan voisi olla vanhurskaus, jos hän on rikkonut Jumalan pyhää lakia?
Paavali väittää evankeliumin kykenevän mahdottomuuksiin. Vanhurskas saa elää uskonsa tähden, ei tekojensa tähden. Teot eivät tuo pelastusta. Vain usko lahjoittaa sen, koska sen sisältönä on itse Jumalan Poika, Daavidin suvun Messias ja kuninkaaksi asetettu koko maailman valtias. Tämä juutalaisten Messias on valitun kansan toivo, mutta hän on samalla myös pakanoiden pelastus. Evankeliumi on sama kaikille.
Kirjeen suurta teesiä piti myös perustella kirjoituksilla. Eihän se muuten olisi kelvannut juutalaisille, joiden uskon perustus piti löytyä Vanhasta testamentista. Paavalille rakkain kohta löytyi Habakukin kirjasta. Hän oli löytänyt jakeen, jossa profeetta puhuu uskonvanhurskaudesta.
Paavalin käyttämä profeetta Habakukin lause oli otettu jykevästä kirjeestä. Habakuk puhuu ahdistuksesta ja Jumalan kaikkivaltiuden ongelmasta. Habakukin kirjassa kansan ahdistus purkautui epätoivoon: miksi Jumala ei auta? Profeetta ratkaisi ongelman perinteisellä tavalla. Jumala oli uskollinen lupauksilleen. Jumalattomia odotti tuomio, mutta uskolliset saisivat vielä kokea uudistuksen ajan ja saavuttaisivat elämän. Juutalaiset oppineet tulkitsivat tämän siten, että vanhurskaat saisivat elää uskollisuutensa tähden.
Herää kysymys, miksi Paavali käytti juuri tätä Vanhan testamentin lainausta tärkeässä perustelussaan. Onko hänen esityksellään yhteys siihen kärsimyksen teologiaan, jossa pohdittiin Jumalan halua auttaa kansaansa? Myöhemmät luvut tulevat osoittamaan, että tuo yhteys oli läheinen. Jo suuressa teesistään lähtien Paavali haluaa viestiä, että evankeliumi antaa vastauksen kärsimyksen ongelmaan. Tässä maailmassa ihmiset elävät synnin alla ja monenlaisissa ahdistuksissa. Jumalan apua joudutaan odottamaan, ja välillä odottajien kärsivällisyyskin loppuu. Jumalan antama vastaus on kuitenkin olemassa. Siitä todistaa evankeliumi, ja siitä todistaa Jumalan lahjoittama vanhurskaus.
Oikea vanhurskaus ei kuitenkaan perustunut hurskaiden uskollisuuteen. Tässä Paavali asettui juutalaista perinnettä vastaan. Hän asetti kuulijoiden eteen yllättävän väitteen. Jumala lahjoittaa vanhurskauden uskottomille ja langenneille ihmisille. Habakukin profetia oli siten sanoma uskottomien ja epäluotettavien ihmisten vanhurskauttamisesta.
Siksi elämän saaminen merkitsi Paavalille nimenomaan uskonvanhurskautta. Se ’vanhurskaus’, josta Habakuk profetoi, sai uuden elämän uskonvanhurskauden perusteella. Paavalin opetus tähtäsi erityisesti uskon näköalan korostamiseen. Miksi Paavali sitten halusi käyttää juuri profeetta Habakukin lainausta opettaessaan uskonvanhurskautta? Vastaukseksi ei riitä se, että Paavalin katsottaisiin yksinkertaisesti lainanneen Habakukia voidakseen hyödyntää sanan usko (pistis) omiin tarkoituksiinsa. Alkutekstin avulla tällaista lainausta ei voisi perustella, koska se sisälsi aivan päinvastaisen käsityksen kuin mitä Paavali tässä esittää.
Paavali ei enää usko perinteisen – viisausteologian opettaman ja fariseusten vaaliman – Jumalalle osoitetun uskollisuuden tuovan pelastusta Israelille. Teodikean ongelmaan Jumala kyllä Paavalin mielestä vastaa yhä sillä tavalla kuin profeetta julisti. Jumalan viha on ilmestymässä ja tuomio tulossa (Room. 1:18). Ihmistä ei pelasta tuomiolta kuitenkaan sellainen uskonnollisuus, jota Habakuk julisti. Ainoa asia, joka auttaa Jumalan edessä, on Kristus itse.
Vanhan testamentin eli ’kirjoitusten’ mainitsema uskollisuus oli muuttunut pelastushistoriassa uskoksi (pistis) Jeesukseen Kristukseen. Pelastuksen painopiste on Jumalan pelastavassa vanhurskaudessa, jonka evankeliumi tuo mukanaan. Kansan uskollisuuden tilalle tuli Jumalan uskollisuus – ajatus, jota Septuagintan teksti olisi voinut tukea, jos Paavali olisi päätynyt käyttämään sitä.
Paavali tarvitse kirjeeseensä kuitenkin toisen käsitteen, ihmisen uskon. Siksi hän ei voinut hyödyntää Septuagintaa. Oikea vanhurskaus on Paavalin mielestä uskonvanhurskautta. Usko Jeesukseen Kristukseen on Paavalille oikeata uskonkuuliaisuutta, jossa toteutuu Jumalan tarjoama pelastus. Tällaista uskonkuuliaisuutta Paavali julisti jo luvun alussa: ’jotta hänen nimensä kunniaksi johtaisin ihmisiä kaikista kansaoista uskonkuuliaisuuteen’ (1:5). Tässä näemme todellisen uskovan rabbin tulkintamallin. Paavali lainasi Vanhaa testamenttia ja sovitti sen yksityiskohtaisesti palvelemaan evankeliumin asiaa. Usko Kristukseen vanhurskauttaa, ja siitä kirjoitukset todistavat.”
Paavali puhui oikein juutalaisille, tämähän tähdentyy kautta linjan. Tästä, ei kuitenkaan voi tehdä, sitä johtopäätöstä, että Jumalan vanhurskauteen ei liittyisi tekoja. Siihen liittyy ensiksi Jumalan teko, toiseksi meidän tekomme, joka ilmenee uskon kuuliaisuudessa lakia kohtaan, kuten Eskola toteaa. Näin vanhurskaus ja uskon kuuliaisuuden motiivi liittyvät yhteen. ” jotta hänen nimensä kunniaksi johtaisin ihmisiä kaikista kansaoista uskonkuuliaisuuteen’ (1:5). ”
Vanhurkas on elävä elävästä uskosta joka pyrkii tunnustamaan rikokset ja täyttämään omassa elämässään Jumalan lakia, Hengen avulla. Olemme kuten Paavali Jumalan työtovereita pelastuaksemme. Pelkkä julistettu vanhurskaus ei riitä, jos emme kanna ristiä joka meille on tarkoitettu. Usko ilman tekoja on kuollut. Kiinnitä huomiosi siis tekoihin, että elät Jumalan tahdon mukaan, ja kadu pahoja tekojasi, se on Jumalan palvelemista.
Sami, en ole milloinkaan enkä missään väittänyt, ettei katumus ja syntien anteeksi pyytäminen kuulu kristityn elämään. Ota tämä nyt huomioon! Nyt kaivataan luetun ymmärtämistä!
Sen sijaan kirjoitin, että Jumala antaa syntimme anteeksi Poikansa sovitustyön tähden, ei meidän tunnustuksemme tähden. Siis syy tai peruste siihen, että Jumala antaa meille synnit anteeksi eikä lue meille syyksi meidän rikkomuksiamme perustuu yksinomaan ja ainoastaan Jumalan Pojan Jeesuksen Kristuksen täyttämään sovitustyöhön ristillä. ”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.” 2. Kor. 5:19 Sovituksen sana on evankeliumi Kristuksesta ja kirkolle ja meille kaikille kristityille on uskottu tehtävä julistaa evankeliumia kaikkeen maailmaan. Näin kunnian ja ylistyksen saa yksin Jumala Kristuksen kautta.
”Jokainen omiin voimiinsa ja omaan vanhurskauteensa luottava palvelee siis vain mielikuvituksensa tuotetta eikä todellista Jumalaa. Sillä tosi ja olemassa oleva Jumala puhuu näin: ’Minua ei miellytä mikään muu vanhurskaus, ei viisaus eikä uskonnonharjoitus kuin tämä ainoa, jossa Isä kirkastuu Pojan kautta.” (Yksin armosta, Lutheria vuoden jokaiselle viikolle, Jussi Talasniemi).
Jumala itse palvelee kristittyä ja kristitty kunnioittaa Jumalaa ylistämällä häntä hänen teoistaan ja lahjoistaan. Lähimmäisiä kristitty palvelee iloisena ja Jumalalle kiitollisena siitä rakkaudesta, jota Jumala on hänelle osoittanut sulasta armostaan ja laupeudestaan.
Riitta, kuten kirjoitin kristityn tehtävä on tunnustaa syntinsä, Jumalan tehtävä on antaa ne anteeksi. Näitä ei voida erottaa irralleen toisista. Lainaamasi 2 Kor 2:15, on sovituksen objektiivinen puoli, joka realisoituu meissä synnintunnustuksessa. Kummatkin sovituksen puolet ovat pidettävä voimassa. ei ole kristinuskoa ilman katumusta. Lutherin lause viittaa juuri sovituksen objektiiviseen ja subjektiiviseen puoleen. Kysymys on Jumalan teosta ei omasta vanhurskaudesta.
Ja uskonkuuliaisuus on kuuliausuutta evankeliumille. Että Jumala vanhurskauttaa meidät, pelastaa meidät, antaa ikuisen elämän yksin uskota, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Tähän eivät kuuluu mitkään eivätkä minkäänlaiset ihmisen teot (ansiot). Se on Kristuksen ja Jumalan pilkkaa ja on kirouksen alaista touhua.
Riitta uskon kuuliaisuus on käskyjen noudattamista, katumusta, pyhittymistä ja jumalallistumista, näin ihminen suuntaa tahtonsa oikein Jumalan palvelemiseen. Paavali kirjoittaa antakaa ruumiinne uhriksi Jumalalle. Antaminen viittaa tahdon aktiiviseen toimintaa Jumalan armon avulla. Tätä tarkoitta jos halutaan käyttää sotahuutotermejä; ”yksin uskota, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden”.