Seurakuntayhtymän yhteisellä kirkkovaltuustolla on oikeus ja velvollisuus päättää taloudestaan demokraattisesti, mutta silloinkin sen tulee kunnioittaan kirkon järjestyksessä määriteltyä seurakunnan tehtävää ja toiminnan tavoitetta. Kirkkomme järjestyksen mukaan kirkon oppia koskevat päätökset tehdään aina yliseurakunnallisesti eikä virallinen arviointi kirkon opista tai sen mukaisuudesta kuulu yksittäisen seurakunnan tai seurakuntayhtymän luottamuselimille. Tässä suhteessa Vantaan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto on ainakin tänä vuonna toiminut oikein.
Demokratian nimissä vantaalaisilla kirkkovaltuutetuilla oli oikeus viime vuonna päättää lähetysmäärärahoista, kuten päätti ja vastaavasti tänä vuonna kuten päätti. Monijäsenisen toimielimen ei välttämättä tarvitse edes perustella päätöstään. Päätöksen perusteluksi ei kuitenkaan tule kirjata seikkaa joka ei pidä paikkaansa tai jonka arviointi ei ole kirkkovaltuuston asiana.
Nyt sitten 16 vähemmistöön jäänyttä Vantaan kirkkovaltuuston jäsentä on kirjannut pöytäkirjalausuman, jossa puututaan juuri niihin seikkoihin joiden arviointi ei kuulu kirkkovaltuustolle.
Syrjintärikosten tutkinta kuuluu poliisille ja työsyrjinnän osalta työsuojeluviranomaiset ja ratkaisu tuomioistuimelle. Kirkon yhteisten päätösten noudattamista valvoo lähetysjärjestöjen osalta Kirkon ulkoasiain osasto. Kirkon opin mukaisuutta valvoo hiippakuntatasolla piispa ja tuomiokapituli, kokonaiskirkollisella tasolla piispainkokous ja viimekädessä kirkolliskokous.
Luottamushenkilönä on tarkoin harkittava missä kulkee sananvapauden ja perättömän lausuman välinen raja. On täysin eri asia omana kantanaan vaatia muutosta kirkon virallisiin lähetysjärjestöihin, kuin esittää väite että jokin järjestöistä syyllistyisi työsyrjintään. Samoin on täysin eri asia väittää, ettei jonkun henkilön tai järjestön kanta edusta kirkkomme linjauksia, verrattuna siihen, ettei tulkinta kirkon linjasta vastaa henkilön omaa kantaa.
Osallistuin viime kevät talvena Korson kirkossa järjestettyyn Erilaisina yhdessä – iltaan. Tuolloin jäi hyvä mieli siitä että Vantaalla osataan rakentaa yhteistä kirkkoa erilaisista näkemyksistä huolimatta. Toisaalta tiesin että kyseisen tilaisuuden järjestämistä vastustettiin useammaltakin eri taholta. Nyt tuntuu siltä, että sama vastanokittelu jatkuu Vantaalla edelleen ja entistä rajumpana.
Eivätkö nämä 16 valtuutettua todellakaan ymmärrä että lahetysjärjestöjen valinnassa on kyse meidän yhteisen kirkkomme päätöksestä. Kirkomme, jonka yhteiset päätökset ovat samat niin Vantaalla kuin vaikkapa Utsjoella. Siihen minkälaista toimintaa tuetaan, saa olla oma vantaalainen näkökulma, mutta kirkon yhteiset päätökset ovat samat etelässä ja pohjoisessa, lännessä ja idässä, niitä ei määritellä Vantaan kirkkovaltuustossa.
Vantaan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston kokouspöytäkirja 30.9.2014
http://www.vantaanseurakunnat.fi/fi/hallinto/poytakirjat-ja-esityslistat/ykv/poytakirjat-2014/ykv-poytakirja-2014-09-30-ja-valitusosoitus.pdf
Blogi käsittelee kohtaan 68 § Kansainvälisen vastuun vuoden 2014 avustusmäärärahan jakopäätös ja seurakuntalaisen aloite – liitettyä eriävää mielipidettä.
On selvää, ettei Raamatun aikana tunnettu homoseksuaalisuutta sellaisena kuin sen nyt tunnemme. Siksi asiaan liittyviä kohtia ei pidä suoraan ja yksiyhteen ottaa Raamatusta koskemaan homoseksuaalisuutta. Monille se ei ole valittu käyttäytyminen vaan osa ihmisyyttä.
Toiseksi: JUkka nostaa tärkeän kysymyksen kirkon ykseydestä. Minusta kuitenkin kirjoituksen otsikko on hieman liian pitkälle menevä. Vantaalaisten kirkkovaltuutettujen kanta on osa keskustelua, jota on käyty ja joka jatkuu edelleen. Itse haluan tehdä yhteistyötä eri lähetysjärjestöjen kanssa. En kuitenkaan pidä hyvänä torjuvaa suhtautumista pappisnaisiin tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella tapahtuvaa torjuntaa.
Toisaalla näillä sivuilla taisi olla uutiasena kysymys:Voiko homoseksuaalin ylistyslauluja kuunnella? Vastaan: Kyllä voi ja miksei voisi!
Vantaalaisten kirkkovaltuutettujen kanta on toki osa keskustelua, mutta nähdäkseni kyse on siitä mitä olen otsikoon kirjoittanut.
Kannanotossaan valtuutetut esittävän ensin oman tulkintansa kirkkomme yhtisistä päätöksistä, siis tulkinnan joka ei vastaa kirkkomme virallista kantaa. Tämän jälkeen he esittävät itse määritelmänsä kannan vastaisiksi linjaamiensa järjestöjen poistamista kirkon virallisten lähetysjärjestöjen listalta.
Kyse on täysin eritasoistasta asiasta, kuin siitä, mitä tahoa kukin seurakunta ja seurakuntayhtymä tahtoo määrärahoistaan tukea. Kyse on tahdosta heittää kanssaan eri mieltä olevat järjestöt kokonaan ulos kirkosta.
Seikka että henkilö tai järjestö suhtautuu torjuvasti samansukupuolisiin parisuhteisiin tai vuoden 1986 virkapäätökseen ei ole kirkkomme virallisten kannaottojen vastaista.
Sekä vuoden 2010 ratkaisu parisuhde asiassa, että vuoden 1986 virkapäätös edellyttävät kunnioittavaa suhtautumista kanssaan erimieltä oleviin ja pyrkimystä kirkon ykseyden säilyttämiseen.
Asiaan liittyvä blogitekstini alkuvuodesta
https://www.kotimaa.fi/kansankirkon-perinnonjakajat/
Lisäsin blogitekstin loppuun verkko-osoitteen
Vantaan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston kokouspöytäkirjaan 30.9.2014
http://www.vantaanseurakunnat.fi/fi/hallinto/poytakirjat-ja-esityslistat/ykv/poytakirjat-2014/ykv-poytakirja-2014-09-30-ja-valitusosoitus.pdf
Blogi käsittelee kohtaan 68 § Kansainvälisen vastuun vuoden 2014 avustusmäärärahan jakopäätös ja seurakuntalaisen
aloite – liitettyä eriävää mielipidettä.
Jos näiden ko. kannanottojen takana on tarkoitus vaikuttaa tulevaan avioliittolainsäädäntöön ja siihen, miten kirkossa toimitaan asian suhteen, niin alla linkki yhteen kannanottoon.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/4969/jukka_keskitalo_muistuttaa_kirkon_kannasta_avioliittolakia_ei_tule_muuttaa
Kirkko vastusti 1960-luvulla homoseksuaalisuuden poistamista rikoslaista. Kirkko vastusti 1970-luvulla homoseksuaalisuuden poistamista sairausluokituksesta. Kirkko vastusti 1990-luvulla samaa sukupuolta olevien parien oikeutta rekisteröidä parisuhteensa. Ja kirkko vastustaa 2010-luvulla samaa sukupuolta olevien parien oikeutta solmia avioliitto.
Mutta onneksi kirkko samalla korostaa kaikkien ihmisten ihmisarvoa ja muistuttaa, että sukupuolivähemmistöihin kuuluvien loukkaaminen on lähimmäisenrakkauden vastaista. Tämä on todella jaloa ja lämmittää mieltä huomattavasti. Teot ja sanat todella kohtaavat toisensa.
Olisi ehkä pohdittava erikseen asiana parisuhdelakien yhdistäminen yhdeksi laiksi ja toisaalta avioliittokäsiteen mahdollinen muutos. Mielestäni kirkon varsinainen pihvi on jälkimmäisessä ja vain sikäli jos se joutuu jotenkin toiminnassaan käyttämään muutettua käsitettä.
Luulen, että kirkko ymmärsi lausuntoaan antaessaan, että se antaa lausunnon siviiliavioliitosta eikä kirkollisesta vihkimisestä. Ainakin lakialoitteeseen on selkeästi kirjattu, että se ei koske kirkollista vihkimistä.
Jusu
Miksi siitä kirkollisesta vihkimisestä sitten niin kovast lakialoitteen puoltajien keskuudessa kohkataan, jos ja kun sitä ei kerran ole lakialoitteen myötävirrassa tarkoitettu tulevaksi.
Katsoin Vantaan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston pöytäkirjasta päätöksen perusteet. Päätösesitystä perusteltiin mm. seuraavasti:
”Kirkon seitsemän lähetysjärjestön ja Kirkon ulkomaanavun kanssa kesäkuussa 2013 allekirjoitettiin perussopimus, jossa kirkon kaikkien lähetysjärjestöjen asema kokonaiskirkossa ja sen seurakunnissa on hyväksytty ja vahvistettu kirkon lähetysjärjestönä. Perussopimus velvoittaa lähetysjärjestöt noudattamaan omassa toiminnassaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustusta ja päätöksiä sekä toteuttamaan kirkon lähetysstrategiaa ja sen toimintaperiaatteita ja vastaavasti sopimus velvoittaa kirkkoa seurakuntineen kohtelemaan lähetysjärjestöjä yhdenvertaisin perustein.”
Eriävä mielipide puolestaan alkaa:
”Pidämme Vantaan yhteisen kirkkovaltuuston päätöstä lähetysmäärärahojenjakamisesta seitsemälle järjestölle eettisesti ja juridisesti ongelmallisena, emmekävoi siihen yhtyä.
Seitsemästä lähetysjärjestöstä vain kaksi (Suomen Lähetysseura, Pipliaseura)sitoutuu toiminnassaan kirkon päätöksiin ja Suomen lain noudattamiseen.” ja päättyy ”Odotamme, että Kirkkohallitus sopimuksen mukaisesti viipymättä poistaa virallisten lähetysjärjestöjen listalta ne järjestöt, jotka eivät tosiasiallisesti sitoudu kirkon päätöksiin ja linjauksiin mm. naispappeutta ja seksuaalivähemmistöjä koskevissa asioissa ja suhtautuvat
välinpitämättömästi Suomen rikos-, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslainsäädäntöön.”
Ellei tausta olisi tiedosssa, vaikuttaisi että kekstit käsitelevät täysin eri järjestöjä ja täysin eri sopimusta..
Jos yritän katsoa asiaa mahdollisimman kiihkottomasti, pystyn kyllä ymmärtämään kummankin osapuolen kirjaamat perustelut. Mielestäni kumpaakin näkemystä on perusteltu konkreettisilla argumenteilla ja pystyn ymmärtämään mihin asioihin ja tapahtumiin argumentit viittaavat.
Vaikka osapuolet ovat päätyneet erilaiseen johtopäätökseen yksikään kummankaan puolen argumenteista ei ole mielestäni vailla pohjaa. Koen myös että jos argumenteiksi valitaan ne, jotka kumpikin puoli on valinnut, kummankin osapuolen tekemä johtopäätös on looginen käytettyjen argumenttien valossa.
Onko muuten tosiaan niin, että Kirkkohallitus saa päättää, mitkä ovat Kirkon lähetysjärjestöjä? Eikö niin isosta asiasta sentään pitäisi olla kirkolliskokouksen päätös?
Kyllä asia on vahvistettu myös kirkolliskokouksessa.
Jukka Kivimäki
Yhtä paljon kommentoitavaa kuin sinun ja Jusun keskusteluun
Raamatun suhteesta homoseksuaalisuuteen tässä keskusteluaiheessa.
Otin tämän tulkinta-asian esille osoittaakseni Jusulle vain sen että selvästä
tekstistä voi tulkita miten haluaa,ellei tunnusta sitä mitä siinä lukee.
Toki tulkintaa voi tehdä ,
mutta jos selkeää kirjoitettua tekstiä
kuten Room.1 luvussa lukee aletaan väittämään muuksi kuin siinä lukee,
Tai sitä tekstiä mitä Jusu kirjoittaa päinvastaiseksi mitä hän kirjoittaa,
niin keskustelu menettää mielekkyytensä.
Tälläisen tavan keskustella asioista,otin vain esille en nokittaakseni.
Valokeilassa on ollut Kansanlähetyksen Mika Tuovisen kommentti heidän rekrytointipolitiikastaan, mutta muista järjestöistä mikään ei tietääkseni ole sanonut mitään vastaavaa kannanottoa eikä yhdenkään ole todettu toimineen syrjivästi, vaikka joillakin tällaisia ennakkoluuloja on. Heidän liittäminen tähän ”vaaditulle” boikottilistalle kertoo mielestäni sen, että kyse ei ole siitä, että nämä järjestöt olisivat oikeasti toimineet väärin vaan halusta ohjata rahat pois konservatiivisilta järjestöiltä.
Tarkkaan lukien tässä eriävässä mielipiteessä ei ole enää kyse vain halusta ohjata rahavirtoja. Eriävän mielipiteen allekirjoittaja ilmaisevat tahtotilansa, ettei kyseisten järjestöjen kautta toteutuvaa lähetystyötä enää luettaisi kirkkomme omaksi lähetystyöksi kuten asianlaita kirkkojen välisen yhteistominnan näkökulmasta nyt on. Toisin sanoen suoranaisena tavoitteen vaikuttaisi olevan mainittujen järjestöjen toiminnan siirtyminen kokonaan kirkkomme ulkopuolelle.
Jukka Kivimäki,
Näin on tosiaan laita. On käsittämätöntä, että kirkollamme on virallisia lähetysjärjestöjä, jotka torjuvat naispappeuden eivätkä palkkaa naispuolisia pappeja lähetystyöhön. Samoin on käsittämätöntä, että kirkolla on lähetysjärjestöjä jotka pitävät homoseksuaalisia suhteita Jumalan tahdon vastaisina eivätkä ota palvelukseensa rekisteröidyissä parisuhteissa eläviä.
Mielestäni on ristiriitaista ja valheellista että samalla kun kirkko ilmoittaa edistävänsä sukupuolten tasa-arvoa, naispappien syrjimättömyytta ja on san outunut irti kaikesta seksuaalivähemmistöihin kohdistuvasta syrjinnästä, se samalla toimii vastakkaiseen suuntaan. Luulisi että rehellisyyttä korostava yhteisö ei olisi tällä tavalla kaksinaamainen – ajaisi kaksilla rattailla ja pelaisi kaksilla korteilla – mutta valitettavasti tilanne on tällä hetkellä se, että juuri näin toimitaan.
Minä olen Vantaan kirkkovaltuustossa varajäsenenä enkä ole tästä syystä eriävän mielipiteen allekirjoittaneiden joukossa. Olen kuitenkin samaa mieltä eriävän mielipiteen allekirjoittaneiden kanssa.
Monien tutkimusten mukaan vähintään puolet seksuaalivähemmistöihin kuuluvista on kokenut syrjintää työelämässä. Se voi liittyä rekrytointitilanteisiin mutta myös urakehitykseen, työtehtävien jakamiseen, loukkaavaan kielenkäyttöön tai eristämiseen muusta työyhteisöstä.
Oikeuden antamia tuomioita työsyrjinnästä on todella vähän, vain muutamia. Me voimme ajatella siten, että koska oikeus ei ole antanut tuomioita, seksuaalivähemmistöillä on asiat aivan hyvin eikä heihin ”todistetusti” kohdistu mitään syrjintää.
Minun mielestäni se on kuitenkin silmien laittamista kiinni ja selän kääntämistä lähimmäiselle, joka kokee tilanteensa epäoikeudenmukaiseksi. Ongelmallista tässä on lisäksi se, että monissa uskonnollisissa piireissä asiassa ei nähdä ongelmaa, koska seksuaalivähemmistöjen syrjintä koetaan oikeutetuksi, jopa toivotuksi tavaksi toimia. Tämän todistaa se kirje, jossa yli 500 ihmistä (mukana myös kirkkoherroja) toivoi potkujen antamista homoparille.
Mielestäni on tekopyhää ja ylimielistä nostaa alituiseen esille oikeuden antamien tuomioiden puute. Vantaalaiset valtuutetut halusivat puuttua erityisesti syrjiviin asenteisiin, eivät oikeuden antamiin tuomioihin.
Tässä varmaan kulminoituu luottamushenkilöiden suhtautuminen Raamatun asemaan kirkon toiminnassa. Veikkaan, että Sarille ja näille valtuutetuille Raamattu on enemmän tai vähemmän erehtyväinen ja pääasiassa inhimillinen teos, josta osa on sepitettyä, osa vanhentunutta ja osa jotain muuta eikä niinkään ns. Jumalan Sanaa. Niin voi toki suhtautua siihen, mutta on erikoista, jos kirkkoa ja sen lähetysjärjestöjä vaaditaan toimimaan sen mukaan. Tästähän tässä on käytännössä kyse.
Kun lähdetään tekemään tulkintoja Raamatusta, niin on hyvin oleellista mikä on käsitys Raamatun ”auktoriteetistä”. Voin toki erehtyä luottamushenkilöiden näkemyksestä Raamattua kohtaan, mutta toivottavasti heillä on rohkeutta kertoa se. Se myös kertoo mistä arvot ja näkemykset kumpuavat ja auttaa ymmärtämään erimielisyyksien syitä.
Olen sitä mieltä, että tälle homokysymykselle annetaan järjettömän suuri painoarvo mitatessa kunkin ihmisen uskollisuutta tai arvostusta Raamattua kohtaan. Monet ihmiset mielellään esittävät sen siten, että jos ei ajattele homoista juuri tietyllä tavalla, automaattisesti suhtautuu tietyllä tavalla Raamattuun ja sen asemaan kirkon toiminnassa.
Mielestäni tämä on enemmän hengellistä väkivaltaa ja pyrkimys painostaa ihmisiä ajattelemaan asiasta jollain tietyllä tavalla. Ottaen huomioon kuinka paljon Raamattussa on asiaa ja kuinka vähän siellä on jakeita, jotka voi yhdistää homoseksuaalisuuteen, pidän melko kornina sitä, jos joku kuvittelee, että kenenkään ”raamattu-uskollisuutta” voisi mitata yhden yksittäisen seksuaalieettisen kysymyksen avulla.
Toki ihmisen suhtautuminen vähemmistöihin kertoo jotain hänen arvomaailmastaan.
Sari Roman-Lagerspetz kiteyttää nähdäkseni hyvin mistä todella on kysymys. Hänen mielestään on siis käsittämätöntä että kirkollamme on virallisia lähetysjärjestöjä, jotka torjuvat naispappeuden, Samoin hänestä on käsittämätöntä, että kirkolla on lähetysjärjestöjä jotka pitävät homoseksuaalisia suhteita Jumalan tahdon vastaisina.
Kyse ei siis viime kädessä ole siitä, noudattavatko mainitut järjestöt maamme lakeja tai sitoutuvatko ne kirkon yhteisiin päätöksiin, sikäli kun lait ja kirkon yhteiset päätökset edelleenkin sallivat opettaa homoseksuaalisten suhteiden olevan vastoin Jumalan tahtoa taikka sallivat kielteisen kannan papisviran sopivuudesta molemmille sukupuolille.
Kyse ei myöskään ole viimekädessä siitä, tekevätkö nämä järjestöt ja niiden edustajat kaikin mahdollisin tavoin yhteistyötä kirkkomme kaikkien muiden toimijoiden kanssa. Torjuva kanta itsessään järjestöjen virallisena kantana on se perimmäinen syys miksi nämä järjestöt halutaan kirkkomme toiminnasta ulos.
Mielestäni Kivimäki luki nyt Roman-Lagerspetzin kommentin hyvin tarkoitushakuisella tavalla ja omia tarkoitusperiään palvellen. Jos kopioin tähän pätkän Roman-Lagerspetzin kommentista ja lihavoin siitä kohdat, jotka Kivimäki tarkoitushakuisesti sivuutti:
”On käsittämätöntä, että kirkollamme on virallisia lähetysjärjestöjä, jotka torjuvat naispappeuden eivätkä palkkaa naispuolisia pappeja lähetystyöhön. Samoin on käsittämätöntä, että kirkolla on lähetysjärjestöjä jotka pitävät homoseksuaalisia suhteita Jumalan tahdon vastaisina eivätkä ota palvelukseensa rekisteröidyissä parisuhteissa eläviä.”
Kyse ei ole mielestäni, toisin kuin Kivimäki väittää, kannasta naispappeuteen ja homoseksuaalisten suhteiden syntisyyteen vaan niistä syrjivistä teoista, joihin tämä vakaumus johtaa. Nämä syrjivät teot ovat kirkon kannanottojen vastaisia.
Nyt Jukka yritit kyllä mennä vähän sieltä, missä aita on matalin…
Jusu Vihrvaaran tulkinta Sari Roman-Lagerspetzin vististä merkitsisi sitä, että Sari ”koplaisia” asioita yhteen tavalla joka ei vastaa täyttä totuutta. Seika että kristillinen järjestö virallisessa kanassan suhtautuu torjuvasti vuoden 1986 virkaratakaisuun ei välttämättömästi merkitsisi sitä että kyseinen järjestö suhtautuisi torjuvasti niihin naispuolisiin henkilöihin, jotka on vihitty papeiksi.
Homoseksuaalisia suhteiden pitäminen Jumalan tahdon vastaisina on kirstillisten järjestöjemme piirissä ja ehkä eteläisintä Suomea lukuunottamatta myös paikallisten seurakuntiemme kohdalla pikemminkin pääsääntö kuin poikkeus täysin riippumatta siitä, vaikuttaako asia mitenkään niiden rekrytointipolitiikkaan.
Tahdoin vain sanoa, että sinä poimit Sarin viestistä pelkät vakaumukselliset näkökulmat ja sivuutit kokonaan sen seikan, että Sari puhui myös syrjivistä rekrytointikäytännöistä. Pidin tätä hieman epärehellisenä tulkintana.
Jos kirkko on tehnyt päätöksen sallia pappeuden naisille ja kirkon virat parisuhteensa rekisteröineille, on mielestäni kirkon päätöksen vastaista asettaa rekrytointiin kielto palkata naispappeja ja parisuhteensa rekisteröineitä.
Mielestäni tässä on kyse siitä, että kirkkohallitusta on pyydetty arvioimaan uudestaan niiden lähetysjärjestöjen asema, jotka kategorisesti kieltäytyvät palkkaamasta naispappeja sekä rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä työntekijöitä. Esitetty kysymys on kaiketi se, vastaako tällainen rekrytointipolitiikka evankelis-luterilaisen kirkon ohjeita ja periaatteita.
Mietin, että ajattelevatko ko. luottamushenkilöt , että vaikka heidän päämärännän oliskin kuten edellä kävi ilmi se, että ”ko. järjestöt halutaan ajaa kirkkomme toiminnasta ulos”, että heillä parinkymmenen luottamushenkilön joukkona olisi siihen tarpeeksi valtaa? Täällähän on useaan otteeseen hehkutettu, että luottamushenkilöilä on valta päättää asioista kuten tahtovat. Mutta uskon, että tämä valta ei ulotu oman seurakunnan tai yhtymän ulkopuolelle.
Minusta Salmen pohdinta on aika erikoinen. Ei kai mikään kirkkovaltuusto tai ryhmä valtuutettuja, että sillä olisi kirkossa suurempi valta kuin kenelläkään muulla kirkon jäsenellä.
Valtuutettujen kirjaamassa eriävässä mielipiteessä lukee ”Odotamme, että Kirkkohallitus sopimuksen mukaisesti viipymättä poistaa virallisten lähetysjärjestöjen listalta ne järjestöt…”
Ainakin minä tulkitsen tuon siten, että valtuutetut ovat normaaleja aikuisia ihmisiä, jotka ymmärtävät, että päätös kuuluu kirkkohallitukselle ja tästä syystä lähestyvät kirkkohallitusta toiveenaan, että asiaan saataisiin muutos.
Minun mielestäni näiden luottamushenkilöiden lähettämä viesti on erikoinen. ”“Odotamme, että Kirkkohallitus sopimuksen mukaisesti viipymättä poistaa virallisten lähetysjärjestöjen listalta ne järjestöt…” Minkä sopimuksen mukaisesti? Ko. järjestöt ovat hyväksyneet ja allekirjoittaneet kirkon yhteiset sopimukset. Eihän kirkkohallitus voi mennä viipymätää poistamaan mitään järjestöä noin vain. Se vasta olisi kummallista menettelyä, jos kirkkohallitus tottelisi 16 luottamushenkilön käskyä heti ja automaattisesti.
Jusu Vihervaara kirjoitti:” Valtuutettujen kirjaamassa eriävässä mielipiteessä lukee “Odotamme, että Kirkkohallitus sopimuksen mukaisesti viipymättä poistaa virallisten lähetysjärjestöjen listalta ne järjestöt…””
Sopimuksen mukisesti – miten niin sopimuksen mukaisesti. Lukeeko sopimuksessa, että järjestöt poistetaan lähetysjärjestöjen listalta, jos ne eivät kaikessa toiminnassaan sitoudu 16 vantaalaisvaltuutetun määritelemiin arvoihin?
Jukka,
Tuo on pätkä eriävästä mielipiteestä, jonka sinä itse kopioit aikaisempaan kommenttiisi. Oletettavasti siinä viitataan johonkin lähetyssopimukseen ja jos luet pöytäkirjaan merkittyä eriävää mielipidettä pidemmälle, siitä todennäköisesti käy ilmi, miksi valtuutetut kokevat, etteivät järjestöt noudata sopimusta.
Pauli Lindeberg: “Voi aina kysyä, onko syrjintää se, kun sanoo ettei palkkaa mihinkään tehtävään juutalaisia, vai vasta se, kun jättää paikkaa todella hakeneen juutalaisen valitsematta.”
Puuttumatta tässä itse asiaan, haluan muistuttaa asian logiikasta. Eihän se näin mene. Tässä ei voida puhua juutalaisen ja homoseksuaalin palkkaamatta jättämisestä sinänsä.
Kysehän on siitä, että voiko lähetysjärjestö – tai ylipäätään kristilliseen uskoon ja kirkon avioliitto-opetukseen sitoutunut järjestö – palkata työhönsä henkilön, joka pitää esim. kristillistä Messias-käsitystä suurena erehdyksenä tai kirkon avioliitto-opetusta yhden miehen ja yhden naisen välisenä liittona vääränä sekä opettaa ja elää näiden käsitystensä mukaisesti.
Kärjistäen: voisiko Volvon maahantuoja palkata työhönsä markkinointipäällikön, joka ajattelee, että Volvo on surkea auto ja aikoisi pitää tästä käsityksestään kiinni myös Volvon markkinointipäällikkönä ja ajaisi itse Volkkarilla.
Olisiko tällaisen henkilön palkkaamatta jättäminen työsyrjintää? Ei. Se olisi Volvon arvojen puolustamista.
Missä on väitetty, että lähetysjärjestöön hakeutuvat rekisteröidyssä parisuhteessa elävät ihmiset pitävät kirkon avioliittokäsitystä vääränä sekä elävät ja opettavat näiden käsitysten vastaisesti?
Toisekseen olen ymmärtänyt, että kirkolliskokous on useampaan kertaan tehnyt muutoksia kirkon oppiin tilanteessa, jossa osa kirkon työntekijöistä on näitä muutoksia kannattanut (esim. naispappeus). Onko tämä homoavioliittoasia jokin erityistilanne, jossa kukaan kirkon työntekijä ei saa pitää kirkon oppia siltä osin vääränä ja esittää siihen muutosta?
Jouni Turtiaisen esimerkki on todella hyvä, mutta lisäisin siihen vielä toisen näkökulman:
Saako kaupunki vuokrata tontin Volvokaupalle, jos osa kaupunkilaisista pitää Volvon laatua arveluttavana vaikka laatu täyttääkin kaikki viralliset laatukriteerit?
Jos asia menee joskus kirkkolliskokouksen mietittäväksi, niin se on sitten. Mutta nythän ollaan siinä tilanteessa, että kirkkohallitusta kehotetaan toimimaan seuraavasti: “Odotamme, että Kirkkohallitus sopimuksen mukaisesti viipymättä poistaa virallisten lähetysjärjestöjen listalta ne järjestöt…” Ihan noin vain tuosta ohimennen poistamaan? Outoa.
Olisi varmaan outoa, jos Kirkkohallitus ”ohimennen poistaisi” järjestöt listalta. Minulla on kuitenkin hieman korkeammat odotukset Kirkkohallituksen päätöksenteon ammattimaisuudesta kuin Salme Kaikusalolla.
Jusu, minä luotan täysin Kirkkohallituksen päätöksenteon ammattimaisuuteen niin siinä kun se on hyväksynyt ko. järjestöt ev-lut-kirkon virallisiksi lähetysjärjestöiksi kuin siinäkin, ettei se ala muuttamaan kantaansa ja poistamaan hyväksymiään järjestöjä, vaikka muutama seurakunnan luottamushenkilö kehottaakin poistamaan ja vielä viipymättä.
Toiveita saa esittää, mutta ei käskyttää Kirkohallitusta toimimaan viipymättä toiveiden mukaan.
jalla jalla jalla jalla jalla… nyt voisi jo vaihtaa levyä
Jounin hyvän esimerkin pohjalta kysyn kuitenkin: Eikö kirkko ole virallisesti todennut, että ns. seksuaalinen suuntautuminen tai rekisteröidyssä parisuhteessa eläminen ei ole este tulemiselle kirkon virkaan? Se taas nousee maamme laista ja tietysti asialla on tekemistä tasavertaisuuden kanssa, joka on jopa Raamatusta nouseva periaate, ainakin johdettuna. Kirkon tai järjestön työhön tuleva homoseksuaali tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävä ei ”pidä” (ainakaan automaattisesti) kirkon avioliittoopetusta vääränä vaikka elääkin itse toisenlaisessa parisuhteessa.
Toivo Loikkanen
Hyvä huomio sinulta. Mutta toisin kuin henkilön seksuaalista suuntautuneisuutta, viittaamasi kantaa saa kirkon piiriin hengelliseen työhön rekrytoitavalta kysyä.
Maailmassa on ääretön määrä erilaisia eettisiä valintoja. Minä olen aivan varma, että en ole jokaisessa niistä samaa mieltä työnantajani kanssa. Katson kuitenkin, että se ei tee minusta huonoa työntekijää tai kykenemätöntä toimimaan työnantajani edustajana suhteessa asiakasyrityksiimme.
Nyt tämän keskustelun perusteella nousee sellainen ajatus, että näille lähetysjärjestöille homoseksuaalisuuden vastustaminen on merkittävä, jopa keskeisin tehtävä. Millään muulla eettisellä mielipiteellä ei ole merkitystä kun muistetaan kysyä työhaastattelussa, mitä työntekijä on mieltä homoista ja vahditaan, että työntekijä jokaisessa tilanteessa muistaa mainita, että avioliitto on YHDEN miehen ja YHDEN naisen välinen liitto.
Kirkko on kannanotoissaan todennut, että kirkkoon ovat tervetulleita miehet ja naiset, pienet ja suuret, hetero ja homot. Kirkko nimenomaan ei halua työntää homoseksuaaleja ulos vaan on piispojen suulla lausunut, että parisuhteessa elävien homoseksuaalien vakaumusta tulee kunnioittaa.
Toimivatko nämä lähetysjärjestöt kirkon yhteydessä ja sen arvojen mukaisesti, jos niiden keskeisin tehtävä on homouden torjunta? Jotenkin tämän keskustelun pohjalta tulee ajatus, että näille järjestöille on elintärkeää se, että jokainen työntekijä suhtautuu kielteisesti homoseksuaalisuuteen. Se on ikään kuin järjestön yksi keskeisimmistä arvoista.
Varmaan joku seuraavaksi esittää, että lähetysjärjestöjen työntekijöillä on omantunnon vapaus olla eettisissä kysymyksissä haluamaansa mieltä kunhan vain muistaa, että tässä homojutussa on oltava ehdottoman kielteinen, koska muuten tulee potkut tai jää työpaikka saamatta.
Varmaan voisi tehdä myös sellaisen säännön, että jos lähetysjärjestön työntekijä erehtyy olemaan sitä mieltä, että kirkko voisi laajentaa avioliittokäsitystään koskemaan myös samaa sukupuolta olevat parit, tästä seuraa välitön työsuhteen purkaminen ja tällainen näkemys on pysyvä estä rekrytoimiselle.
Minusta tällaisen politiikan käyttöön ottaminen olisi aivan perusteltua, koska toisin kuin evankelis-luterilaisessa kirkossa, näissä lähetysjärjestöissä homouden torjunta on niiden merkittävä arvo ja tehtävä.
”Toimivatko nämä lähetysjärjestöt kirkon yhteydessä ja sen arvojen mukaisesti, jos niiden keskeisin tehtävä on homouden torjunta?” Jusu Vihervaara
Odotan perusteluja väitteelle, että ko. ”lähetysjärjestöjen keskeisin tehtävä on homouden torjunta”. Tuollainen väite on propagandistinen. Ne ovat aivan muut tahot, jotka jauhavat jatkuvasti homoudesta. Yksi taho on esim. Tulkaa kaikki-liikkeeseen kuuluvien luottamushenkilöiden joukko. Tällainen jatkuva lähetysjärjestöihin kohdistuva syyttely vaikeuttaa järjestöjen keskeisimmän tehtävän, lähetystyön, hoitamista monin eri tavoin.
Minkä arvojen mukaisesti toimivat he, jotka vaikeuttavat kirkon hyväksymien lähetysjärjestöjen työtä?
Salme,
Tässä blogikirjoituksessa on toistasataa kommenttia keskustelua siitä, kuinka lähetysjärjestöllä on oikeus selvittää työnhakijan homoliittomielipide työhaastattelussa ja valvoa sitä, mitä työntekijä opettaa samaa sukupuolta olevien parisuhteista. Tätä kaikkea on perusteltu volvokauppa-analogiaa myöten, kuinka lukija varmasti ymmärtäisi, kuinka hankala homomyönteinen työntekijä tällaiselle työnantajalle olisi.
Lukija ei voi tulla tästä mihinkään muuhun johtopäätökseen kuin siihen, että työntekijän omantunnonvapauden rajoittaminen juuri tässä nimenomaisessa seksuaalieettisessä kysymyksessä on työnantajalle kynnyskysymys. Miksiköhän?