Isosetäni Väinö Voipio oli perustamassa Suomen vapaa-ajattelijain liittoa 1930 -luvulla ja erosi kirkosta samoihin aikoihin 1920 –luvulla, kun hänen nuorempi veljensä Aarni väitteli teologian tohtoriksi ja vanhin veljensä Lauri – isoisäni – löysi Herännäisyyden hengelliseksi kodikseen. Isoisääni en koskaan tavannut, mutta Väinö-setä tuli läheiseksi erityisesti aikuisuuden kynnyksellä. Ennen kirkon keskushallinnon tehtäviin tuloani olin lukenut hänen koko uskontokriittisen tuotantonsa (Jumalan puolustus, Kahleissa vai vapaana, Pelotuksen uskonto ja Vihreä katkismus). Kimmoke kirjojen lukemiseen tuli, kun sain lukioikäisenä jatkoriparilla 1966 tehtäväkseni esitellä suomalaista ateismia ja vapaa-ajattelun aatemaailmaa. Tehtäväni oli lukea Väinö-sedän tuotantoa ja kertoa siitä entisille isostovereilleni ja edellisen kesän riparilaisille. Yli 80 –vuotias vanhus oli haltioissaan siitä, että seurakunnan nuorten toiminnassa oltiin – kuten hän sanoi – niin rohkeita, että hänen ajatuksiaan uskallettiin esitellä. Kirjoja luettuani tapsimme Helsingin Primulassa ja istuimme pitkän tovin ja hän kertoi ja minä kysyin ja kuuntelin. Hänen ajattelunsa ja aatteensa tekivät minuun suuren ja pysyvän vaikutuksen.
Väinö-sedälle oli suuri pettymys, että juristiksi valmistuttuani ensimmäinen ns. vakituinen työpakkani oli kirkkohallituksessa. Jollekin sukulaiselle hän oli puhissut: ”Minä olen niin pettynyt siitä, että Risto meni ottamaan kirkosta viran”. Puhelimessa hän – yli 90 -vuotias valkopäinen vanhus – kesken keskustelun puuskahti: ”Mitä sinä siellä ristin päällä istut!!??”
Kun istuimme Primulassa kahvikupin ääressä talvella 1966, kysyin Väinö-sedältä teini-ikäisen suoruudella: ”oletko sinä ateisti?” Vasta muutamaa vuotta aiemmin Vapaa-ajattelijain puheenjohtajuudesta luopunut isosetä vastasi olevansa agnostikko ja lisäsi opettavaisesti, että sana tarkoittaa ei-tietävää. Ateisitiksi julistautuminen olisi ollut vastoin vapaa-ajattelun peruspilaria, koska hänen mielestään vapaa-ajattelija on henkilö, joka luodessaan elämänkatsomustaan pyrkii pysyvästi tarkistamaan ajattelunsa perusteita antamatta auktoriteettiuskon sanella käsityksiään, pitäymyksiään ja ohjeitaan.
Väinö Voipio kritisoi kirkkoa erityisesti siitä, että se hänen mielestään salasi kirkkokansalta teologisen tieteen tutkimustuloksia, jotka haastoivat kirkon perinteisiä opetuksia. Sen lisäksi hän vastusti kaikkea, mitä piti taikauskona ja kriittisen tiedon saamisen ja levittämisen esteenä. Hänelle olisi ollut kauhistus sellainen taikauskoinen ajatus, ettei uskovainen voisi ”tartunnan pelosta” osallistua uskontoa kriittisesti tarkastelevaan tilaisuuteen tai ettei uskonnoton voisi osallistua uskonnolliseen tilaisuuteen. Muistan istuneeni kirkonmenoissa, joissa Väinö-setä etsi valmiiksi virret virsikirjasta uskonnolliselle puolisolleen ja piti virsikirjaa vaimolleen, jotta tämä mahdollisimman hyvin saattoi lukea virsien sanat. Ja kyllä hän seisoi kirkkokansan mukana kun kuului seisoa. Mutta istui pää pystyssä rukouksien aikana. Ja saarnan hän kuunteli ja kriittisesti kuuntelikin.
Kun seuraa julkisuudessa nykyisin olevia vapaa-ajattelijoiksi itsenä mainitsevien kannanottoja ei voi olla hämmästelemättä, miten ajat ja asenteen ovat muuttuneet. Uskonnottomien nimissä äänekkäästi vastustetaan kaikkea, missä nähdään uskonnon vaikutusta. Ikään kuin pelätään, että ”puhdas sielu” jollain maagisella tavalla voi saastua, jos se joutuu alttiiksi tietämiselle ja kokemiselle. Juuri tästä vanhan polven vapaa-ajattelijat syyttivät kirkkoa ja nyt uusi fundamentalistinen ateistisukupolvi onkin taikauskoisessa tartuntakammossaan juuri samanlainen, kuin kirkko oli vanhan polven kritisoimana. Niin samasta puusta kaikki fundamentalistit näkyvät olevan: yksi pelkää uskonnon tarttuvan, toinen pelkää väärän poliittisen mielipiteen leviävän, kolmas demonisoi kehitysopin, neljäs pelkää ties mitä. Kirjoja on poltettu niin idässä kuin lännessä ja kirjojen polttamisen vaatijoita näyttää tulevan jatkuvasti lisää. Olemme outo eläinlaji, kun vaadimme päästä tietämisen tuskasta pois. Hyvän ja pahan tiedon puutako haluamme karttaa, funkut molemmilla äärilaidoilla
Tuomas Eskelinen kirjoitti:
Siten, että heiltä tällaiset kokemukset ovat loppuneet. Ehkä 15-vuotiaalle passeli Landolan rämpyttäminen ei enää 20-vuotiaana tunnu relevantilta. Tämä on osa myös herännäisyyden historiaa. Herätysten jälkeen Paavo moitti ihmisiä, jotka tekivät uskonnollisesta kokemuksestaan itselleen epäjumalan. Kun fiilikset ja vibat olivat menneet, jäi vain tyhjä olo, jonka ahdistavuudessa oli kiusaus vaikka väkisin tuottaa itselle niitä uskonnollisia kokemuksia. Körttiteologiassa näitä tuntemuksia vähän karsastetaankin. Mystiikan teologia antiikista keskiajalle tuntee ”pimeän yön” käsitteen, joka tarkoittaa sitä, että rukouselämässään henkilö on mennyt niin pitkälle, että hänen omat luonnolliset aistikykynsä menettävät merkityksensä, ja henkilö kokee lähinnä Jumalan poissaoloa tai kokonaan Jumalan olemattomuutta. Mystiikassa tällainen pimeä yö merkitsee, että henkilölle on vasta avautumassa luonnollisten aistien ylittävä hengellinen aistikyky. Voisin aivan hyvin ajatella, että monien ateistien kokemus jumalattomuudesta on likellä mystikkojen pimeää yötä.
Matti Pulkkinen:
Oikeusvaltiossa väkivaltaan, myös rituaaliseen sellaiseen, on voitava puuttua. Anna kun arvaan: et nyt vaan jotenkin viitsi esittää niitä tutkimustuloksia, joiden mukaan pikkulasten leikkeleminen on ihan harmiton juttu?
Juhani Huttunen:
Tai sitten he ovat oikeasti huomanneet, että keisarilla ei ole vaatteita…
Risto Korhonen: arvaile rauhassa mitä arvailet. Sitten voit tutustua esimerkiksi peniksen karsinooman epidemiologiaan tai todeta englannikielisestä Wikipediasta, että yksikään maailmanlaajuisista terveysorganisaatioista ei aja poikien ympärileikkauksen kieltämistä kuin sen laajentamistakaan.
Kun ympärileikkauksen vahingollisuudesta ei ole yksikäsitteistä näyttöä, ei ole mitään syytä kriminalisoida kahden Suomen vähemmistöuskonnon vakiintunutta tapaa.
Pulkkinen, minä kommentoin ympärileikkausta eikä Eskelinen. Ymmärsinkö oikein, että sinulla on tutkimustietoa, joka puhuisi ympärileikkauksen hyödyllisten terveysvaikutusten puolesta? Jos tämä tieto on yleisesti hyväksyttyä, miksi esim. Suomessa ei rutiininomaisesti tehdä leikkausta kaikille poikalapsille?
Kivun ja kauhun tuottaminen pikkulapselle on minusta riittävä näyttö vahingollisuudesta.
Ymmärsit oikein. Penissyövän esiintyminen on yksi merkittävä tekijä, joka pitkään erotti kristtyjä muslimi- ja juutalaisyhteisöissä. Ympärileikatuilla se on lähes tuntematon.
USA:ssa myös krisittyjen poikien ympärileikkaaminen oli monille lääkäreille rutiinitoimenpide jonnekin 1060-luvun lopulle saakka. Sen tarkoituksena oli vähentää infektoita. Yleistä ympärleikkausta mikään kansainvälinen terveysjärjestö ei kuitenkaan nykyisin aja, niin kuin ei sen kieltoakaan.
Toimenpiteen vaikutuksesta luotan enemmän juutalaismiesten mielipiteisiin kuin sinun.
Matti Pulkkinen, voisitko esittää tutkimustietoa tuosta penissyöpä-yhteydestä?
Olethan tietoinen esim. Suomen Lääkäriliiton kannasta ympärileikkauksiin? Mitä mieltä olet siitä?
Ateismin leimaaminen fanatismiksi on suunnilleen yhtä älykästä kuin kirkon jäsenyyden julistaminekin. Sovitaanko, että olemme kaikki fundamentalisteja? Agnostismikin voi olla fundamentalistista, jos se on tietämisen mahdottomuutta julistavaa vahvaa agnostismia. Tällaiselle näkemykselle ei ole mitään perusteita. Sama kuin väittäisi joulupukkiin uskomattomia lapsia fundamentalisteiksi.
Risto Korhonen: hae mieleisilläsi hakukoneilla carcinoma + penis , niin saat tietoa. Triviaalia.
Ympärileikkaus on toki sivuraide, joten olisi varmasti syytä olla heittämättä vettä lisää siihen myllyyn. Asiallista tietoa on kuitenkin saatavilla: ”Ympärileikkauksella voi olla vakavia sivuvaikutuksia, ja ilman lääketieteellistä syytä tehtynä se on ristiriidassa lääkärin etiikan kanssa. Jo Hippokrateen ajoista yksi periaate hoidossa on ollut ”primum non nocere”. Tarvetta varovaisuuteen lisää se, että kyseessä on peruuttamaton toimenpide lapselle, joka ei itse vielä kykene päättämään puolestaan.” Lääkäriliiton toiminnanjohtajan kirjoitus kokonaisuudessaan täällä. Siinä otetaan kantaa myös Matti Pulkkisen esittämiin väitteisiin.