Isosetäni Väinö Voipio oli perustamassa Suomen vapaa-ajattelijain liittoa 1930 -luvulla ja erosi kirkosta samoihin aikoihin 1920 –luvulla, kun hänen nuorempi veljensä Aarni väitteli teologian tohtoriksi ja vanhin veljensä Lauri – isoisäni – löysi Herännäisyyden hengelliseksi kodikseen. Isoisääni en koskaan tavannut, mutta Väinö-setä tuli läheiseksi erityisesti aikuisuuden kynnyksellä. Ennen kirkon keskushallinnon tehtäviin tuloani olin lukenut hänen koko uskontokriittisen tuotantonsa (Jumalan puolustus, Kahleissa vai vapaana, Pelotuksen uskonto ja Vihreä katkismus). Kimmoke kirjojen lukemiseen tuli, kun sain lukioikäisenä jatkoriparilla 1966 tehtäväkseni esitellä suomalaista ateismia ja vapaa-ajattelun aatemaailmaa. Tehtäväni oli lukea Väinö-sedän tuotantoa ja kertoa siitä entisille isostovereilleni ja edellisen kesän riparilaisille. Yli 80 –vuotias vanhus oli haltioissaan siitä, että seurakunnan nuorten toiminnassa oltiin – kuten hän sanoi – niin rohkeita, että hänen ajatuksiaan uskallettiin esitellä. Kirjoja luettuani tapsimme Helsingin Primulassa ja istuimme pitkän tovin ja hän kertoi ja minä kysyin ja kuuntelin. Hänen ajattelunsa ja aatteensa tekivät minuun suuren ja pysyvän vaikutuksen.
Väinö-sedälle oli suuri pettymys, että juristiksi valmistuttuani ensimmäinen ns. vakituinen työpakkani oli kirkkohallituksessa. Jollekin sukulaiselle hän oli puhissut: ”Minä olen niin pettynyt siitä, että Risto meni ottamaan kirkosta viran”. Puhelimessa hän – yli 90 -vuotias valkopäinen vanhus – kesken keskustelun puuskahti: ”Mitä sinä siellä ristin päällä istut!!??”
Kun istuimme Primulassa kahvikupin ääressä talvella 1966, kysyin Väinö-sedältä teini-ikäisen suoruudella: ”oletko sinä ateisti?” Vasta muutamaa vuotta aiemmin Vapaa-ajattelijain puheenjohtajuudesta luopunut isosetä vastasi olevansa agnostikko ja lisäsi opettavaisesti, että sana tarkoittaa ei-tietävää. Ateisitiksi julistautuminen olisi ollut vastoin vapaa-ajattelun peruspilaria, koska hänen mielestään vapaa-ajattelija on henkilö, joka luodessaan elämänkatsomustaan pyrkii pysyvästi tarkistamaan ajattelunsa perusteita antamatta auktoriteettiuskon sanella käsityksiään, pitäymyksiään ja ohjeitaan.
Väinö Voipio kritisoi kirkkoa erityisesti siitä, että se hänen mielestään salasi kirkkokansalta teologisen tieteen tutkimustuloksia, jotka haastoivat kirkon perinteisiä opetuksia. Sen lisäksi hän vastusti kaikkea, mitä piti taikauskona ja kriittisen tiedon saamisen ja levittämisen esteenä. Hänelle olisi ollut kauhistus sellainen taikauskoinen ajatus, ettei uskovainen voisi ”tartunnan pelosta” osallistua uskontoa kriittisesti tarkastelevaan tilaisuuteen tai ettei uskonnoton voisi osallistua uskonnolliseen tilaisuuteen. Muistan istuneeni kirkonmenoissa, joissa Väinö-setä etsi valmiiksi virret virsikirjasta uskonnolliselle puolisolleen ja piti virsikirjaa vaimolleen, jotta tämä mahdollisimman hyvin saattoi lukea virsien sanat. Ja kyllä hän seisoi kirkkokansan mukana kun kuului seisoa. Mutta istui pää pystyssä rukouksien aikana. Ja saarnan hän kuunteli ja kriittisesti kuuntelikin.
Kun seuraa julkisuudessa nykyisin olevia vapaa-ajattelijoiksi itsenä mainitsevien kannanottoja ei voi olla hämmästelemättä, miten ajat ja asenteen ovat muuttuneet. Uskonnottomien nimissä äänekkäästi vastustetaan kaikkea, missä nähdään uskonnon vaikutusta. Ikään kuin pelätään, että ”puhdas sielu” jollain maagisella tavalla voi saastua, jos se joutuu alttiiksi tietämiselle ja kokemiselle. Juuri tästä vanhan polven vapaa-ajattelijat syyttivät kirkkoa ja nyt uusi fundamentalistinen ateistisukupolvi onkin taikauskoisessa tartuntakammossaan juuri samanlainen, kuin kirkko oli vanhan polven kritisoimana. Niin samasta puusta kaikki fundamentalistit näkyvät olevan: yksi pelkää uskonnon tarttuvan, toinen pelkää väärän poliittisen mielipiteen leviävän, kolmas demonisoi kehitysopin, neljäs pelkää ties mitä. Kirjoja on poltettu niin idässä kuin lännessä ja kirjojen polttamisen vaatijoita näyttää tulevan jatkuvasti lisää. Olemme outo eläinlaji, kun vaadimme päästä tietämisen tuskasta pois. Hyvän ja pahan tiedon puutako haluamme karttaa, funkut molemmilla äärilaidoilla
Eräässä seurakuntaruokalan kahvipöytäkeskustelussa keskusteltiin muinoin vietnamilaisten pakolaisten uskonnosta, buddhalaisuudesta ja indokiinalaisesta animismista. Yks pappi ”tiesi”, että buddhalaisuus on ateistinen uskonto. Uskaltauduin kysymään, että mitä mieltä hän on siitä, että buddhalaisesta näkökulmasta kristinusko on ei-nirvanistinen uskonto.
Miksi selittää uskontoa ja uskoa sellaisten käsitteiden kautta, joita niissä ei ole. Mutta joita meidän päässämme (ei todellisuudessa) on?
Pulkkinen, minulla on hyvin vähän uskoa ihmisen luontaiseen hyvyyteen. Sen sijaan uskon että ihminen kykenee oppimaan; että sopivissa olosuhteissa ihminen voi kasvaa hyväksi, sellaiseksi jonka ei tarvitse esim. tuomita lajikumppaneita kadotukseen väärän uskon takia. (Joo tiedän, eihän ihminen tuomitse vaan Jumala…)
Suomen Vapaa-ajattelijat eivät ole muistaneet laittaa tällaista uskontunnustusta ainakaan nettiin. Olisiko linkkiä lisätietoihin?
Juuei. En usko, ellet esitä hyviä perusteluja. Olet siis sitä mieltä, että Ameriikka ei ole demokraattinen yhteiskunta? Minä kun luulin, että heikäläisten mielestä se on suorastaan demokratian mallimaa
Vakavasti puhuen: vaikka nykyisen kaltainen uskonnonopetus vaihdettaisiin neutraaliin uskonnoista opettamiseen, meillä tuskin tapahtuisi pelkäämääsi vajoamista taikauskoiseen typeryyteen.
Millaista muuten on ”demokraattisen yhteiskunnan ihanteiden mukainen uskonnonopetus” ja missä sitä esiintyy, siis tietysti Suomen lisäksi? (Ennustan että tähänkään kysymykseen et viitsi vastata) :p
(Matti Pulkkinen)
Eikös voisi ihan perustellusti olettaa, että uskonnollisen perheen lapsi saa kotoaan tarvittavan opetuksen esim. rukoilemisen suhteen? Kysypä Pekka Peruskoululaiselta, mistä rukoilemisessa on kysymys esim. evluteilla, ortodokseilla, juutalaisilla, islamilaisilla, ambomaalaisilla. Ihanko tosissaan arvelet, että tietäisi?
Ja tästä seuraa, että jos tuntee hyvin luterilaisuuden, on helpompi kääntyä muslimiksi? No huhhuh.
Edit:
Kun tarkemmin ajattelen, tuossa voi muuten olla perää. Siinä mielessä, että jos on taipuvainen uskomaan luterilaisuuteen, on sopivilla keinoilla helpommin käännytettävissä muuhunkin uskoon.
Sinuun on juntattu aika syvään luterilainen vanhurskauttamisoppi. Huomaatko itsekään?
Taisit muuten olla juuri sinä, joka sanoi, että luterilaisuuden asema johtuu vain ”miekkalähetyksesestä ja lapsikasteesta”, vai oliko se Eskelinen? Kyllä ajatus siitä, että uskonto on vain ”väärää tietoisuutta”, joka menee pois, jos sitä ei opeteta on läsnä vapaa-ajattelijoilla, vaikka he eivät sitä välttämättä menee ääneen sanomaan. Niinhän NKP:kin uskoi.
Minäminä. Tarkkaan ottaen sanoin, ainakin tarkoitin, että miekkalähetys ja lapsikaste ovat suuren jäsenmäärän takana.
No en huomaa. Olen minä rippikoulunkin nuorena käynyt, mutta en tainnut seurata tarkasti;)
Voitko tarkentaa? Vai onko se oppi se perusjuttu että hyvät menee yläkertaan ja pahat alakertaan?
Erimielisyys, kuten totesin, toden totta näyttää juontavan osin siitä, että molemmat osapuolet tiedostavat lapsuusvuosien merkityksen siinä, omaksuuko yksilö kirkon opetukset ja käsitykset vai ei. Koska ns. oman uskonnonkin opetuksen tarkoituksena on tukea tätä omaksumista, käydään nyt vääntöä siitä, onko tämä koulun tehtävä vai ei. Jos sitten vapaa-ajattelijoiden väitetään ajattelevan salaa, että uskonnot katoavat kun kouluopetus lopetetaan, voi kai täsmälleen saman aavistuksen – tai tällä kertaa pelon – nähdä myös kirkollisissa.
NKP- ja kommunistiviittaukset ovat aika yleisiä. Mutta kenet niillä on tarkoitus vakuuttaa kun käy ihan päin vastoin? Miksi sahaatte oksaa altanne ihan kroonisesti?
Tuota minä kyllä kieltämättä jään pohtimaan, että olisiko se tosiaan sekulaarin yhteiskunnan ansio, ettei kristinusko riistäydy käsistä ja heittäydy äärimmäisyyksiin.
Neuvostoliitto on hyvä esimerkki uskontoneutraalin valtion kokeilusta. Uskonto ei kuitenkaan hävinnyt minnekään.
Jos kerran sekularisoitumisesta keskustellaan niin Venäjä on tuossa lähempänä – lähempänä kuin esim. Australia.
(Matti Pulkkinen)
Eipä sitä Neuvostoliittoa ihan uskontoneutraalina voine pitää. Kokeilun pääasia oli kuitenkin ihan muu kuin uskonto.
Miksi Venäjä olisi uskonnon suhteen parempi esimerkki kuin Australia? En ymmärrä välimatkan merkitystä tässä asiassa. No joka tapauksessa, taitaa Suomen kirkoilla olla aika tavalla eri linja kuin naapurin. Tietääkseni sikäläinen ortodoksikirkko on innolla esim. homopropagandalain takana. Kyllä olisi mahtavaa, jos meilläkin kirkot ottaisivat niin vahvasti kantaa;)
Pulkkinen:
Nyt ei pysy uskomaton mukana. Oli miten oli, en ole kiinnostunut minkään uskonnon tai suuntauksen pelastusopista henkilökohtaisessa mielessä. Niiden seuraukset täällä maallisessa elämässä kyllä kiinnostavat;)