Vapaus

Hyvä huomio Martti. Luther oli naiivi kun lähti kirkkoa uudistamaan ja ajatteli, että, kyllä Kirkon eliitti tietenkin kääntää opetuksensa, kun Luther heille asiansa selventää, mutta eipä niin käynyt, vaan lopulta sai kirkon kirouksen niskaansa. (Tuohon aikaan se oli kuoleman vakava juttu, jopa henki saattoi lähteä.)

Totta siis se, että uskonnollista valtaa käyttävät eivät oikein tykänneet Lutherin ajatuksesta Vapauttaa Kristityt kirkollisen lain kahleista, koska kirkko eli hyvin varoissaan. Samasta syystä Juutalaiset olivat huolissaan, kun Jeesus saarnasi kaduilla, eikä synagogassa kuten Juutalaisten laki määräsi tooraa luettavaksi.
Paavali sai kahleet samasta syystä monet kerrat.

Maailmassa on siis joku taho, joka ei pidä siitä, että ihmisiä Vapautetaan uskonnollisista kahleista ja muotomenoista. Onhan meilläkin nyt kirkossa menossa merkittävä käymistila, puhutaan uudistamisesta ja muusta, mutta pelkään, että kirkko repeää, kuten on käynyt niin monesti aiemmin.
Luther pyrki viimeiseen asti pitämään kiinni kirkkoveneen laidoista, mutta lensi myrskyssä yli laidan ja monet muut ottivat uuden vapauden kirjaimellisesti ja panivat tuulemaan tunnetuin seurauksin. Lutherhan toppuutteli talonpoikia, jotka käyttivät tilaisuutta hyödykseen ja raastoivat vapaudessaan riistäjiltään hengen.
Meidän on nykyään vaikea käsittää sitä valtaa, mitä kirkko tuolloin käytti, ihmiset pelkäsivät kirkkoa ja sen valtaa pitävien mielivaltaa, jota puolustivat Jumalan antamalla oikeutuksella. Luther sai lopulta Voimaa (ja pyhää vihaa) kääntää raamatun kansan kielelle, jotta ihmiset voisivat itse lukea mitä raamatussa sanotaan. Tämän kaiken voi lukea historiasta ja hyvä onkin lukea, ei siinä niin paljon virheitä ole, etteikö noista tapahtumista selvää saisi.

Näyttäisi olevan niin, että äärimmäinen vapaus vaatii äärimmäisen vahvan ihmisen. Jos lihalle antaa tuon vapauden, niin tuho on selvä.
Kristillinen vapaus on myös äärimmäistä vapautta, mutta sitä ei ole annettu lihalle, vaan hengelle.
Henki kulkee missä tahtoo ja sen äänen voi kuulla, mutta kuka tietää, mistä se tulee ja minne se menee? Kuitenkin se on aina siellä mihin Kristus on tullut ja jäänyt asumaan.

”Uskon, että illan tullen yks sun toinen joutuu miettimään, mikä on olleellista. Kun mitään hyvää itsestä ei löydy, jää jäljelle vain Kristus.” Oman elämän arviointi on vain toinen puoli kristillistä etiikkaa. Meidät on myös kutsuttu olemaan maailman valona ja suolana. Niinpä joudumme arvioimaan, mikä on oleellista lähellä ja kauempana maailmassa. Mihin epäkohtiin meidän on ympäristössämme puututtava, jotta Jumalan tahto toteutuisi? Mihin puuttuminen muodostuisikin esteeksi Jumalan rakkauden leviämiselle?

Rakas Herra Jeesus Kristus, minä tunnen syntini; ne polttavat, kalvavat ja kauhistavat minua. Mihin on minun paettava? Minä katson sinuun, Herra Jeesus Kristus, ja uskon, vaikkapa heikosti, sinuun; minä pidän kuitenkin kiinni ja olen varma siitä, että olet sanonut: Joka minuun uskoo, hän on saapa iankaikkisen elämän. Vaikkapa nyt omatuntoni onkin raskautettu ja syntini minua kauhistuttavat ja vapisuttavat, niin sinä olet kumminkin sanonut: poikani, ole turvallisella mielin, sinun syntisi ovat anteeksi annetut ja sinulla on oleva iankaikkinen elämä ja minä tahdon herättää sinut viimeisenä päivänä. Aamen!

”Jos ihminen ei koskaan joudu tai ole joutunut tutkimaan, mikä on oleellista” ei ilmeisesti ole vielä
löytänyt vastausta perimmäiseen kysymykseen oleellisesta = Kristus.
Se on asia, jota ei opi kirjoista. Se on koettava.

Se on sitä köyhyyttä, jonka saavat kokea ne, joita Jumala erityisesti rakastaa.
Rikkaan on sellaista varmaan aivan mahdotonta ymmärtää.

Kokemus ja kasvu kristittynä ei ole mitään narsistista oman elämän plokkaamista ja arviointia, vaan
kasvua Kristuksen yhteyteen Suotta sitä halvventaa..

Valon vieminen ei ala siitä, että riennetään viemään valoa, vaan ensin on itse saatava kulkea valoon ja päästä osalliseksi siitä.

Kun sanoo: ”eihän valoa sytytetä ja laiteta piiloon, vaan se laitetaan lampun jalkaan, että se valaisee sisälle tuleville tietä” Niin puhuu ihmisestä johon valo on syttynyt, kuten Jorma sanoo oikein.
Voihan Jumalan sanaa julistaa uskotonkin, mutta mitä tuo valaisee, jos ei ymmärrä mitä julistaa? Olemme Kristuksen kirjeet ja millä kirjoitetut?

”Sillä ilmeistä on, että te olette Kristuksen kirje, meidän palvelustyöllämme kirjoitettu, ei musteella, vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin, vaan sydämen lihatauluihin.” 2.Kor:33

“…yks sun toinen joutuu miettimään, mikä on olleellista. Kun mitään hyvää itsestä ei löydy…”

Ismo on nähtävästi joutunut tuota asiaa miettimään, se tulee kirjoituksista ilmi.
Asiat olisivat aika huonosti, jos niin ei olisi tapahtunut.

Sellaiselle, joka on lähtenyt etsimään pelastusta, hänelle tämä oleellisen löytäminen on
elämän ja kuoleman kysymys.
Vastaus harvemmin löytyy lukemalla oikea sivu evankeliumista tai Galatalaiskirjeen selityksestä.- ja toteamalla reippaasti: sillä selvä!
Ne vastaukset löytyvät kokemusten, usein tuskan ja ahdistustenkin kautta.

Ahdistusten takaa löytyy omatunto, ja kun Luther on täällä usein esimerkkinä, lienee oikein muistuttaa,
että omatunto vei Lutherin Wormsin valtiopäiville.
Etsivää tai rauhatonta omaatuntoa ei hiljennä järki. Ei ole katkaisijaa, josta sen vääntäisi
hiljaiseksi oikean (anti-galatialaisen) uskon puolelle – jotta siltä istumalta lähdettäisiin sitten viemään valoa maailmaan ja pimeyteen.
Omantunnon kanssa ollaan kahden, ja usein epäily ja taistelu voi kestää vuosia, vuosikymmeniäkin.
Ei siinä ole kysymys omaan napaan tuijottamisesta, kuten nyt on annettu ymmärtää, vaan
kaikkein oleellisimmasta asiasta, yhteydestä Kristukseen, häneen yksin.

Vapaus, antaako kristityt vapauden toisillekkin??

”Opeta heille ensimmäiseksi yllä mainitut kappaleet, nimittäin kymmenen käskyä, uskontunnustus, Isä meidän -rukous jne., sana sanalta tekstin mukaisesti siten, että he kykenevät toista maan ne ja oppivat ne ulkoa.

Mutta niille, jotka eivät halua oppia, on sanottava, että he kieltävät Kristuksen ja ovat kaikkea muuta kuin kristittyjä. Heitä ei myöskään saa päästää ehtoolliselle, ei todistamaan yhdenkään lapsen kastetta eikä nauttimaan vähääkään kristityn vapautta, vaan heidät on jätettävä kerta kaikkiaan paavin ja hänen virkakuntansa, vieläpä itse Perkeleen käsiin. Heidän vanhempiensa ja isäntiensä on kieltäydyttävä antamasta heille ruokaa ja juomaa sekä ilmoitettava heille, että ruhtinas haluaa ajaa tuollaiset raakalaiset maasta pois.” (Luther)

Siis edellä ote ev.lut kirkon omilta sivuilta ns tunnustuskirjoista

http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/vahakatekismus.html

”Luther oli naivi kun lähti uudistamaan…”
”Vapauttaa muotomenoista……”

Jatkan joutessani tuota Ismon pohdintaa.
Olen ajatellut, ettei Luther lähtenyt uudistamaan kirkkoa.

Hänellä oli tuo sisäinen pakko, hiukan samaan tyyliin kuin tavis
krisitylläkin oman omantuntonsa kanssa:
usein pilkataan sitä, että nämä miettivät vain omaa pelastustaan, eivätkä juokse turuille ja toreille valoksi toisille ihmisille. Miksi rammat eivät juokse, miksi pelokas ei ryntää eturintamaan…?

Sisäinen pakko.
Omatunto etsii rauhaa tai se vaatii rehellisyyttä : totuutta tulemaan julki siellä; missä se on valheen varjossa. On tarkoitus ottaa vain yksi askel, ja se vie toiseen – ja lopulta koko matkan Wormsiin tai polttoroviolle asti.

Jeesus tahtoi vapauttaa muotomenoista, pohdiskeli Ismo.
Minun mielestäni hän halusi vapauttaa ihmisen tunnottomuudesta; menot ja muodot olivat sivuasioita.

Eräät protestanttiset liikkeet eivät ole tätä muistaneet, vaan takertuvat muotoihin; yksinkertaisuuteen, rakenteisiin jne.
Samalla he tekevät säännöillään evankeliumista uuden lain.
Saahan sitä olla yksinkertainen, mutta ei siitä saa tehdä
lain kaltaista vaatimusta.
Mielestäni ihmiset pelkäävät paljastumista sanan valossa.

>>“Kokemus ja kasvu kristittynä ei ole mitään narsistista oman elämän plokkaamista ja arviointia, vaan kasvua Kristuksen yhteyteen. Suotta sitä halventaa..”
Yhteys Kristukseen on myös yhteys seurakuntaan, Kristuksen ruumiiseen. (MP)

Entä sitten?
Miten tämä tällainen itsestäänselvyys mahtanee Martin mielestä liittyä minun tekstiinii?

Kun noiden juttujen punaista lankaa kerii vaikka vähän pitemmältä ajalta, tulee niistä minun mieleeni pikemminkin valojen sammuttaminen kuin valon näyttäminen