Varo sanojasi!

Varo sanojasi näinä tarpeettomien vastakkainasettelujen, tahallisten väärinymmärtämisten ja tarkoituksellisten loukkaantumisten aikoina. Älä tuudittaudu siihen harhaan, että sananvapautesi tai uskonnonvapautesi suojelisivat sinua, kun kirjoitat näkemyksiäsi sosiaaliseen mediaan. Sillä kaikkea, mitä kirjoitat, voidaan käyttää sinua vastaan. Ja myös käytetään.

Varomattomuuttasi saatat tulla moninkertaisesti tuomituksi jo ennen varsinaista Tuomiopäivää, jolloin kristillisen opin mukaan joudut joka tapauksessa tekemään tiliä sanomisistasi, tekemisistäsi ja tekemättä jättämisistäsi. Sanomisilla tässä ymmärretään myös kirjallinen sanailumme. ”Sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi” (Mt 12:36-37).

Viisas se, joka kielensä (ja samalla myös mielensä) hallitsee. Tai edes hillitsee. Kynnys kirjoitella netissä etenkin vihaisena sitä sun tätä on matala, joten vikkelät sormet aivan liian usein painavat Enteriä jo ennen kuin rustausta on edes viety aivonystyröitten arvioitavaksi. Viisas se, joka on edes joten kuten selvillä aiheesta, josta kirjoittaa eikä kuumeisella kiireellä kyhää kokoon ja julkaise pelkästään sitä, mitä sylki näppikselle tuo.

”Sydämen kyllyydestä suu puhuu” (Mt 12:34). Siis ensimmäinen ja täydellisin ilmaus ihmissydämen sisällöstä tulee ilmi ihmisen sanoissa.

Psykiatri Carl Jungin mukaan ajatteleminen on niin vaikeaa, että siitä syystä suurin osa ihmisistä tyytyy vain arvostelemaan. Lyöminenhän ei vaadi mitään osaamista tai ymmärrystä, sen sijaan kauniisti ja sovittelevasti puhuminen on jo vaativaa duunia.

Kirjailija Washington Irvingin näkemyksen mukaan terävä kieli on ainoa teräase, joka tulee terävämmäksi jatkuvassa käytössä. Ja kaikki vähänkin julkisuudessa olevat ihmiset ovat liiankin helppoja maalitauluja.

Aina emme taida huomatakaan sitä, miten me muita arvostellessamme itse asiassa tulemme puhuneeksi itsestämme paljon enemmän kuin arvostelumme kohteesta.  Meistä puhuu paljon myös se, missä määrin itse kestämme muitten kritiikkiä, joka kohdistuu omiin aikaansaannoksiimme.

Paras tulppa tai ainakin sordiino liialliselle arvosteluinnolle on kohtuullinen itsekritiikki. Kannattaa muistaa myös väärän todistuksen antamisen kieltävä kahdeksas käsky ja kultainen sääntö, joka velvoittaa meitä tekemään toisille ihmisille niin kuin toivoisimme itsellemmekin tehtävän.

Ehkä näin joulun lähestyessä on syytä muistuttaa, että puheistamme ovat kiinnostuneet monet muutkin kuin vain ikkunoitten takana salakuuntelevat tontut, jotka sitten kielivät joulupukille, olemmeko olleet kilttejä eli emme. Puhettamme kuuntelevat ja tallentavat vaikkapa tietokoneohjelmat, taksien turvakamerat, erilaiset palvelunumerot, joihin soitamme. Meidän ei siis tarvitse joutua erityisesti Piilokameraohjelman mannekiineiksi jäädäksemme kiinni sanomisistamme tai tekemisistämme.

Siksi puheitten suhteen lienee paikallaan ohje Lyhyestä virsi kaunis. Jeesus sanoo asian ytimekkäästi, vaikka vannomisen yhteydessä vinkin (vai olisiko kyseessä peräti käsky?) antaakin: ”Olkoon teidän puheenne: ’On, on, tahi ei, ei.’ Mitä siihen lisätään se on pahasta” (Mt 5:37). Sanojemme tulisi siis olla vakavia, oikeita, puhtaita, vailla liioittelua ja vääristelyä – pyhitettyjä välikappaleita pyhiä tarkoituksia varten.

Jumala ei kuule meitä meidän monisanaisuutemme vaan rakkautensa tähden. Hän ei missään yhteydessä ole suositellut jaarittelua, juoruilua, small talkia tai ihan vain lämpimikseen höpöttelyä.  Turhat sanat johdattavat meidät usein helposti kategoriaan synti, joka tulee tunnustaa ja panna pois, ennen kuin Jumala jälleen voi antaa siunauksensa.

Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, jonka apostoli Pietari kirjoittaa kirjeensä kolmannessa luvussa (3:9-11):

Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte.  Sillä: ”joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta, kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen.

Kuten lukija on saattanut huomata, Ruttopuiston rovasti on viime aikoina ihan rutosti vähentänyt bloggaamistensa määrää. Päätös on ollut aivan tietoinen. Syyn löytänet tästä tekstistä.

Ihan vielä en ole niin pitkällä, että voisin allekirjoittaa tämän kansainvälisesti tunnetun ajatuksen: Puhuminen (siis myös kirjoittaminen) hopeaa, vaikeneminen kultaa.

Mukiinmenevä kuvateksti:Puhuminen takana minun selkä se tarkoittaa sinä pelätä minun läsnäolo tarpeeksi ei sanoa sitä minun naamalle.