Viime viikon Kotimaassa oli mielenkiintoinen juttu seurakunnan päättäjistä. Juttu yllytti minua kirjoittamaan siitä, miten minut luottamushenkilönä yllätti seurakuntayhtymän työntekijöiden ja luottamushenkilöiden välinen ajoittainen vastakkainasettelu. Tuntuu, että moni asia kilpistyy luottamushenkilöiden keskusteluissa napinaan virkamiehistä ja heidän ”puolueellisuudesta” tai epäluottamuksesta. Minua asia on ihmetyttänyt ja harmittanut, sillä koen sen niin turhana ja energian väärään suuntaan vievänä. Napina on joskus lievä sana kuvaamaan arvostelua.
Itse olen saanut alusta asti hyvän kontaktin työntekijöihin, ja koskaan ei ole kukaan jättänyt kysyvää ilman vastausta. Olen kysellyt, kyseenalaistanut, saanut vaikuttaa mm. yhteisissä kärkihankeprojekteissa, erilaisissa henkilöstöhallinnollisissa asioissa, rekrytoinneissa ja aina on otettu tosissaan. Kaiken kiireen keskellä minulle on löydetty aikaa jos olen halunnut keskustella tai selvittää jotakin.
Näkeekö osa luottamushenkilöistä välillä asiat hyvin kapeasti, ilman kokonaisuuden tarkastelua, mistä yhtymän työntekijöiden tulee pitää huolta? Vai vastaako metsä niin kuin sinne huudetaan? Vai onko työntekijöiden kriittinen (välillä epäoikeudenmukainen) arviointi vain tämänajan mantra, jolla on historialliset rasitteensa. Vai onko kyse siitä, että koetaan ettei pystytä vaikuttamaan hyvin valmisteltuihin asioihin tai ettei luoteta valmisteluun ja halutaan oma näpinjälki näkyviin ihan periaatteessa?
Tiedän, että piinaavan pitkä vääntö seurakuntajaosta on rasittanut viime vuosina luottamushenkilöiden ja työntekijöiden välejä, mutta sen tärkeämpää olisi nähdä yhteinen etu. Olipa kirkon työntekijä, riviseurakuntalainen tai luottamushenkilö, haastettu kirkko tarvitsee jokaisen panosta hyvään yhteistyöhön. Joustoa tarvitaan välillä jokaiselta päätöksenteon osapuolelta.
Ajankohtainen ja silmiä avaava kirjoitus.
Vaikuttaa, että nykyaikana on muotia vain valittaa, etsiä epäkohtia, syyttää puolueellisuudesta, olla kriittinen ts. ihan vain tavan vuoksi asettua vastahankaan.
Kyseessä voi tosiaankin olla historiallinen rasite, kuten blogisti arvelee.
Tai sitten kyseessä on puhdas valtataistelu. Kuka pääsee kukkulan kuninkaaksi?
Mies ja ääni-periaate on kaunis ajatus, mutta käytännössä ongelmallinen.
Nykyisin ei tarvitse paljon katsella ympärilleen, kun havaitsee, että hallitseminen maallisesti on mahdotonta monessa maassa. Kun puoluepoliittiset mandaatit jaetaan seurakunnassa äänetämällä, niin politiikan ongelmat tulevat esille. Oma kokemukseni pieni sellainen on ristiriitainen. Hyvin valmisteltu on ikäänkuin ota tai jätä-tarjous. Kokoukseen tuodaan laajoin saatesanoin työvaliokunnan päätösehdotus. Mielelläni olisin ollut viisas ja esittänyt jotain muuta, muitta ei riittänyt sävellystaito. Silti valmiit vastauksen ärsyttivät. Viisainta pysyä poissa sellaissista vallan kammareista, joissa ei osaa käyttäytyä??