”Meillähän taitaa vihdoin olla luterilainen paavi”, vitsailivat Medellinin luterilaisen kirkon nuoret paavi Franciscuksen Kolumbian vierailun aikana syyskuussa. Vaikka kyse oli vitsistä, paavin puheissa rauhasta ja sovinnon aikaansaamisesta oli paljon meille luterilaisille tuttua asiaa, sillä Kolumbian luterilainen kirkko, Luterilainen Maailmanliitto ja Lähetysseura ovat jo vuosikymmenten ajan tehneet työtä kestävän rauhan saavuttamiseksi Kolumbiassa.
Paavi Franciscuksen vierailun päätavoitteena oli Kolumbian rauhan ja sovinnon työn tukeminen. Vaikka rauha entisen sissijärjestö FARC:in ja tulitauko sissijärjestö ELN:n kanssa on saatu aikaan, sotilaallinen rauha ei silti takaa yhteiskunnallista rauhaa. Kolumbia on yhä yksi maailman epäoikeudenmukaisimmista ja epätasa-arvoisimmista maista.
Kolumbialaisten vastuulla onkin paavin mukaan etsiä yhteistä hyvää ja edistää keskinäistä kunnioitusta sekä ihmisoikeuksien toteutumista. Franciscus kutsui kolumbialaisia rauhaan ja sovintoon, anteeksiantoon, yhteyteen, oikeudenmukaisuuteen sekä kaikista syrjityimpien ja haavoittuvimpien kansaosien oikeuksien huomioon ottamiseen ja kunnioitukseen.
Erityisesti paavi Franciscus puhui kuitenkin Kolumbian polarisaatiosta. Kahtiajakoisuus ja vastakkainasettelu ovat hänen mukaansa Kolumbian suurimpia ongelmia. Rauhansopimus on johtanut maan yhä suurempaan polarisoitumiseen, ei vain poliittisesti, vaan kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla.
Vastakkainasettelun vaikutukset ovat dramaattisia. Dialogin puute sekä kompromissien tekemisen vaikeus yhteiskunnallisten toimijoiden välillä lisäävät konfliktialttiutta, korruptiota, köyhyyttä ja epätasa-arvoa, ylläpitävät epäoikeudenmukaisia valtarakenteita, eriarvoisuutta ja väkivaltaa sekä synnyttävät ääriryhmiä.
Vaikka Kolumbia on hyvä esimerkki siitä mihin polarisaatio johtaa, se ei kuitenkaan ole vain Kolumbian ongelma. Kärjistyvä vastakkainasettelu koskettaa koko maailmaa: maiden välistä ja niiden sisäistä politiikkaa, taloutta, kaupunki-maaseutu sekä pohjoinen-etelä akselia.
Polarisaatio lisääntyy jatkuvasti, myös Suomessa. Viime vuosien hyvinvointiyhteiskuntaa purkavat päätökset ovat johtaneet vastakkainasettelun voimistumiseen.
Näistä hyvänä esimerkkinä ovat köyhyyden lisääntyminen ja kasvavat leipäjonot, ääriryhmien kasvu, maaseudun ja kaupunkien väliset erot, heikkenevä sosiaaliturva, julkisten terveyspalvelujen ongelmat ja opiskelumahdollisuuksien väheneminen sekä poliittisen ja taloudellisen vallan keskittyminen yhä pienemmän ryhmän käsiin.
Niinpä taistelun maailman ja maiden kahtiajakautumista ja polarisaatiota vastaan pitäisi olla kaiken, sekä kirkollisen työn että kehitysyhteistyön pohjana. Kuitenkin esimerkiksi Suomen kehitysyhteistyöpolitiikka ja se, missä kehitysyhteistyötä tehdään, pohjautuu bruttokansantuotteeseen. Työtä tehdään lähinnä maissa, joissa BKT on erittäin alhainen.
Ottaen huomioon polarisaation luomat ongelmat, tulisi tilannetta tarkastella kuitenkin laajemmin. Pelkkä bruttokansantuotteeseen tuijottaminen ei näytä valtioiden todellista tilaa, sillä useissa keskitason ja korkean BKT:n maissa on pieni multimiljonäärien ryhmä, joka nostaa valtion bruttokansantuotteen korkeaksi. BKT-keskeisyys tekee köyhät ja köyhyyden sekä muut polarisaation aiheuttamat ongelmat näkymättömiksi.
Niinpä paavi Franciscuksen Kolumbialle esittämät toiveet vastakkainasettelun lopettamiseksi koskevat eivät vain kolumbialaisia, vaan kaikkia maailman kansalaisia, myös meitä suomalaisia.
Paavin mukaan kirkkojen tulee toimia polarisaatiota vastaan, kestävän rauhan ja sovinnon puolesta ja tehtävä tilaa kohtaamisille ja dialogille, aidolle vuoropuhelulle sekä kompromisseille. On pyrittävä ajamaan kaikille kuuluvaa yhteistä hyvää, ei ainoastaan omaa tai oman ryhmän hyvää. On tehtävä loppu vastakkainasettelulle ja pyrittävä kohti yhteistä päämäärää: kohti kestävää rauhaa ja todellista sovintoa ja anteeksiantoa, kohti yhteistä tulevaisuutta kaikkien ehdoilla.
Franciscuksen mukaan tärkeintä onkin Jeesuksen esimerkin seuraaminen: tien tasoittaminen, oikean suunnan näyttäminen, anteeksiantaminen sekä rakkauden ja armon osoittaminen.
”Kolumbiassa on etsitty ja tehty työtä jo pitkään rauhan eteen; vakaan, kestävän rauhan, jossa voimme kohdata toisemme sisarina ja veljinä, emme koskaan vihollisina. Rauha muistuttaa meitä siitä, että olemme kaikki tasa-arvoisia saman isän lapsia; isän joka rakastaa ja lohduttaa meitä. Jumala on totuuden ja tasa-arvon lähde.”
Teksti: Riikka Leskinen, Suomen Lähetysseuran Latinalaisen Amerikan kirkollisen työn koordinaattori
Kuva: Lähetysseuran tukemassa Medellinin Emaus-seurakunnan Rauhantalo-projektissa työskentelee nuoria vapaaehtoisia. Kuvaaja: Riikka Leskinen.
(Korjattu 26.9. Riikka Leskisen titteli)
Viisas analyysi Mühlbergeriltä. Tästä pitäisi vain tehdä konkreettisia johtopäätöksiä ennen kaikkea YK:n johdolla toteuttavissa rauhaanpakottamisoperaatioissa.
En kyllä usko Turkin ihan heti puuttuvan peliin. Mikäli se ryhtyy leikkiin mukaan, niin Isis tuo toimintansa heti myös Turkin puolelle.
Se Iskisi turistikohteisiin ensimmäisenä ja lamauttaisi koko alan. Turkki seuraa sivusta, eikä varmaankaan tee mitään. Asetelma antaa Isisille hyvän selkänojan.