Eilen julkistettiin Luterilaisen maailmanliiton ja Paavillisen kristittyjen ykseyden edistämisen neuvoston ykseyskomission raportti From Conflict to Communion suomeksi nimellä Vastakkainasettelusta yhteyteen. Luterilaiset ja roomalaiskatoliset viettävät yhdessä reformaation muistoa 2017. Julkaisun esitteli ykseyskomission luterilainen pj., piispa emeritus Eero Huovinen. Suomennoksesta vastaa edeltäjäni edeltäjä teologisten asiain sihteerinä Juhani Forsberg ja kanssani toimituksellista työtä on tehnyt Katri Tenhunen Katolisesta tiedotuskeskuksesta. Pdf-versio löytyy googlaamalla ”Vastakkainasettelusta yhteyteen” Sakasti-palvelun sivuilta.
Dokumentin keskeinen ansio on siinä, että ensimmäisen kerran näin arvovaltainen toimielin kirjoittaa yhdessä lyhyen esityksen 1500-luvun reformaatioajan vastakkainasettelujen täyttämästä historiasta ja sen merkityksestä meille – unohtamatta teologisten oppikeskustelujen satoa. Aiempia satavuotisjuhlia on enemmän tai vähemmän leimannut vastapuolen polemisointi ja oman kilven kiillottaminen. Jo reformaation 450-vuotisjuhla v. 1967 piti orastavasti esillä ekumeenista näkökulmaa, mutta tuleva reformaation 500-vuotismerkkivuosi 2017 haluaa tehdä sen entistä enemmän näkyväksi.
Lähes 50 vuotta on jo käyty globaalia luterilais-katolista dialogia, ja keskeisissä asioissa on havaittu yhteistä olevan vielä enemmän kuin aiemmin luultiin. Sinänsä se ei ole mikään ihme, koska saman jakamattoman kirkon ja läntisen katolisen kirkon perillisiä katsomme olevamme niin katolisena kuin myös luterilaisena kirkkoina. Näin on paitsi historiallisesti myös itseymmärryksen kannalta – ajatellaanpa vaikkapa luterilaisen kirkon päätunnustuksen Augsburgin tunnustuksen loppusanoja, jotka torjuvat ajatuksen isien ja äitien uskon hylkäämisestä. Niin Suomessa kuin Ruotsissa, mutta myös Norjassa, Tanskassa ja Islannissa luterilaisuutta leimaa enemmän jatkuvuuden kuin katkoksen korostaminen, joka saksankielisellä kielialueella lyö usein leimansa vielä nykyisiinkin keskusteluihin.
Dokumentti Vastakkainasettelusta yhteyteen on satoa korjaava lähentymis- eli konvergenssidokumentti, koska se pyrkii kuvaamaan saavutettua yhteistä konsensusta ja konvergenssiä, joka on tässä vaiheessa matkaa saavutettu. Samalla se haastaa viidellä ekumeenisella toimintaohjeella hyödyntämään kirkon käytännön toiminnassa saavutettua ekumeenista pääomaa, joka omalta osaltaan on kuljettamassa meitä lähemmäs kirkon Herraa, Kristusta, joka lähetti ja lähettää omansa maailmaan pitämään esillä evankeliumia ja heijastamaan elämässään ”suolana ja valona” toimimista.
Vaikka katolinen kirkko onkin reformaation tapahtumia ajatellen ohittamaton keskustelukumppani ja luterilainen kirkko Martti Lutherin, reformaation keskeisen avainhahmon, lähin perinnönkantaja, on hyvä muistaa, että reformaatiosta ovat ammentaneet ja vähintäänkin välillisesti saaneet syntynsä niin anglikaanit, metodistit, reformoidut, baptistit, helluntailaiset, adventistit jne., eivätkä ortodoksitkaan ole jääneet osattomiksi vuorovaikutuksesta reformaation kirkkojen kanssa.
Kaikki tarvitsemme Kristuksen kirkon näkyvää ykseyttä kohti pyrittäessä ekumeenista yhteyttä katolisen kirkon kanssa, joka käsittää yli puolet kristityistä ja on levinnyt käytännöllisesti katsoen kaikkialle maailmaan. Samalla pitää todeta, että myös katoliset veljet ja sisaret eittämättä tarvitsevat meitä. Kristuksen ruumiissa ei kukaan ole turha. Dokumentti nostaakin keskeisesti esiin yhteisen kristillisen kasteen kasvavan yhteyden perustana. Tästä teemasta ykseyskomissio jatkaa dialogiaan eteenpäin.
Pitkään ja kärsivälliseen opillis-teologiseen ja historialliseen työskentelyyn pohjaavat viisi käytännön toimiin kehottavaa ekumeenista toimintaohjetta on muotoiltu niin, että ne korostavat sillä tavoin kristinuskon ydintä, että kaikki kristityt voinevat kuulla niissä kutsun jatkaa yhteyden etsimistä ja yhteistyön vahvistamista. Yhteyden kasvaessa myös julistus ja diakonia toteutuvat voimia yhdistäen entistä paremmin. Erityisen selvästi tämä tulee esiin viidennessä toimintaohjeessa: ”Katolilaisten ja luterilaisten tulee todistaa yhdessä Jumalan armosta julistamalla evankeliumia ja palvelemalla maailmaa.”
Näin ajatellen ekumeeninen liike todellakin toteuttaa reformaation alkuperäistä tarkoitusta uudistaa yhtä kristillistä kirkkoa Jeesuksen Kristuksen evankeliumin valossa.
Konkupiskenssi on nyt sitten hyväksytty Rooman curiassakin?
Syntikäsityksessä on erilaisia painotuksia, mutta myös varsin paljon yhteistä tarttumapintaa. Jari Jolkkonen kirjoitti tästä taannoin ansiokkaan artikkelin. Ydinkysymykseksi on kuitenkin nähty Se, että pelastuksen perusta on Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa.
Ekumeeniset uskontunnustukset ovat luja pohja yhteyden etsimiselle koko kristikunnan laajuisesti. Huolestuttavaa on kuitenkin se, että ainakin protestantiien parissa on jopa papinvirkaan vihittyjä, jotka kiistävät olennaisiakin kohtia näistä tunnustuksista.
[…] melko tuntemattomaksi. Toistaiseksi siitä näkyy olevan suomalaisessä blogosfäärissä vain yksi esittely. Nyt on toisen aika. Olen lukenut tekstin tänä kesänä alusta loppuun kahdesti, ja siitä […]