Näin väittää lehtitiedon mukaan (IL 2.3.2012!) joukko etiikan asiantuntijoita. Tämän epämääräisen etiikkapoppoon mukaan vastasyntyneen surmaaminen ei eroa abortista.
RR: Eikö sikiönä surmatun ja elävänä syntyneen tappamisessa todellakaan ole mitään eroa? Kumpikin yhtä oikein ja sallittua?
Journal of Medical Ethics -lehdessä julkaistun artikkelin mukaan vastasyntyneet eivät ole vielä ”oikeita ihmisiä” eikä heillä ole ”moraalista oikeutta elämään”.
RR: Mistä asiantuntijat mahtavat hakea oikeutuksensa määritellä, ketkä ovat oikeita ihmisiä? Mitä tarkoittaa moraalinen oikeus elämään? Vastasyntyneen heitteillejättökin tuntuu suorastaan sankariteolta näitten tietäjien kauhujuttuihin verrattuna!
Artikkelin ovat kirjoittaneet Oxfordin yliopistoon kytköksissä olevat Alberto Giublini ja Francesca Minerva, joiden mukaan vanhemmilla pitäisi olla oikeus antaa lapsensa surmattavaksi, jos lapsi syntyy yllättäen vammaisena. Esimerkkinä kirjoittajat mainitsevat Downin syndrooman, jota ei aina huomata sikiöseulonnassa.
RR: Kristinusko on aina pitänyt elämää pyhänä. Kyse on Jumalan antamasta lahjasta tai pikemminkin lainasta. Meille on annettu elämä elettäväksi alusta loppuun. Elämän pituus vaihtelee, mutta vain Jumalalla on oikeus päättää, milloin laina-aika on täysi. Hän on mitannut jokaiselle elämän pituuden, pannut määräajan, jota ihminen ei voi ylittää. Alittaa (ikävä) kyllä voi.
Tällaisten lasten kasvattaminen on taakka sekä vanhemmille että yhteiskunnalle joka tukee heitä, artikkelissa sanotaan.
RR: Ihminen voi monesta syystä vammautua synnytyksessä. Jos pienet kehitysvammaiset lapset saa tappaa, koska vamma on niin paha asia, niin eikö saman logiikan mukaan kaikki myöhemminkin vammautuneet pitäisi eliminoida?
Meillä Suomessa näyttää vanhuksista tulleen yhteiskunnallinen taakka. Armomurhaa peliin vaan, niinkö? Koska yhteiskunnalla ei ole varaa maksaa eläkkeitä, niin jatketaan työuria niin kauan, että työn orjat ymmärtävät kuolla saappaat jalassa, ilman eläkettä, eikö mitä?
Telegraph-lehden mukaan kirjoittajat ovat saaneet tappouhkauksia artikkelin julkaisun jälkeen.
RR: En yhtään ihmettele tappouhkauksia. Asiantuntijaparat saisivat näin maistaa omaa lääkettään. Asennevamma kun on paljon pelottavampi vammautumisen muoto kuin kehitysvamma.
Niille, jotka tekevät pahaa pienille ihmislapsille, pitäisi Jeesuksen mukaan laittaa myllynkivi kaulaan. Lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta. Lapsi kuin lapsi on Jumalan silmäterä, Jeesus ei erottele heitä terveisiin tai sairaisiin. Etiikan asiantuntijalla on näemmä varaa tällaiseen erotteluun, vai? Niin moni valopää yrittää tässä maailmassa päästä jumalaksi Jumalan paikalle tajuamatta, että se pesti ei ole koskaan ollut, ei ole nyt eikä ikimaailmassa tule olemaankaan vapaana haettavaksi tai väkisin anastettavaksi.
Eläköön, Pertti Kurikan nimipäivät: tuokaa hyvä sijoitus Suomeen!
Huomasin toki, että siteeraamani lehtiuutinen oli kolmen vuoden takaa, mutta ihan kuranttia tavaraa vielä tänä päivänäkin. En tiedä, miksi tuo juttu juuri tänään pyöri sosiaalisessa mediassa, mutta kun en siihen ajallaan ehtinyt reagoida, niin älähdänpä sitten nyt!
Niin, mistä elämä alkaa? Millainen elämä on elämisen arvoista? Kenellä on oikeus määritellä se toisen puolesta?
Emmäävaantiärä.
Niin, mistä elämä alkaa?
Kun opiskelin sairaanhoitajaksi, niin meille opetettiin, että ihmisen elämä alkaa kun siittiösolu hedelmöittää munasolun. Näin uskon edelleen.
Tässä yhtenä iltana tuli TVstä ohjelmaa nimellä ”Holokaustin muisto”. Oli karmaisevaa katsoa niitä luuranokomaisiksi laihtuneiden ja kuolleiden ihmisten ruumiskasoja, joita löytyi keskitysleireiltä. Yhdessä kasassa oleva luuranko liikahteli, enkä usko sen olleen ainut kasaan heitetty vielä elossa oleva ihminen.
Mielestäni ei voida puhua etiikasta silloin kun jotkut katsovat oikeudekseen määritellä toisen ihmisen oikeuden elää tai kuolla. Se ei ole etiikkaa vaan sadismia.
Useinhan näissäkin deletoinneissa on kyse rahasta. Vammaisen ihmisen katsotaan olevan taakka yhteiskunnalle. Muistan joskus lukeneeni artikkelin jossa kerrottiin, että elleivät vanhemmat suostu abortoimaan lastaan, jonka havaitaan odotusaikana olevan vammainen, niin yhteiskunta ei osallistu lapsen synnyttyä hänen hoitokuluihinsa. Melkoista kiristystä.
Yhdenlaista seulontaa myös alla olevassa uutisessa.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015042719588006_ul.shtml
Johtunee ilmeisesti siitä, että olen homo sapiens- lajiin lukeutuva, siis sääliä ja myötätuntoa tuntemaan kykenevä, ajatteleva eläin, että olen oppinut suojelemaan ja auttamaan heikompia ja avun tarpeessa olevia lajikumppaneitani ja myös muita luontokappaleita.
Toisin on kuitenkin muiden eläinten keskuudessa, missä raajarikkoiset tai muuten vialliset ja heikot yksilöt joutuvat armotta emojensa hylkäämiksi, pakenemaan ja puolustautumaan kykenemättömät saalitavien petojen, tai jopa lajikumppaniensa syömiksi ja vain voimakkaimmat ja lajinsa parhaat yksilöt pääsevät jatkamaan sukua.
Luonto on julma ja vain parhaiten sopeutuneet yksilöt jäävät eloon.
Vai voisiko kyse olla siitä, että altruismi näennäisesti ”tuottamattomien” – hyi mikä sana ihmisestä – kohdalla on osoittautunut tuloksekkaaksi ja lajin, vaikkakaan ei aina välttämättä kyseisen yksilön, kohdalla järkeväksi ratkaisuksi? Heikoimmista huolehtiva yhteisö on melkein poikkeuksetta kaikin tavoin empaattisempi, joustavampi ja niin muodoin myös tuottavampi kuin kylmä, kova, pelolle perustuva yhteisö. Melkein puhuisin tässä kohtaa armosta ja armahtavasta yhteisöstä, jossa on tilaa eri tavoilla heikoille olla myös eri tavalla vahvoja.
Jokainen ihminen on altruistinen toisin kuin eläimet. Jopa parivuotiaat pikkulapset käyttäytyvät altruistisesti. Miksi? Ihminen on ajatteleva eläin, joka on oppinut evoluution myötä pyrkimään yhteistyöhön lajitoveriensa kanssa ja vain siten saavuttanut kulttuurin, tieteen ja teknologian aloilla sen mitä on saavuttanut, eikä se ole käynyt, eikä käy päinsä itsekkäällä asennoitumisella toisia ihmisiä kohtaan.
Epäitsekäs, altruistinen käyttäytyminen on siis kaikissa ihmisissä piilevää vaistonvaraista älykkyyttä, jota muilla eläimillä ei ole.
Törkeää ja ala-arvoista ajattelua pitää vammaisen elämää vähäarvoisempana missään määrin – saati siinä määrin, että päätettäisiin kenellä on oikeus elää. Pelottaa, mihin asti sitä rajaa saa sitten siirtää. Koska itse päädyn sille puolelle, että olen turhan tyhmä ja joudan oikokoipisten kerhoon?
Toisaalta – siitä, että meidän tulee tehdä toistenkin elämää koskevia päätöksiä (mm.terveydenhuollon rahoituksessa), emme pääse hurskastelemalla mihinkään.
Onko sulla Salme muuten linkkiä tuohon hoitokuluista kieltäytymisjuttuun?
En löytänyt linkkiä. Mutta tällainen uutinen oli joku vuosi sitten, mutta se ei ollut suomalaisten ajatus vaan jostain muusta maasta. En tiedä toimittiinko tuon ajatuksen mukaan.
”Erilainen” rakas tyttäreni on yli kahdenkymmenen vuoden ajan opettanut yli tuhannelle rippikoululaiselle enemmän erilaisuudesta kuin monet luennot heidän elämänsä aikana tulevat opettamaan. Hän osaa rapsutella pitkien pojankoltiasten hiuksia ja kuunnella heidän murheitaan, mutta he myös tottelevat häntä.
Kiitos Taivaan Isälle siitä.
Hän pitää pieniä oppitunteja täällä kotikylän kulmilla jatkuvasti: Uusille ihmisille, jotka muuttavat tänne ja ensin tuijottavat, kaupanmyyjille, jotka huutelevat, mitä tarvitset, tulen antamaan, kirkossa alttaripöydän takana, vaikka häntä ei näy. Mutta hän on siellä ja hänen suuri sydämensä.
Kiitos Taivaan Isälle Anna Kasimiirasta.
Vantaan Laurissa oli aikoinaan lukemisen arvoinen artikkeli, mikä liittyy blogin teemaan.
http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2008-02-28/sikion_aidin_vai_yhteiskunnan_etu
Blogin teemaan liittyy mielestäni mainiosti myös Raamatun kertomus Salomonin tuomiosta. Voisin tietysti referoida tuon stoorin tähän, mutta se on kuitenkin vaikuttavampi ihan sellaisenaan. Siispä 1. Kun. 3:16-27:
Salomon tuomio
16 Noihin aikoihin kuninkaan puheille tuli kaksi porttoa. He astuivat hänen eteensä, 17 ja toinen heistä sanoi: ”Herrani, kuule minua! Minä ja tuo nainen asumme samassa talossa. Hän oli läsnä, kun minä synnytin lapsen. 18 Ja kun oli kulunut kaksi päivää siitä kun minä synnytin, silloin myös tuo nainen sai lapsen. Me olimme kahden, talossa ei ollut ketään muuta. 19 Tuon naisen poika kuoli yöllä, hän oli nukkuessaan tukahduttanut sen. 20 Silloin hän nousi keskellä yötä ja otti poikani minun vierestäni. Minä nukuin, ja niin hän pani lapsen viereensä makaamaan ja asetti kuolleen poikansa minun viereeni. 21 Kun aamulla nousin imettämään poikaani, se oli kuollut. Minä tutkin silloin lapsen tarkoin, eikä se ollut minun synnyttämäni poika!” 22 Toinen nainen sanoi: ”Tuo ei ole totta! Minun poikani elää, sinun poikasi kuoli!” Toinen vastasi: ”Ei, tuo kuollut on sinun poikasi, minun poikani elää!” Näin he riitelivät kuninkaan edessä.
23 Kuningas sanoi: ”Tämä nainen väittää, että elävä poika on hänen ja kuollut tuon toisen. Tämä toinen taas sanoo, ettei se ole totta, kuollut poika on toisen ja elävä hänen.” 24 ”Hakekaa minulle miekka”, kuningas sanoi. Miekka tuotiin kuninkaan eteen. 25 Hän antoi käskyn: ”Halkaiskaa elävä lapsi kahtia ja antakaa toinen puoli toiselle, toinen toiselle.” 26 Silloin rakkaus lapseen pani elävän pojan äidin puhumaan, ja hän huudahti kuninkaalle: ”Herrani! Anna lapsi hänelle, älä anna surmata sitä!” Mutta toinen sanoi: ”Ei minulle eikä sinulle. Halkaiskaa vain!” 27 Silloin kuningas lausui: ”Antakaa lapsi tuolle, joka ensin puhui, älkää tappako sitä. Hän on lapsen äiti.”
Jos ette ole vielä lukeneet J. Budziszewskin kirjaa ”Tätä emme voi olla tietämättä”, suosittelen luettavaksi. Kertoo perusteellisesti blogin aiheesta. Hienoa , että otit ”ruttopuiston rovasti” tämän aiheen esiin.
Antiikin maailmassa oli vammaisena syntyneiden surmaaminen yleinen ja hyväksytty käytäntö. Kristinuskon voittokulku muutti suhtautuumisen ja lapsenmurha alettiin ymmärtää omanlaisekseen rikokseksi, josta ainakin Ruotsin (ja siis Suomen) laki sääti melko ankaran rangaistuksen. Aborttitekiniikan kehittyminen on tämän rikoslajin lähes tyystin lopettanut, joskin joskus tapauksia paljastuu meiilläkin. Kiinassa ongelma lienee aika paljon vakavampi kuin Euroopassa, johtuen pitkään vallinneesta yhden lapsen politiikasta. Varsinkin tyttövauvat ovat siellä vaarassa, vaikka olisivat täysin terveitäkin. Kaikenkaikkiaan on kristinuskon ansioksi luettava elämän pyhyyden kunnioittamisen saaminen yleisesti hyväksytyksi moraalin lähtökohdaksi länsimaissa.