Uusi tie -lehden päätoimittaja Leif Nummela mainitsee pääkirjoituksessa [15.11., Kotimaa24 uutisoi siitä 16.11.] meidät neljä sellaisina, jotka ”melko konservatiiveina tunnettuina teologeina” ovat esittäneet kompromisseja avioliittokeskusteluun. Emme pidä reiluna tapaa, jolla hän meidät leimaa. Kysymys samaa sukupuolta olevien avioliitosta repii kirkkoamme. Emme ole missään vaiheessa esittäneet muutosta kirkon nykyiseen avioliittokäsitykseen.
Puheenvuoroissamme olemme pyrkineet keskusteluyhteyteen niiden kanssa, jotka edustavat tässä asiassa erilaisia näkökantoja. Haluamme yhdessä muiden kanssa etsiä ratkaisua, jonka avulla pääsisimme kirkkona eteenpäin.
Kirkolliskokousedustajat Jouni Turtiainen ja Arto Antturi esittivät kirkolliskokouspuheenvuorossa yhden ratkaisuvaihtoehdon, joka nousi professori emerita Helanderin mietinnön pohjalta. Anna-Mari Kaskinen totesi puheenvuorossaan vaihtoehdon olevan tutkimisen arvoinen. Teologian tohtori Eero Junkkaala ilmaisi Facebook-viestissä tukensa ratkaisupyrkimyksille.
Yhteyden vaaliminen ei ole kirkolle vähäpätöinen asia. Viimeisessä rukouksessaan Jeesus pyysi Isältä, että hänen lapsensa (riitelevät ja eri mieltä olevatkin) voisivat olla yhtä. Toivomme, että yhteys kirkossa voisi säilyä niin, että myös eri tavoin ajattelevat voisivat polvistua samaan ehtoollispöytään.
Arto Antturi, Eero Junkkaala,
Anna-Mari Kaskinen ja Jouni Turtiainen
Mitä mieltä on yrittää mennä metsään yhtenä joukkona? Eikö ole parempi antaa kirkon hajota, kun juuri mitään yhteistä pohjaa ei ole. Ei edes Raamattu!
Olen sillä kannalla, että kirkon ei tarvitse eikä pidä muuttaa avioliittokäsitystään maallisen lain muuttumisen takia. Kuitenkin ymmärrän myös sen mielipiteen, joka uskosta luopumatta on sillä kannalla, että enemmistöstä poikkeavan seksuaalivietin omaaville voidaan asettaa eri säännöt kuin muille, ja että juridisesti sitova parisuhde on epämääräisiä irtosuhteita parempi ratkaisu niin homoille kuin heteroillekin. Kuitenkin raamattu selvästi pitää homoseksuaalista käyttäytymistä kristilliseen elämäntapaan soveltumattomana, siksi paras ratkaisu homoliittojen laillistamiseen on mielestäni siviiliavioliitto. Tämä siksi, että kirkollinen avioliittoon vihkiminen on jumalanpalveluksen luontoinen toimitus, eikä silloin ole sopivaa tukea raamatun kieltämää käytöstä, siunaus kun sisältää myös hyväksynnän elementin. Siunaus voidaan ja pitääkin antaa homoliitonkin osapuolille yksilöinä, mutta heidän liitolleen sitä ei pidä antaa. En pidä kerettiläisinä niitä, jotka tässä kohden ovat eri mieltä kanssani, ja olisi perin traagista, jos erimielisyyden tässä asiassa annetaan johtaa kirkon jakaantumiseen, erimielisyys kun ei koske uskon perusteita, vaan ainoastaan erästä seksuaalietiikan yksityiskohdan tulkintaa.
”Raamattu selvästi pitää homoseksuaalista käyttäytymistä kristilliseen elämäntapaan soveltumattomana.” On moneen kertaan todettu, että homoseksuaalisuus on persoonaan erottamattomasti kuuluva suuntautuminen eikä pelkää käyttäytymistä. Eikö tästä vieläkään päästä eroon? Muuten: onko avioliittoon vihkimisen syvin merkitys seksuaalisen käyttäytymisen hyväksyminen?
Yrjö: Junala on luonut meidät seksuaalivähemmistöihin kuuluvat juuri sellaisiksi kuin me olemme ( https://www.theguardian.com/science/blog/2015/jul/24/gay-genes-science-is-on-the-right-track-were-born-this-way-lets-deal-with-it). Ei ole kyse mistään vieteistä eikä elämäntavasta, vaan ihmisistä, sinun lähimmäisistäsi.
Raamattu pitää kristilliseen elämäntapaan sopimattomana esim. ahneutta. En silti ole koskaan ehtoolliselle mennessäni huomannut pappien kyselevän osallistujilta heidän taloudellisia näkökantojaan. Onko siis niin, että sinä – päinvastoin kuin Raamattu opettaa – osaat erotella vuohet lampaista, tiedät kenelle siunaus kuuluu ja kenelle ei?
Seijalle vakuutan, että pidän täysin epäasiallisena asettaa ehtoolliselle tulolle muita ehtoja kuin kaste ja konfirmaatio. Ehtoollinen on nimenomaan syntisten ateria, ja yhtä syntisiä ovat niin homot kuin heterotkin, niin ahneet kuin anteliaatkin. Martille huomautan, että se, millaisia olemme ei voi koskaan olla synti, mutta siinä, miten elämäämme elämme on aina mahdollisuus valita Jumalan tahdon tie ja sen uhmaamisen tie. Jokainen meistä valitettavasti valitsee usein tuon jälkimmäisen. Aina ei ole selvää, mikä kullekin yksilölle on oikein ja mikä väärin, seksuaalietiikassakin on asioita, jotka yhdelle ovat väärin mutta toiselle oikein, ja vain Jumala on pätevä tässä tuomariksi. Ajattelen kuitenkin, että emme voi sivuuttaa apostolisia ohjeita kristillistä etiikkaa määriteltäessä, vaikka ne ovatkin yleisluontoisia, ihmisten enemmistölle tarkoitettuja. Yksilöllisessä sielunhoidossa on etsittävä juuri sille ihmiselle sopivaa ja oikealta tuntuvaa ratkaisua, joka ei aina voi sopia yleiseksi ohjeeksi. Oikeassa, siis heteroseksuaalisessa, avioliitossa sukupuoliyhteys on pyhä, joten ajattelen, että vastaus Martin viimeiseen kysymykseen on ainakin osittain myönteinen, vaikka avioliitto toki on muutakin kuin seksiä.
Alkuperäinen kommenttini oli tarkoitettu kädenojennukseksi Tulkaa kaikki-liikkeen suuntaan täältä konservatiivien joukosta, kuten Turtiaisen ja kumppanien pohdiskelutkin. Surullista on että näinkin maltillinen oman vakaumuksen esiintuonti koettiin loukkaavana, tarkoitukseni ei ollut loukata ketään. Julkisessa kommentissa ei kuitenkaan voi olla niin hienotunteinen kuin yksityisessä kohtaamisessa, ja jotta keskusteluyhteys ei kokonaan katkeaisi eri tavoin ajattelevien kesken tulisi sietää myös se, että joutuu lukemaan ja kuulemaan myös itselle vieraita ja vastenmielisiäkin argumentteja. Toivottavasti uusi kommenttini selitti ajatteluni taustoja. Mielipidettäni en kuitenkaan suostu muuttamaan.
Sahama: ”Oikeassa, siis heteroseksuaalisessa, avioliitossa sukupuoliyhteys on pyhä, joten ajattelen, että vastaus Martin viimeiseen kysymykseen on ainakin osittain myönteinen, vaikka avioliitto toki on muutakin kuin seksiä.”
Ei avioliittoon vihkimisen edellytys ole, että puolisot avioliitossaan harrastaisivat seksiä, enempää kuin sekään, että hankkisivat lapsia. Jos noin olisi, ei avioliitto olisi sallittu kuin lisääntymiskykyisille, seksiä harjoittamaan kykeneville ja haluaville ihmisille. Avioliittolaissa ei kuitenkaan puhuta lapsista tai seksistä yhtään mitään. Lisääntyminen ja seksin harjoittaminen onnistuvat varsin mainiosti ilman avioliittoakin.
Kimmolle: En ole väittänytkään, että avioliiton edellytyksenä olisi lisääntymiskyky tai että avioliitossa olisi välttämätöntä edes yrittääkään lasten hankkimista, onhan ehkäisykin keksitty. Mutta siitä pidän jyllä kiinni, että avioliittoon kuuluu sukupuoliyhdyntä, tns. toveriavioliitto ei ole ihan oikea avioliitto. Ja tietystikin ole tietoinen siitä, että sekä sukupuoliyhteys että lasten hankinta on mahdollinen ilman avioliittoakin. Kristillinen ihanne, josta ei-kristityt voivat varmaan useinkin olla ihan eri mieltä, on se, että paras ja oikein tapa harrastaa seksiä ja hankkia lapsia on avioliitto.
Kiitos hyvästä kannanotosta ja yhteyteen pyrkimisestä. Nummelan kannanotto oli tyypillinen ”väärin sammutettu” kannanotto!
”Toivomme, että yhteys kirkossa voisi säilyä niin, että myös eri tavoin ajattelevat voisivat polvistua samaan ehtoollispöytään.”
Tätä samaa toivetta edustaa varmasti myös Leif Nummela. Näin toivoo varmaan myös Rooman kirkko, ortodoksit, anglikaanit, luterilaiset, helluntailaiset jne.
Käytännössä tiettyihin tunnustuksellisiin rajalinjoihin on kuitenkin jouduttu turvautumaan ja pitkälti juuri Leif Nummelan esille nostaman problematiikan takia. Älkäämme syyttäkö Lefaa siitä, että hän sanoo realiteetit ääneen.
Suuri kysymys ei varmasti ole yhteyden ihanteen turhentaminen, vaan juuri nyt tarkasteltavan kysymyksen mittakaava. L. Nummela katsoo homoseksuaalisen parisuhteiden vihkimisen siviilinä tai kirkollisesti kipukynnyksen ylittäväksi…
”Käytännössä tiettyihin tunnustuksellisiin rajalinjoihin on kuitenkin jouduttu turvautumaan.” Mitä uhkaa vastaan on turvauduttu? Turvautuiko Herramme tunnustuksellisiin rajalinjoihin? ”Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja ihmiset sanovat: ’Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja muiden syntisten ystävä!”
Tämä kannanotto on tärkeä sikäli, että se on korjaava ja tiedämme mitä henkilöt ovat oikeasti sanoneet.
Leimakirvestä on helppoa heilutella, jos aikeena on sabotoida yrityksiä löytää keinot laukaista se jumi, johon kirkko on avioliitokysymyksessä ajautunut. Jumin laukaiseminen on kuitenkin välttämätöntä, jos kirkko aikoo pitää päätösvallan asiassa itsellään. Vaihtoehtona on maallinen oikeuslaitos.
Olisin toivonut, että piispat olisivat kehitelleet pitemmälle näkemystään Eila Helanderin ehdotuksesta, koska näen sen tällä hetkellä ainoana näköpiirissä olevana hahmotelmana päästä eteenpäin. Eivätkö piispat kyenneet enempään kuin – sinänsä positiivisin sanakääntein ilmaistuun – lähetekirjeeseen kirkolliskokouksen valiokunnllle?
Kieltämättä hieraisin vähän silmiäni – TK-liikkeen listalta valittuna kirkon luottamushenkilönä -, kun luin Jouni Turtiaisen puheenvuoron kirkolliskokouksessa. Vastaavanlaista ratkaisujen etsintää tässä tarvitaan, ennakkoluulotonta keskustelua. Joidenkin mielestä ehkä kyseenalainen Yhteys-liike jatkaa asian puimista huomisiltana (22.11.), jolloin niin Eila Helander kuin Jouni Turtiainenkin ovat mukana.
Keskeinen huono juttu tämäntyyppisissä eettisissä kompromisseissa on se, että ne antavat sellaisen kuvan, että syrjimättömyydestä (tasa-arvosta, yhdenvertaisuudesta jne.) voidaan tarpeen tullen joustaa jos siten voidaan saavuttaa jotain korkeampia tavoitteita kuten vaikkapa”ykseytta ja yhteyttä kristittyjen kesken”. Tämäntyyppisia ajatusmalleja on kristillisissä kirkoissa käytetty kautta aikain kaikenlaisten ihmisryhmien syrjinnän oikeuttamisessa.
Se, että kristitty sanoittaa sen, mitä pitää totena ja oikeana ei ole syrjintää. Nykyoloissa on kristittyjenkin kesken jyrkkiä erimielisyyksiä siitä, mikä on totta ja oikein seksuaalietiikan alalla. Siksi on tärkeää, että sekä liberaaleilla että konservatiiveilla on täysi ja rajoittamaton oikeus ilmaista käsityksensä. Tämän ei kuitenkaan pidä antaa jakaa kirkkoa kahtia tai kolmia. Ainoa hyväksyttävä syy eroamiskehotuksiin on, jos joku kieltää Jumalan ja Kristuksen.
Jounin kompromissiehdotus on raikas tuulahdus. Joskus tulee mieleen sellainenkin, että eheyttämistä saattaisivat kaivata – puolin ja toisin – ennenkaikkea ihmiset, joiden maailmankuva perustuu lohkomiselle/splittaamiselle.
Kari-Matti,
Voitko hieman avata? Mikä tässä ehdotuksessa on raikasta? Mitkä ovat sen Raamattu-teologiset löydöt?
Manu. Tekisi mieli vastata kuin monessa mielessä tunnettu vanhoillislestadiolainen puhuja Heikki Saari aikanaan: ”Ei tässä mitään raamatuita tarvita.” Muutaman Raamatun kohdan oikeasta tulkinnasta voidaan kiistellä maailman tappiin saakka. Hyödytöntä. Kompromissi on sellainen ”sopu”ratkaisu, jossa kiistan osapuolet joutuvat antamaan jonkin verran periksi omista näkemyksistään ja jossa jokainen saa jotain.. minusta tämä olisi aidosti sellainen ratkaisu. Aina ei saa kaikkea.
Ja vielä: minä en oikein hyvällä omallatunnolla voi kivittää kokosydämisesti homoja, kirkko on tehnyt sitä aikanaan jo riittävästi. Toisaalta en haluaisi luopua myöskään kirkon perinteisestä avioliitto-opetuksesta ja käsityksestä – siitä että kristillinen avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. En henkilökohtaisesti hyväksy sitäkään, että kirkko vihkii eronneita jne..mutta voin olla väärässä, vaikka olenkin valkoihoinen, keski-ikäinen, heteroseksuaalinen, habitukselta mitä keskiluokkaisin mies, jonka tekisi mieli puolustaa jopa Tomi Metsäketoa..
Kari-Matti,
Kiitos, että vastasit oman näkemyksesi mukaan. Itse olen suuntautunut Raamatun tutkimukseen ja sitä kautta avautuvaan työskentelyyn. Ammennan teologisten ratkaisumallien perusteet sitä kautta. Varmaan siksi tuo kuvaamasi ”raikkaus” ei nyt minulle avautunut.
Juu Manu, allekirjoitan tuon. Suunnasta riippumatta vähänkään fundamentalistisesta perspektiivistä olen epäilemättä ideologinen hoipertelija ja vaikka pidin kreikan ja heprean opiskelusta, en ole koskaan osannut tutkia Raamattua, ainoastaan sitä lukea ja sitäkin liian vähän ja liian harvoin..
Olisiko siinä mitään, jos lakattaisi tulkitsemasta Ramattua silloin, kun erim ielisyys tulee. Jokainen laittaisi ymmärryksensä hyllylle ja vain luettaisi mitä siinä lukee ja sanottaisi: Se on niin ja aamen!
Perimmäisen syyn Sari R-L. esitti taas kerran. Kyse ei oikeasti ole vihkimisestä, vaan tietyn seksuaalisen suuntautumisen hyväksymisestä. Joka vihkimisen hyväksymisellä osoitetaan hyväksytyksi. Joten ei ole olemassa sellaista ratkaisua, jonka molemmat osapuolet voisivat hyväksyä. Kyseessä on joko, tai tilanne. Kompromissi ei tässä toimi. Mikäli kompromissi tehdään silti, niin vastustajien painostus tulee jatkumaan.
Totta töriset! Hyväksymisestä tässä on kyse, vaikka ison kirkon isot pojat ja tytöt keksivät kilvan erilaisia verhottuja ilmauksia.
Eivätpä nämä suuntaukset siitä muutu, hyväksyykö kirkko ne vai ei.
Niin se on, Martti. Eivät meidän homojen ja lesbojen sukupuolista suuntautumista ole muuttaneet vankilat, vainot, mielisairaalat eivätkä kirkonkirouksetkaan. Pekka ja Manu vissiin kuitenkin toivovat, että menisimme takaisin kaappiin ja pysyisimme siellä. Voin kertoa heille: ei tule tapahtumaan.