Tämänvuotista yhteisvastuukeräystä markkinoidaan teemalla: Lahjoita hyvä kuolema. Näin pyritään edistämään saattohoidon saatavuutta kaikkialle maahamme. Keräyksen tuotolla on tarkoitus luoda kattava valtakunnallinen saattohoidon osaamisverkosto.
Hyvä kuolema on yhtä tärkeää kuin hyvä elämä. Suomessa saattohoitoa tarvitsee vuosittain noin 15.000 parantumattomasti sairasta ihmistä. Vain muutamalla paikkakunnalla on saattohoitokoteja, joten koulutuksen järjestäminen sekä saattohoidon tukiverkoston luominen ammattihenkilöstön ja potilaiden välille on tarpeen.
Puolet keräyksestä ohjataan perinteisesti ulkomaiseen kohteeseen, joka tällä kertaa on löydetty Guatemalasta ja osoitetaan siellä alkuperäiskansan, maya-intiaanien parissa tehtävään ihmisoikeustyöhön Kirkon Ulkomaanavun välityksellä.
Suomalaiset ovat perinteisesti suhtautuneet Yhteisvastuukeräykseen myönteisesti, koska kirkon järjestämänä avun perille meno on varmaa. Keräyksellä onkin vuosikymmenien ajalta pitkät perinteet. Itsekin olen saanut olla viime vuosina kerääjänä marketin ovella ja suhtautuminen on aina ollut todella kiitettävää.
Täytyy kiittää ylivoimaisen enemmistön mitä myönteisimpää suhtautumista Yhteisvastuukeräykseen kaupan ovella. Sain jutella monen tutun kanssa, vaihtaa tervehdyksiä ja rahaa kilahti lippaaseen, myös kahisevaa setelirahaa. Kaksituntinen keräysvuoro ei käynyt lainkaan pitkäksi. Sain tavata myös entisiä kankaanpääläisiä, jopa paluumuuttajia. Kanta- eli perus-kankaanpääläisenä minulla on se etulyöntiasema, että tunnen pitkältä ajalta paikkakuntalaisia, nuorempi polvi vaan rupeaa olemaan vieraampaa. Varmasti heitäkin tuntisi, kun kuulisi taustoja ja sukujuuria.
Oli vähän sama tunto kuin kesällä torilla, jossa myös saa nähdä paljon tuttuja, joita muuten ei juuri tulisi tavattua. Meidän ihmisten välinen vuorovaikutus on kaikella tavalla tärkeää. Tavataan ihmisiä ja ainakin tevehditään. Hymyilläkin voi, niin päivä tuntuu paremmalta.
Antaessaan saa, kadottaessaan löytää, unohtaessaan saa anteeksi, kuollessaan nousee iankaikkiseen Elämään kirjoittaa jo Pyhä Franciscus Assisilainenkin.
On ymmärrettävää, että tunteemme lyövät korkealle eläytyessämme sodan kauhuihin ja ihmisten hätään.
Pyydän kommentoijia kuitenkin välttämään vihan kiihdyttämistä ja keskittymään siihen, mitkä olisivat toimenpiteitä rauhan puolesta juuri omalla kohdalla.
Viha ei suinkaan ole se tunne, jonka sota ja hätä ovat nostaneet suomalaisten sydämiin. Lyhyessä ajassa kerätyt suuret avustussummat kertovat pikemmin lähimmäisenrakkaudesta. Sen hillitseminen ’objektiivisuuden’ nimissä on väärin.
Putinia saa vihata, se on jopa luonnollinen tunne tässä tapauksessa. ”Ymmärtäminen” johtaa vain häpeän tunteeseen. Viha on tarpeellinen tunne, kun se herättää auttamaan murhaajan uhreja ja huutamaan oikeudenmukaisuuden perään. Viha antaa voimia toimia. Vihan voi sis valjastaa toimintaan. Tuli varmaan yllätyksenä murhaajalle, että koko Eurooppa on mukana tässä.
Luoma on suoraselkäinen ihminen, eikä tarvitse puolusteluja. Niinistö sukkuloi ”isojen” poikien kanssa näyttääkseen, että homma on hallussa. Hänen suuri pettymyksensä on se, että Putin ei kunnellutkaan häntä (”naamiot on riisuttu”). Miksi olisi ?
Kaunistelujen aika on ohi. Hitlerilläkin oli omasta mielestään ylevät tavoitteet.
Minusta emme voi kieltää, ettei suomalaisten reaktiona olisi myös asiaton viha. Se näkyi mm. vihareaktiona omia venäjänkielisiä uutisiamme kohtaan. Näemme myös paljon asiatonta vihaa iltapäivälehtien keskustelupalstoilla ja Somessa. Minulle on myös kerrottu kaksoiskansalaistemme lasten peloista kouluissamme. – Viha on toki luonnollinen tunne, mutta kaikkea sen myötä pintaan nousevaa väärää toimintaa ei tule selittää pois omassakaan piirissämme. Myös oman kansamme peloista nouseva viha voi saada paljon ei-toivottavaa aikaan.
Olen itse toiminut n. 30 vuotta eri tavoin Venäjän suunnalla, sekä maallisen että hengellisen työn merkeissä. Näinä vuosina olen oppinut kaksi asiaa.
Idässä arvostetaan kunnioittavaa keskustelutapaa hyvin paljon.
Toiseksi on yleisesti tunnettua ja itsekin havaitsemaani, että Venäjällä kasvokkain keskustelu on juuri se tapa, miten asioita hoidetaan ja niitä ratkotaan.
Kun siksi korostan ja arvostan presidentti Niinistön pyrkimyksiä toimia juuri näin, pidän tätä myös tosiasioiden valossa parhaana tapana reagoida vaikeaan tilanteeseen.
Koronapsykoosin alettua ihmisten käytös on ollut kuin riivattua. Viha massojen tunteena on ollut hallitseva, kun ilman järkeviä perusteita on jahdattu maskittomia, rokottamattomia ja ”koronadenialisteja”. Sama kiima näyttää nyt kohdentuvan ”putinisteihin” ja usein riittää olla venäläinen joutuakseen tunteen vallassa saalistavan lauman uhriksi.
Tasapainoinen pohdinta, rationaalinen ajattelu, vanhalla sanalla sanoen viisaus, loistaa poissaolollaan. Tässäkin blogissa huomaa, ettei tarvitse kuin yrittää ajatella avarasti, niin jo alkaa reaktiivinen narratiivin puolustus.
Tässä on noitavainojen henkeä. Media ohjaa massoja ja on itse osa sitä. Naiivit, suorastaan lapselliset ideat ja syyt uppoavat kriitiikittömään massaan pelottavan helposti. Täysin hyödytön ja naurettavakin maski on ollut hyvän ihmisen mittari, työpaikkoja on menetetty sen vuoksi. Maailmanhistorian yksi huonoimpia rokotteita on ajanut mm. Kanadan ja Australian totalitarisiin toimiin ja ihmisoikeuksien riistoon. Myös Suomessa on jyrätty perustuslaki useasti. Nyt venäläisiä ihmisiä erotetaan töistään vaikka vain siitä syystä, ettei ole kritisoinut Putinia, tai siksi että sattuu olemaan venäläinen. Venäjän hyökkäyksen syyksi riittää lapsellinen: Putin on hullu.
Yksi suuri asia on käsistä karannut systemaattinen sensuuri ja propaganda, jota länsi harjoittaa koko ajan kiivaammin siinä missä muutkin. Ihmisen on mahdotonta hahmottaa asioiden oikeaa laitaa, kun valheet ja vääristelty informaatio täyttävät kaikki kanavat valtamedioista vaihtoehtomedioihin somesta puhumattakaan. Silti vihainen massa ajojahtaa milloin ketäkin. Tämä on sairasta toimintaa ja ennustaa turmaa. Tukehtuvan kulttuurin korinaa.
Miksi kukaan ei kerro, että Ukraina halusi Natoon.
Ja Putin on sanonut jo vuonna 2008, että ”jos Ukraina menee Natoon, se menee sinne ilman Krimiä ja Itää. ”
Hyvin yksinkertaista, kun Nato kokee Venäjän ja Idän uhkana ja vihollisena, aivan yhtä lailla Venäjä voi kokea Naton Uhkana ja vihollisena, joka tunkee heidän rajoille.
Miksi he luottaisivat länteen, kun mekään luota Venäjään.
Venäläiset ihmiset Ukrainassa ja heidän sortonsa, ei ole koskaan kiinnostanut ketään, venäläiset ovat aina ne pahat ihmiset, heille saakin käydä huonosti , talous pitää romahtaa, heille toivotaan nälänhätä ja nöyrtyminen lännen edessä ja kääntyminen demokratiaan, yksityisomistukseen ja kaiken valtion omistaman toiminnan yksityistämistä, koska niin meillä kuuluu toimia.
MUistaakseni kristillisesti jo ajatukset ovat syntiä ja jos toivoo toiselle pahaa, se on sama, kuin olisi jo tehnyt sen.
Sotaan on aina olemassa syy, ei kukaan huvikseen lähde sotimaan. Ja sekin on hyvä muistaa, että ei aseitakaan rakenneta vain varastossa säilytettäväksi, niillä on tarkoitus tappaa, mutta myös ilmaista oma tahtonsa, jos sitä ei muuten kuulla.
Suomalaiset haluavat nyt Natoon, mutta minun mielestäni, meidän paras turvatakuu on kuitenkin olla menemättä. En tietenkään voi mitään sille, että meillä halutaan kostaa jotakin liittymällä Natoon. Vihan vimmassa ei kuitenkaan kannata tehdä suuria päätöksiä.
Olen antanut mahdollisuuden sanoittaa monenlaisia näkökulmia tämän blogin puitteissa.
Muistutan kuitenkin jälleen päätavoitteestani eli siitä kysymyksestä, miten juuri minä itse osaisin erottaa asiat oikealla tavalla toisistaan ja toimia rakentavasti. Ehkä olemme jo piirtäneet vastakkaiset näkökulmat melko kattavasti. Miten tästä eteenpäin?
Avaan hieman omaa em. kommenttiani.
En peräänkuuluta rakentavien ratkaisujen etsimistä sievistelyn tarpeesta.
Jonin kommentti herätti pohtimaan seuraavaa.
Lännen rokotepolitiikka oli todellakin paikoitellen toimintatavoiltaan totalitarismin kaltaista. Erityisen selvästi tämä näkyi ymmärtääkseni Kanadassa. Mistä tälläisen toiminnan malli oli saatu? – Jos oikein ymmärsin, niin totalitaristisen Kiinan vaikutus on nähtävissä…
Miten Kanadan kansa reagoi? – Ainakin osa reagoi totalitarismiin anarkialla(esim. Convoy ym.)…. Ja mikä on usein hallinnon reaktio anarkiaan? – Suurempi vallankäyttö ja kansalaisoikeuksien rajoittaminen! So. negatiivisuuden kierre!
Pohdin sitä, että näemmekö näissä ilmiössä ja kehityksessä ehkä jotakin valtapoliittisesti verrannollista, mitä aistimme idässä olevissa ”yksinvaltius-maissa”?
Onko valta alkanut keskittyä osin demokratialle vieraalla tavalla myös lännessä ja läntisessä ilmapiirissä?
On tunnettu tosiasia, että toimiva demokratia edellyttää korkeaa sivustystasoa. Kun kirjoitin tämän blogin, yksi pyrkimykseni on työstää haastavien asioiden analysoimista ja tervettä erittelemistä. Näen sen demokratialle tarpeellisena. Siksi toistan nyt itseäni heittämällä lukijakysymyksen:
Miten juuri minä ja sinä voisimme olla osa ongelman ratkaisua, ja välttää vaaran kiihdyttää itse ongelmaa?
”Miten tästä eteenpäin?” Kirkon ulkomaanapu, Punainen risti, Unicef, UNHCR ja Pelastakaa lapset antavat kyllä ohjeita.
Hyvä näkökulma Matti Pentti!
Hädänalaisten auttaminen on varmasti yksi varma tapa reagoida rakentavasti!
Kyllä me ihmiset luonnostamme osaamme vihata. Ihminen ilman Jumalaa on näet luonnostaan vihan lapsi. Mutta osaammeko rakastaa lähimmäisiämme myös vihamiehiämme niin kuin kristityn kuuluu tehdä? Viha ja vihaaminen on syntiä ja Jumalan tahdon vastaista, oli sitten kyseessä kuinka paha ihminen tahansa.
Huomasin itsessäni tämän Ukrainan sodan alkaessa vihan nousevan sydämestäni ensiksikin venäläisten valehtelun takia ja sitten tietysti raakalaismaisen sodan takia. Vihastuminen on luonnollinen ja terve reaktio. Mutta vihaan ei saa jäädä. ”Vihastukaa mutta älkää tehkö syntiä”. Ef. 4:26
Jesaja 53: 12: ”..hän (Jeesus) kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta”. Me kristityt olemme kutsutut rakkauteen, emme vihaan. Me rukoilemme kaikkien ihmisten puolesta, myös pahaintekijöiden. Jeesus on esikuvamme.
Meidän tulisi muuttua mielemme uudistuksen kautta. ”Älkää mukautuko tähän maailmanaikaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä. ” Room. 12:2
Taistelu käydään jokaisen omassa sydämessä. Jotta voisimme voittaa pahan hyvällä tarvitsemme Jumalan sanan valoa. Niin kuin Paavali kirjoittaa: ”Lopuksi: Vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevässä voimassaan. Pukekaa yllenne Jumalan koko taisteluvarustus voidaksenne kestää Paholaisen juonet. Emmehän me taistele verta ja lihaa vastaan vaan hallituksia ja henkivaltoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita ja taivaan avaruuden pahoja henkiolentoja vastaan.” Ef. 6:10-12.
”Tietäkää, rakkaat veljeni, että jokaisen ihmisen tulee olla nopea kuulemaan mutta hidas puhumaan ja hidas vihaan, sillä miehen viha ei toteuta Jumalan vanhurskautta. Pankaa siis pois kaikki saastaisuus ja kaikenlainen pahuus ja ottakaa sävyisästi vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi pelastaa teidän sielunne. Olkaa sanan tekijöitä eikä vain sen kuulijoita pettäen itsenne. Jaak. 1:19-22. ”Jos joku luulee olevansa jumalanpalvelija mutta ei hillitse kieltään vaan pettää sydämensä, niin hänen jumalanpalveluksensa on turha. Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdingossaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta” Jaak. 1:26-27
Teemu Kakkuri ottaa tähän aiheeseen kantaa Martti Pentin rinnakkaisblogissa. Se liittyy ymmärtämiseen. Lainaan osan hänen ajatustaan:
”Akateemisessa keskustelussa pyritään ymmärtämään ilmiöitä, se on tutkimuksen perusedellytyksiä. Silloin ei kuitenkaan oteta mitään kantaa ilmiön hyväksyttävyyteen. Se on kuin tutkisi jääkauden vaikutuksia ja toteaisi, että suuret järvemme laskivat aiemmin Pohjanmaan jokia pitkin luoteeseen, mutta maankohoaminen puhkaisi niille uudet laskujoet Vuoksen ja Kymen. Siinä ei ollut mitään oikeaa tai väärää, tutkimus vain selvittää tapahtumaketjun. Niin ikään rikostutkija yrittää ymmärtää sarjamurhaajan logiikkaa, jotta saisi tämän kiinni ja enemmät murhat ehkäistyä. Joskus akateemisen ymmärtämisen pitää vaieta. Ukrainan kansan kärsimykset, ja taistelu elämästä ovat sellaisia pysäyksiä, jolloin eri näkökulmien pohdiskelijat ja spekulantit ovat pelkkiä raatokärpäsiä. Teoreetikoille on vielä joskus aikansa, mutta nyt on aika vain kauhistua, tuomita ja rukoilla.”
Teemu sanoittaa tapansa mukaan taitavasti. Olen hänen kanssaan samaa mieltä, että akateemisen teoretisoinnin aika on myöhemmin.
On kuitenkin myös toisenlainen kuin akateeminen tapa toimia rationaalisesti. Tajusin sen oman historiani kautta.
Olen joutunut elämässäni suojaamaan heikommassa asemassa olevia ihmisiä väkivallalta. Vaikka väkivaltaisuus kauhistuttaa, opin että ensimmäinen läksy väkivallan torjumisessa on olla itse provosoimatta väkivaltaista henkilöä. Tässä auttoi paljon se, jos osasi jotenkin nähdä hänen raivonsa logiikkaa. Aina tämä ei toki onnistunut ja silloin oli taisteltava heikomman suojelemiseksi. Tiedän myös, miltä tuntuu saada nyrkistä ja pelätä pahinta…- Nämä asiat saavat minut varmaan alleviivaamaan tämän kriisin ratkomisessa sinnikkäiden neuvotteluiden ja puheyhteyden puolesta.
Varmasti tässä sodan ilmapiirissä yksi asioiden erottelemisen taitoon liittyvä juttu on myös itselle ominaisen reagointimallien tunnistaminen. Tämä aktivoi meissä erilaisia asioita…
Pakko sanoa ihan viimeiseksi, että sanat ei riitä kertomaan, miten surullinen olen tämän sodan äärellä!
”…mutta nyt on aika vain kauhistua, tuomita ja rukoilla”.
Eikö tuomiovalta ole kuitenkin yksin Jumalan? Itse jätän tuomion Jumalalle. Niinhän Jeesuskin käskee tekemään. Siksi en tuomitse, vaan kauhistun, pakenen Kristuksen turviin ja rukoilen.
Raamattu kieltää meiltä kadotustuomion lausumisen, mutta yhteiskunnalliset ja myös kirkkojen toimintaan liittyvät tuomiot ovat realiteetti, jota ilman maailma ei pyöri normaalisti.
Kiitos tähän asti käydystä keskustelusta. Kommentointimahdollisuus päättyy tänään klo 18. Tähän asti ei ole poistettu yhtään kommenttia. Toivon, että myös viimeiset tunnit pysyvät asiallisuuden raameissa.
Kommenttiboksini on auki sillä periaatteella, miten resurssini antavat myötä olla itse mukana keskusteluissa. Teen kuitenkin kahta työtä, ja usein aika on kortilla. – Jos joskus julkaisen blogeja ilman kommentointimahdollisuutta, se johtuu silloin tiukoista aikatauluista, eikä sananvapauden rajoittamisen halusta, mistä minua on joissakin täällä kirjoitetuissa blogeissa syytetty…