Uskonopin kongregaatio on vasta julkaissut asiakirjan, jonka mukaan (katolinen) kirkko ei voi siunata samaa sukupuolta olevien välisiä liittoja. On pohdittu, onko asiakirja samansisältöinen kuin evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen Perustevaliokunnan mietintö 4/2010, jossa rekisteröityjen parisuhteiden siunaus ja rinnastaminen avioliittoon torjuttiin, mutta rukous parisuhteensa rekisteröineiden puolesta ja kanssa katsotaan mahdolliseksi. Mietintö toimii lainmuutoksen jälkeen perusteluna sille, miten kirkko kohtaa nykyisellään avioliiton solmineen samaa sukupuolta olevan parin. Muutama huomioni asiasta.
Arvioin, että Vatikaanin paperi on jyrkempi kuin perustevaliokunnan mietintö. Ero on seuraavassa. Vatikaanin asiakirjassa todetaan:
it is necessary that what is blessed be objectively and positively ordered to receive and express grace, according to the designs of God inscribed in creation […] The presence in such relationships of positive elements, which are in themselves to be valued and appreciated, cannot justify these relationships and render them legitimate objects of an ecclesial blessing, since the positive elements exist within the context of a union not ordered to the Creator’s plan
Valiokunnan mietinnössä puolestaan todetaan:
Kristillisestä luomiskäsityksestä seuraa, että kaikkien ihmisten elämässä ja ihmissuhteissa on läsnä Jumalan hyviä lahjoja. Ihmiset voivat tunnistaa elämässään näitä lahjoja ja ilmaista kiitollisuutensa ja ilonsa niistä. […] Piispainkokouksen selvityksen neljännen vaihtoehdon mukaisessa rukouksessa näitä näkökulmia on otettu huomioon mm. pyynnöissä, ”että Jumala johdattaisi, pitäisi huolta, antaisi voimaa toisen kunnioittamiseen ja rakastamiseen, auttaisi vaikeuksissa, vahvistaisi tahtoa kantaa vastuuta ja opettaisi kuulemaan Jumalan sanaa” […].
Ero on ehkä hiuksenhieno, mutta ilmenee mielestäni siinä, että Vatikaanin lausuntoon sisältyy selkeämmin implisiittinen käsitys siitä, että ihmisen elämä on ordinoitu (suunnattu) tietynlaisia suhteita (ts. heteroseksuaalista avioliittoa) kohti.
Luterilainen näkökulma näyttää myöntävän, että ihmisillä voi olla erilaisia ihmissuhteita asettamatta eksplisiittisesti tai implisiittisesti yhtä ainoaa mallia. Nämä suhteet eivät ole ekvivalentteja avioliiton kanssa, eikä niitä sellaisina siunata, eikä niitä tarvitse hyväksyä kokonaisuudessaan (kysymys synnistä, joka jää mielestäni paperissa auki), mutta hyväksytään, että näissä suhteissa voi olla hyviä elementtejä, joista saa kiittää, pyytää siinä johdatusta jne. Eli luterilainen malli näyttää jotenkin monitahoisemmalta. Ero selittyy mahdollisesti luterilaisen käsityksen valossa, joka pitää kristittyä samanaikaisesti syntisenä ja vanhurskaana. Vatikaanin lausunnossa todetaan myös, että näitä positiivisia elementtejä voi olla; se mitä niistä olisi pääteltävissä jää auki.
Havainto, jos se on oikea, on minusta hieman yllättävä, koska voisi olettaa, että katolinen kirkko tunnustaessaan mm. selibaatin ja luostarielämän mahdollisiksi elämänmalleiksi ottaisi tarkemmin lausunnossa huomioon elämänmallien moninaisuuden. Luterilaisuudessa avioliittoa on taas perinteisesti tarjottu ainoaksi kristillisen elämän malliksi (ehkä leskeyden ohella). Vapaaehtoisesti yksin eläviinkin suhtauduttiin epäilyksellä. Siksi on mielenkiintoista, että lausunnot menevät nyt näin päin ristikkäin.
Kyllä, ja siinähän se on, ”The presence in such relationships of positive elements, which are in themselves to be valued and appreciated, cannot justify these relationships and render them legitimate objects of an ecclesial blessing, since the positive elements exist within the context of a union not ordered to the Creator’s plan”
Näin asia ei kuulu Luojan suunnitelmaan. Kun kontekstualisuutta katoliseen legitimiteettiin halutaan ylläpitää, siinä syvetä, ja päästä eteenpäin, täytyy kirkkomme edellinen ottaa todesta.
Vaihtoehto on myös luopua miellyttämisen tarpeesta sinnepäin ja katsoa mitä täällä halutaan todistaa.
”Kontekstualisuutta katoliseen legitimiteettiin…” Suomennan tuon tähän tapaan: asiayhteyttä maailmanlaajaan kristilliseen uskoon perustuvaan oikeutukseen… En silti aivan ymmärrä, mitä tarkoitetaan.
Kyllä, ja miksi ei noinkin.
Katolisuudessa avion konsensuksen vahvistamisen siunaus kuten ripin päästön rukous huomataan sakramentaalisina.
Meillä rippi ei ole sakramentti kuten ei avion konsensuksen vahvistaminenkaan siunauksessa vaikka Luther katsoi ripin sakramentiksi mikä se on myös Augsburgin Tunnustuksessa.
Näin olemme eri polulla mikä on aivan hyvä pitää eteenkinpäin.
Näin edellinen todetaan, tai mennään eteenpäin pohjoismaisella, aivan järkevällä, tavalla, ja jätetään haikuilut katoliseen helmaan palaamisesta viime vuosikymmeniin sikäli kun haluamme kansankirkkona jatkaa.
Kohtuullisestihan yritykset ovat menneet kun yksikään Piispa aiemmin ei ole ollut vastatusten kirkkokuriasian kanssa innokkuudestaan.
Käyttäisit suomea niin syntyisi vaikutelma siitä, että ainakin itse ymmärrät, mitä kirjoitat. Konsensus kääntyy yhteisymmärrykseksi. Avioliiton yhteydessä ’yhteisymmärryksen vahvistamista’ on perinteisesti nimitetty solmimiseksi. Mitä vikaa siinä ilmaisussa on? Eikö se kuulosta tarpeeksi hienolta korvissasi?
Huomatakseni kirkollisessa vihkimisessä on juurikin kysymys parin samanmielisyyden vahvistamisesta sitten siunauksella tai ilman. Käyttäkää Te yhteisymmärryssanaa jos tuntuu mukavammalta.
Jos vielä hitusen niin esimerkissänne yhteisymmärryksen vahvistaminen tarkoittaisi papin solmivan parin avioon vai kuinka. Kyllähän siinä noinki käy ja menee. Solmittaviksi kuulutetaan,..
Alat vähitellen olla jyvällä. Kielemme on lyhyissäkin ilmauksissa riittävän täsmällinen. On turha lastata sen sekaan latinaa ja kreikkaa. Pelkkää painolastiahan se useimmiten on.
’Vaikuttaa siltä, että ’Pekka Väisänen’ on venäläinen käännöskone. Kukaan suomalainen ei tee tuollaisia virheitä.. Tsekatkaapas kaikki toisetkin venäjäntaitoiset ystävät. Eikö matsaa?
En ole mikään salaliittoteorioiden ystävä, mutta kyllä minusta tässä tapauksessa jäljet johtavat sylttytehtaalle. P.V. =?
Asiakirja suomennettuna: https://katolinen.fi/uskonopin-kongregaation-vastaus-kysymykseen-samaa-sukupuolta-olevien-liiton-siunaamisesta/
Olisiko tämä sittenkin parempi kuin meillä luterilaisilla vastaava.
Onko tällä blogistila yhtään blogia jonka ongelmatiikka ei enemmän tai vähemmän liikkuisi vesirajan alapuolella?
Jokaisen tarvitsee erikoistua johonkin. Viime vuosien kirkollisen keskustelun perusteella genitaaliteologia on hyvinkin keskeinen osaamisalue ja ilmeisen tärkeä monelle.
Kuten esittelystäni ilmenee, olen toiminut kirkolliskokouksen perustevaliokunnan sihteerinä. Ylättäen valiokunnassa on ollut viime vuosikymmenen aikana aika monta tähän aihealueeseen liittynyttä isoa kokonaisuutta käsiteltävänä.
Muita kirjoituksiani, artikkeleita ym. löytää vaikka kirjastojen aineistohaulla. Viime aikoina minä ja dosentti Aku Visala olemme käyneet laajaa keskustelua vapaasta tahdosta, kadotuksesta ja luterilaisen pelastusopin tulkinnoista Perusta-lehden sivuilla 🙂
Keskeinen tapa näyttää tulleen maailmalta myös juuri tietyistä ilmiöistä puhuttaessa, cancel-taktiikka.
Kettunen, jonkin leimaaminen cancel-taktiikaksi on -huomaatko- itsessään cancel-taktiikkaa….
Kyllä selibaattikin on kristillinen elämäntapa myös luterilaisille, joskaan ihmisluonnon lainalaisuuksien tähden kirkossamme ei pidetä oikeana elinikäisen selibaattilupauksen antamista. Tämmöisen lupauksen pitäminen kun on useimmille ihmisille pitemmän päälle ylivoimaista.
Onhan se. Jostain syystä mies ja nainen ei kohtaa ja avioliitto jää syntymättä, vaikka olisi halua ollut. Tällöin puhtaana eläminen on haastavaa. Hyvin Lutherkin opettaa, että ruveta jo lapsuuden iässä rukoilemaan itselle sopivaa aviopuolisoa kristilliseen avioon.
Sahama: ”Tämmöisen lupauksen pitäminen kun on useimmille ihmisille pitemmän päälle ylivoimaista.”
Juu, on huomattu mm. paavin paimenpoikaporukan puuhasteluna mieliharrastuksensa – maailmanlaajuisen pedofilian – parissa.
Samuel Kettunen. Kristillisissä piireissä korostettiin vielä jokin vuosikymmen sitten yleisesti sitäkin, että uskovien tulee seurustella ja avioitua vain toisten uskovien kanssa. Ongelmaksi tulee silloin, että kristillisissä yhteisöissä tapaa yleensä olla enemmän naisia kuin miehiä. Paavali ohjeistaa, että uskovaisen ei tule kantaa yhteistä iestä uskottomien kanssa, ja siksikin tästä voi tulla hyvinkin kipeä kysymys. Lisäksi kristillisiin piireihin tapaa hakeutua niitä, joilla on muistakin syistä vaikeuksia ihmissuhteiden muodostamisessa. Yleistää ei tietysti pidä.
Olette kovin oikeassa, ja asia on vakava kun sitä haluaa ymmärtää. Asia kyllä koskettaa useimpia Ihmisiä halutessaan vakavasti asiaa katsoa.
Siinä saa sitten askeleissa tehdä oman ingrediteettinsä kanssa harkintaa tutustutaanko pari vuotta vaikko hiukka lyhyemmästi.
Kun pienen kevennyksen edelliseen uskaltaisi katsoa olisi se Paavalilta. Löysä lainaus; ”Parempi miehen on olla naiseen ryhtymättä, mutta suurempien syntien välttämiseksi sekin menee”.
Mitä tulee kommenttinne loppupuolelle olisin samaa mieltä jotta yleistää ei pidä.
Oho, yllättävästi kone katsoi vanhempiin kun katsoin selventääkseni.
Inkrediteetti sanan käyttö usealle voi jäädä etäiseksi mutta se tarkoittaa menemistä sisään luottamukseen ja uskoon asiasta johon Ihmisen niin hetero kuin homosuhteessa on jollain tavalla otettava kantaa tiedostetusti, ja usein tiedostamatta.
Se että päästään rakkauden asiaan on sitten joltinen mysteeri aviossa.
Google ossaa, kysyessäni katsoi suoraan mistä aiemmin kirjoittanut
Россия Путина, tässä tämä n.s. ´Pekka Väisänen’.
Sanoisin, ettei kannata kommentoida tälle nimimerkille.
Kaikilla uskonsuuntauksilla voi luonnollisesti olla omat käsityksensä niin homo-lesbo kuin muistakn ihmissuhteista.
Meille ihmisille syntymässä annettu lähimmäisen rakkauden mentaliteetti on Korkeimman tahto yhteiselämän muodostamisessa.
”Joissakin kirkollisissa piireissä edistetään suunnitelmia ja ehdotuksia siunauksista samaa sukupuolta oleville liitoille”, kirjoittaa Vatikaani. Osoite on selvästi – ja ennen kaikkea – Saksan katolinen kirkko ja sen uudistumisprosessi Der Synodale Weg. Yhtenä neljästä aihepiiristä on suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ja samaa sukupuolta olevioen liittoihin.
Der Synodale Weg on piispainkokuksen ja maallikkojärjestön (Zentralkomittee der deutschen Katholiken) yhdessä järjestämä, ja maallikoilla on sen toimeenpanemissa keskusteluissa näkyvä sija.
Piispainkokouksen puheenjohtaja, Limburgin piispa Georg Bätzing on lehtihaastattelussa ilmaissut näkemyksenään, että katolisen kirkon pitäisi siunata sateenkaariavioliitot samoin kuin eronneiden uudet avioliitot. Uudistusprosessia vastustava Regensburgin piispa Rudolf Voderholzer on jo kiirehtinyt toivottamaan Vatikaanin kannanoton tervetulleeksi.
Uskonopin kongrekaation kanta on herättänyt monenlaista tyytymättömyyttä Saksassa ja Itävallassa. Kolmensadan itävaltalaisen papin muodostama Pfarrer-Initiative on ilmoittanut jatkavansa sateenkaariparien siunaamista.
korjaan: Zentralkomitee