Jos sinä, lukija, olet tunteva ihminen, voit tässä postauksessa samastua ratikkakuskiin, jos taas tunteeton, niin sitten raitsikkaan. Pääasia, että kukaan ei jää ulkopuoliseksi tässä tositarinassa, jonka Helsingin Sanomat meille kertoo. Vajaa viikko ihmeteltiin sitä, miten tuollainen iso kiiltomato saattaa jättää kuskinsa kuin knallin kalliolle. Nyt tiedämme enemmän. Ja tuo tieto osoittautui kuljettajalle varsin raskauttavaksi.
HS: Raitiovaunu 8 karkasi kuljettajaltaan Jätkäsaaren päätepysäkiltä keskiviikkona 2.4.2014. HKL:n asettaman työryhmän tutkinnan perusteella onnettomuuden aiheuttanut tapahtumaketju alkoi, kun kuljettaja poistui vaunusta jättäen kuljettajalaukun ohjaamon jalkatilaan.
Laukku aktivoi turvalaitteen, jonka tehtävä on estää vaunun liikkuminen ilman kuljettajaa. Kuljettaja jätti myös vaunun virta-avaimen ajoasentoon. Molemmat toimenpiteet ovat ehdottomasti vastoin HKL:n kuljettajatoimintaa koskevaa ohjeistusta. Kolmas virhe tapahtui, kun kuljettaja vaunusta poistuessaan huomaamattaan siirsi ajokahvaa. Tämä tapahtumakokonaisuus johti siihen, että kuljettajan sulkiessa vaunun oven vaunu sai lähtökäskyn ja lähti liikkeelle ilman kuljettajaa.
RR: Sopii kysyä, mihin kuljettajalla mahtoi olla sellainen hoppu, että kaikki vaunun pysäyttämiseen liittyvät rutiinit jäävät vaille huomiota? Metron on paljon turvallisempaa ajella ilman kuljettajaa kuin ratikan, sillä metrossa ei ole risteyksiä ja radat ovat suht suoria. Silti suhtaudun kaikkiin kuljettajattomiin ajoneuvoihin pelolla ja vavistuksella.
Tässä oli raitiovaunuvarkaille tärkeätä tietoa siitä, miten helposti jättikiiltomadon voi varastaa ja miten vähällä vaivalla sen saa liikkeelle.
HS: Vaunun lähdettyä liikkeelle kuljettajalla ei HKL:n mukaan ollut enää mahdollisuutta pysäyttää vaunua. Kuljettaja teki ilmoituksen puhelimellaan liikenteenohjaukseen, joka katkaisi sähkön ajolangoista puoli minuuttia vaunun suistumisen jälkeen. Raitiovaunun nopeus oli suistumishetkellä noin 50 kilometriä tunnissa.
RR: Kamala vauhti! Vaunu oli möyrinyt ensin loivaa ylämäkeä ja sitten viiletellyt villisti ja vapaasti alamäkeä. Luojan lykky, ettei yksikään ihminen jäänyt alle.
On helppo kuvitella, miten kuski on voinut tovin seisoa kuin naulittuna paikoilleen ja epäuskoisena seurata katseella työmaansa karkaamista. Tai sitten vaihtoehtoisesti refleksit ovat voineet pelata salamavauhdilla ja kuski on voinut juosta työpaikkansa rinnalla hyvänkin matkaa yrittäen päästä tilanteen herraksi. Jos siis kuski oli mies. Ja nuori.
HS: HKL-raitioliikenneyksikön päällikön mukaan onnettomuusvaunun kuljettajan vahingonkorvausvastuusta päätetään myöhemmin poliisitutkinnan valmistuttua. Vaurioiden suuruudesta ei ole vielä selvyyttä. ”Vielä ei tiedetä, onko vaunu korjattavissa vai meneekö se romuttamolle. Pahimmillaan siitä saa vain varaosat talteen”. Kolaroineen raitiovaunun arvo on noin miljoona euroa.
RR: Jos tässä jutussa on ollut surkuhupaisiakin piirteitä, niin ne loppuivat tähän kuin seinään. Seuraa poliisitutkinta. Tulee ainakin rapsut liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mitä muuta? Nyt hirveä syyllisyys, hätä, ahdistus, pelko tulevasta. Miljoonan euron vahingot. Paljonko kuljettaja joutuu maksamaan? Onko tällaisessa elämässä mitään järkeä?
* * * * * * * * *
Heikki Hector Harman laajaan tuotantoon kuuluu laulu, joka tunnetaan samannimisenä kuin tämän postauksen otsikko: Vaunu vailla kuljettajaa. Tekstissä tosin kuljetaan rautateillä, mutta asia tulee kyllä eksistentiaalisessa mielessä selväksi: Ei mitään tietoa, minne elämässä mennään, kun kukaan ei ole kuljettamassa…
On päivä heinäkuinen, mä kuljen rautatiellä.
Kädessä jarru puinen, oon outo matkustaja siellä.
On vaunu vailla kuljettajaa!
On verhot ikkunoissa ja pyssy tyynyn alla,
Ja pelko kainaloissa haisee kuin ruumis ulkosalla.
On vaunu vailla kuljettajaa.
Jaa, jaa, jaa.
Kerto:
On sillä taipuvat raiteet, se asemat kaikki ohittaa
Ja kaikki horjuvat kaiteet. Et tukea saa, kun tarvitset.
Sä kaadut, kaadut vaan…
Ei auta itkuvirret, kun paukkuu kattohirret
Ja matto lattialla sun alla liekkimereks muuttuu!
On vaunu vailla kuljettajaa.
Kerto:
Ei huolta eilisestä, on huominenkin mennyt.
En luovu, enkä estä, mä lienen pessimistinen nyt.
On vaunu vailla kuljettajaa.
Kun kuljen aavikoilla tequilapäivänlaskuun,
Juon päivän vainioilla vain itkuviinaa herran laskuun!
On vaunu vailla kuljettajaa.
Jaa, jaa, jaa.
Kerto:
On sillä taipuvat raiteet, se asemat kaikki ohittaa
Ja kaikki horjuvat kaiteet. Et tukea saa, kun tarvitset.
Sä kaadut, kaadut…
On vaunu vailla kuljettajaa.
On vaunu vailla kuljettajaa.
Vaunu vailla kuljettajaa.
Mahtaakohan tämä karkuun lähtenyt kuljettajaton raitsikka näyttäytyä jollekulle lukijalle vaikkapa metaforana Suomen hallituksen nykytilanteesta…
Tai Krimistä. Ajelihan tuo massiivinen miehistönkuljetusvaunu esteittä Jätkäsaaresta Ruoholahteen, tunkeutuen toisen kaupunginosan alueelle…
Kaikki on vertausta?
Itse epäilen syylliseksi pirua, joka ratikkojen sormeilun lisäksi latailee viattomien aseita.
Juha. Minä taas uskon, että sielunvihollinen on kyllä mukana monessa pahassa, mutta kaikkea pahuutta en lähtisi hänen aktiivisuudellaan selittämään.
Tapahtuu onnettomuuksia, esim. maanjäristyksiä, joissa ihmiset ovat uhreina.
On sellaistakin pahaa, jossa ihminen on ihmisen uhri, esim. sodat ja pienimuotoisempikin väkivalta. Tähän pahan muotoon me ihmiset olemme itse syypäitä.
Hollywood on junaillut maailmanlopunkin (siinä se vertaus) jo monta kertaa etukäteisaikataulussa. Hollywood taas tuli mieleen muutaman vuoden takaisesta leffasta ”Unstoppable”, jossa yritettiin pysäyttää eteenpäin kiitämään lähtenyttä junaa.
Osmo, minäkin olen nähnyt muutaman tuollaisen filmin, vaikka nimiä en muistakaan. Yksi kertoi villiinnytetystä metrojunasta…
Juonet sekoo, kun paljon katsoo, mutta oli ainakin kaapattu metrojuna.. Ja kuten Hannu ylempänä mainitset, niin arvaamaton ajopeli on tuo kiitävä Venäjä-valjakkokin (jos Gogolin Kuolleiden sielujen loppua mukaillaan).
Osmo. Minullekin on rainafriikkinä käynyt monta kertaa samoin. Ihmettelen, olenko nähnyt tämän leffan aiemmin vai en. Vai käytetäänkö eri leffoissa ihan samanlaista visuaalista aineistoa, siis kopioivatko elokuvat toisiaan muutenkin kuin parodiamielessä. Vai onko sittenkin syynä ennalta-arvattavuus.
Päästään takaisin maailmanloppu-aiheeseen: ”hetkinen, minähän olen nähnyt tämän jo aikaisemmin”.
Joihinkin leffoihinhan on tehty jopa vaihtoehtoisia loppuja. Mitäs tästä sanot, Osmo?
Tietenkin on hyvä, jos ihmisellä on elämässään, mistä valita. Vaihtoehdottomuus ajaa yksilön helposti nurkkaan. Jotkut puhuvat Varasuunnitelma B:stä. Jos ulkoiset muutokset eivät ole mahdollisia, niin asenteemme me voimme kuitenkin aina valita.
Niin, vaihtoehtoinen loppu. Jos ei nyt ihan raamatulliselle tasolle tarvitse tuon suhteen mennä, näen että viihde-elokuvakin heijastaa maailmaa paljon paremmin kuin luullaan. Ja jos katsoo yleiskuvaa, vaikka noita maailmanlopun visioita, niin hyväähän se ei kerro sielunmaisemasta. Tämä pitää nähdä, ja tästä sitten lähteä, kukin omissa ratkaisuissaan.
Taitavat kohta aiheet loppua Hol(l)ywoodista, kun maailmanloppukin on jo käsitelty? Ehei, aloitetaan sitten uudelleen alusta. Jo on tehty leffa Ukko Nooasta, siitä kunnon miehestä…
Mahtaako ”Nooa” olla mallattu (luonnon)katastrofielokuvaksi? Joku sen nähnyt voi kertoa?
Hannu Kiuru: ”RR: Sopii kysyä, mihin kuljettajalla mahtoi olla sellainen hoppu, että kaikki vaunun pysäyttämiseen liittyvät rutiinit jäävät vaille huomiota?”
Nokkelia kysymyksiä pappismieheltä. Niissä kirkon hommissa ei turhia kiireitä liene oleman. Ratikkakuskin suhteen veikkaan ”kusihätää” ja tiukkoja aikatauluja.
Niin, Vesa, olen aivan varma, että huomisiin lehtiin ehtivät jo tiedot ”hädän” luonteesta.
Pissahätäkin olisi parempi syy kuin piittaamattomuus, nikotiininnälkä parempi syy kuin huolimattomuus.
Mitä taas meikäläisen kirkollisiin kuvioihin tulee, niin niihin ei ole koskaan kiire kuulunut.
Mehän papithan olemme viikossa kuusi päivää näkymättömiä ja seitsemäntenä käsittämättömiä.
– Omahyväistä röhönaurua! –
Tulee mieleen, että ajammeko itse raitiovaunuamme? Vai ajaako joku muut? Ja lähdemmekö hädän hetkellä noin vain lipettiin?
Tuire: Juuri samanlaisia kysymyksiä minäkin pohdin. Lohdun tarvitsijan turva on Jumalassa, pakenijan pika-apu humalassa.
Tekstisi on mielenkiintoinen kuvaus merkittävästä elämäntyöstä ihmisten auttamiseksi.
Matias! Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että Laura Lehtolan elämäntyö oli merkittävä. Hänen voi katsoa olleen vähintään 60 vuotta aikaansa edellä ainakin mitä tulee kulttuuriseen ymmärtämiseen.
”Otsikon sana ”riuku” on selitetty sanalla ’suomalaisnainen’. Vasta kirjan luettuaan ymmärtää, miten arvokkaan tunnustuksen Laura Lehtola sai sanoissa ’ei ole’.”
Rasismi ei siis ole uusi ilmiö missään. ”Riuku” tuskin on mikään positiivinen ilmaus, pikemminkin haukkumasana.
Jari.
Inarinsaamen ’rivgoo’ on tarkkaan ottaen ilmauksena neutraali ”ei-saamelainen nainen”. Olet kuitenkin oikeassa siinä, että meidän korviimme sanalla on historiallinen painolastinsa, minkä vuoksi se saattaa kuulostaa vähemmän ylevältä, jopa haukkumasanalta.
Kirjan kuvauksessa tarinan kertoja kysyi neutraalisti, missä Laura-riuku oli. Riuku on asiayhteydessä neutraali tarkenne, jolla lähinnä ilmaistaan, ketä Laura-nimistä keskustelijoille yhteistä tuttavaa tarkoitetaan.
Kysymykseen saatu yllättävä vastaus paljasti vain sen, että mainittu Laura oli kysyjän poissa ollessa osoittanut olevansa paljon monitaitoisempi kuin ei-saamelaisilta naisilta saattoi yleensä odottaa. Yllättävyydestään huolimatta vastaus ei ollut ilkeä. Tuskinpa kertoja olisi tahtonut pahantahtoista puhetta Laura Lehtolan korviin edes saattaa.
Jouni, kiitos kun nostit tämän kirjan esiin. Se on lukemisen arvoinen.
Matti Lehtola on kirjoittanut myös kirjan ”Sisar Ursula”, joka kertoo rajaseutusisarena ja vanhainkodin johtajana toimineesta Ursula Sistosesta.
Pohjoisen ihmisten lähihistoriaa sisältää myös Siiri Magga-Miettusen mainio ”Siirin kirja”. Siinä maailmaa tarkastellaan monilapsisessa perheessä kasvaneen tytön silmin. Siiristä tuli kansakoulunopettaja.
Kiitos suosituksista, Pirjo.
Kumpikin mainitsemasi kirja näyttää löytyvän useastakin maakuntamme kirjastosta, joten ne saa halutessaan muutamassa päivässä luettavakseen. Sisar Ursula sijoittuu Finnan esittelytekstin mukaan Inariin, joten se voi olla luonteva jatko Viimeiselle katekeetalle.
Siirin kotikylä oli Inarin Purnumukka.
Kiitos taas lisätiedosta, Pirjo. Kävin sen houkuttelemana katsomassa, mitä kirjasta verkossa kerrotaan. Veli-Pekka Lehtolan kotisivuilta löytyikin tuhti paketti aiheen tiimoilta. Kirjan esittely sekä lehdistökritiikit nostivat kiinnostuksen tasoa ja vakuuttivat minut siitä, että myös Siirin kirja on tutustumisen arvoinen.
Korjaan: Olikohan niin, että Siirin koti oli Kutturassa, mutta sukulaisia oli myös Purnumukassa. No, kun lukee kirjan, tämäkin selviää.