Lauri Vartiainen kirjoittaa, että vuoden 1986 ponsi naisten pappeutta koskevaan päätökseen oli vedätystä, jota ei ollut tarkoituskaan ottaa vakavasti. Hän myös ounastelee, että samoin kävisi parisuhdekiistassa, ja että hyvään tahtoon perustuva kahden näkemyksen rinnakkaiselo ei tulisi onnistumaan.
Minusta Laurin viesti kannattaa kuunnella erityisen tarkasti kirkon liberaalimmassa päässä. Tämä nimittäin on juuri se pelko, joka on ajautunut kirkolliskokouksen ja koko kirkon kaiken uudistustoiminnan halvaannuttavaan takalukkoon.
Kyse on siis pelosta ja epäluottamuksesta. Kyse ei ole pahantahtoisuudesta tai änkyröinnistä. Äärikonservatiivitkaan eivät ole pahoja. Tai ainakaan sen pahempia kuin liberaalit. Niinkin on joitakin kirkon johtajien kannanottoja voinut epähuomiossa tulkita.
Kun konservatiivien pelko on kuultu ja otettu tosissaan, ollaan jo askeleen lähempänä sopua. Nimittäin väitän, että ratkaisun avain kirkon pääkiistaan on nyt liberaalin siiven käsissä. He voivat jatkaa uhriutumistaan ja julistaa ääni murtuen, että ”ihmisoikeudet eivät ole kauppatavaraa”. Tai sitten he voivat nöyrtyä ja tehdä konservatiiveille tarjouksen, josta ei kannata kieltäytyä. He voivat tarjota heille aidon kotipaikkaoikeuden kirkkoon. Tarjous voisi pitää sisällään nämä neljä kohtaa:
* Hyväksytään kaksi rinnakkaista avioliittonäkemystä (perinteinen ja sukupuolineutraali).
* Taataan molempien näkemysten edustajille täysi omantunnonvapaus (joka näkyy mm. siten että kanta ei voi koskaan olla este pappisvihkimykselle eikä peruste virantäytössä).
* Annetaan mahdollisuus perustaa itsenäisiä yhteisöseurakuntia, jotka voivat valita jomman kumman avioliittokäsityksen sekä opettaa ja toimia sen mukaisesti.
* Sovitaan erityisehdosta, että kahden pykälän muuttamiseen tarvitaan kirkolliskokouksessa 5/6 määräenemmistö.
Uskoisin, että näillä takuilla konservatiivien pelot alkaisivat helpottaa ja he voisivat suostua hyväksymään tuon ensimmäisen pykälän. Eivät toki kaikki mutta niin moni, että määräenemmistö avioliitto-opetuksen muuttamiseksi täyttyisi.
—
Myöhempi lisäys:
Augsburgin tunnustuksen mukaan kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Siihen ei siis kuulu käsitys avioliitosta. Se on toki tärkeä asia mutta ei ole välttämätöntä, että siitä oltaisiin kaikkialla samaa mieltä. Itse olen konservatiivina valmis sietämään liberaalimpaa kantaa ja käytäntöä, kunhan itse saan pitäytyä ja opettaa ns. perinteisen kannan mukaan. Luulen, että ellemme me konservatiivit nyt kykene sopuratkaisuun, meille ei myöhemmässä vaiheessa jätetä enää tilaa – käy juuri niin kuin Lauri pelkää. Neuvottelujen aika on nyt!
Martti Pentti lausahdat seuraavasti:””” Mitä se parannuksenteko sitten on? eikö se ole heräämistä vastuuseen oikeudenmukaisuuden toteutumisesta?””
Mitä mielestäsi on se ”oikeudenmaukaisuus” jonka toteutumisen vastuuseen heräämiseen peräänkuulutat?
”Mitä mielestäsi on se ’oikeudenmaukaisuus’?” Sen voi lukea vaikkapa psalmista 82: ”Puolustakaa orpoja ja onnettomia, huolehtikaa köyhistä ja kurjista. Pelastakaa heikot ja vähäväkiset, vapauttakaa heidät sortajien käsistä.”
Martti Pentti miksi otat VT.n puolelta lainauksen, eikö Jeesus tuonut lakiin nähden toisenlaisen ”oikeudenmukaisuuden”?
Millaisen ’uuden oikeudenmukaisuuden’? Jeesus kiteytti ’lain ja profeetat’ rakkauden käskyyn. Eikö lähoimmäisenrakkaus muka merkitsisi orpojen ja onnettomien puolustamista, köyhistä ja kurjista huolehtimista, heikkojen ja vähäväkisten pelastamista ja heidän vapauttamistaan sortajien käsistä?
Martti P., lopetan kommentoinnin osaltani tähän. Blogeistani käy kyllä hyvin selville mitä minä ainoana oikeana evankeliumina pidän.
”Blogeistani käy kyllä hyvin selville mitä minä ainoana oikeana evankeliumina pidän.” Usein ne, jotka pelkistävät evankeliumin johonkin ’ainoaan oikeaan’, tulevat karsineeksi ja kaventaneeksi sitä. Näen, että oikealla evankeliumilla on monia ulottuvuuksia. Armo on avara.
Martti Pentti kerroppa nyt sitten mistä löytyy todellinen evankeliumi?
Minulle se on täydellisesti Raamatussa olevien evankeliumien kirjoitukset, Matteus, Markus, Luukas ja Johannes.
”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” Joh 3:16
”Veljet, minä palautan mieleenne sen evankeliumin, jonka olen julistanut teille. Te olette ottaneet sen vastaan ja pidätte siitä kiinni, ja sen avulla te myös pelastutte, jos säilytätte sen sellaisena kuin minä sen julistin; muuten olette turhaan tulleet uskoviksi.
Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa:
– Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.
Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois. Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille. Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin, joka olen kuin keskosena syntynyt. Olenhan apostoleista vähäisin enkä edes ansaitse apostolin nimeä, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.” 1.Kor 15:1-9
Jukka Kivimäki siis mistä löytyy evankeliumi?
Jos pidät Joh. 3.16 pelkästään evankeliumia niin mitä on usko, mitä tulee uskoa?
Saako jokainen itse määrittää oman ”oikean uskonsa”?
”Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä.” Se on olennaista, keneen uskoo. Me kristityt uskomme Kristukseen.
Kiitos Jukka Kivimäki! Amen.
”….jos säilytätte sen sellaisena kuin minä sen julistin;”
Mutta ei siis välttämättä sellaisena kuin Jeesus sen julisti…
Seppo, tuota väitettä aina välillä kuulee esitettävän, mutta teologisesti eroa Jeesuksen ja Paavalin julistuksella ei ole. Ohessa aiheesta lisää:
https://timoeskola.wordpress.com/2015/10/23/narratiivinen-teologia-2-jeesus-ja-paavali/