Lauri Vartiainen kirjoittaa, että vuoden 1986 ponsi naisten pappeutta koskevaan päätökseen oli vedätystä, jota ei ollut tarkoituskaan ottaa vakavasti. Hän myös ounastelee, että samoin kävisi parisuhdekiistassa, ja että hyvään tahtoon perustuva kahden näkemyksen rinnakkaiselo ei tulisi onnistumaan.
Minusta Laurin viesti kannattaa kuunnella erityisen tarkasti kirkon liberaalimmassa päässä. Tämä nimittäin on juuri se pelko, joka on ajautunut kirkolliskokouksen ja koko kirkon kaiken uudistustoiminnan halvaannuttavaan takalukkoon.
Kyse on siis pelosta ja epäluottamuksesta. Kyse ei ole pahantahtoisuudesta tai änkyröinnistä. Äärikonservatiivitkaan eivät ole pahoja. Tai ainakaan sen pahempia kuin liberaalit. Niinkin on joitakin kirkon johtajien kannanottoja voinut epähuomiossa tulkita.
Kun konservatiivien pelko on kuultu ja otettu tosissaan, ollaan jo askeleen lähempänä sopua. Nimittäin väitän, että ratkaisun avain kirkon pääkiistaan on nyt liberaalin siiven käsissä. He voivat jatkaa uhriutumistaan ja julistaa ääni murtuen, että ”ihmisoikeudet eivät ole kauppatavaraa”. Tai sitten he voivat nöyrtyä ja tehdä konservatiiveille tarjouksen, josta ei kannata kieltäytyä. He voivat tarjota heille aidon kotipaikkaoikeuden kirkkoon. Tarjous voisi pitää sisällään nämä neljä kohtaa:
* Hyväksytään kaksi rinnakkaista avioliittonäkemystä (perinteinen ja sukupuolineutraali).
* Taataan molempien näkemysten edustajille täysi omantunnonvapaus (joka näkyy mm. siten että kanta ei voi koskaan olla este pappisvihkimykselle eikä peruste virantäytössä).
* Annetaan mahdollisuus perustaa itsenäisiä yhteisöseurakuntia, jotka voivat valita jomman kumman avioliittokäsityksen sekä opettaa ja toimia sen mukaisesti.
* Sovitaan erityisehdosta, että kahden pykälän muuttamiseen tarvitaan kirkolliskokouksessa 5/6 määräenemmistö.
Uskoisin, että näillä takuilla konservatiivien pelot alkaisivat helpottaa ja he voisivat suostua hyväksymään tuon ensimmäisen pykälän. Eivät toki kaikki mutta niin moni, että määräenemmistö avioliitto-opetuksen muuttamiseksi täyttyisi.
—
Myöhempi lisäys:
Augsburgin tunnustuksen mukaan kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Siihen ei siis kuulu käsitys avioliitosta. Se on toki tärkeä asia mutta ei ole välttämätöntä, että siitä oltaisiin kaikkialla samaa mieltä. Itse olen konservatiivina valmis sietämään liberaalimpaa kantaa ja käytäntöä, kunhan itse saan pitäytyä ja opettaa ns. perinteisen kannan mukaan. Luulen, että ellemme me konservatiivit nyt kykene sopuratkaisuun, meille ei myöhemmässä vaiheessa jätetä enää tilaa – käy juuri niin kuin Lauri pelkää. Neuvottelujen aika on nyt!
Valitettavaa vaan, että tämä vedätys ja eksytys on lähtenyt pääasiassa evlut.kirkon sisältä. Tarkoitan tällä nimenomaan spn-parien vihkimistä, kun teologiset perusteet ovat pelkästään ns. ”lähimmäisen rakkauden korissa.”
Niinpä, tuomio alkaa Jumalan huoneesta.
Riitta Sistonen: ”Ei valhe ja totuus voi elää saman katon alla.”
Riitta, tutkin Raamatusta löytämääsi slogania ja löysin mielenkiintoisen ja ajatuksia herättävän laulun. Voit kuunnella sen. Alla linkki.
https://www.youtube.com/results?search_query=valhe+ja+totuus+lyrics
”Puhu totuudesta hiljaa ja selkeästi, ja kuuntele toisia, sillä kaikilla on oma tarinansa.” Tuntematon ajattelija 1692
Leo Tihinen, ”…ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sen tähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sen tähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen. 2 Tess. 2:10-12
”…Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen. 2 Tess. 2:13
”Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa”. Room. 1:18
Ensin tulee uskoa, kunnioittaa, rakastaa ja pelätä Jumalaa. Tutkia Jumalan sanaa, jossa se totuus ja hänen tahtonsa meille ilmoitetaan.
Kun katsoo mitä Ruotsissa tapahtui, niin…
Mitä Ruotsissa siis tapahtui?
Kirkollisvaalien (19.9.) edellä Kyrkans Tidning kysyi kirkkopoliitisilta ryhmiltä kantaa siihen, voidaanko Ruotsin kirkkoon vihkiä pappeja, jotka kieltäytyvät vihkimästä sateenkaaripareja. Parin kiemuran jälkeen tuloksena oli, että kirkiolliskokoukseen mitä todennäköisimmin muodostuisi enemmistö, joka vaatii uusia pappeja vihkimään sateenkaariparit. Tosin ryhmissä on sisäistä hajontaa.
Kirkolliskokouksella on oppilautakunta, jonka muodostavat piispat (14) ja muut jäsenet (8), lähinnä yliopistoteologeja. Puhetta johtaa arkkipiispa Antje Jackelén. Se on torjunut vaatimuksen.
Oppia koskevat muutokset vaativat kirkolliskokouksessa kolmen neljäsosan määräenemmistön.
En ole lukenut mistään, että asiaa oltaisiin viemässä eteenpäin kirkolliskokouksessa.
Huomiona keskusteluun, että Augsburgin tunnustuksen mukaan kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Siihen ei siis kuulu käsitys avioliitosta. Se on toki tärkeä asia mutta ei ole välttämätöntä, että siitä oltaisiin kaikkialla samaa mieltä. Itse olen konservatiivina valmis sietämään liberaalimpaa kantaa ja käytäntöä, kunhan itse saan pitäytyä ja opettaa ns. perinteisen kannan mukaan.
Kirkkommehan on muuten jo tosiasiallisesti luopunut puhtaasti heteroavioliitosta ja tälläkin hetkellä papit vihkivät homopareja ilman seuraamuksia. Maito on siis jo kaatunut, ja nyt vain yritetään sopeutua tosiasioihin. Ottakaa siis se pää sieltä pensaasta pois…
Pöyhönen sanoittaa tilanteen mielestäni hyvin. Tosiasiallisesti kirkko vihkii homopareja. Kirkolliskokous ei asiaa pystynyt ratkaisemaan, joten kirkon työntekijät ratkaisivat sen omatoimisesti, useammassa hiippakunnassa piispan siunauksella.
Kirkolliskokous voisi tokia ottaa asian omiin käsiinsä ja tehdä päätöksen joka vastaa nykytilannetta. Koska kysymys on periaatteellinen, todennäköisyys ratkaisun syntymiseen lähivuosina tai edes vuosikymmeninä on mitättömän pieni. Kun lähtee taivuttamaan ratakiskoa, fiksumpi taipuu.
Pöyhösen esille nostama huoli, konservatiivisen siiven kotipaikkaoikeus kirkossa, voisi olla näkökulma, jonka varjolla yhteisymmärrys voisi syntyä. Se vaatii nimenomaan pään ottamista pois pensaasta, koska muuten tässä voi käydä niin, että asiaa jarrutetaan pitämällä rystyset valkoisena vaunun puskurista kunnes huomataan, että veturi ja muu juna on ajat sitten lähtenyt matkaan.
”…asiaa jarrutetaan pitämällä rystyset valkoisena vaunun puskurista…”
Juna meni aikoja sitten. Ei ole myöskään puskuria. Kaikki sen näkevät. Uusi aika on tullut Suomen luterilaiseen kirkkoon. En tiedä mitä se on, mistä vanhasta kiinni pitävä papisto pitää kiinni? Raamattuun vetoava löytää itsensä nopeasti tuomiokapitulista ja käräjäsalista.
> Raamattuun vetoava löytää itsensä nopeasti tuomiokapitulista ja käräjäsalista.
Minun mielestäni ei ole rakentavaa eikä tätä keskustelua eteenpäin vievää pyrkiä monopolisoimaan Raamattua jonkun tietyn ryhmän omaisuudeksi.
Kaikkia osapuolia arvostavampaa olisi puhua konservatiivisesta raamatuntulkinnasta ja liberaalista raamatuntulkinnasta.
Ausburgin tunnustus on tietyssä mielessä hyvin väljä tunnustus joka on syntynyt vastauksena tiettyyn historialliseen tilanteeseen. Siitä ei voi johtaa, negatiivista kantaa, tai sanoittamatonta kantaa avioliittoteologiaan, joka on kirkossa aina ymmärretty myös opilliseksi kysymykseksi. Toiseksi avioliittokysymys tulee nähdä koko siinä teologisessa materiaalissa mitä uskonpuhdistus käsitteli. Uskonpuhdistus puolusti voimakkaasti avioliiton merkitystä katolista seksuaalikielteisyyttä vastaan mikä latinalaisessa teologiassa vallitsi ja edelleen vallitsee.
Mikko, ”Minun mielestäni ei ole rakentavaa eikä tätä keskustelua eteenpäin vievää pyrkiä monopolisoimaan Raamattua jonkun tietyn ryhmän omaisuudeksi.
Kaikkia osapuolia arvostavampaa olisi puhua konservatiivisesta raamatuntulkinnasta ja liberaalista raamatuntulkinnasta.”
Mikolle, konservatiivista raamatuntulkintaa edustava voi löytää itsensä tuomiokapitulista tai käräjäsalista, liberaalista tulkintaa edustava ei.
Liberaali ja konservatiivi tulkitsevat molemmat Raamattua. Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi. Toinen joutuu kuultavaksi, toinen ei. Linjaus on tehty, piste.
On tahallista liioittelua väittää, että konservatiivisesta raamatuntulkinnasta kiinni pitävä löytää itsensä tuomiokapitulista tai käräjätuvasta. Turhaa uhriutumista.
Hentilä, en ole uhri. Olen lukenut lehtiä ja luen edelleen. Ruotsissa ollaan edellä tulkinnan suhteen. Tulevaisuudessa nähdään, ketkä tulevat olemaan syytettyjen penkillä. Tämä uhri -piikittely on uusi termi teeman ympärillä, alkaa olla jo vanha. Keksi jotain muuta.
Älä sinäkään Hentilä uhriudu, koska edustan eri kantaa kuin sinä.
Sami, en ehdotakaan, että kirkon avioliittokanta johdettaisiin Augsburgista – eihän siinä taideta ottaa kantaa koko asiaan. Sanon vain, että avioliittokäsitys ei ole Augsburgin näkökulmasta kirkollisen ykseyden minimiehto. Siksi on täysin mahdollista, että kirkossa voi olla kaksi erilaista näkemystä. Niistä toinen on oman näkemykseni mukaan väärä ja epäraamatullinen. Mutta niin ovat myös esimerkiksi kirkon verotusoikeus tai ehtoollisen vieton rajaaminen tiettyyn rakennukseen – niistä kumpaakaan ei voi mitenkään perustella Raamatulla ja ne ovat huomattavasti avioliittokysymystä isompia asioita. Tällaisessa harhaisessa kirkossa sitä joutuu elämään ja palvelemaan…
Timo, tulkintasi Ausburgista on liian yksioikoinen ja kapea. Noilla ehdoilla ausburgi tuskin täyttyy. Ehtoollisessa ei ole vapaamatkustajia. Koska tahansa, milloin tahansa, missä tahansa. Tämä on tietysti toinen tarina.
Ei tarvita erityistä ”profeetallista näkökykyä” sen arvioimiseksi, miten sateenkaarivihkimisten kirkollisessa hyväksymisessä kävisi. Jätän nyt tietoisesti sivuun kysymyksen totuudesta ja raamatuntulkinnasta, vaikka sen pitäisi kai olla pääasia. Seuraa nelivaiheinen kehityskaari.
(1) prosessin tässä vaiheessa (2021) sateenkaarivihkimiset uitetaan kirkon sisään pappien eräänlaisella kansalaistottelemattomuudella. Samanaikaisesti lupaillaan perinteisemmästä linjasta kiinni pitäville enemmän tai vähemmän selkeästi oikeutta olla vihkimättä. Näkemykset, joiden mukaan kysymys olisi vaikka 10 v siirtymäajasta vaiennetaan taktisista syistä samalla kun tehdään hartiavoimin töitä, että nuoremmat papit ja luottamushenkilöt olisivat myötämielisiä sateenkaarivihkimisille.
(2) Jos (ja kun?) sateenkaarivihkimiset hyväksytään, aletaan (a) tietoisesti elvyttää puhetta ”tasa-arvoisesta avioliitosta” ja nostaa tikun nokkaan niitä seurakuntia, pappeja ja piispoja, jotka käyttävät oikeuttaan olla vihkimättä. Samalla (b) aletaan vaatia, että joka seurakuntaan pitää saada myös pappi, joka vihkii kaikki, todennäköisesti hyödyntämällä myötämielisiä piispoja ja tuomipkapituleja sekä teologikoulutettujen ylitarjontaa. Sekä somea ja muuta mediaa.
3. Prosessin viimeisessä vaiheessa hyvin arvovaltainen kirkollinen taho toteaa, että ”kirkko ei voi työnantajana tms hyväksyä” sateenkaariparien vihkimisestä kieltäytyviä. Ainakaan nuoremmilta papeilta. Ajatella saa mitä haluaa kunhan toimii oikein. Onhan mahdotonta, että kirkossa kyseenalaistettaisiin ”ihmisarvo” ja ”tasa-arvo”: sateenkaarivihkimiset selitetään muutaman raamatunkohdan uustulkinnan avulla tasa-arvoa ja ihmisarvoa ilmentäviksi käytännön toimiksi.
4. Tämä prosessi on olennaisesti sama kuin virkakysymyksen osalta. Taustalla on eräänlainen edistyksen teologian oletus. Sen mukaan tie kohti naispappeutta ja sateenkaarivihkimisiä on yksisuuntainen. Pohjimmiltaan keskustellaan vain nopeusrajoituksista ja mahdollisten ohituskaistojen lukumäärästä. On merkille pantavaa, että sekä Lauri Vartiainen että naisteologit ovat huomanneet yhtäläisyydet kysymysten välillä. Niiden mahdollisista keskinäisistä eroista huolimatta.
Timolle vain se huomio, että aikaisemmin kirkossamme todella pohdittiin sitä, mikä kaikki kuuluu sanan ja sakramenttien hoitoon. Nyt koko tämä pelastusopillinen näkökulma on ohentunut sikäli, että pelastusopillisen kysymyksenasettelun tilalle on tullut eettinen, rakkauden (kaksois)käskyä painottava näkökulma. Sateenkaarivihkimisten ajajille sekä oppi että vihkimiset nähdään käsittääkseni pitkälti kysymyksenä siitä, kuka käyttää valtaa ja millä tavoin. (Konservatiivitkin käyttävät varmasti valtaa, mutta toisesta näkökulmasta). Ja kun valtaan päästään, vastaanhangoittelijat sysätään syrjään, kunnes eläköityvät. Tai lähtevät pois. Ne kun ovat hyväksyttäviä tappioita Suuren Päämäärän saavuttamiseksi.
Lopuksi: 30 vuodessa myös teologinen konservatismi on kokenut muutoksia. Yhä useampi minun ympäristössäni kyselee, miksi heidän pitäisi varoillaan ylläpitää kirkkoa, joka liukuu yhä ”liberaalimpaan” suuntaan. Ja he ovat löytäneet uusia vaihtoehtoja pienimmän yhteisen nimittäjän etsinnälle ja koko kansankirkkoon kuulumiselle.
Luultavasti kuvaat varsin tarkasti tulevaa kehityskulkua. Minusta sen voisi kuitenkin estää neuvottelemalla nyt ja luomalla sellaisen takalukon, että sitä ei voi avata. Sitä juuri ehdotan. Mutta tiedän toki, että konsusiipi hirttäytyy mieluummin periaatteisiinsa kuin käyttää järkeään. Lopputuloksena tie nousee pystyyn ja sitten uhriudutaan porukalla.
Selkeä kuvaus Marko Sjöblomilta.
”Käytetään järkeä” toivoo Timo Pöyhönen. Olenko uhri – en ole
Näin on! Hyvin kirjoitit Marko. Onneksi ei ole pakko venyttää omatuntoaan ja kuulua kirkkoon!
Pari kommenttia Markolle:
(1) Minusta sakramenttien toimittaminen ja avioliittoon vihkiminen/avioiliiton siunaaminen eivät rinnastu.
(2)Jos/kun katsotaan, ettei nainen voi toimia pappisvirassa, kiistetään pappina toimivan naisen jakaman ehtoollisen pätevyys. Näin sakramentin toimittamisen pätevyys olisi kiinni papin sukupuolesta.
(3) Avioliittoon vihkiminen ei ole kiinni vihkijän sukupuolesta, vaan se on yhtä pätevä, vihki sen nainen tai mies.
(4) Kukaan ei halua avioliittonsa vihkijäksi pappia, joka tekee sen pakosta, vastentahtoisesti ja mieluummin jopa toivottaisi matkalle alinpaan kattilaan.
Hentilä, ”…mieluummin jopa toivottaisi matkalle alinpaan kattilaan.”
Kiitos, mutta ei kiitos Hentilä! Raakaa, rankkaa tulkintaa. Sinulla näyttää olevan asenne kohdallaan!
Kari P., käytin lievää ilmaisua. Minulla on kokemusta ev.lut. kirkon sisällä järjestetystä, tarkemmin sanoen yhden kirkon herätysliikkeen, tilaisuudesta, jossa keskustelun alustaja hikeentyi kriittisistä puheenvuoroista ja huusi heidän/meidän ansaitsevan tien matkalle helvettiin.
Hentilä, ”…Minulla on kokemusta ev.lut. kirkon sisällä järjestetystä, tarkemmin sanoen yhden kirkon herätysliikkeen, tilaisuudesta, jossa keskustelun alustaja hikeentyi kriittisistä puheenvuoroista…”
Kokemusta on, tarkemmin sanoen yksi kerta. No, sillä voi leimata kaikki konservatiivit? Laaja otanta, jolla voi ottaa kantaa? Ehkä asenteesi on sittenkin perimmäinen syy kommentille, jota kommentoin?
Kari P., kertomani oli yksi esimerkki, ei kaikki, mitä olen kokenurt tai mitä tiedän toisten sateenkaariväkeen kuuluvien kokeneen. Kaiken kertomisesta tulisi pitkä teksti.
M. Pentti. ”Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan”, kuten tunnustus asian ilmaisee. Mistä kohdasta VT/UT:a evlut. kirkko löytää esimerkin tästä avioliiton uudesta ulottuvuudesta. Ei mistään. Paitsi tietenkin tuosta ”rakkauden korista.”
Onko tämä ’avioliiton uusi ulottuvuus’ osa ’kaikkea oppia kirkossa’? Sehän on maamme valtiopäivien laatima laki, jonka mukaan kirkon jäsenilläkin on lupa solmia avioliitto samansukupuolen edustajan kanssa.
Esivallan kunnioittaminen ja kuuliaisuus ei tässä asiassa koske kirkkoa, joka on ko. asian suhteen itsenäinen toimija. Se on sitten eri asia, että osa papeista rikkoo pappislupaustaan noudattamalla maallista lakia. Siitä se ”uudistus” sitten varmaan lähtee.
Oikeus vihkiä avioliittoon on maallisen vallan antama valtuutus. Ei kirkolla ole mitään itsenäistä asemaa suhteessa mamme avioliittolainsäädäntöön.
Aivan oikein, avioliittolaki on säädetty eduskunnan päätöksellä. Avioliittolaissa 2 luvussa on mainittu (16.4.1987/411) avioliiton esteet. 4§ – 9 § 9 a §. 4 luku (16.4.1987/411) Vihkiminen 16 § (16.4.1987/411) Sen lisäksi, mitä vihkimisestä säädetään 15 §:ssä, —- kirkollisen vihkimisen muut ehdot ja muodot määrää se uskonnollinen yhdyskunta, jossa vihkiminen toimitetaan —–. Tämä ei koske spn-pareja evlut.kirkossa vielä. Ne jotka nyt vihkivät vastoin kirkolliskokouksen päätöstä tekevät virkavirheen. Vaikka kirkolliskokous vastaisuudessa päättää asiasta toisin ja sallii spn-parien vihkimisen kirkolliskokous toimii väärin ja Jumalan selkeää sanaa vastaan.
Kirkko on muuten ollut täällä ja vihkinyt kauan ennen Suomen valtion perustamista. Kirkon vihkiminen ei lopulta perustu lakiin vaan Jumalan sanaan. Valtio on ominut tämän tavan itselleen mutta ei se sille alunperin kuulunut.
> Kirkko on muuten ollut täällä ja vihkinyt kauan ennen Suomen valtion perustamista. Valtio on ominut tämän tavan itselleen mutta ei se sille alunperin kuulunut.
Paavi Innocentius IV antoin suomalaiselle 1240-luvulla erivapauden pysyä niissä avioliitoissa, jotka Suomessa oli solmittu ennen kristinuskon tuloa maahan.
Euroopassa varhaiskristillisenä aikana avioliittoja solmittiin ilman kirkkoa ainakin 300-luvun alkupuolelle asti ja ilman pappia 1540-luvulla. Englannissa uskonnollista seremoniaa alettiin vaatia vasta 1700-luvun puolivälissä.
Sanoisin, että avioliiton osalta asetelma on ennemminkin se, että kirkko on halunnut tulla osalliseksi yhteiskunnallisen sopimuksen solmimisessa.
”Valtio on ominut tämän tavan itselleen mutta ei se sille alunperin kuulunut.” Eipä se alunperin kuulunut kirkollekaan. Avioliitto on lähtöisin kahden suvun välisestä sopimuksesta naittaa yhden perheen tytär toisen perheen pojalle.
Timo Pöyhöselle totean, että Tunnustuskirjojen minimiedellyrys yksimielisyydesta evankeliumin opissa ei toteudu silloin, jos syntikäsite muutetaan. Tällä viittaan aiemmin lainaamaani Raamatun sanaan, jossa sanotaan etteivät miesten kanssa makaavat miehet peri Jumalan valtakuntaa. – Evankeliumi on nimittäin vastaus katuvalle syntiselle, mutta sille joka katumuksen sijasta pikemminkin peräänkuuluttaa synnilleen siunausta, evankeliumi jää hyödyttömäksi.
Näin ollen emme voi puhua evankeliumin yhteydestä Timon blogissaan esittämän kahden erilaisen ”avioliittokäsityksen” välillä, sillä Raamatun mukaan vain miehen ja naisen parisuhde on avioliitto, ja saman sukupuolen seksisuhteet taas synnissä elämistä.
Ei tarvitse olla kummoinen teologi nähdäkseen, että blogisti käyttää Tunnustuskirjojen tekstiä vastoin niiden henkeä.
Oheinen sanomalehti Kalevan haastattelu on valitettavasti maksumuurin takana (eurolla näkee artikkelin) ja tekijänoikeussyistä en lähde sitä tänne kopioimaan.
Kun nyt kuitenkin Manu Ryösö nosti esiin syntikäsitteen niin kyseisessä artikkelissa arkkipiispa Luoma toteaa, että ”homoseksuaalisuutta ei ole kirkon virallisissa kannanotoissa enää aikoihin pidetty syntinä”.
Ymmärtääkseni Ryösö edustaa Inkerin kirkkoa, jolla on varmasti asiassa erilainen näkemys. Suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin on Venäjän federaation vaikutuspiirissä ylipäätään hyvin erilainen kuin Suomessa tai muissa Pohjoismaissa. Muistutan silti, että Timo Pöyhösen kirjoitus koskee Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vihkikäytäntöjä, joten keskustelun kannalta on mielekkäämpää käyttää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon oppia viitekehyksenä.
https://www.kaleva.fi/kun-raamattu-puhuu-synnista-tarkoituksena-ei-ole-k/3927770
Augsburgin henki on sovun etsiminen hajoamisvaarassa olevan kirkon pelastamiseksi. Jopa siinä määrin, että Luther kiemurteli. Esittelemälläsi tulkintamallilla on mahdoton keksiä teemaa, joka ei sisältyisi jotenkin evankeliumin oppiin.
Syntikäsitys on kyllä ollut Suomen evlut.kirkossa ollut sama kuin Inkerin kirkossa. Suomen evlut. kirkossa käsitys synnistä on vaan päässyt unohtumaan. Ainakin joissakin virallisissa kannanotoissa.
Mikko Nieminen, ”Ymmärtääkseni Ryösö edustaa Inkerin kirkkoa, jolla on varmasti asiassa erilainen näkemys.”
No, Inkerin kirkko on vielä edelleen Suomen luterilaisen kirkon sisarkirkko. Monilla Suomen evlut seurakunnilla on ystävyys-seurakuntia Inkerin kirkon kanssa.
Inkerin kirkolla ei ole naispappeutta, eikä Inkerin kirkko vihi kristilliseen avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja. Mikko, olet oikeassa.
Kiitos, Timo! Ihailen tätä yritystäsi, jonka olet tuonut jo aikaisemmin esille, muistaakseni useammankin kerran. Hieman kyynisesti epäilen, että tähän ei haluta lähteä. Muuten ajattelen samoin, että CA:n kirjaus kirkon ykseyden edellytyksistä on ihan relevantti ja sopiva tähän asiaan. Siitäkään ei väki ole samaa mieltä kuten näissä kommenteissa on tullut esille. Liian vähän on tullut esille sekin, että samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen puoltajilla on myös vahvoja teologisia argumentteja, ei vain yhdenvertaisuuden eetosta!
Pastori Loikkanen, ”samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen puoltajilla on myös vahvoja teologisia argumentteja, ei vain yhdenvertaisuuden eetosta!”
Loikkasen teologiset argumentit?
Kiitos kannustuksesta! Tiedän kyllä että ehdotukseeni tuskin suostutaan. Yritän kuitenkin, koska laiha sopu on nyt parempi kuin lihava riita. Ja koska tässä kiistassa konservatiivinen siipi kärsii enemmän ellei se suostu neuvottelemaan.
Timo, ”Kiitos kannustuksesta! ”
Kaikki tarvitsevat tukea omille ajatuksille. Kaksi toisiaan vastaan olevaa näkemystä ovat jakaneet ja jakavat edelleen. Kompromissia haetaan mahdottoman edessä?
”Vedätyksestä luottamukseen” Mielestäni ”uusi aalto” vedättää. Sinusta vanha ja uusi vedättävät molemmat? Minun luottamukseni uusiin vedättäjiin on mennyt jo vuonna 1986. Ponsi on osoittautunut ponnettomaksi.
Minun mielipiteelläni ei ole mitään arvoa evlut maallikkona. Voin silti kirjoittaa tällaisia ”asiattomuuksia.” Tiedän, että en ole omassa ”tyhmyydessä” yksin. Iso koneisto on liikkeellä ja ”jyrää.” ”Rakkaus on rajaton.”
Kari Paukkunen: Luomisen teologia, Jumalan rakkauden teologia Raamatussa, Kristuksen toiminta.
Timo Pöyhönen ja hänen ”teologiansa” kannattajat ovat nyt rakentamassa ns. toisenlaista evankeliumia. Siinä armo on muuttumassa ihmisten välisiksi pyrkimyksiksi sovittaa keskinäinen erilaisuus yhteen saman uskonnollisen sateenvarjon alle. Tämä on aivan erilainen armokäsitys kuin Raamatun armo, jossa katuva syntinen saa anteeksi Pyhän Jumalan edessä Kristuksen uhrikuoleman tähden/perusteella. Kristinuskon armokäsityksessä synti nähdään niin suurena, että Jumalan oman Pojan täytyi mennä ristille, jotta meillä olisi mahdollisuus päästä Jumalan lapsiksi. Kristinuskon armokäsityksessä synnin vakavuuden kieltäminen on aina myös armon halventamista. Synnin ilmaisee synniksi Jumalan muuttumaton sana Raamatussa, ja tämä on kaikkina aikoina tasapuolinen peili. Se osoittaa myös nykyihmisen synnin, mutta toki edelleen myös armon katuvaa syntistä kohtaan. – Nykyihminen ei vain haluaisi nähdä itseään tästä peilistä, koska synnin tunnustamiseen liittyy myös synnin hylkäämisen kehotus. Siksi nykyihminen pyrkii ohi ristin kiistämällä syntinsä.
”Armo on muuttumassa ihmisten välisiksi pyrkimyksiksi sovittaa keskinäinen erilaisuus yhteen saman uskonnollisen sateenvarjon alle.” Armo on myös tätä. Ei ole kysymys yhdenlaisen armon vaihtamisesta toisenlaiseksi vaan sen oivaltamisesta, mitä kaikkea armo merkitsee. Sovinto Jumalan kanssa on lähde sovintoon ihmisten kesken. ”Hylätkää kaikki katkeruus, kiukku, viha, riitely ja herjaaminen, kaikkinainen pahuus. Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden (Ef. 4:31,32).”
Voi Manu, miten sut saisi houkuteltua asialliseen keskusteluun…tuollaiset heitot ”teologiasta” ja ”toisenlaisesta evankeliumista” ovat turhia. Argumentoi asiapohjalta niin ehkä sua sitten kuunnellaan.
En edusta kuvaamaasi armokäsitystä vaan ihan perinteistä mallia: laki – evankeliumi.