Koulut alkavat pian. Lähes 60 000 ekaluokkalaista aloittaa Suomessa koulutiensä, silmät intoa tuikkien. Suomessa koulutien aloittaa käytännössä jokainen seitsemän vuotta täyttävä. Monessa muussa maailman maassa lukemaan oppiminen riippuu vanhempien koulutustasosta, koulumatkan pituudesta, syntyperästä ja äidinkielestä.
Mieti, jos muiden valitessa koulureppua ja kynäpenaalia, sinä hoitaisit pienempiä sisaruksia. Ikätoverisi opettelisivat turvallisen aikuisen kanssa koulureittiä, sinä kävelisit kaivolle hakemaan vettä. Toiset lapset lähtisivät aamulla koulun pihalle omiin luokkiinsa kutsuttaviksi, sinä paimentaisit vuohia.
Muutaman vuoden päästä kaverisi unelmoivat olevansa isona lääkäreitä, astronautteja ja presidenttejä, sinä tietäisit olevasi pian jonkun vaimo ja lasten äiti. Vedenkanto, vuohet ja köyhyys olisivat seuranasi lopun elämäsi.
Tämä on todellisuutta esimerkiksi Piplian Lukutaitoa naisille Afrikassa -ohjelman maissa. Angolassa, Etiopiassa, Keniassa, Namibiassa, Malawissa ja Tansaniassa lukutaitoluokille kootaan heitä, jotka katselivat sivusta ikätovereidensa opinpolkua. Opettajat kiertävät kodeissa kertomassa mahdollisuudesta oppia lukemaan, ja koska moni oppilaista ei omista tai osaa lukea kelloa, muistutetaan oppituntien alkamisesta soittamalla.
Itse katselen sivusta, kun esikoinen aloittaa yläkoulun uudessa ryhmässä koulussa, johon pitää opetella kulkemaan bussilla. Haaveilee lautapelikerhosta ja tutustuu tuleviin parhaisiin ystäviinsä. Koulun alkamisajasta häntä ei ole tarvinnut muistuttaa vuosiin, mutta olen kyllä toiminut herätyskellona tarvittaessa.
Hänen ei ole tarvinnut kantaa vettä kuin kerran. Kadullamme oli putkivuoto, ja vedenjakelu oli poikki muutaman tunnin. Lähdimme ”kylän kaivolle” eli kaupungin osoittamaan vedenjakelupaikkaan ämpärin ja vesipullojen kanssa. Vedenjakelupisteellä vaihdoimme kuulumisia naapurien kanssa, niin kuin tapana on.
Kerroin lapselle, että näin se on monessa kehittyvässä maassakin, lapset kantavat kaivolta vettä perheelle. Olimme yhtä mieltä siitä, että onneksi sitä ei tarvitse tehdä joka päivä, eikä se sillä kertaa häirinnyt koulunkäyntiä.
Koulutus on paras lääke köyhyyttä ja osattomuutta vastaan. Se ei ole kaivoon kannettua vettä, vaan pysyvä osa ihmisen osaamista ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Kerran opittua lukutaitoa ei kukaan voi ottaa pois.
Kaikki lukutaitoluokkien naiset eivät ehkä itse suorita pitkiä jatko-opintoja, mutta he voivat antaa lapsilleen arvokkaan lahjan: tuen oppimiseen ja rivakan potkun takalistoon jatkaa sillä polulla eteenpäin. Siltä varalta, että vuohet eivät noin uramielessä kiinnosta.
Onnellinen se, joka on löytänyt viisauden, se, joka on tavoittanut tiedon,
sillä parempi on viisaus kuin hopea, tuottoisampi on tieto kuin kulta.
Sananl. 3:13–14
Kirjoittaja: Hanna Hokkanen, Piplian varainhankinnan päällikkö, jota hämmentää, miten oma vauva on yhtäkkiä yläkoululainen
Kuva: Max S. / Unsplash
Hanna
Kiitos arkielämän realiteettien kuvaamisesta monessakin afrikkalaisessa yhteisössä. Toinen on sitten lukemaan oppimisen jälkeinen aika. Mistä saada kirjoja.
Evankeliointimatkoillani kohtasin monenlaisia ihmisiä, joilla oli vaikeuksia saada palkkaansa riittämään edes jokapäiväiseen toimeentuloon, mutta kirjojen hankkiminen, jopa lahjoittajien subventoimin hinnoin oli yli varojen elämistä.
Muistan erään evankelistan, joka suuren ilon vallassa näytii
s u u r t a
kotikirjastoaan. Hänellä oli puolen kymmentä kirjaa, joita hän suurella rakkaudella piti hallussaan ja oli siitä myönteisellä tavalla ylpeä.
Iloitsin hänen kanssaan hänen suuresta valveutuneisuudesta siinä ympäristössä, missä hän eli. Oli tehnyt suuremmoisen elämäntyön omiensa joukossa, ja osoitti suurta halua lukemisen harrastamiseen.