Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölösen ratkaisu (EOAK/2186/2018) 5.11.2019 Kuusankosken kirkossa syksyllä 2017 pidetystä Naukion yhteinäiskoulun joulujuhlasta ja koululaisten joulukirkosta, erityisesti kirkkotilojen käytöstä, vaatii eduskunnan perustuslakivaliokunnan kannanoton
Ratkaisu kanteluun koskien yhdistettyä koulun joulujuhlaa ja koululaisten joulukirkkoa oli kielteinen, koska apulaisoikeusasiamiehen mukaan tilaisuus oli sekä perustuslain että perusopetuksesta annetun lain vastainen. Hänen mukaansa tilaisuudessa täyttyi uskonnon harjoittamisen tunnusmerkistö.
Ratkaisu oli kielteinen myös sen suhteen, että kirkkoa tilana voitaisiin käyttää koulun yhteiseen joulujuhlaan. Tämä olisi oppilaiden yhdenvertaisuuden, uskonnonvapauden sekä julkiselta vallalta uskontojen ja vakaumusten suhteen edellytettävän neutraaliuden ja tasapuolisuuden näkökulmasta lähtökohtaisesti ongelmallista. Pölönen perustelee kirkon olevan nimenomaan jumalanpalvelusten toimittamiseen tarkoitettu paikka ja katsoo siksi siitä välittyvän jo itsessään uskonnollisia merkityksiä.
Oikeusvaltiossa laillisuusvalvonta varmistaa voimassa olevan oikeusjärjestyksen ja hyvän hallintotavan noudattamisen viranomaisten toiminnassa ja päätöksenteossa. Laillisuusvalvontaan eivät kuulu kuitenkaan harkintavaltaa ja tarkoituksenmukaisuutta koskevat näkokohdat. Rajoittuuko Pölösen kirkkotilan käyttöä koskeva ratkaisu selkeästi laillisuusvalvonnan kategoriaan vai laajeneeko se koskemaanharkintavaltaan ja tarkoitushakuisuuteen liittyviä kysymyksiä?
Pölönen näyttää sivuuttavan sen, että korkeatasoinen kirkkoarkkitehtuuri sekä kirkon sisällä kirkkotaide ja symboliikka ovat merkittävä osa suomalaista kulttuuriperinnettä. Kulttuuriperinnön siirtäminen sukupolvelta toiselle on yleissivistävän koulun keskeinen kasvatustehtävä. Tehtävänä on nuoren kasvun ohjaaminen kohti vastuullista yhteiskunnan jäsenyyttä ja hyvää ihmisyyttä.
Ongelmallinen on myös Pölösen rajaus. Koulu ei saa sitouttaa uskontoon eikä politiikkaan. Miksi siis ateistiseen katsomukseen? Tämän implisiittisen mahdollisuuden varaaminen on merkittävä, kun kantelijana on ateistinen yhteiso. Pölösen ratkaisu muuttaa myös positiivisen uskonnonvapauden tulkintaa negatiiviseksi, mikä näyttää merkittävältä tarkoitushakuiselta, uskontopoliittiselta tavoitteelta. Uskontoneutraalisuus on puolestaan pyrkimys, jonka toteutuminen jää vaille realismia. Tarkoitushakuinen näkökohta kompastuu tietoon, että tyhjiö täyttyy hyvin nopeasti muilla sisällöillä.
Onkin välttämätöntä, että Pölösen ratkaisu viedään eduskunnanperustuslakivaliokunnan tutkittavaksi. Kirkkotilan käytön ratkaisee tilaisuuden sisältö, eivät seinät.
Perustuslakivaliokunnan tulisi ottaa myös kantaa syntyneeseen käytäntöön, jossa laillisuusvalvonnasta on tullut merkittävien yhteiskuntapoliittisten tavoitteiden ja laajalti yhteisessä käytössä olleitten kulttuuriperinteitten murtamisen väline.Pienet ateistiset yhteisot kokevat näin ajavansa heille kuuluvia oikeuksia menettelyllä, joka perustuu paikalliseen ilmiantoon ja Kantelupukki-palveluun. Viimeksi nyt puheena olevan kantelun Pölöselle toteutti Uskonnottomat Suomessa ry.
Perustuslakivaliokunnan olisi hyvä tutkia, onko tämä laillisuusvalvonnan arvon mukaista toimintaa. Olisiko mahdollista loytää muita käytäntojä, kuten sopimusmenettely tai neuvotteluelin, joilla uskonnottomien pienyhteisojen oikeus puolustaa
uskonnonvapautta turvataan? Nyt puheena oleva Pölösen ratkaisu näyttää loukkaavan yleistä oikeustajua Kouvolan seudulla. Tämä ilmenee selkeästi paikallislehtien yleisönosastojen mielipidekirjoituksista sekä sosiaalisen median eri kanavien kommenteista ja puheenvuoroista.
Seurakunnat ja koulut ovat perinteisesti tehneet monipuolista yhteistyotä paikallisten yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä yhteistyö on palvellut laajoja kansalaispiirejä. Kantelutoiminta on sekä vaikeuttanut koulujen toimintaa että vahingoittanut tätä yhteistyötä. Se myös näyttää osaltaan lisäävän rehtoreiden ja muun henkilökunnan kuormitusta. Perustuslakivaliokunnan tulisi tutkia, miten tulevaisuudessa turvataan paikallisella tasolla kouluille riittävä tila ja päätösvalta oman toiminnan sekä harkinnanvaraisten yhteistyökumppaneiden suhteen. Kulttuuriset tilanteet saattavat vaihdella merkittävästi eri puolilla Suomea. Tämä tulee voida ottaa huomioon toisin kuin Pölösen valtakunnallisesti sitova ratkaisu merkitsee.
Helsingissä 7.1.2020
Veikko Pöyhönen
Opetusneuvos
Hyvä kirjoitus. Nykymenolla ollaan kohta siinä tilanteessa, että ristilipun nostaminen salkoon katsotaan uskonnon harjoittamiseksi. Entäs, kun Pressa toivottaa tv_ssä Jumalan siunausta? Onko sekin uskonnon tyrkyttämistä julkisin verovaroin?
Uskonnottomat voisivat olla vähän enemmän neutraaleja uskossaan.
Eurooppalaiseen yleissivistykseen kuuluu tietää, miltä kirkkorakennus sisäpuoleltakin näyttää. Siksi on aivan aiheellista että ainakin kerran kouluvuosien aikana jokainen oppilas uskontokunnasta tai uskonnottomuudesta riippumatta käy katsomassa ainakin luterilaista kirkkoa sisäpuoleltakin, mielellään myös ortodoksista. Tuskinpa kristitytkään vanhemmat vastustaisivat sitä, että oppilaat käyvät tutustumassa vastaavasti myös esim. moskeijaan.
No mitäs jos ko lukuvuoden päättäjäinen päätetäisiin pitää paikallisella isolla työväentalolla,jos kerrsn paikka ei sinänsä merkitse mitään? Näin koska kuuluuhan työväentaloon tutustuminen eurooppalaiseen yleissivistykseen,siksi merkitävä osuus eurooppalaista kuluu työveästöön… Epäilenpä ett KD:n konsut nostaisivat asiasta aikas älämölyn.
Jokainen, joka on tutustunut Naukion yhteisnäiskoulun joulujuhlan ohjelmaan, näkee suoraan, että kyseessä on ollut jumalanpalvelus. Näiltä osin apulaisoikeusasiamiehen päätös on oikea: koulu ei ole toiminut lainsäädännön ja opetushallituksen antamien ohjeiden mukaisesti.
Apulaisoikeusasiamiehen päätöstä on (tarkoituksella?) yritetty ymmärtää väärin. On yritetty nähdä uhkakuvia siellä, missä niitä ei ole. On yritetty saada kohoa aikaan asiassa, jossa sitä ei ole. Propagandaa.
Rajanveto uskonnonharjoittamisen ja kulttuurisia elementtejä sisältävän ohjelman välillä ei ole aina itsestäänselvä. Joudutaan soveltamaan sitä kuuluisaa kokonaisharkintaa. Apulaisoikeusasiamies on todennut, että tilaisuuden järjestäminen kirkossa ei sinänsä tee tilaisuudesta uskonnon harjoittamista, mutta se on yksi elementti, joka (muiden elementtien kanssa) voi viedä tilaisuuden rajan väärälle puolelle. Sinne mikä ei uskonnollisesti neutraalille koululle kuulu.
Kirjoittajalle voisi vielä mainita, että koulu ei sitouta oppilaita ateistiseen maailmankatsomukseen.
Mikko Niemisen on hyvä tietää,että koulun tehtävä ei ole sitouttaa mihinkään katsomukseen. Näin on ollut tähän asti. Pasi Pölösen ratkaisu kuitenkin muuttaa tilanteen. Ratkaisu kieltää kahteen katsomukseen sitouttamisen: uskontoon ja politiikkaan. Ratkaisun uskontokielteisyys edustaa negatiivista uskonnonvapauden tulkintaa ja uskontoneutraalisuutta.
Veikko Pöyhönen
Opetushallituksen antama Perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteet toteaa seuraavaa: ”Opetus on oppilaita uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta. Koulua ja opetusta ei saa käyttää kaupallisen vaikuttamisen kanavana.”
Apulaisoikeusasiasmies Pasi Pölösen ratkaisu noudattaa pitkään voimassa ollutta opetushallituksen linjaa. Ei muuta sitä.
Perusopetus järjestetään verorahoilla. Sen tehtävä ei ole ollut tähänkään asti eikä tästä eteenpäinkään oppilaiden sitouttaminen johonkin uskontoon tai poliittiseen ideologiaan. Oppilailla ja heidän perheillään on edelleen oikeus kuulua uskonnollisiin yhdyskuntiin ja osallistua niiden järjestämiin tilaisuuksiin. Sen sijaan koulun tehtävä ei ole osallistuttaa niihin.
Toivotaan, että tämä nykyinen Jumala kielteisyys aiheuttaa sen, että nuoret alkavat kiinnostumaan ja ihmettelemään, että mikä ihme siinä Kirkon sanomassa on niin vaarallista, että se pitää valtiovallan toimesta kieltää lapsilta ja nuorilta…
Itseäni surettaa se, että uskonnon pakkotuputtaminen vieraannuttaa nuoret seurakuntien toiminnasta.
Meidän tulisi seurakunnissa miettiä, mitä annettavaa meillä on ja miten saisimme ihmiset osallistumaan toimintaamme sen sijaan että vain itkemme sitä, että kouluja ei voi käyttää automaattisena kanavana kärräämään oppilaita kirkkoihin.
Evankelis-luterilaisen kirkon tulee ymmärtää, että olemme samassa asemassa kuin muutkin uskonnolliset yhteistöt: katoliset, ortodoksit, hindut, muslimit, jne. Ei ole valtion ja kuntien asia syöttää meille ”asiakkaita”.
”että mikä ihme siinä Kirkon sanomassa on niin vaarallista, että se pitää valtiovallan toimesta kieltää lapsilta ja nuorilta…”
Kukaan ei ole kieltänyt vaikapa Sinua opetamasta lapsillesi sanomaa ikuisesta
helvetistä, missä ihmisiä kidutetaan, mutta yhteiskunnan ei tätä mieletöntä mielenterveydelle vaaralista oppia tule yhteistä varoista kustannettuna
kenellekään pakkosyöttää.
Päivähoitolakiin , jota uudistettiin 1980-luvun alussa, sisältyi uskontokasvatus. Se oli luonteeltaan yhteiskristillistä. Kun päivähoito siirtyi sosiaalitoimelta opetustoimelle, säädettiin uusi varhaiskasvatuslaki. Tässä yhteydessä uskontokasvatus jäi pois uudesta laista. Mikko Niemisen mainitsema kielto on herättänyt yllättävän vähän keskustelua. Kysymys kuuluu: onko keskusvirastolla valtaoikeudet päättää asiasta , josta aikaisemmin on säädetty laissa? Yhtä tärkeä periaatteellinen kysymys on, kuuluuko laillisuusvalvonnan tehtäviin antaa ratkaisu asiasta, joka ilmeisesti on harkintavaltaan ja tarkoitushakuisuuteen liittyvä. Kaikessa ystävyydessä totean, että Mikko Nieminen liioittelee, kun hän aikaisemmin puhui propagandasta ja nyt viimeksi tuputtamisesta. Tähän vain harvoin seurakunnissamme syyllistytään. Keskustelumme osoittaa, että tämä asia on syytä käsitellä eduskunnan perustuslakivaliokunnassa.
Käsitellessään uskonnonvapauslakia ja sen vaikutusta koulujen uskonnonopetukseen sekä uskonnollisiin tilaisuuksiin perustuslakivaliokunta on mietinnössään 10/2002 hyväksynyt sen perusopetuslain ja lukiolain yleisen lähtökohdan, että opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt määritellään opetussuunnitelman perusteissa.