Veli veljeä vastaan

Meidän piti mennä tänään katsomaan Asikkalan kunnassa sijaitsevan Urajärven kartanon miljöössä esitettävää näytelmää ” Veli veljeä vastaan”, mutta liput olivat liian kalliit meidän tämän hetkisen budjetin mukaan. Eikä eläkeläisalennusta ollut.

Mutta ei se mitään. Meidänkin suvussa on vastaavanlaisia tapahtumia. Minulla on tallessa iso pino edesmenneen äitini papereita ja äitini on koonnut muisteluksia eri tahoilta kuultuna oman lapsuudenkotinsa miehityksestä. Nythän me vietämme Suomen 100- vuotisjuhlaa ja tämä nyt kertomani tositarina on palanen maamme historiaa.

Äitini lapsuudenkoti oli Torstilan kartano Joroisissa. Kun veljessota alkoi, niin punakaartilaiset tulivat myös Torstilan ovelle.

Vaarini, Lauri, äidin isä, laittoi oven lukkoon. Punaiset piirittivät talon ja uhkasivat ampua yhteislaukauksella sen läpi joka puolelta. Lauri-isäntä käski kartanon asukkaat sijoittumaan talon ulkonurkkiin, koska siellä oli pienin vaara.

Eräs navettapiika toi ison köyden, jonka punaiset sitoivat ulko-oven kahvaan ja vetivät porukalla ja ovi aukesi.

Punaiset olivat etsimässä aseita. Äidin isällä oli Browning pistooli. Vaari ehti viskata pistoolin lattialla lojuvaan saappaaseen ja heitti vielä jalkarätin sen päälle. Piilo onnistui. Vaari vangittiin ja sidottiin tuoliin istumaan. Yksi punakaartilainen seisoi Lauri-vaarin vieressä vahtimassa ja tähtäsi koko ajan kiväärillä vaaria sormi liipasimella. Punasotilas  hermostuksissaan vapisi koko ajan. Vaari sanoi kaartin päällikölle, että eikö teillä ole panna tuohon semmoinen mies, joka tietää milloin laukaisee, sillä tämä ei näy tietävän.

Punapäällikön mennessä makuuhuoneeseen, vaarin sisko sanoi, että siellä makaa  heidän halvaantunut isoäitinsä, joten jättäisitte tuon sapelin pois kädestä siksi aikaa. Mies teki niin ja meni tämän  isoäidin luo, jonka sängyn alla oli vaarin ja mummin esikoinen , noin 7 kuukautta vanha poika piilossa. Isoäiti kyselemään tältä mieheltä, että kuinka noin siivon näköinen mies on tällaisiin hommiin ryhtynyt? Mies ojensi käyntikorttinsa, painetun, jossa luki nimen alla metallityömies. Mies sanoi myös , että hän tekee tässä vain velvollisuuttaan ja lähti pois kohteliaasti kumartaen ja anteeksi pyydellen.

Tässä vaiheessa ilmestyi kuvaan mummini Lyyli Elisabeth, joka lehahti huntuun pukeutuneena miesten eteen. Mummini oli hyvin erikoisen näköinen kaunis nainen, ei lainkaan suomalaisen näköinen.

Mummin liihottelu huntuineen oli sellainen ilnestys, jota punaiset eivät olleet koskaan nähneet. Ei edes kuvissa, siihen aikaan. Häkeltyneinä miehet lähtivät tiehensä. Nyt vaari kiireellä ratsastamaan metsän poikki Järvikylään, toiseen isoon kartanoon varoittamaan. Järvikylän isäntänä oli tuolloin aatelinen von Grotenfelt.

Mutta punaiset ehtivät maanteitse nopeasti Järvikylään ja vangitsivat molemmat isännät. He ilmoittivat teloittavansa heidät.

Vaari sanoi miehille, että se olisi murha eikä mikään teloitus, ellei asiasta laadita pöytäkirjaa. Punaisten joukossa ei ollut ketään, joka olisi osannut laatia pöytäkirjan. Siksi he ehdottivat, että vaarini tekisi pöytäkirjan. Lauri-isäntä vastasi, ettei se käy, koska hän on esteellinen omassa asiassaan. Punaiset ymmärsivät tämän. He lähtivät hakemaan kirkolta kirjuria. Siinä hämmingissä molemmat herrat pääsivät pakenemaan.

Seuraavan kerran punakaartilaiset yrittivät ottaa Lauri- vaarini hengiltä väijymällä aamulla varhain tienvarressa, odottaen vaarin lähtöä hevosella kirkolle, kuten hänen tapansa oli.

Mutta kartanon työmiehistä yksi petti porukkansa ja ilmoitti isännälle, mitä kaverit aikovat.

Vaari käski kuitenkin valjastaa hevosen ja ajaa portaiden eteen lähtöä varten. Noustuaan rekeen vaari käskikin kääntää äkkiä hevosen ympäri ja ajaa vastakkaiseen suuntaan.

Mummini, nuori rouva tuohon aikaan, odotti huolestuneena, mitä alkaa kuulua. Pitkän ajan kuluttua saapuu se samainen uskollinen vaarin työmies takaisin ja menee mummin luo ja riisuu saappaan jalastaan. Saappaan pohjalla on vaarilta kirje mummilleni : älä rakas ole huolissasi, kaikki on hyvin…

Tälle uskolliselle työmiehelle, joka pelasti vaarini hengen, hän lahjoitti myöhemmin palkkioksi oman tilan.