On ilmeistä, että Venäjän johto kansansa vahvalla tuella (68% luotettavien tutkimusten mukaan) suunnittelee ukrainalaisten joukkotuhontaa.
Merkit ovat selvät. Ukrainalaisia kuvaillaan ”natseiksi” ja ”fasisteiksi”, kaksi ryhmää, joita venäläisiä aivan hyvästä syystä on opetettu vihaamaan ja kauhistumaan. Näiden määreiden liittämisellä ilman mitään perusteita ukrainalaisiin on ilmeinen tavoite: poistaa heidän ihmisarvonsa ja tehdä hyväksyttäväksi heidän tuhoamisensa.
Venäjän perättömät väitteet biologisista ja kemiallisista aseista Ukrainassa ovat myös osa tiedotus strategiaa. Niillä tullaan perustelemaan Venäjän ehkä piankin aloittamat iskut kemiallisilla aseilla. Hermokaasuilla saadaan tuhottua helposti valtavia ihmisjoukkoja. Niiltä ei voi edes suojautua pommisuojiin. Näin pyritään lopettamaan sota äärimmäisen julmalla tavalla.
Putinin melko suoraan esittämää uhkausta ydinaseiden käytöstä ei myöskään pidä ohittaa kevyesti. Enemminkin niiden käyttöä on pidettävä jopa melko todennäköisenä. Putin ja rikoskumppaninsa Venäjän kansa voivat vedota Hiroshiman ja Nagasakin ennakkotapaukseen, jolla Yhdysvallat onnistui lopettamaan sodan. Miksi ”venäläisellä maailmalla” ei olisi samaa oikeutta lopettaa mielestään oikeutettu sota?
Pohdiskelun lopputulos on melko synkkä, mutta valitettavasti saatavissa olevien tietojen perusteella ei ole aihetta liikaan optimismiin.
Tulen poistamaan kaiken Venäjän sotapropagandan välittömästi. Muu keskustelu luonnollisesti tervetullutta.
Jari, pidän dystooppisesta otteestasi. Minä hahmotan tämän sodan edelleenkin ihan vain inhorealistisena valtapolitiikkana, jolle kaikki kansainvälisoikeudelliset, humanitääriset ja moraaliset seikat ovat toisarvoisia. Niin keskeisiä ja luovuttamattomia kuin ne ovatkin (tai niiden pitäisi olla). Suurvallan johto kiristää naapuriaan ja lähettää ristiriitaisia signaaleja eri suuntiin samalla kun käytetään raakaa voimaa. Politiikan jatkamista väkivallan keinoin. Siitä, mitä kulisseissa mahdollisesti neuvotellaan, emme tiedä ennen kuin rauha saapuu. Venäjää ja sen johtoa ei ehkä kannata yrittää liikaa ymmärtää länsimaisella logiikalla. 1939 – 40 Stalin suostui neuvotteluihin ”Rytin – Tannerin – Mannerheimin kavaltajakoplan” kanssa ja hylkäsi ”Kuusisen kansanhallituksen” vasta sitten, kun länsivaltojen interventio näyttäytyi mahdollisena ja Suomi oli tehnyt menestyksellistä vastarintaa. Keväällä 1944 hän vaati aluksi samaa kuin Ukrainalta nyt. Vasta Tali – Ihantalan ja Ilomantsin taistelut Saksan aseavun turvin sekä kilpajuoksu Berliiniin pelastivat Suomen kaikkein pahimmalta. Todennäköisesti Ukrainaa odottaa jollakin tasolla sama kuin Suomea 80 vuotta sitten: katkera, epäoikeudenmukainen ja epävarma rauha alueluovutuksineen. Mutta mitä vahvempi tuki ja aseapu sillä on, sitä siedettävämmät ehdot Ukraina saa. Ukrainaa koskee nyt se, mitä Edvard Radzinski totesi talvisodasta: Suomi ei taistellut vapaudestaan vaan elämästään. Meille se maksoi ihmishenkien ja muun lisäksi Karjalan, Sallan itäosan (ja 1944 Petsamon). Nähtäväksi jää, joutuuko Ukraina pakon edessä luopumaan Krimistä, Donetskista ja Luhanskista sekä haaveistaan liittyä EU:hun. Mutta odottamattomiakin käänteitä tapahtuu.
Vaikka Venäjän nykyinen johto hyödyntää indoktrinaatiossaan vanhaa historiaansa ja 1800-luvun slavofiilistä mytologiaa, se on kaiketi pohjimmiltaan jälkikommunistinen. Tämä näkyy erityisesti siinä, mikä arvo ihmishengellä on. Stalin näännytti nälkään 4 miljoonaa ukrainalaista. Hitler aikoi näännyttää nälkään 35 miljoonaa slaavia. Kumpikin omien unelmiensa toteuttamiseksi. Ei tuossa vertailussa muutama satatuhatta nykyukrainalaista siviiliä ja kymmenen miljoonaa sotapakolaista ole mikään ihan mahdoton hinta Venäjän vallasta ja kunniasta. Valitettavasti. Herra meitä syntisiä ja Ukrainan kansaa armahtakoon!