Viikko Venäjän vesillä muistutti taas, miten venäläisten arvoista ja elämäntavoista on lännessä vallalla yksi ja sama klassinen stereotypia.
Kuka voi kuvitella eurooppalaista konservatoriota ilman Rahmaninovia, kuka yliopiston kirjallisuustieteen opiskelua ilman Tolstoita tai eurooppalaista museota ilman Rublevin ikoneita ja Shiskinin tai Aivazovskin maalauksia?
Venäläisten mielestä heidän maansa on osa Eurooppaa, mutta samalla kuva kadonneesta Euroopasta.
Kultti ja kulttuuri ovat venäläisten identiteetissä erottamattomia asioita. Tässä suhteessa Venäjää voidaan verrata juutalaiseen kulttuuriin, jossa yksilön identiteetti on palapeli uskontoa, politiikkaa, kansallisuutta, kieltä ja estetiikkaa.
Venäjä on myös myyttejä ja totalitarismin uhkaa. Kommunistinen diktatuuri kesti 70 vuotta, natsismi vain 12. Tämän vuoksi kommunismin haavojen umpeutumiseen on varattava aikaa samassa suhteessa. Venäjän suhde totalitarismiin on kompleksinen. Ongelman ydin on kuitenkin tulevaisuudessakin sama kuin aina totalitarismin uhan aikana: diktatuuri on opportunismia, joka toimii kuin hiv-virus.
Venäjä on edelleen etsimässä identiteettiä totalitaristisen menneisyyden varjossa. Venäläiset tuskin haluavat maataan osaksi Euroopan unionia, mutta läheisiä suhteita Euroopan maihin kylläkin.
Venäläiset pitävät tiukasti erillään eurooppalaisen kulttuurin, politiikan ja ideologian. Venäläisten mielestä heidän kirjailijansa, muusikkonsa tai tiedemiehensä ovat olleet rakentamassa eurooppalaista sivistystä. Venäläiset arvostelevat voimakkaasti EU:n politiikkaa, joka yrittää sitouttaa Venäjän omiin epämääräisiin arvoihinsa.
Venäläiset ovat valmiita syvällisiin ja kriittisiin keskusteluihin maansa historiasta ja tulevaisuudesta. Analyysin tekeminen maan tilasta on kuitenkin viisasta jättää venäläiselle keskustelukumppanille. Venäläinen haukkuu mielellään maataan, mutta pitää erittäin epäkohteliaana, jos ulkomainen keskustelukumppani lähtee arvosteluun mukaan.
Venäläisten herkkähipiäisyys näkyy vertauksessa amerikkalaisen ja venäläisen patriotismin eroista.
”Amerikkalainen rakastaa maataan ja vihaa kaikkia niitä, jotka eivät ole hänen kanssaan samaa mieltä. Venäläinen ei rakasta maataan ja vihaa kaikkia niitä, jotka ovat hänen kanssaan samaa mieltä.”
Muutama näkökulma apulaisoikeuskanslerin lausunnosta.
1) Teologisesti hänen lausuntonsa missä pyritään siihen ettei koulussa voisi olla uskonnon harjoitusta on tunnustuksellisen ateismin uskontoa. Koko maailmaa ajatellen ateismi on eniten asemiaan menettänyt uskonto. Kerran kymmenessä vuodessa julkaistava perusteellinen tutkimus kertoi viime painoksessa, että ateismin tunnustajat ovat vähentyneet noin 150 miljoonasta noin 135 miljoonaan koko maailmaa ajatellen, prosenteissa se tekee noin 2½ prosentista noin 1,9 prosenttiin. Suomessa heidän tunnustustaan yrittää ajaa valtionuskonnoksi Vapaa-ajattelijain liitto. Tavoitteena on ettei mikään muu uskonnollinen näkemys saisi näkyä julkisuudessa, kuin vain heidän omat näkemyksensä.
Teologisesti katsoen siis tämä alle parin tuhannen jäsenen yhteisö pyrkii saamaan yksinoikeuden Suomessa olevien erilaisten uskonnollisten näkemysten keskellä.
2) Suomen julkisoikeudellisessa järjestelmässä on ristiriitaista että yhden julkisoikeudellisen laitoksen, oikeuskanslerilaitos, edustaja yrittää panna kapuloita toisen julkisoikeudellisen laitoksen, kirkon, rattaisiin. Vähääkään julkisoikeuden järjestelmää ymmärtävän luulisi käsittävän että kaikkien laitosten on tehtävä yhteistyötä eikä taistella toisiaan vastaan.
3) Apulaisoikeuskanslerin erikoinen vinoon viistäminen lausunnossaan tuli kumotuksi eduskunnan perustuslakivaliokunnassa.
On ylipäätään valitettavaa, että tämäntapaisia juttuja pitää käsitellä tällä tasolla, ja mikä vieläkin valitettavanpaa, että tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun vastaavanlaisiin yli aisan potkimisiin on pitänyt ottaa torjuva kanta.
Rahmaninov, Medtner ja Stravinsky lähtivät Venäjältä kommunistivallankumouksen jälkeen tai eivät sinne palanneet. Prokofjev ei varmaan tajunnutkaan miten pahaan Stalinin aikaan päätti kuitenkin palata kotimaahansa. Mihinkään ei lähtenyt Shostakovits, joka jatkoi venäläistä ja sitä eurooppalaistakin perinnettä ja teki mestarillista musiikkia vaikeissa oloissa. Shostakovitsin jousikvartetoista voi tavoittaa äärimmäisen syvää neukkudepressiota.
Olisiko Härkösen analyysi yhtään syvällisempi, jos hän markkinoinnin sijasta ryhtyisi pohtimaan epäkohtia eettis-historialliselta kannalta?
Kun ortodiksisen kirkon korkeassa asemassa oleva henkilö ryhtyy henkilökohtaiseksi Neuvostoliitto-Suomi-Seuraksi, voi joku kysyä tavoitteita.
Kansallissosialismi muokkasi mieliä 25 vuotta, mutta sen jälkeen Saksa teki todellisen parannuksen. Noin 100 000 natsia sai tuomion ja vapausrangaistuksen.
Venäjällä tätä prosessia ei ole vielä aloitettu, ja Memorialin joutuminen hallinnon hampaisiin kertoo siitä, ettei se taida koskaan alkaakaan.
Miksi? Länsimaalaisen mielestä bolshevistinen komento on vain yksi vaihe pitkässä historiallisessa ketjussa. Usein ajatellaan, että se alkaa jo Ivana Julmasta…..
Saksan uudistumiseen vaikutti kansan halu saada olla osa länsimaailmaa. Venäjän kansa ei halua olla osa länttä, ja sen demokratiaa, se haluaa suruutta ja pelottavuutta.
Miksi Suomen, Viron ja Ukrainan pitää pelätä? Eikö suurelle ja lahjakkaalle kansalle löydy muuta identiteettiä kuin pelottavuus?
Jyrki Härkönen :””Venäläiset tuskin haluavat maataan osaksi Euroopan unionia, mutta läheisiä suhteita Euroopan maihin kylläkin.”
Ja onko suurvallan valtatavoitteissa muuttunut oikeastaan yhtään mikään? Tasan sata vuotta sitten 28.7.1914 silloinen suurvalta Itävalta-Unkari julisti sodan Serbialle ja Itävalta-Unkarin rajan läheisyydessä sijainneen Belgradin pommitukset alkoivat tarkoituksena miehittää raja-alue.
Vuodesta 1876 alkaen jatkunut asevarustelu ja kilpailu siirtomaa-alueiden ja merien valtiudesta Venäjän, Itävalta-Unkarin, Englannin, Saksan, Ranskan ja Turkin välillä päättyi siihen, mihin suurvaltojen keskinäinen kilpailu maailman herruudesta yleensä päättyy: kaikkien kilpailijoiden sotaan kaikkia muita kilpailijoita vastaan.
Eurooppa oli nähnyt vuosikymmenten aikana kaikenlaisia ”läheisiä” kahden valtion kaksiliittoja, kolmen valtion kolmiliittoja l. trippelalliansseja ja myös jälleenvakuutussopimuksia, joissa luvattiin pysyä puolueettomana, jos joku sopimusmaista joutuisi hyökkäyksen kohteeksi. Yhteistä kaikille suurvalloille oli pyrkimys oman alueen ja vallan laajentamiseen.
Venäjä aloitti osittaisen liikekannallepanon 29.7., ja 31.7. se muutettiin yleiseksi. Saksa ja Ranska aloittivat liikekannallepanon 1.8. ja 2.8. Saksa antoi Belgialle uhkavaatimuksen vaatien oikeutta Belgiaan kuuluvien alueiden miehittämiseen. Samana päivänä alkoi liikekannallepano Englannin laivastossa. Italia julisti olevansa puolueeton, kun katsoi, että sen sopimukset eivät edellyttäneet osallistumista hyökkäyssotaan. Elokuun 2. päivä venäläiset joukot ylittivät Venäjän länsirajan ja saksalaiset joukot ylittivät Ranskan rajan sekä tunkeutuivat puolueettomaan Luxemburgiin. Virallisen sodanjulistuksen Saksa antoi Ranskalle 3.8. Englanti julisti sodan Saksalle 4.8. kun saksalaiset joukot hyökkäsivät Belgian alueelle.
Sota mittavine tuhoineen kesti 4 vuotta 3 kuukautta ja 14 päivää ja marraskuun 11. 1918 sodan hävinnyt ja tasavallaksi muuttunut Saksa solmi aseleposopimuksen muiden sotaan osallistuneiden valtioiden kanssa. Saksan häviön myötä hävisivät myös Suomessa elätellyt toiveet kuningaskunnasta. Eduskunnan kirjelmä 12.12.1918 Suomen korkeimman vallan käyttämisestä kertoo mm., että ”Eduskunta on päättänyt hyväksyä korkeimman vallan haltijan Pehr Evind Svinhufvudin luopumisen ” sekä ”valtuuttaa vapaaherra Carl Gustaf Emil Mannerheimin valtionhoitajana käyttämään korkeinta valtaa” ja ” valtuuttaa Valtioneuvoston käyttämään mainittua valtaa kunnes vapaaherra Mannerheim on saapunut maahan.”
Lehtitietojen mukaan Porin demarien johtohekilöiden joukossa on henkilö, joka kannattaa kaikkia Venäjän toimia ja tukee Itä-Ukrainan separatisteja. Varmaan siis myös siviililentokoneiden alasampumista, jos ne sattuvat lentämään kapina-alueen yllä. Nyt herättää epätietoisuutta, onko tämä demarien yleinen linja?
Suomessa pelkkä yritys ymmärtää Venäjää tai venäläisiä herättää älytöntä raivoa. Ennen analyyttisyyttä ja järkeä pidettiin arvossa. Nyt suomalaisista on tullut ahdistuneita fanaatikkoja. Aivan samanlaiseen porukkaan olen törmännyt Venäjälläkin. Tunne-elämältään suomalaiset ovatkin hyvin lähellä venäläisiä.
Matti Pulkkinen :”Suomessa pelkkä yritys ymmärtää Venäjää tai venäläisiä herättää älytöntä raivoa.”
Venäjän vallankäyttäjien noudattaman valtioterrorin tuomitseminen ei ole mielestäni väärin, eikä suomalaisten tai kenenkään muunkaan tarvitse hyväksyä minkäänlaista valtioterroria, joka ei noudata YK:n yleismaailmalliseen ihmisoikeuksien julistukseen perustuvaa kansainvälistä oikeutta eikä sitä, mitä mm. YK:n peruskirjassa on sovittu. Valtioterrori on mielestäni lähtökohta maiden rajojen sisällä toimivien terroristijärjestöjen syntymiselle.
Nyt jo tuonilmaisiin siirtynyt isäni nimitti hänen kotiseutunsa ja sukunsa omaisuuden ryöstänyttä ja lapsuuden sosiaalisen yhteisönsä tuhonnutta hyökkäyssodan aloittanutta suurvaltaa ”ryssäksi”. Hän ystävystyi entisen kotikylänsä nykyisten asukkaiden kanssa, joiden luona vierailimme ja jotka vierailivat kodissamme. He eivät koskaan olleet ”ryssiä”.
Olen edelleenkin samaa mieltä kuin olin 90-luvulla, jolloin sain puhelimitse tappouhkauksen Pietarista vain siksi, kun vaadin, että tehtyjä kauppasopimuksia on noudatettava. Sanoin silloin heille, että heidän on turha odottaa, että muu maailma koskaan ymmärtäisi, hyväksyisi tai omaksuisi heidän rikolliset ja korruptoituneet menettelytapansa.
Ei sinulla ole mitää oikeutta määritellä, miten evakkojen tai heidän lapsiensa pitäisi suhtutua Venäjään tai venäläisiin. Sattuneesta syystä esim. minä olen tämän keskustelun asianosainen enkä pidä narsistisesta sävystäsi.
Matti Pulkkinen :”Sattuneesta syystä esim. minä olen tämän keskustelun asianosainen enkä pidä narsistisesta sävystäsi.”
Mikä on narsistista? Sekö. että ei pidä siitä, että venäläiskoneet tulittavat lapsiryhmiä heidän kotikylissään eikä pidä tappouhkauksista eikä siitäkään, että Venäjän federaation Suomen suurlähetystö antaa pakkoluovutetuilta alueilta paenneille ohjeet hakea omistusoikeutensa tunnustamista pakkoluovutetuilla alueilla suoraan Kremlistä, ja kun kehotuksen saaneet toimivat näin ja lähettävät omaisuudenpalautushakemuksiaan saantitodistuksin suoraan Kremliin, hakemukset kyllä kuitataan vastaanotetuiksi, mutta kukaan ei vastaa heille mitään. Kun hakijat valittavat asioiden hitaasta edistymisestä tietenkin ”narsistisesti” oikeuskanslerille, heille vastataan, että oikeuskansleri ei voi tehdä asiassa mitään, koska se on Suomessa poliittinen eikä juridinen. Tai että ulkoministeri (sdp) antaa Radio Eho Moskvyssä paikkansapitämättömän lausunnon, että Suomen valtio ei tue heitä, koska omaisuutensa sodan seurauksena menettäneet ovat saanet ”täyden korvauksen menetyksistään”
Olen kyllä ”narsistisesti” tasan samaa mieltä, kuin oli Euroopan Pakolaisten ja Karkotettujen Liiton pääsihteeri Massimiliano Lacota 4.11.2010:
”Pakolaiset ja karkotetut ihmiset Euroopassa – Euroopan yhä absurdisti diskriminoidut kansalaiset ja vastakkaisten nationalismien ja kostojen väärät uhrit, jotka kasteltiin verellä toisen vuosituhannen Euroopassa – tietävät, että ilman oikeutta ei ole keskinäistä luottamusta, ilman luottamusta ei ole todellista ja pitkäaikaista rauhaa ja tämän vuoksi ei myöskään mitään yhteiskunnallista edistystä.”
Haluaisin Jyrki kysyä sinulta, että näetkö koko 70 vuotta kestäneen kommunismin ajan pelkästään pahana ajanjaksona? Entä sitä edeltänyt tsaarin aika? Mikä on ”ortodoksinen” tapa tulkita historiaa, jos näin voi sanoa? Tänäkin päivänä Stalinia ihaillaan Venäjällä, en tiedä miten laajasti, mutta sitä tapahtuu ja kyse ei ole mistään vanhoista kommunisteista vaan myös nuorista.
Turussa alkaa regatta nimeltä Gangut Riilahden eli Hangöuddin tappion muistoksi – se kuulemma
valmisti tietä Suomen itsenäisyydelle.
Samaan aikaan alkaa ilmestyä kirja Venäläinen Helsinki.
Ihailen Pulkkisen hyväuskoisuutta, mutta faktat laulavat eri säveltä.
Itärajalla on kulkenut kahden erilaisen laillisuuskulttuurin jakolinja. Suomessa laillisuuden arvostus lähtee kaukaa Ruotsin-ajalta. Venäjän sortoon vastattiin lakiin vedoten. Tämä kaikki on jättänyt jälkensä kansalliseen tajuun. Venäjällä kommunismin kausi rapautti sitä mitä siellä oli olemassa.