Venezuelan kolme ongelmaa

Venezuelassa on oltu kohta viikko ilman sähköä. Yhdistelmä, jossa Gurin suuri voimalaitos tuottaa 80 % maan sähköenergiasta ja on poissa pelistä, johtaa pimeyteen ja pilaantuviin ruokiin.

Juuri tätä valtaan takertuva Nicolás Maduron hallinto tuskin toivoi. Se julistaa maailmalle, että kysymyksessä on ”kyberhyökkäys”, jonka takana on – kukapa tai mikäpä muukaan kuin Yhdysvallat. Niin, ja Venäjän RT luonnollisesti toistaa sen, mitä Maduro on sanonut. Prosessi ei lisää sen enempää Venezuelan kuin Venäjän hallinnon katu-uskottavuutta. Tästä voi kuitenkin lukea, mitä Russia Today Caracasin päänsäryistä sanoo: https://actualidad.rt.com/actualidad/307990-padrino-lopez-apagon-venezuela

Toki sähkönjakelun häiriöt voisivat johtua mistä tahansa. Kuitenkin maan sähköteollisuuden palveluksessa vielä olevat henkilöt muistuttavat, että syy on todennäköisesti muussakin. Puolet asiantuntijoista, todennäköisesti parempi puolisko, on lähtenyt maasta Maduron politiikkaa ja ”paranoiaa” (Clarín, alla) pakoon. Ilman insinöörejä, teknikkoja ja asentajia ei sähköhuolto pitkään toimi.

Se ei toimi myös silloin, jos 765 000 voltin muuntoasemalta jätetään puusto parturoimatta. Sähköpalot Gurin 2300 km pitkän linjan alussa johtivat siihen, ettei voimalaitos enää toimi. Ei hyrise muuntajat. Selitystä kyberhyökkäyksestä ei tarvita, jos syynä on se, ettei metsureita ole palkattu ajoissa.

Tuoreimmat uutiset Venezuelasta lähenevät apokalyptiikkaa. Ihmiset ryöstelevät nälkäänsä kauppoja, joissa vielä on jotakin syötävää. He profetoivat ”koska alamme syödä toisiamme”. Viidentoista dialyysipotilaan raportoitu kuolema viikonloppuna on todennäköisesti vasta alkua, jollei öljyntuottajamaassa ole sairaaloilla generaattoreita ja ellei niissä ole polttoainetta. Maan pienet sähkövoimalat toimivat kyllä polttoaineella eivätkä vesivoimalla. Mutta: laitteisto on teknisesti loppuunajettu, sillä sitä ei ole tarkoitettu jatkuvaan käyttöön eikä valtion öljy-yhtiöllä tunnu olevan dieseliä voimaloihin.

Melkoinen tilanne: kymmenen vuotta sitten silloinen presidentti Chávez kiitti Jumalaa siitä, että hänen maansa voi varustaa Kiinan öljyllä kaksisataa vuotta. https://www.bbc.com/mundo/noticias-america-latina-47532126 Chávezin oma ikuisuusprojekti, balsamointi, epäonnistui: johtaja ehti mädäntyä liikaa ennen projektin käynnistämistä. Kaikella kunnioituksella. Chávez oli kuitenkin hakenut poliittisen projektinsa tueksi monipuolista osaamista, kuten Chilen sosiaalikatolisuuden kasvatin, myöhemmän leninistis-stalinistisen ”tieteellisen sosialismin” veteraanin Marta Harneckerin.

Chilensaksalaisen naisfilosofin teoria rakentui Leninin ”käytännönkritiikille”, jossa totuuden totuusarvo ratkeaa vain sen käytettävyydellä. ”Bolivariaaninen vallankumous”, jota Hugo Chávez ajoi, sisälsi ajatuksen siitä, että ”köyhyys ratkaistaan antamalla valta köyhille”. Näin Marta Harnecker, Salvador Allenden aikainen bestseller-kirjoittaja (Conceptos elementales del materialismo histórico), katsoi tapahtuvan ”21. vuosisadan sosialismissa” Venezuelassa. Tämäkin muutaman vuoden vanha haastattelu lienee täysin vanhentunut, jollei sitten tahdo uskoa kansandemokratiaan kuin pässi suuriin sarviinsa. Voinee kysyä, miksi köyhä kansa nyt sitten sitä vastustaa. Hävisikö liian monta miljardia valtionjohtajien taskuun, naapurimaiden poliittiseen vaikuttamistyöhön tai Kuuban öljyn subventointiin? https://www.youtube.com/watch?v=TMVn81APbCY Lisää YouTube-teoriaa Harneckerilta löytyy myös englanniksi, mutta hän puhuu varsin murtaen. Eikä hänen teoriansa näytä toimivan, kuten ei oppilaiden eli Chávezin tai Maduronkaan… käytännönkritiikki osoittaisi sen vääräksi?

Kuvaako tämä Venezuelan surullista nykytilaa? Yhdysvaltain päätös vetää lähetystöhenkilöstönsä maasta voi ennakoida vaikeita aikoja. Nähdäänkö jokin uusi versio USA:n masinoimasta tai jopa tukemasta vallankaappauksesta lähiaikoina? Voisiko tapahtua ”humanitaarinen interventio” – ja YK:ko sen tekisi? Myös paavi on pysynyt varsin neutraalina Venezuelan suhteen. Ehkä on mahdotonta ottaa kantaa kenenkään puolesta tilanteessa, jossa voimasuhteet ovat epäselviä. Toivon mukaan Venezuelan oma armeija lopulta ratkaisee, mitä tapahtuu, päättämällä kenen puolelle se asettuu. Chávez (Allenden tapaan, eikö?) hankki myös kansanmiliisille aseita – pelottaa, missä ne nyt ovat.

Juuri vertailu Chilen tilanteeseen 11.9.1973 ontuu ja voi olla vaarallinenkin. Chilessä armeija oli valmis vallankaappaukseen ja vastusti Salvador Allenden sosialistihallintoa. Se oli sopeutettu epädemokraattiseen toimintaan jo ennen Allenden valtaantuloa murhauttamalla CIA:n asein kenraali René Schneider. Hänen perustuslaillisuutensa oli vallankaappauksen este. https://en.wikipedia.org/wiki/Ren%C3%A9_Schneider Puhe ”perustuslaista” voi taas Venezuelassa olla hankalaa: kenen perustuslaki? Kuka johtaa, parlamentti vai presidentti? Toisaalta täsmälleen sama ongelma vallitsi Allenden aikana, kun parlamentti vastusti omapäistä presidenttiä, jolla oli kyllä enimmät äänet valitsijamiesvaalissa 1970 – muttei enemmistöä äänistä. Ei taida olla Madurollakaan.

Myöhemmin, Allenden aikana, kuorma-autoilijoiden lakko ja muut tapahtumat jouduttivat Allenden tuhoa. Hän itse kieltäytyi luopumasta vallasta. Kuvaavaa Chilen historialle lienee se, että tänäkään päivänä Allenden (tai Pinochetin) ajasta ei ole helppo puhua yhtään missään eikä varsinkaan itse Chilessä, chileläiset kertovat. Jos puolustaa Allendea, saa varmasti vastaansa heitä, jotka kärsivät kommunismin vuoksi heti nälkää (kuulostaako tutulta?). Pinochetin puolesta argumenttien löytäminen taas on hankalaa sen jälkeen, kun hänen perheensä korruptoituneisuus on tullut yleiseen tietoisuuteen, joukkomurhista ja kidutuksista puhumattakaan. Jenkit tukivat Pinochetin sikamaisuuksia. Pelottaa siksi sekin, millaista toimintaa 2019 ehkä tuetaan.

Mutta mitä sitten miettikään KGB:n tukemasta Allendesta ja CIA:n tukemasta Pinochetista, niin Chilen sosialismi 1970-1973 näyttää lastenleikiltä Venezuelan apokalyptiseen sähkö-, raha- ja nälkäkatastrofiin verrattuna. (Oliko edes vuonna 1973 Chilessä yhtä kovaa vuosi-inflaatiota kuin Venezuelassa kuukaudessa?) Maassa ei ole yksinkertaisesti toimivaa hallitusta, niin kauan kuin kissanhännänveto Nicolás Maduron ja presidentiksi julistautuneen Juan Guaidón välillä jatkuu. Erotuksena Chilestä: puhetta riittää?

Myös sähkökatko jatkuu niin kauan, kuin armeijan miehittämiin voimalaitoksiin saadaan edes tarvittava määrä käytännön järjellä varustettuja asentajia, teknikkoja ja insinöörejä. Tätä ei varmaan kukaan kyseenalaista. Sotilaat eivät ehkä pakota pistimen kärjellä sähköä 765 kV kaapeliin, sittenkään?

Ennen vanhaan sanottiin, että sosialismissa oli vain 3 ratkaisematonta ongelmaa: aamiainen, lounas ja päivällinen. Näin lienee nytkin. Muiden paitsi Maduron koneiston ja Venäjän valtion tiedonvälityksen mielestä. Kenen takana nyt ovat ranskalaisen Louis Althusserin, Harneckerin stalinistis-maolaisen oppi-isän, ”ideologiset valtiokoneistot”? Ehkä chávezilainen hallinto pimeni henkisesti, ennen kuin maa pimeni fyysisesti? Kuka vielä muistaa Chávezin kannattajien 70-lukuhenkiset julisteet, joissa ”Kristus, ensimmäinen vallankumouksellinen” esiintyi – ideologisen vapautuksen teologian uusvanha avatar?

Latinalaisamerikkalaisesta lehdistöstä voi lukea yksityiskohtaisen tapausselostuksen siitä, että torstaina San Gerónimo B -muuntoasema pimentyi. Se hoitaa 80 % maan sähköhuollosta. Maanantaina sähköyhtiö Corpoelec käski suurta osaa työntekijöistään jäämään kotiin. Ei mikään menestysresepti? Entisten ja nykyisten työntekijöiden mukaan San Gerónimo B:n pimentymisen syyt ovat olleet ”heikot investoinnit, korruptio ja aivovuoto”. Näin Clarín-lehti: https://www.clarin.com/mundo/apagon-venezuela-solucion-vista_0_4P7Lg8Kg1.html

Kun Salvador Allenden palatsiin La Monedaan hyökättiin, hän puolustautui kuubalaisten ja heidän antamansa konepistoolin turvin. Ehkä hän ampui itsensä, ehkä ei.

Venezuelan hallitus ampuu itseään jalkaan, jos sen tarinoissa ei ole enää totuutta edes sidosaineeksi. Kiinassa ehdittiin luopua Maosta, Kuubassa Leninistä. Chilessä on parhaat talouden kasvuluvut koko Latinalaisessa Amerikassa.

Latinalaisessa Amerikassa on myös hyviä sosialismin esimerkkejä – monien mielestä vaikkapa Evo Morales ja hänen sopimuksensa monikansallisten energiayhtiöiden kanssa. Ehkä takavuosien PT:n ”osallistava budjetti” Brasilian kaupungeissa. Kyseessä on silloin ollut kuitenkin demokraattinen sosialismi, siis sosiaalidemokratia, eikö? Mutta uskokoon Althusserin, Harneckerin, Chávezin ja Maduron ideologiseen sosialismiin sitten kuka hyvänsä, niin silläkin on vielä kolme ratkaisematonta ongelmaa. Nimittäin aamiainen, lounas ja päivällinen.

Edit: Venezuelalainen julkaisu lainaa venäläistä lehtimiestä Anatoli Kurmanajevia: voimalaitoksen turbiineissa on vikaa, ongelma ei poistu piakkoin. Taustalla vaikuttaa huollon laiminlyönti. http://elpitazo.net/regiones/periodista-ruso-revela-que-subestacion-san-geronimo-b-no-esta-funcionando/ Huolto taas on laiminlyöty siksi, että ylikuormittuneessa järjestelmässä voimalaitosta ei ole voitu laittaa huoltotauolle. Kysymys metsäpalosta on todellinen: jakeluverkko ylikuumeni, kukaan ei ole sahannut puita vuosiin. Maakaasua taas ei käytetä maan itäosassa sähköntuotantoon vaikka voitaisiin. BusinessInsider listaa 11 syytä Venezuelan sähkökatkoon: https://www.businessinsider.in/11-reasons-Venezuela-is-mired-in-a-nationwide-blackout-and-why-the-problem-may-not-be-fixed-any-time-soon/Is-the-health-system-safe-or-public-transport-the-oil-refineries/slideshow/68366042.cms Sähköpula tekee myös kaupankäynnin paikallisella valuutalla vaikeaksi, sillä inflaation vuoksi paperirahasta on siirrytty yksinomaan korttikauppaan, eivätkä maksupäätteet toimi koska ei ole sähköä, puhelinta eikä nettiä. https://www.aljazeera.com/news/2019/03/venezuelan-migrants-refugees-blackout-straw-190311210054365.html Viime kädessä myös valuuttatulot sammuvat, eihän öljysatamakaan toimi. https://www.maritime-executive.com/article/report-power-outage-hits-venezuela-s-main-oil-terminals Miettiessään, mikä enää Venezuelassa toimii (käteisdollarien lisäksi) Caracas Chronicles -kirjoittaja kehuu Kindle-lukulaitetta ja Howard’s End -teosta. Se kertoo vanhasta, hyvästä Edwardin ajan Englannista, jossa oli enemmän sähköäkin kuin nykyaikana. Tämä César Crespon ”A Kindle in the Dark” pistää miettimään, kuinka vaikeaa voi olla sähkötön helleyö maailman ehkä väkivaltaisimmassa kaupungissa. https://www.caracaschronicles.com/2019/03/10/a-kindle-in-the-dark/