Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Amen. (Ilm. 1:5-6)
Miksi meidät on verellä pesty ja oliko se välttämätöntä?
Miksi lunastukseen tarvittiin veren lisäksi myös vettä? (vert. 1. Joh. 5:6 ja Joh. 19:34)
Miten syntiset voivat tulla osalliseksi molemmista lunastuksen elementistä?
Kaikki kristityt kuuluvat Kristuksen kuningaskuntaan ja ovat pappeja; mitä tämä pappeus meille merkitsee?
Kaikki julkaistut blogini:
”Verellä pestyt”?. Heistä tulee ensimmäiseksi mieleen sotaa paenneet ”taatot ja maamot”, joiden maata ja kieltä yhäkin niin rakastan.
Virallinen yhteiskunta ei ole halunnut muistaa sitä, minkä karjalaisjuuriset lapsemme yhäkin muistavat: ” Sota teki ihmisille jotakin lähtemättömän kauheaa ja jätti jälkeensä syvät haavat. Ala-asteella piti tehdä esitelmä pakolaisista, ja jostakin ihmeen oivalluksesta päätettiin siskon kanssa laittaa ukille pari kysymystä siihen liittyen – ukillahan oli omakohtaista kokemusta asiasta. Evakko ei tietenkään ole sama kuin pakolainen, koska edellinen vaihtaa paikkaa maansa rajojen sisällä – mutta kotinsa menettänyt yhtä kaikki. Ukki vastasi monisivuisella kirjeellä ja siskon kanssa päätettiin esitelmäksi vain lukea se kirje. En muista, mikä se arvosana oli, mutta sen muistan, että opettaja itki.”
Me syntiset olemme jo osallisia lunastuksesta. Onhan Jeesus meidät lunastanut. Kasteen kautta synnymme Jumalan lapsiksi ja Jeesuksen veljiksi ja sisariksi. Kutsumuksemme on kertoa tätä uutista edelleen niille, jotka eivät vielä ole ottaneet sitä todesta.
Minulle ei avautunut miten tuli evakkojen elämä verellä pestyksi eikä liioin se, miten heidät (?) on yhteiskunta unohtanut tässä maassa, joka huolehti omista evakuoiduistaan paremmin kuin kukaan muu kansakuntien joukossa.
Saksa teki myös paljon asuttaessaan ns. Rücksackdeutsche, mutta rahaa se sai siihen muualta.
Juha Heinilän oletan puhuvan siitä pesemisestä, joka tulee kasteen ja uskon kautta syntisen ihmisen lahjaksi. Sen turvin hän saa matkata taivaan kotia kohti…………
Veri ja vesi.. hmm… elollinen ja eloton, sisäinen ja ulkoinen, kipu ja parannus. Vastakohtien välissä meidän on eläminen, miten tiedämme parhaiten.
jorma ojala :”Minulle ei avautunut miten tuli evakkojen elämä verellä pestyksi”
Ei minullekaan ennenkuin tapasin v. 2007 Triestessä muiden eurooppalaisten evakkojärjestöjen edustajia ja päätimme perustaa eurooppalaisten evakkojen yhteisen ja nyt jo EU:n viralliseksi orgaaniksikin hyväksytyn liiton heidän laiminlyötyjä oikeuksiaan [kuten mm. omistusoikeus pakkoluovutetulle alueelle jääneeseen omaisuuteen] puolustamaan.
Veriuhreista puhuii liiton pääsihteeri Massimiliano Lacota mm. näin: ”Pakolaiset ja karkotetut ihmiset Euroopassa – Euroopan yhä absurdisti diskriminoidut kansalaiset ja vastakkaisten nationalismien ja kostojen väärät uhrit, jotka kasteltiin verellä toisen vuosituhannen Euroopassa – tietävät, että ilman oikeutta ei ole keskinäistä luottamusta, ilman luottamusta ei ole todellista ja pitkäaikaista rauhaa ja tämän vuoksi ei myöskään mitään yhteiskunnallista edistystä.” BTW, en ole koskaan aiemmin ollut ns. Karjala-aktivisti.
Tuula, kiitos kommenteista. Sodissa menetetään turhaa ihmishenkiä ja monet kärsivät sodan aiheuttamista kärsimyksistä lähes koko iän. Isoisäni näki sodan jälkeen jatkuvasti painajaisia, jotka loppuivat 3 viikkoa ennen kuolemaa. Veri, josta voimme ylpeillä on Jeesuksen veri, joka on virrannut meidän tähtemme.
Martti Pentti, kiitos erinomaisesta kommentista. Kaste on tärkein juhlamme, vaikka harva meistä sitä muistaa.
Jorma, kiitos kommentista. Lahjaksi saamme kaiken. Omilla ansiolla saisimme ainoastaan kadotustuomion.
Kiitos kommentista, Elias. Elämä on ristin kantamista. Suostummeko siihen?
Tarkoitin, etten löydä sotiimme sellaista näkökulmaa, jossa voisimme jonkun tietyn maakunnan asukkaista puhua niin korostetun juhlallisesti kuin Massimiliano Lacota sitaatissasi tekee, mutta hän lieneekin hakenut retoriikkaansa tulta ja dramatiikkaa Arnon rantamilta ja La Fenicen permannolta