Kun olin lapsi, koin tosi pelottavana ja inhottavanakin asiana vl-liikkeen synninpäästösanat, kun siinä esiintyi sana veri. Se ei olisi saanut tuntua siltä ja siksi asiaan liittyi vastenmielisyyden lisäksi vielä syyllisyys. Miksi asioita ei olisi voinut sopia toisin? Silloin opetettiin, etteivät synnit poistuneet millään muunalaisilla loitsusanoilla; Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit ovat anteeksi. Ihan vastikään eräs puhuja myönsi saarnassaan Raattamaan aikoinaan keksineen koko lausahduksen ja että ei se ole niin sanamuodosta kiinni. Näin ne selitykset muuttuvat!
Olisi kiintoisaa tietää, onko muilla vl-liikkeeseen kuuluneella tai parhaillaan kuuluvalla ollut samanlaisia ajatuksia tuosta asiasta, vai olenko ainoa laatuani? Tuskallisuutta asian suhteen lisäsi se, että useimmiten sopimistilanteet olivat niin latautuneita tunnelmaltaan; ahdistusta, syyllisyyttä, epätoivoa ja synkkyyttä. Tietty jälkeenpäin tunnelma helpottui ja elämä taas jatkui. Juttuun jollakin tapaa liittyi se, ettei se saanut olla helppoa, tuntua helpolta, vaan että sen kuuluikin olla erityisen vaikeaa. Saarnoissa usein puhuttiinkin, miten vaikeaa anteeksipyytäminen on.
Oikeasti Raamatun mukaan asioita ei edes tarvitse sopia minkään erityisen litanian säestyksellä. Riittä kun pyydetään ja annetaan anteeksi. Ei ne litaniat, vaan asian ääneen tunnustaminen -vapautus ja sydämessä tapahtuva katuminen ja kanteesta luopuminen.
Kuitenkin tuota itse keksittyä litaniaa on alettu jossakin vaiheessa nimittää evankeliumiksi. Viimeksi pari päivää sitten kuulin sellaista tapahtuvan. Vaikka se ei edes perustu Raamattuun, vaan Raattamaahan. Heh, no samalla kirjaimellahan ne alkavat.
Evankeliumi, ilosanoma Jeesuksesta. Eikö evankeliumi ole koko Jumalan pelastussuunnitelma koko luomakuntaa kohtaan?
Tässä se on kerrottu lyhykäisesti:
Joh. 3:16 Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.
Olen huomannut, että sana veri ja veren näkeminen herättää lapsilla usein kavahtamista ja pelkoa. Ei tarvitse olla kovinkaan suuri haava, kun jo huudetaan niin että kitapurje näkyy pitkälle. Ihmettelen, jos muilla lapsilla kuin minulla aikoinani, eivät nuo vl-liikkeen synninpäästösanat herätä epämieluisia ajatuksia ja mielikuvia.
Täytyy sanoa, että koko ikäni, vaikka kuinka halusin yli nelikymppiseksi olla vl-uskovainen, minun on ollut vaikea lausua noita synninpäästösanoja tuon veri sanan takia. On ollut aina tunne, että se on kuitenkin pakko, muuten ei voi pelastua. Yritin lapsillenikin sitä viljellä ja aina vastenmielisellä sydämellä. Ajattelin sen kuuluvankin tuntua siltä. Se ei saa tuntua mukavalta kun asioita sovitaan ja se estää tekemästäkään mitään pahaa, kun edessä on tuon vastenmielisen synninpäästäsanojen käyttö.
Anna anteeksi – saat anteeksi, muuta ei tarvitse, kunhan sydän on mukana asiassa. Ja ihan samalla tavalla tapahtuneista asioista voi vapautua.
Ja vielä; usko Kristukseen vapauttaa Raamatun mukaan synneistä, ei synninpäästölitania.
Olen käyttänyt oman kirjani tietoja. Kaikki eivät siitä tietenkään pidä. Voin kertoa, että Oulussa kirja-asioita hoitavan filosofian tohtorin mukaan kirjaani voivat aivan vapaasti myös jumalanlapset ostaa. 🙂
Eivät ole tiedot vaaraksi.
Lokakuussa 2012 järjestettiin Oulussa Laestadius-seminaari, jonka esitelmät löytyvät edelleen ”virtuaalikirkosta”:
http://www.virtuaalikirkko.fi/kirkot/virtuaalikirkkosali/arkisto.html
Pääesiintyjä taisi olla Juha Pentikäinen, mutta minulle on jäänyt parhaiten mieleen piispa Samuel Salmen loppupuheenvuoro, jossa hän kertoo isänsä Eemeli Salmen ja L. P. Tapanisen puhelinkeskustelusta 1934. Kannattaa kuunnella, vaikka äänitys on teknisesti surkea.
Valma Kukko selostaa seminaaria Sermones-sivustollaan:
http://www.sermones.fi/2013/04/haan-oli-semmonen-pappi-joka-eli-sammaa-elamaa-seurakunnan-kans-rovasti-lars-levi-laestadius/
Kukko kirjoittaa: ”Pentikäinen pitää Laestadiusta saamelaisena, vaikka hänen omien tutkimustensa mukaan Laestadiuksessa oli saamelaisverta isän puolelta vasta seitsemännessä polvessa ja äidin puolelta viidennessä polvessa. Oikeampaa on todeta, että Laestadius puhui äidinkielenään ruotsia ja hallitsi täydellisesti myös eri kielialueiden saamen, joskin hänessä oli myös saamelaisverta. Suomenkielen Laestadius oppi Kaaresuvannon aikanaan.”
Aikoinaan K24:ssäkin esiteltiin Juha Pentikäisen ja Risto Pulkkisen kirja Lars Levi Laestadius – yksi mies, seitsemän elämää (Kirjapaja 2011). Uutisessa otsikoitiin ”Äiti oli saamelainen ja myös hänen vaimonsa oli saamelaista sukua”.
En ole tätä kirjaa lukenut, enkä siis osaa sanoa onko tuo ”äiti oli saamelainen” suora lainaus Pentikäiseltä. Oudolta se kyllä kuulostaa, jos Pentikäinen on toisaalla osoittanut, että Laestadiuksessa oli äidin puolelta saamelaisverta vasta viidennessä polvessa. Tämä on siis Valma Kukon kertomaa, enkä tiedä mihin Pentikäisen muihin tutkimuksiin Kukko viittaa.
Jorma muistelee, että Lars Levin isoäiti oli saamelainen ja Pentikäinen (ehkä?) sanoo, että äiti oli saamelainen. Molemmat toteamukset voivat olla oikeita, kunhan muistamme että tuo saamelaisuus täytyy (ehkä) hakea viiden sukupolven takaa. 🙂
Tulipa monta ehkä-sanaa. Onko Jormalla tarkempaa ja yksiselitteisempää tietoa? Juuri nyt en jaksa kirjaasi kaivaa esille, vaikka tieto sieltä voisikin löytyä. Teemu Kakkuri kertoi aikoinaan kirjoittaneensa kirjastasi arvostelun. En sitä silloin lukenut ja nyt olen unohtanut mistä sen voisi löytää. No, sanoi Teemu mitä hyvänsä, minusta kirjasi on välttämätön hankinta. (Tämä siis vinkkinä Markulle :))
P.S. Tuliko se Oulun siunaus Seppo Lohelta vai Ari-Pekka Palolalta? Joltakin fiksulta kuitenkin…
Minähän sanoin tuon, lue edeltä.
Isoäiti Catharina Gran oli saamelainen, äidissä oli saamelaista verta (siis osittain saamelainen. sinisilmäinen ja vaalea)
Ei se äiti siis saamelainen ollut !!!!!!!!!
Pitää huomata, että puhutaan 1700-luvun ihmisistä.
Se mitä sanoin klo 15:22 kuvastaa sitä, etten tiennyt tuosta seminaarista mitään eikä ao. kirjan lähdeluettelo minun kirjastani.
Minkä minä kirjoitin, sen minä kirjoitin:
Isoäiti (farmor) oli saamelainen, äiti osaksi (ei siis täyttä).
Sekaannusta varmaan aiheuttaa, että ei tehdä eroa ”puhtaan saamelaisen” ja ”osaksi saamelaisen” välillä.
LLL:n äiti ei tosiaankaan ollut puhdas saamelainen. Osaksi saamelainen hän varmaan oli. Mahdollisesti pitää paikkansa sekin, että hänen puhdas saamelainen esivanhempansa löytyy vasta viiden sukupolven takaa. Ehkä hänellä oli suvussaan muutakin (joskaan ei puhdasta) saamelaisverta, mutta tällä ei nyt liene niin väliä.
Entä LLL:n isän suku?
Seppo Lohi kirjoittaa kirjassaan Sydämen kristillisyys, s. 20:
”Laestadiuksen sukuun liittyi saamelaisverta, kun Johan Laestadius solmi avioliiton Catharina Granin kanssa, joka oli Lyckselen ja myöhemmin Alakainuun kirkkoherran Olaf Granin tytär. Olaf Granin isoisä oli ”puhdas” saamelainen”
Catharina Gran oli siis LLL:n isän äiti. Catharinan isän isoisä oli ”puhdas saamelainen”. Siis LLL:n isän äidin isän isoisä oli puhdas saamelainen. En minä tästä ihan seitsemää polvea saa. Luotan kuitenkin Lohen antamaan tietoon. Ehkä lisää saamelaisverta (joskaan ei puhdasta) tuli Catharinan suoniin matkan varrella, mutta ”puhdas saamelainen” hän ei näiden tietojen valossa voi olla.
Seppo Lohen mukaan LLL:n isoäidin (isän äidin) Catharina Granin isän isoisä oli puhdas saamelainen. Jos muuta saamelaisverta ei sukuun tullut (kai Lohi olisi siitä maininnut), oli Catherina ”kahdeksasosasaamelainen” ja LLL:n isä Karl Laestadius (1746 – 1832) siis ”kuudestoistaosasaamelainen”
Mainitussa kirjassaan (s. 23) Lohi kertoo myös LLL:n äidistä, joka oli Anna Magdalena Johansdotter (1759-1824). Hänen äitinsä Kajsa Laestander oli saamelaisen Arjeplogin pastori Sjul Granbergin (kuoli hukkumalla 1731) tyttären tytär. Siis Anna Magdalenan äidin isoisä oli puhdas saamelainen (tätä uskon Lohen tarkoittavan). Jos jälleen oletamme, että muuta saamelaisverta ei sukuun tullut, oli Anna Magdalena ”kahdeksasosasaamelainen”.
Äiti kahdeksasosasaamelainen, isä kuudestoistaosasaamelainen – mutta poika silti ”saamelainen”?
Kirja ”Juha Pentikäinen ja Risto Pulkkinen: Lars Levi Laestadius. Yksi mies, seitsemän elämää” julkaistiin 2011, jolloin Laestadiuksen kuolemasta tuli kuluneeksi 150 vuotta. Lehdistökin huomioi juhlavuoden ja uuden kirjan. Esim. Lapin Kansa ja Helsingin Sanomat uutisoivat Laestadiuksen ”vaietusta saamelaisuudesta”.
Myös Vantaan Lauri haastatteli Juha Pentikäistä 31.3.2011:
>>
— Tarkoituksena on ollut murtaa Laestadiukseen liittyviä ennakkoluuloja. Hengellinen kutsumus hallitsi oikeastaan vain viimeistä neljännestä hänen elämästään 1840-luvulta alkaen, mutta tutkija hän oli koko ikänsä, se oli hänen perusolemuksensa. Laestadius oli utelias. Häntä kiinnosti kaikki, mitä ympärillä ja ihmismielessä on, Pentikäinen kertoo.
Pentikäisen mukaan Lars Levi Laestadius oli ennen kaikkea pohjoisen ihminen jo sukujuuriltaan.
— Harva tietää, että Laestadius oli saamelainen. Hänet on kirkkohistoriassa yleensä esitetty ruotsalaisena, Pentikäinen sanoo.
Laestadiuksen äiti Anna Magdalena oli eteläsaamelainen, isä Karl lähtöisin ruotsalaisesta pappissuvusta, jossa pidettiin kunnia-asiana osata saamea.
>>
Varmaan Pentikäinen tuntee Laestadiuksen sukujuuret siinä missä Lohikin. Silti hän korostaa, että Laestadius oli saamelainen (eikä ruotsalainen). Ehkä hän haluaa asettaa ”kulttuurisaamelaisuuden” etnisgeneettisen saamelaisuuden edelle. Minusta ne kuitenkin kannattaisi pitää selvästi erillään, vaikka tämä ajatus ei ihan poliittisesti korrekti olekaan.
Ken on käynyt Ruotsin lapinmaissa, se tietää, että saamelaiset pruukaavat olla siellä tummia.
Vaalea ja sinisilmäinen omaa muuta geneettistä perimää.
Etnisyyden korostaminen lienee ajan henkeä, se on mediaseksikästä.
Sille ei mitään voi, mutta historiaa tutkinut huomaa pian, että libido ja navanalustan vehkeillä näkyy pohjoisessa olevan suurempi teho ja toimintaherkkyys kuin etelässä. Se koskee Laestadiustakin.
Nämä sukuluettelot ja pappissuvut löytyvät internetistä kun jaksaa hakea. Samat suvut pappeina. Laestadiuksiakin monessa seurakunnassa.
>>Pentikäinen sanoo.
— Harva tietää, että Laestadius oli saamelainen. Hänet on kirkkohistoriassa yleensä esitetty ruotsalaisena, Pentikäinen sanoo.
Laestadiuksen äiti Anna Magdalena oli eteläsaamelainen, isä Karl lähtöisin ruotsalaisesta pappissuvusta, jossa pidettiin kunnia-asiana osata saamea.<<<<
Kyllähän tämä asia on aina tiedetty. Jos menee esim. Eteläsataman taksitolpalta asiaa kysymään, voi olla
tuntematon, samoin Pitkänsillan takana ravintola Sillankorvassa.
Ruotsin kirkko piti tärkeänä. että papit osaavat paikallista kieltä lapinmaissa. Papin oli siis osattava saamea ja suomea. Sellainen kunnia-asia se oli.
Toista oli Norjassa, jossa pyrittiin opettamaan norjaksi. Niin kivoja ja herttaisia kuin norjalaiset ovatkin, on se toinen maailma kokonaan tässä suhteessa