Arkkipiispa Kari Mäkinen sohaisi aika pahasti muistuttaessaan Ylen haastattelussa pääministeri Juha Sipilää siitä, että paras keino saada hyvätuloiset mukaan talkoisiin on kiristää verotusta. Sitä kautta myös hän olisi valmis alentamaan palkkaansa, ei vapaaehtoiseen hyväntekeväisyyteen vedoten.
Opposition vasen laita riemastui: arkkipiispahan puhuu kuin kunnon demari. Onpa puhuttu näpäytyksestä, neuvojen antamisesta pääministerille ja arvojohtajan puheenvuorosta, esimerkiksi Ville Jalovaara Kotimaa24:ssä 2.6.
Toisella laidalla on riemastuttu yhtä lailla. Somen keskustelussa arkkipiispaa on moitittu sekaantumisesta politiikkaan, syytetty alkeellisesta talouspolitiikasta ja muistutettu, että hyvätuloiset maksavat jo nyt koko lystin. Emerituspiispa Eero Huovinen puolestaan piti outona, jos vapaaehtoinen talkoohenki leimataan yhteiskunnan vastuuta rapauttavaksi uusliberalismiksi, kuten muutamat piispat totesivat.
Keskustelua on käyty tyypilliseen sometyyliin aika tavalla irrallaan ja tukevasti jalat ilmassa. Siksi on varmaan syytä katsoa, mitä arkkipiispan esittämä verotuksen kiristäminen oikein tarkoittaisi. Ensinnäkin kysymys hyvätuloisista: alun perin Sipilä haastoi talkoisiin heidät, joilla ei varsinaisesti ole työaikaa ja jotka voivat itse päättää omista eduistaan. Sanatarkasti Sipilä tarkensi puheitaan Iltalehdessä näin: ”.….että ne joilla ei ole työaikaa ja itse päättävät omista eduistaan nyt tekisivät henkilökohtaisen tupon, joka olisi pitkässä juoksussa miinusmerkkinen. Ja sillä tavalla antaisivat kohtuuden viestin tähän tilanteeseen”.
Jos näin määritellään, puhutaan aika pienestä joukosta, lähinnä yritysten korkeimmasta johdosta ja omistajista, joilla on mahdollisuus itse päättää työsuhteensa ehdoista. Tämän joukon veropoliittisilla tai vapaaehtoisisilla ratkaisuilla ei ole valtiontalouden kannalta kovin suurta merkitystä. Kysymys onkin symbolisesta eleestä: joukkoja johdetaan edestä, näytetään esimerkkiä.
Suomen suurituloisimman yhden prosentin tulo-osuus kaikista tuloista on Tilastokeskuksen mukaan 5,75 %. Heitä oli vuonna 2013 kaikkiaan 53 316 henkeä. Heidän käteen jäävien tulojen keskiarvo on 153 357 euroa vuodessa – tässä ovat siis mukana ansio- ja pääomatulot verojen jälkeen. Tähän yhden prosentin luokkaan pääsee 79 596 euron nettotuloilla, joka on siis alaraja. Siihen porukkaan ei piispoillakaan ole vielä asiaa.
Suurituloisimman viiden prosentin joukkoon kuuluu jo 266 586 henkeä. Nettotulojen alaraja on 49 461 euroa ja keskiarvo 77 956 euroa. Suurituloisin desiili eli 10 prosentin kärki on 533 178 henkeä, alaraja on 40 955 euroa ja keskiarvo 61 260. Kaikki nämä luvut ovat yhden hengen nettototuloja, siis käteen jäävä käytettävissä oleva tulo verojen jälkeen.
Kysymys kuuluu, ketkä ovat Sipilän tarkoittamia hyvätuloisia. Ja keitä arkkipiispan esittämä yleinen tai kohdennettu veronkorotus voisi koskea. Ja mistä verosta puhutaan: kiristetäänkö palkkatulon progressiota vai nostetaanko pääomatulon prosenttia, sillä kaikkein suurituloisimmilla verokertymä muodostuu suurimmalta osin pääomatuloista. Säädettäisiinkö joku uusi raippavero ja mihin sen alaraja asetetaan?
Jos karkeasti lasketaan, niin todellisia vaikutuksia tulokertymään saataisiin sillä, että hyvätuloisimpaan desiiliin kuuluvat maksaisivat käteen jäävistä tuloistaan lisäveroa 10 prosenttia eli kirkollisesti kymmenykset. Siis esimerkiksi nykyisten verojen päälle lätkäistäisiin ylimääräinen vero käteen jäävälle osuudelle. Siitä kertyisi valtion ja kuntien kassaan laskennallisesti yli 3 miljardia, joka olisi hallituksen säästötavoitteen kannalta jo ihan merkittävä summa. Jos korotus olisi 5 prosenttia, tulokertymä on 1,5 miljardia ja yhden prosentin veronkiristyksellä saataisiin 300 miljoonaa. Siis ihan teoreettisesti ja laskennallisesti.
Jos veronkiristys kohdistetaan suurituloisimpaan viiden prosentin joukkoon, luvut puolittuvat. Kaikkein suurituloisimman prosentin osalta verokertymä olisi kokonaisuuden kannalta marginaalinen, sillä joukko on niin pieni vaikka tulot ovatkin suuria.
Lukuja on hyvä avata, jotta asiat suhteutuvat ja nähdään, etteivät asiat ole yksinkertaisia. Hyvätuloisimman 10 prosentin joukkoon pääsee Suomessa noin 3400 euron nettotulolla kuukaudessa – se on siis käytettävissä olevan tulon alaraja verojen ja muiden maksujen jälkeen. Totta kai se on paljon, jos sitä vertaa kansaeläkkeeseen, työttömyysturvalla eläjään tai normaaliin työeläkkeeseen. Ja olennaista tietysti on, montako ja minkä tasoista palkansaajaa taloudessa on. Toisaalta hyvätuloisimman desiilin osuus koko väestön tuloista on jo lähes neljännes – siis 10 prosenttia ansaitsee 23 prosenttia tuloista.
Voi tietysti kysyä, onko se yhtä henkilöä kohden paljon, jos sillä pitää maksaa asuntolainat, auton käyttökustannukset, omat ja lapsien harrastukset, ruokamenot, lomamatkat, kesämökit, työmatkakustannukset. Siis onko se niin paljon, että siitä haluaisi maksaa vielä esimerkiksi kymmenykset eli 340 euroa kuukaudessa ylimääräistä, sen jälkeen kun on jo osallistunut verotuksen kautta hyvinvointiyhteiskunnan yhteisten asioiden rahoittamiseen.
Tämä on oikeastaan se kipupiste, josta arkkipiispa ja muut piispat puhuvat, kun he esittävät hyvätuloisten osallistumista talkoisiin verotuksen kautta. On helppo puhua populistisesti hyvätuloisista, progressiivisesta verotuksesta, talkoista, hyväntekeväisyydestä, kateudesta, kohtuudesta ja kohtuuttomuudesta.
Mutta miten hyvätuloisten talkoisiin osallistuminen konkreettisesti tapahtuisi, mitä tarkkaan ottaen verotettaisiin, miten se toteutettaisiin ja mikä olisi hyvätuloisuuden raja. Jotta siinäkin säilyisi joku kohtuus ja oikeudenmukaisuus.
Luulen että myös tätä keskustelua leimaa voimakkaasti mielikuvat muutamien yritysjohtajien todella kohtuuttomuuksiin karanneista palkoista, eduista ja eläkkeistä. Kun mennään eniten ansaitsevan yhden prosentin tuloluokkaan, jossa käteen jäävän tulon keskiarvo on 153 357 euroa, niin onhan siitä tietysti varaa maksaa – kaiken verosuunnittelun ja progressiivisten verojenkin jälkeen. Mutta ei sillä valtiontalouden ongelmia ratkaista.
Siksi minua vähän vieroksuttaa piispojen halua paeta verotuksen taakse. Se on liian helppo vastaus. Se on sama jos sanoisi, että kirkon taloushuolet katoavat, kun nostetaan kirkollisveroa yhdellä tai puolella äyrillä. Piispat kyllä tietävät, miksi näin ei tehdä.
Perimmältään kysymys on tietysti asenteista. Kyllä siinä esimerkki ja vapaaehtoisuus olisivat paljon vahvempia ja eettisempiä viestejä kuin verotuksen varaan jättäytyminen. Eikä sitä pitäisi leimata suoralta kädeltä individualistiseksi uusliberalismiksi. Mitä se tietysti voi olla, mutta voi se olla myös joukkojen johtamista edestä. Ainakin se olisi kirkolta vahva saarna kohtuullisuuden ja solidaarisuuden puolesta.
Kokonaan toinen asia sitten on se, pitäisikö kirkon tehdä tässä tilanteessa kokonaan omia ratkaisuja samassa hengessä kuin hallitus. Siis käynnistää todellisella teholla uudestaan seurakuntarakenteen uudistaminen, hallinnon keventäminen, byrokratian karsimistalkoot, oman strategiansa määrittely esimerkiksi suhteessa diakoniaan ja rakenteellisen köyhyyden lieventämiseen.
Ja käynnistää keskustelu esimerkiksi piispojen ja kirkkoneuvosten määrän vähentämisestä samassa suhteessa kuin hallitus karsi ministereitä ja valtiosihteereitä. Eikä ainakaan lisätä virkamiehiä joillain kummallisilla yhtymärovasteilla.
Ja tätä kysyin jo aikaisemminkin: tarvitaanko kirkon tarvitsemaan pappiskoulutukseen niin raskasta teologista tiedekuntajärjestelmää kuin nyt – eikö siihen riittäisi esimerkiksi ammattikorkeakoulun taso. Tieteen tekeminen on sitten asia erikseen.
Verokeskustelua olennaisempaa olisikin, että kirkko ja piispat etunenässä todella havahtuvat talouden realiteetteihin. Niitä ei vain verotuksella enää ratkaista, ei yhteiskunnassa eikä kirkossa.
Hannu Kuosmanen :”Verokeskustelua olennaisempaa olisikin, että kirkko ja piispat etunenässä todella havahtuvat talouden realiteetteihin. Niitä ei vain verotuksella enää ratkaista, ei yhteiskunnassa eikä kirkossa.”
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi viime syksynä :” Edellinen, vuoteen 2007 päättynyt maailmantalouden huikea vetovaihe oli bluffia. Se perustui teknorahaan, hienoihin finanssi-instrumentteihin, jotka veivät luvut nousuun, mutta todellisuus sen takaa puuttui.”
Maailmantalouden reaalitalouteen perustumattomia teknorahan rahavirtoja liikutellaan tietotekniikan bitteinä, ja uusissa tietoteknisissä innovaatioissa on nyt tullut käyttöön tera, jonka tunnus on T ja alkuperä kreikan τέρας, hirviö.
SI-järjestelmässä tera tarkoittaa biljoonakertaista eli 10 potenssiin 12 ja tietotekniikassa luku Wikipedian mukaan saattaa olla 2 potenssiin 40 eli 1 099 511 627 776 mikrobittiä sekunnissa.
Tuon ”hirviön” taltuttamiseksi tarvittaisiin globaali lainsäädäntö, jota mielestäni olisi tarvittu jo 1800-luvun lopulta alkaen, mutta ”rahaa, valtaa ja menestystä” maanpäällä ihailevat lokaalit lainlaatijat ovat halunneet muuta.
Auttaisiko tilanteessa se, että veroa perittäisiin lapsilisistä ja asumis- ja toimeentulotuista niiltä kotitalouksilta, joiden kotitalouden käytettävissä olevat rahatulot kulutusyksikköä kohti (ns. ekvivalentti rahatulo) ovat suuremmat kuin 60% kaikkien kotitalouksien ekvivalenttien käytettävissä olevien rahatulojen mediaanitulosta?
Erittäin hyvä kirjoitus, kommentti, sinulta, Hannu Kuosmanen.
Kaikkein varakkaimmat suomalaiset kieltämättä johtavat joukkoja edestä, jopa niin edestä, että edes selkää ei enää (maan rajojen sisäpuolella) näy. Kyynisesti (=realistisesti) ajatellen ihmisen vapaaehtoisuuteen ei paljoa kannata luottaa. Se on suurinpiirtein sama kuin erään isänmaallisia julkilausumia paksun kirjan verran vuosien varrella antaneen ex-kiekkotähden maanpuolustushalukkuus.
Verotuksesta puhuminen ei ole matematiikkaa, se on politiikkaa. Se on valintojen tekemistä siitä, keltä otetaan, keltä ei. Kansantaloustiede EI ole eksakti tiede. Sen oikeampi ja osuvampi nimitys olisi poliittinen taloustiede, millä nimellä se anglosaksisessa maailmassa vieläkin osin kulkee. Hyvin niukalti julkisuutta on saanut esimerkiksi se valtionvarainministeriön selvitys, jossa todetaan, että Suomessa verotuottoja voidaan yhä rutkasti lisätä veroja korottamalla. Erityisesti pääomavero voitaisiin jopa kaksinkertaistaa, jos ajatellaan pelkästään verotuottoa.
Hannu Kuosmasen erinomainen blogi ansaitsee kiitoksen erityisesti pappiskoulutukseen liittyvästä ehdotuksesta. Kanditason tutkinto pitäisi olla se perustutkinto, jonka suurin osa yliopisto-opiskelijoista suorittaa eikä enempää, myös teologisessa.Tuleva pappi oppii kaiken tarpeellisen, mitä teologinen tiedekunta voi antaa, kanditason tutkinnossa. Se että syventävissä opinnoissa hierotaan vuosia tekemässä gradua Limingan seurakunnan sunnuntaimessuun osallistuvien 24-26 -vuotiaiden käsityksistä virsikirjauudistukseen ei paljoa kirkkoa tai ketään hyödytä. Kirkko huolehtikoon kanditaattitason jälkeisestä koulutuksesta. Tieteellinen tutkimus on luonnollisesti asia erikseen.
Piispojen pitäisi havahtua nimenomaan kirkonsa taloudellisiin realiteetteihin. Minusta ”yhtymärovasti” on hieno nimike, ihan ”Itellan” luokkaa. Tosiasia on se, että kirkon pitäisi seuraavan kymmenen vuoden aikana vähentää väkeä reilusti, myös pappeja. On täysin järjetöntä, että esim. pelkästään Helsingin Yliopiston teologiseen tiedekuntaan otetaan vuosittain 190(!!!) uutta opiskelijaa. Mihin kirkko tarvitsee sata uutta pappia keskimäärin vuosittain (pelkästään siis Helsingistä, sivuteologiset tdk:t esim. Joensuussa pitäisi luonnollisesti kiireesti lakkauttaa), mihin Suomi tarvitsee toiset sata ”teologista asiantuntijaa” vuosittain?
Muuten lähes samaa mieltä, mutta koska jo Joensuu riittäisi kouluttamaan seurakuntien tarvitseman määrän pappeja, eikö ennemmin kannattaisi lakkauttaa se erään syrjäisen rannikkokaupungin teologinen tiedekunta? 😉
Joensuussa pelataan nykyään niin hyvää koripalloa, että se saisi riittää sinne raukoille rajoille:-) Ikävä Topoa, en edes ole varma, onko Ukko-Munkkikaan enää pystyssä. Yhä enemmän pitäisi itseasiassa siirtyä siihen, että kirkko huolehtisi suurimmaksi osaksi pappiensa koulutuksesta ( teologian kanditaatti-tutkinto tiedeyliopistoista pohjaksi). LHPK:n tie olkoon evl kirkonkin tie.
Tuo pappiskoulutus nyt oli lähinnä esimerkki siitä, miten kirkko voisi esittää uusia luovia avauksia nykyisessä taloustilanteessa. Laajemminkin olen huolissani siitä, että kirkko on kovin sisäänpäin kääntynyt sosiaali-eettisissä kysymyksissä.
Eiväthän piispat nytkään mitään oma-aloitteisesti lausuneet Sipilän vetoomukseen. He vastasivat vain median kysymyksiin. Mikä tietysti on ilahduttavaa, että media ymmärsi kysyä. En kyllä muista mitään ulospäin suuntautuneita kirkon avauksia viime vuosilta kuin korkeintaan arkkipiispan köyhyystyöryhmän. Enempi ollaan hissukseen ja vastataan jos kysytään, jos sitäkään.
Oletko Kari-Matti muuten huomannut, että Posti on taas Posti. Ei siis kannattaisi kirkossakaan lähteä harharetkille virkanimikkeiden kanssa.
Joo mut sitten tulisi Kataja- eikä kaatajapappeja.. 😉
Helsingin yliopistossa olen itse teologiaa opiskellut, mutta pidän silti Elias Tannin ajatusta vakavasti harkittavana huumorina. Olen saanut iloita Joensuusta valmistuneiden pappien taidoista.
Jos karsimaan käydään, ei aina saisi aloittaa raukoilta rajoilta.
Miten se ammattikorkeakoulu- tai kanditaso säästäisi kirkon rahoja? Yliopistohan heidät kouluttaa. Ja opintotukijärjestelmä. Kirkko saa työvoimansa ilmaiseksi.
Teologien koulutustarve on muuten ollut yksi parhaiten laskettuja akateemisia aloja. Yliopistojen koordinoitu kouluttamissuunnitelma toimisi edelleenkin, ellei kirkko painaisi paniikkinappulaa ja päästäisi työttömyyttä syntymään.
Joensuussa ei muuten ole teologista tiedekuntaa vaan filosofinen, jossa on teologian osasto. Hallintokulut ovat minimissään. Alalle työllistymisessä ja työllisten alalla pysymisessä se pärjää paljon Helsinkiä paremmin.
Kari-Matti Laaksonen :”Kaikkein varakkaimmat suomalaiset kieltämättä johtavat joukkoja edestä, jopa niin edestä, että edes selkää ei enää (maan rajojen sisäpuolella) näy.”
Eipä ole tainnut näkyä Väinö Tannerin ja hänen hallituskumppaneidensa jälkeen.
Väinö Tanner kirjoitti Työväen kalenterissa 1927 Imatran voiman kahlehtimisesta: ”Ei ole epäilystäkään, että Imatran voimalaitoksen merkitys maamme taloudelliselle elämälle tulee olemaan suunnaton ja monessa suhteessa suorastaan käänteentekevä. Halpaa voimaa!”
Imatran Voima muutettiin 90-luvulla demaripoliitikkojen avulla optiopalkkioiden vauhdittamana pörssiyhtiö Fortumiksi tavoittelemaan kvartaalikapitalismin keinoin taloudellista voittoa, eikä sen tavoitteena enää ole tuottaa ”halpaa voimaa maamme taloudelliselle elämälle”, vaan maksimoida voittonsa kaikille välttämättömällä hyödykkeellä eli energialla.
Eilinen kauppalehti kertoo, että energiayhtiö Fortum aloittaa tutkimus- ja kehitysyhtiön venäläisen Skolkovo-säätiön kanssa. (Kauppalehti 6.6.15)
Skolkovo on tullut julkisuudessa tunnetuksi perunapeltona, jota sanotaan ”innovaatiokeskukseksi”. Sen lobbarina on toiminut Esko Aho ja parin vuoden takaisten uutisten mukaan ”Venäjän syyttäjänviraston talousrikostutkijat ovat löytäneet suuria taloudellisia epäselvyyksiä ”Venäjän Piilaaksoksi” kuvastusta innovaatiokeskuksesta. Asiasta kertoo uutistoimisto RIA-Novosti.
Syyttäjänviraston lähettämän tiedotteen mukaan Skolkovo-säätiön rahankäyttö on ollut holtitonta ja tuhlailevaa. Säätiön kerrotaan käyttäneen asiattomalla tavalla 125 miljardia ruplaa (n. 2,85 miljardia euroa) valtion rahaa.” (Yle-uutiset 30.10.2013)
”Sitä kautta myös hän (piispa Mäkinen) olisi valmis alentamaan palkkaansa, ei vapaaehtoiseen hyväntekeväisyyteen vedoten.”
Palkkahan ei alenen verotusta nostamalla. Tulot kyllä alenevat, jos veroja kiristetään, mutta palkka, mistä verot otetaan, pysyy samana.
Alkuperäisessä YLE:n haastattelussa arkkipiispa puhui nimenomaan palkanalennuksesta. Näin: ”Arkkipiispa Mäkinen on siis valmis omalla kohdallaan palkanalennukseen. – Kun se toteutetaan verotuksen kautta. Se on se yhteinen väline huolehtia oikeudenmukaisuudesta.”
On tietysti totta, että verottamalla ei palkka alene. Ja toisaalta valtiontalouden kannalta palkan alentamisesta ei olisi myöskään mitään hyötyä. Siitä hyötyisi vain työnantaja, mutta valtiolle veroja ja muita maksuja kertyisi vain vähemmän.
Tämäkin kertoo lähinnä siitä, että tehdään miten päin vain, ratkaisut eivät ole yksinkertaisia.
Näin minäkin olen tiedon uutisista lukenut/ymmärtänyt, eli piispa Mäkinen itse puhui palkanalennuksesta verotuksen kautta.
Oikeudenmukaisuus toki edellyttäisi ylisuurten tulojen erittäin tuntuvaa kiristämistä. Mutta pelkäänpä olevan oikeassa niiden, jotka tästä varoittavat sillä perusteella, että tällainen veropolitiikka näivettäisi talouskasvun mahdollisuuksia entisestäänkin. Kun talouden tervehdyttäminen on ykköstavoitteena, on kaikkia toimenpiteitä välttämätöntä harkita tämän tavoitteen saavuttamiseen vaikuttavien seurausten kannalta. Selvää kuitenkin on, että tarvittavaa yhteiskuntasopimusta ei voi syntyä ellei työntekijäpuoli saa jollakin tavoin kohtuullista kompensaatiota tekemistään myönnytyksistä. Kaikenkaikkiaan nykyinen maailmantalous on epäterveellä pohjalla, mutta Suomi on liian pieni yksikkö suunnan kääntämiseen, meidän on vain sopeuduttava.
Huomasinpa, että tärkeä sana on pudonnut pois ylläolevasta tekstistä. Tarkoitus oli sanoa, että oikeudenmukaisuus edellyttäisi ylisuurten tulojen verotuksen erittäin tuntuvaa kiristämistä, so. voimakkaasti jyrkkenevää progressiota kohtuullisen tulotason ylittävien tulojen verotuksessa.
Yrjö Sahama :”Suomi on liian pieni yksikkö suunnan kääntämiseen, meidän on vain sopeuduttava.”
90-luvun lama vaati yli 60 000 yritystä ja suuren joukon sosiaaliturvan ulkopuolelle jätettyjä yrittäjiä. Montako yrittäjää nykyinen puolue-eliitti ja korporaatiot tarvitsevat ”sopeutuakseen”?
Tuomas Akvinolainen kirjoitti omastaan antamisesta viisaasti jo 1200-luvulla. Hänen mukaansa ihmisellä on kasvattaa ”välttämättömiä” tarpeitaan. Hän vetoaa erityisesti varakkaisiin, että nämä eivät pitäisi kaikkea omaisuuttaan tarpeellisena, vaan antaisivat jatkuvasti omastaan heidän hyväkseen, joilla ei ole. Hän antaa myös konkreettisia esimerkkejä. Riittää, että sinulla on koti itsellesi ja perheellesi, kodin ei välttämättä tarvitse olla suuri (nykyisin sanottaisiin varmaankin että ei tarvita ökytaloa).
Arkkipiispa on mielestäni oikealla tiellä. Tuomaksen aikana ei ollut samanlaista veroajattelua, kuin nykyään. Niinpä pidänkin verotusta kaikkein selkeinpänä tapana luoda oikeudenmukaisuutta tuloihin. Eikä tulojen kohdalla pääoma saisi olla mikään erillissaareke.
Kirkon arvojohtajuus on usein sitä, että tukeudutaan menneen ajan politiikkaan. Ollaan voimakkaasti sitä mieltä, mitä yhteiskunnassa oltiin kolmekymmentä vuotta aiemmin. Merkillinen taipumus hakea jäälauttoja kevätvesillä.