Maassamme on jo monenlaista toimintaa päihderiippuvaisille.
Mutta heidän läheisensä ovat jääneet monissa kunnissa ilman tukea.
Joissakin seurakunnissa on järjestetty jotakin pienimuotoista toimintaa heille, mutta vertaistukiryhmiä vertaisten vetäminä, en kyllä tiedä missään olevan!
Tässä olisi nyt uusi haaste kirkolle ja seurakunnille. Olen itsekin etsinyt kohta 20 vuotta tuota vertaistukiryhmää, mutta en ole löytänyt.
Al-Anonista puuttuu juuri tuo ryhmän antama vertaisuuden voima. Tarkoitan nimenomaan ryhmäkeskustelua.
FinnFamissakaan en saa tarvitsemaani tukea. Tyttäreni on mielenterveyskuntoutuja ja alkoholisti.
Sininauha-järjestössä on nyt alettu perustamaan Perheklubeja, mutta ne ovat vielä vasta muutamalla paikkakunnalla.
Sininauha tekee tosi hyvää työtä asunnottomien ja alkoholistien hyväksi.
On myös joukko muitakin yhdistyksiä ja järjestöjä, joiden olemasaolon tiedän, mutta he eivät sovi minun tapaukseeni.
Ei siis auta muu, kuin perustaa itse tälläinen ryhmä.
Ensi syksynä olen ajatellut aloittaa kokeilla vetää tälläistä päihteiden käyttäjien omaisten vertaisryhmää. Minulla on kokemusta kyllä vertaisryhmien vetämisestä. Kun poikani joutui vankilaan kohta 20 vuotta sitten, en saanut mistään vertaistukea. Koko Suomen maassa ei ollut vankien omaisille tarkoitettuja tukimuotoja lainkaan. Piti siis perustaa ihan oma yhdistys.
Kutsuin kotiini vankien omaisia ja niinpä perustimme vuonna 2005 heinäkuussa sitten Vankien Omaiset VAO ry:n.
Alkoi kova työn aika. Mutta sain myös monipuolisen koulutuksen esim. vertaisryhmien vetämisestä jne. Hyvinä ja erittäin tärkeinä yhteistyökumppaneina olivat ( ovat varmaan edelleenkin) Kriminaalityön tukisäätiö ja Kirkkohallitus.
Yhdistys toimii vieläkin ja antaa hyvin monipuolista tukea ja apua.
Mutta nyt minun ei tarvitse varmaankaan perustaa uutta yhdistystä, vaan uskon ja luotan, että voin oman seurakuntani suojissa aloittaa tämän toiminnan.
Yhteistyössä toki seurakunnan työntekijöitten kanssa.
Jos, arvoisa palstani lukija, sinulla on tietoa tällaisistä päihteidenkäyttäjien omaisten vertaistukiryhmistä tai ideoita ja vinkkejä sellaisen tukimuodon luomiseksi ja kehittämiseksi, niin kerro ihmeessä!
En tiedä osaanko olla rakentava, mutta joku kokemus. Joskus vuosituhannen alussa oli kehitteillä ajatus siitä, että koko perhe lusii, kun yksi perheenjäsen lusii. Tilanne muuttuu syyttömien perheenjäsenten kohdalla lähes sietämättömäksi, kun yhteys perheenjäseneen katkeaa tai katkaistaan.
Välittömästi kiinnijäämisen yhteydessä pitäisi ilmeisesti perheen saada tukea oikean ymmärryksen rakentamisessa. Perheenjäsen voi muuttua yllättäen ilman ennakkovaroitusta lain kiinniottamaksi rikolliseksi, vaikka hän oli vielä eilen perheessä täysivaltaisena harmittomasti. Tässä vaiheessa, kun yhteys katkaistaan esimerkiksi tutkintavankeudella, perhe kokee helposti nyt tapahtuneen jotain niin hirveän väärää. Lainvartijoista saattaa hetkessä tulla verivihollisia ja oikeuslaitoksesta sadismin pesäke.
Olen ollut hiukan mukana, kun yritimme järjestää toiminta vankien omaisille. Emme päässeet puusta pitkään, koska paikalle tuleminen leimaa ihmisen sisintä, olen vangin omainen ja nyt sen julki tunnustan. Sitten on henkilöitä, jotka toivovat, että heidän kiinniolevan omaisensa asioita alettaisi hoitamaan ja tehtäisi valituksia huonosta kohtelusta. Vapaaehtoinen, joka toimii vankiloissa, joutuu jaakobinpainiin. Jos asettuu puolelle taikka toiselle tukemaan, niin maalaa itsensä nurkkaan ja menettää toimintamahdollisuutensa.
Aviopuolisoiden yhteisen elämän katkeaminen on ehkä se kipein asia ja myös lasten kohdalla silloin, kun he menttävät isän tai äidin laitokselle. Vankeus on kuitenkin tuomion sovittamista ja siihen kuuluu vapauden rajoittaminen, joka asteittain muuttuu kehityksen myötä. Tulevat perhetapaamiset ym.
Aihealue on vaikea, mutta on hyvä, jos on itsensä uhraavia ihmisiä antamassa vertaistukea. Varmasti auttaa, jos ymmärtää, ettei maailma lopu pidätykseen eikä pidätystä tehdä jonkin satunnaislukugeneraattrsin perusteella vaaan se on seurausta jostakin.
Lauri hyvä, kiitos kommentistasi!
Kaikki mitä kirjoitat on ihan totta. Kun vuonna 2005 perustin Suomeen Vankien Omaiset VAO ry :n muutaman muun kanssa, ei omaisille tosiaankaan ollut yhtään mitään tukea, vertaistuesta puhumattakaan. Minun piti omalla nimelläni ja kasvoillani tulla julkisuuteen, muuten ei yhdistystä olisi saatu aikaan eikä kasvamaan.
Mutta nyt en ole ollut vuosiin tekemisissä tämän yhdistyksen kanssa, mutta netistä löytyy hyvin tietoa kyllä heidän toiminnastaan.
Lauri hyvä, nyt on edessäni uusi haaste :
Sosiaali- ja terveysalalla ei ole yhteiskunnassamme kovinkaan paljon huomioitu päihteiden käyttäjien omaisia eikä myöskaan seurakuntien diakoniatyössä.
On olemassa joitakin järjestöjä, jotka edellä olevassa blogissani olen luetellut, mutta itse en koe saavani niissä apua.
Toki päihteitten käyttäjien lähiomaisissa on hyvin erilaisisa tilanteissa olevia.
Mutta minusta tässä olisi tosi hyvä haaste / kehittämisprojekti seurakunnille. Yhteistyökumppaneita varmaan löytyy esim. Sininauhaliitto.
Joka tapauksessa haluan ensi syksystä lähtien ryhtyä kokeilemaan tälläisen ryhmän perustamista, jos minua oma seurakuntani lähtee kannattamaan.
Tälläisessä vertaisryhmässä on tärkeää, että vertainen vetää, mutta mukana olisi myös tukemassa ammatti-ihmisiä.
Niin se on, että yksi onglmainen ihminen sitoo ongelmavyyhteensä useita ihmisiä. Ensimmäiseksi oman perheensä, jos sellainen on. Naapurit ja sukulaiset. Tukiverkko helposti mahdollistaa vääränlaisen elämäntavan. Tosin nykyaika on kai yksilön riemukulkua, jolloin jokainen on oman onnensa seppä. Sarkaa on paljon ja työ ei aina saata olla palkitsevaa. Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja siunausta työhön. Vaivannäkösi ei jää ilman palkkaa!
Kiitos Lauri!
Päihdeongelmaisen oman aikuisen lapsen tukeminen on todella raskasta.
Koska on jatkuvasti oltava varpaillaan ja tarkkana, milloin on rahallinen apu todella tarpeen ja milloin ei.
Mutta henkinen tuki on tärkeintä!
Tärkeintä on se, että hän saa kuulla olevansa kaikesta huolimatta rakastettu tyttäreni.
Mutta juuri siksi etsinkin itselleni vertaisryhmää, jossa voisin pohtia näitä usein toistuvia vaikeita ongelmia muiden samankokeneiden kanssa.
Asiassa täyisin vastuuntunnoton oikeistohallitus suunnitelee vapauttavansa myrkyllisen etanolin myyntiä tavalla, joka tuottaa maahan uusia alhoholisteja ja ruumiita ja terveydenhuollollemme isosti uusia kustannuksia.
Seppo hyvä, olet ihan oikeassa.
Vastustan suuresti tulossa olevaa uutta lakia, joka tekisi entistä helpommaksi alkoholin saannin kaikille.
On se kumma juttu, että maassamme saa ihan vapaasti juoda itsensä vaikka hengiltä.
Omaiset eivät voi mitään.
Toki aina voimme rukoilla ja toivoa ja puhua ja rakastaa.
Mutta kun sen oivalluksen ja halun parannukseen on synnyttävä alkoholistin omassa päässä.
Tyttäreni elämää seuratessa on joitakin käännekohtia hänen elämässään, jolloin olisi kyllä voitu auttaa.
Esim. katkaisuhoidosta tultaessa pitäisi heti saada jatkoapua eikä päästää sairasta ihmistä yksin kotiin.
Olen myös huomannut, että nämä alkoholistit ja mielenterveyskuntoutujat ovat totaalisen yksinäisiä, koskaan ei kukaan käy tervehtimässä ja kysymässä, miten jaksat.
Ei seurakunnan eikä kunnan puolelta.
Onneksi joillakin alkoholisteilla on omat läheiset, jotka koettavat parhaansa mukaan olla tukiverkkona, mutta moni ei jaksa enää.
Lopulta äiti on se kaikkein sitkein jaksaja. Toki mielelläni autan, mutta osaan kyllä jo armahtaa itseänikin etten loppuunpala sellaisten asioiden takia joille en mitään voi.
Tyttäreni toivoo vain, että häntä arvostettaisiin ja rakastettaisiin sellaisena kuin hän on.
Tyttäresi voisi kenties saada ko arvostusta ja ymmärtämuystä paitsi lähiomaisiltaan myös vertaistukiryhmissä. Ryhmien puhelinnumeroita on puhelinluettelon aivan AA kkoston alussa…