Vertaus miehestä ja vertaus naisesta

Luin Luukkaan evankeliumia luvusta 15. Sen alussa on kaksi vertausta. Toisessa esiintyy mies ja toisessa nainen.

Tämä toimii heprealaisen kerrontatyylin mukaisesti. Kaksi ilmausta liitetään yhteen niin, että ne kertovat saman asian. Jossain kertomuksissa  täydentävinä ovat isä ja äiti, tässä tapauksessa paimen, mies, ja perheen äiti, nainen liittyvät toisiinsa.

Tämän oivalsin kuluneella viikolla, kun mietiskelin 12.6. pidettävää saarnaani.   Teksti Luuk. 15:1-10.

Luomiskertomuksessa kerrotaan että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Paavali puolestaan sanoo, että pelastus kuuluu yhtäläisesti molemmille: Ei ole miestä eikä naista, vaan molemmat ovat yhtä Kristuksessa.

  1. Seppo

    Mikäli todellakin olet tehnyt tekstianalyysia niin silloin myös ymmärrät että teksti pitää ottaa niin kuin se on tarkoitettu. Selkeään juttuun jostain muualta kuskattujen mutkien mukaan lukeminen vie asian sivuun. Varsinainen sanoma vääristyy. Aitoon tekstianalyysin alustaviin alkeisiin kuuluu sisältä lukemisen taidon opettelu. Pitää lukea teksti niin kuin se on kirjoitettu ja sen ymmärrys niin kuin se on tarkoitettu.

    Tässä käsittelemässämme tekstissä koko juoni ja kaikki käsitteet ovat selkeitä.

    Jeesus on rukoillut Getsemanessa.

    Hän palaa oppilaittensa tykö.

    Pidättäjät tulevat.

    Pietari yrittää taistella. Mutta ei jatka.

    Oppilaat pakenevat.

    Yksi mukana olleista on jäädä kiinni. Häneen tartutaan vaatteista.

    Hän pääsee pakenemaan jättämällä vaatteensa.

    Näin kiinni jää ainoastaan Jeesus. Hänet viedään kuulusteltavaksi.

    Tämä kokonaisuus on niin selkeä, että kaikenlainen kapuloitten paneminen rattaisiin ainoastaan sotkee selkeää kuvausta.

  2. ”Mikäli todellakin olet tehnyt tekstianalyysia niin silloin myös ymmärrät että teksti pitää ottaa niin kuin se on tarkoitettu.”

    Tietenkin, se vaan että tästä tarkoituksesta ollaan teologienkin piirissä monen monesti kovin erimielisä….Olen toiminut muuten yli 50 vuotta näyttelijänä ja teatteriohjaajana ja analysoinut mm. satoja näytelmätekstejä.

    Tekstianalyysiin kuuluu nimenomaan kysyä, miksi nuorulainen oli pukeutunut kylmänä yönä v a i n liinavaatteeseen ja miksi evankelista korostaa lyhyessä kerronnassa tämän kahteen kertaan: ’paljaalle iholle’, ’alastomana.’
    Näiden kysmysten esiinnostaminen ei poista mitään muusta kertomuksesta kuten annat Matias harhaajohtavasti ymmärtää. Sen sijaan mahdolliset vastaukset syventävät tietojamme Jeesuksesta ja häne seuraajistaan,joista tuskin on uskonto- ja historiatiede viimeistä sanaa sanonut.

  3. Mikäli halutaan saada jotakin jotakin taustojen tietoa selkeän tapauskrtomuksen lisäksi, niin juutalaisesta perinteestä käsin voimme päätellä tapahtuman rajuuden. Juutalaisuudessä alastomuus oli nöyryyttävää. Kun Nooan poika tapasi isänsä alasti, niin hän sai kirouksen. Kun profeetat kuvasivat kuinka viholliskansat voittivat juutalaiset, niin tapauksen epäinhimillisimpänä piirteenä oli alastomaksi riisuminen. Se riisti viimeisimmätkin oikeudet vangituilta.

    Niinpä tässä syvimmän häpeän kuvauksessa kertomuksen perusjuoni entisestään voimistuu.

    • Jep, alastomuus oli nöyryyttävää ja o nsitä yhä kenelle hyvänsä joka yhtä-äkkiä riipitään alastomaksi. Ja juuri siksikin voi kysyä että miksi oli pukeutunut kylmänä yönä v a i n liinavaatteeseen. Miksi korostetaan vaatteen olleen juuri liinavaate ja miksi korostetaan, että se oli heitetty paljaalle iholle.

  4. Seppo

    1

    Tuolla mitä kerrot on merkitystä silloin kun tehdään teatteria ja katsotaan jokaista yksityiskohtaa jotta puvustus ja lavastus osuvat kohdalleen.

    2

    Getsemanen lämpötiloista antaa mielikuvan seuraava tilasto

    http://www.weather2stay.com/hotelweather/israel/jerusalem/mount-of-olives-hotel.php

    3

    Edelleenkin nuoriso saattaa pukeutua eri tavoin kuin ns. hyvän etiketin mukaisesti pukeutuva vanhempi väestö. Itse kertomuksen juonen kannalta nuorukaisen pukeutuminen ei suinkaan ollut oleellinen. Se ainoastaan selittää, miksi nuorukainen jäi alastomaksi kun häneltä otettiin pois päälivaate.

    • Ymmärrät Matais aivan hyvin, ettei tässä mistään etiktistä tai sen puutteesta ole kyse vaan siitä että evankelista tahtoi kiinnittää huomiota nuorukaisen käyttämään liinavaatteeseen ja siihen että sen alla ei ollut mitään.
      Myöhemmin vielä mm. gnostilaiset mandaelaiset käyttivät tällaisita valkoista liinavaatetta kasteseremonioissaan:
      http://gnosis-fi-bin.directo.fi/@Bin/bab29c9cf01da6ab0b85b6483c2f688d/1465807010/application/pdf/196279/Mandealaisuus%20rituaaliperinteen%20valossa.pdf

    • Seppo

      Ei tuo valkoisten vaatteiden käyttö liity mitenkään gnostilaisuuteen.Ei se ole heidän keksintönsä, vaan he vain ovat jättäneet sen liikkeeseensä, vaikka muutoin ovatkin lähteneet omille teilleen. Gnostilaisuushan on ajallisesti myöhäisempi liike. Sen merkittävimmät testit ovat peräisin vasta toisen vuosisadan puolivälistä ja jälkipuolelta alkaen.

      Valkea kastepuku on perusteissaan jo juutalaisuuden käyttämä puku, joka sellaisenaan on tullut kristikunnan käyttöön kastepukuna, vanhurskauden vaatteena, Kristukseen pukeutumisen merkiksi. Pyhä kaste antaa meille Kristuksen vanhurskauden.

      Kaikki sellaiset amerikkalaisperäiset lahkot, jotka ovat täysin tietämättömyyttään jättäneet kastepuvun käytön, ovat menettäneen yhden merkittävän ulkoisen julistuskeinon. He eivät ole tiedostaneet yhtenäistä perinnettä aina ylipappi Aaronin liturgisesta puvusta ja Vanhan testamentin liturgisesta perinteestä alkaen. Pyhä kaste yhdistää meidät Jumalaan ja hänen kansaansa.

    • Mandealaisuus tuli Ruotsissa tunnetuksi ensimmäisen kerran Matthias Norbergin välityksellä.

      Kun Suomi sitten oli jo eronnut Ruotsista, niin vuosina 1815 ja 1816 painettiin Lundissa Adams bok.

      Jotkut väittävät että ruotsinkielisen runotaiteen ehdottomiin huippuihin kuuluva Erik Johan Stagnelius olisi saanut vaikutteen runoonsa Demiurgen tuosta Aatamin kirjasta.

      Ruotsin arkkipiispana toiminut, ekumeenisen liikkeen perustaviin voimiin kuulunut ja vuonna 1930 Nobelin rauhanpalkinnon saanut Lars Olof Jonathan ”Nathan” Söderblom teki aikoinaan merkittävää uskontotieteellistä tutkimusta mandealaisuudesta. Tuon uskonnon edustajat antoivat hänelle merkittävän tutkinnon tunnustukseksi heidän keskuudessaan arvostetun arvomerkin: vihdan. En tiedä ketään muuta liikkeen ulkopuolelta tullutta tuohon liikkeeseen niin syvästi perehtynyttä, että tälle olisi liikkeen taholta myönnetty yhtä korkea-arvoinen tunnustus. (Toki se on täysin mahdollista, mutta minun silmiini vain sellaista ei ole sattunut tulemaan.)

      Ruotsiin on kosketuskohtia myös sittemmin kanadalaisella uskonnontutkijalla Eric Segelbergillä, joka toimi professorina Dalhousien Yliopistossa, Halifaxissa, Kanadassa.

      Noin neljännesvuosisata sitten muutamia mandealaisia muutti Ruotsiin. Tällä hetkellä heitä on noin 8.000 henkeä. Euroopan ensimmäinen mendin eli heidän pyhä rakennuksensa rakennettiin Sandvikeniin.

    • Jos Matias haet valkoisen vaatteen historiaa rituaalipukuna, niin se periytyy ennen juutalaisia egyptiläisiltä papeilta. Ei tässä nyt ole olennasita mistä tuo khiton periytyy vaan se, ketkä sitä ja missä yhetydessä mm. Jeesuksen aikana käyttivät; ja sitä käyttivät mm initiaatiovihittävät essealaiset.
      Gnostilaisuus ei Matias ole peräisin vasta 100-luvulta jKr. tai myöhemmältä ajalta,sillä johanPaavali viittaa gnostilaisiin ja professori Gerschom Scholemin mukan gnostiolaia piirteitä oli havaitavissa usk. ryhmissä jo luvulla 800 eKr.

    • Seppo

      1

      Essealaiset olivat juutalaisia. Tässä siten esiinny mitään ekstraa juutalaisuuden sisäiseen perinteen kehitykseen. Essealaisten käytäntöä EI voi ajaa juutalaisuuden perinteen kehityksen raamien ulkopuolelle.

      2

      Paavalin aikana ei vielä ollut gnostilaisuutta. Paavalin suuri kysymys oli miten tuoda kreikkalaiseen maailmaan juutalaisten keskuudessa syntynyt usko Jeesukseen.

      Paavali oli hellenistijuutalainen, siis kulttuurisesti ”kaksikielinen”.

      Hän oli kotoisin Tarsosta, jonka historiaan kuului mm. Antipatros Tarsoslainen, Ἀντίπατρος, joka oli varhaisen stooalaisuuden suuria nimiä.

      Juutalaisuuteen Paavali oli saanut opetusta itseltään Gamalielilta, aikansa suurimmalta nimeltä.

      Vain pahasti päin seiniä vääntämällä Paavalista saa gnostilaisuuden kannattajan. Ne lauseet ovat omassa hellenistijuutalaisuuden keskuudessa aivan eri asioita merkitseviä, kuin mitä gnostilaisuus myöhemmin esitteli omiin tarkoituksiinsa.

      3

      Markuksen evankeliumissa 14:51 käyttää käytetystä puvusta ilmausta

      sindona σινδόνα

      Sanan perusmuoto on sindōn , σινδών, όνος, ἡ

      Sanskritissa sama sana on sindhu

      Muinaisessa Egyptissä sehenti / ’sent’

      Latinaksi sindon

      Septuagintassa sanaa käytetään sanan sådijn, סָדִין, vastineena.

      Heprealainen sana kuvaa sitä että vaate, kääre, vaatekappale tai käärittävä liina oli tehty pellavasta.

      Tuota vaatekappaletta voitiin käyttää monipuolisesti eri tarkoituksiin.

      Yöllä sitä saatettiin käyttää ainoana asuna jo sinä aikana kun puheessa vielä käytettiin hepreaa: ”wrapper or rectangular piece of fine linen, worn as outer, or (at night) as sole garment” (Brown-Driver-Briggs)

      Joten tuon puvun käytössä yöaikaan ei suinkaan ollut mitään erikoista, vaikka kuinka yrität siihen kytkeä jotain sellaista mitä siihen tässä yhteydessä ei alkuunkaan kuulu.

    • 4

      Tämän kohdan otan erikseen, koska erilaisia filosofisia suuntauksia silloin tällöin sekotetaan gnostilaisuuteen.

      Gnostilaisuus nimenomaisena liikkeenä on muotoutunut vasta toisella kristillisellä vuosisadalla.

      Sen sijaan erilaisia yksittäisiä perinteen palasia on esiintynyt milloin minkäkin näköisen tietämyksen, magian tai taikauskon palveluksessa kaikkina historiallisesti tunnettuina aikoina. Osa näistä muistuttaa myös gnostilaisuuden keskuudessa liikkuneita juttuja.

      Mutta on käsitteiden sekoittamista, jos ei tiedosteta näiden palasten paikkaa niiden omassa järjestelmässään, minkä keskuudessa ne ovat syntyneet.

  5. Koska olen saarnannut tämän ketjun pohjana olevasta tekstistä jo eilen 12.6. toimittamissani messuissa klo 10 Ankkuri -kappelissa suomeksi ja klo 15 Pyhän Sydämen kappelissa ranskaksi, niin lienee aika lopetella keskustelu tässä ketjussa ja vähitellen siirtyä uuteen aiheeseen. Tämä sitäkin suuremmalla syyllä kun suurin osa keskusteluamme on kulkeutunut hyvinkin kauaksi varsinaisesta ketjun aiheesta.

    Siunausta kaikille lukijoillemme ja puheenvuoron käyttäjille.

    Kiitos mielenkiinnostanne!

    Ps.
    Seuraava ranskankielinen messu pidetään, jos Herra suo, 10.7.2016.

  6. ”Gnostilaisuus nimenomaisena liikkeenä on muotoutunut vasta toisella kristillisellä vuosisadalla.”

    Ei tästä ole varmuutta, toki kaikilla liikeillä on muotonsa ja juurensa voinut olla ennen niistä kertovien dokumenttien päiväyksiä, jotka nekin ovat usein sangen tulkinnallisia.
    Paavali tunsi gnostilaiset jo elinaikanaan, mutta vastusti mielestään väärää ’valhe’ gnostilaisuutta ja tuki todennäköisesti sitä gnosista, johon Jeesuskin viittaa moittiessaan oppineita gnosiksen avaimen kätkemisestä.

    Kristinuskokin ’muotoutui’ lopullisesti vasta noin 300 jKr…ja kokonan ei ole muotoutunut vieläkään päätellen niistä tuhansista sen pohjalle syntyneistä erimielistä liikkeistä.

    • Seppo

      1

      Sanana ”gnostilaisuus” on otettu käyttöön vasta 1600 -luvulla. Sillä tarkoitettiin liikehdintää joka on alkanut esiintyä toisen vuosisadan keskivaiheilla.

      Nag Hammadin löytöjen jälkeen tuli ajankohtaiseksi määritellä mitä gnostilaisuus tarkoitti. Tätä varten järjestettiin kansainvälinen tutkijoiden kokous Messinassa vuonna 1966.

      Tuossa kokouksessa määriteltiin gnostilaisuudeksi tiettyjä ensimmäisten vuosisatojen liikkeitä.

      Sen sijaan yleistä tietoa kuvaava gnosis -sana otettiin käyttöön merkitsemään vain rajatulle etuoikeutetulle ryhmälle ajateltua ”tietoa” jumalallisista salaisuuksista . Tämä konferenssin määrittelemä ”gnosis” ei ole sidottu mihinkään erityiseen liikkeeseen tai johonkin erityiseen aikaan.

      Tuon Messinan konferenssin päätöksiä on yleisesti seurattu, vaikka sitä ei suinkaan ole jätetty kritiikittäkään.

      2

      Liikkeenä gnostilaisuus on ollut alusta asti hajanainen ja historian kuluessa se edelleen hajaantui lukuisiin eri suuntiin.

      3

      En tiedä minkälaisista lähteistä olet ottanut väitteen että Paavalin julistuksessa olisi gnostisismia. Tämä on täysin tuulesta temmattu väite. Olisi mahdollista tehdä pitkä luettelo kohdista jotka osoittavat Paavalin teologian ja gnostilaisuuden kuuluvan täysin erilaiseen uskonnolliseen ajattelutapaan.

      Tähän otan vertailuun vain yhden ainoan kohdan: Jumala Luojana.

      Paavalille Jumala on yksi. Hän on koko maailman Luoja. Koko luomakunta on hänen tekoaan.

      Sen sijaan gnostilaisuudessa on erikseen Korkein Jumala ja tämän vastakohtana eri tavoin kuvattu aineellisen maailman luonut demiurgi. Tämä luojajumala on kaiken hyvän estäjä joka sitoo ihmisen aineeseen eli pahaan.

      4

      Jeesuksen julistuksessa Uuden testamentin alkukielen kreikan sana

      gnōsis γνῶσις, εως, ἡ

      tarkoittaa ihan oikeaa tietoa, oppineisuutta ja viisautta eikä mitään gnostilaista elitististä salaista erityistietoa.

      On aihetta ymmärtää mitä teksti itsessään sanoo eikä mennä lisäämään siihen omiaan.

    • 5

      Kristinusko on suora jatkumo juutalaisuudesta. Jeesuksen persoonassa tullut koko maailman pelastus on kaiken aikaisemman täyttymys ja avaus uuteen aikakauteen jossa koko maailma kutsutaan yhteen Jumalan kansaan eli yhteen kirkkoon.

      Valitettavasti nykyaikana on historiaa tuntemattomien amerikkalaisten opetus levinnyt laajoille alueille. Niissä ei nähdä historian jatkuvuutta, vaan yksittäisten havaintojen perusteella tehdään virheellisiä johtopäätöksiä. Nuo toimivat kuin sellainen joka ei huomaa että pieni mänty jo pikku taimena on sama puu, joka kasvaa pituutta ja lisää oksia samaan aikaan, kun alempia oksia kuolee, ja joka sitten mahtavana honkana nostaa latvansa korkealle muun metsän yläpuolelle. Sen sijaan nuo kuvittelevat että viiden senttimetrin korkuinen pikku taimi on eri puulaji kuin somerkankaan uljas petäjä. Noiden historian harhauttajien pitäisi nähdä ettei mänty kasvaessaan ole muuttunut koivuksi tai haavaksi eikä katajaksikaan, vaan on koko ajan ollut sama puu.

      Kun historian jatkumo otetaan todesta, niin huomataan monia jatkumoja. Otan niistä vain neljä, jotka kuuluvat virkarakenteeseen.

      Juutalaisuudessa toimi synagogan esimies. Tämän jatkumo kristillisessä kirkossa on piispuus. Kreikaksi episkopos —> biskop, piispa jne.

      Synagogassa toimi rabbi, ”isä, vanhin”. Sen jatkumona kirkossa toimii pappi. Kreikaksi presbyteros —> präst, priest jne.

      Synagogassa toimi synagogapalvelija. Sen jatkumona kirkossa toimii diakoni. Kreikaksi diakonos –> diakon, diakoni jne.

      Jerusalemin temppelin vuonna 70 tapahtuneen kukistumisen jälkeen juutalaisuuden yhteiseksi johtajaksi nousi ylirabbi, ”yli-isä”. Sen jatkumona kirkkoon on tullut patriarkka. Kreikan sanasta patriarkhes Πατριάρχης eli siis se joka on ”isistä ensimmäinen”, ο αρχηγός της πατριάς. Sekä koptilaisessa että roomalaisessa kirkossa vastaavaa virkaa nimitetään paaviksi.

      Ne jotka väittävät kirkon syntyneen vasta 300 -luvulla eivät ole nähneet tätä jatkumoa ja siksi he ovat täysin ulkona historian kehityskulusta.

  7. Matias: ”Jeesuksen julistuksessa Uuden testamentin alkukielen kreikan sana gnōsis γνῶσις, εως, ἡ tarkoittaa ihan oikeaa tietoa, oppineisuutta ja viisautta eikä mitään gnostilaista elitististä salaista erityistietoa. On aihetta ymmärtää mitä teksti itsessään sanoo eikä mennä lisäämään siihen omiaan.”

    Mistä luulet Matias tietäväsi ettei gnostilaisessa tiedossa olisi ihan oikeata tietoa, oppineisuutta ja viisautta. Melko omahyväinen väite sinulta ettei olisi. Gnostilainen tieto sisältää esim. täsmällisesti oikeata astronomista tietoa (mm precessiovuoden pituuden) ja se, että Jeesus tarkoittaa gnosiksella gnostilaista tietoa on selviö sille ,joka ymmärtää ettei Jeesuksen peräänkuulutamassa käsitteparissa gnosiksen avain sana avain lukuarvo 273 ole sattuma van aivan tarkoituksellinen gnostilainen luku, joka viitta mm. Chiram Abifiin, ns. kulmakiveen, synodiseen kuukauteen, sanan gemtaria jne:
    http://www.biblewheel.com/GR/GR_273.php

    Tuomitessaan valhetiedon Paavali hyväksyy oikean tiedon, oikean gnosiksen. Paavali puhuu myös Jumalan salatusta teosofiasta, jota puhuu teleiosten (täydellisten) seurassa. Selvääkin selvemmin esoteriaan viittaava lause.

    Ja Matias, arkeologian kohteet eivät ala ola olemassa vasta ja juuri sitten kun käsite arkeologia on syntynyt…

    • Seppo

      1

      Gnostilaisuuden ”tieto” on elitististä erottautumista tavallisesta kansasta. Tuo viittaamasi ”omahyväisyys” on nimenomaan gnostilaisuuden erityispiirre. Siinä ihminen kuvittelee omaavansa jotain sellaista erityistietoa, mikä nostaa hänet muiden ihmisten yläpuolelle.

      2

      Paavalille ”täydellisyys” tarkoittaa pyhän kasteen kautta Jumalan yhteyteen tulleita. Kyseessä siis on kirkon jäsenet. Kirkko puolestaan on katolinen eli tavoitteiltaan koko maailman mukaansa etsivää. Kirkko on yleinen ja yhteinen. Kaikki kirkon jäsenet ovat yhtä tärkeitä jäseniä Kristus -ruumiissa.

      Kaikenlaiset teosofiset ja muut isoteeriset haihattelut ovat siitä kaukana.

      3

      Gnostilaisuuden ”tiedossa” esiintyy myös erilaisten tarujen sekottelua muuhun tietoon. Toki samantapaista menettelyä esiintyi jo ennen gnostilaisuuden syntyä, kuten käy ilmi Kolossalaiskirjeessä.

      Kolossalaiskirjeessä kehotetaan pitäytymään puhtaaseen oppiin eikä mennä minkäänlaisten harhaan johtavien muka järkevien harhaoppien vieteltäviksi.

      Kolossalaiskirje toinen luku

      2:6 Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä,
      2:7 juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen.

      2:8 Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.

      2:9 Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,
      2:10 ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää,
      2:11 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
      2:12 ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.

      Tässä raamatunkohdassa nuo ”alkeisvoimat” ovat pakanallisten oppien jumaluustaruihin kuuluvien maailmanselitysten nimitys.

  8. Ne jotka väittävät kirkon syntyneen vasta 300 -luvulla eivät ole nähneet tätä jatkumoa ja siksi he ovat täysin ulkona historian kehityskulusta.

    Kuka on väittänyt Matias k i r k o n syntynen vasta 300 luvulla, Sanoin että kristinusko (joka ei ole sama kuin kirkko!!!!) m u o t o u t u i vielä 300-luvulla ja muotutuu monien lahkojensa toimesta yhä.

    • Seppo

      Kirkkoa ja kristinuskoa ei voi erottaa toisistaan. Se jolla ei ole kirkkoa äitinä maan päällä sillä ei ole Jumalaa isänä taivaassa.

      Kirkko on äiti joka synnyttää lapsensa eli ottaa ihmiset Jumalan yhteyteen.

      Kirkko on olemukseltaan yksi, koska se on Kristuksen ruumis ja Kristus on yksi.

      Efesolaiskirje

      1:22 Ja kaikki hän (Isä) on asettanut hänen (Poika, Kristus) jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle,

      1:23 joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.

  9. ”Paavalille “täydellisyys” tarkoittaa pyhän kasteen kautta Jumalan yhteyteen tulleita. Kyseessä siis on kirkon jäsenet.”

    Ei mene jakeluun että Paavali olisi tarkoittanut- viitatessaan Jumalan kätketyn teosofian puhumiseen nimenomaan teleiosten seurassa- kaikkia kirkon jäseniä.

    ”2:9 Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti, 2:10 ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää,”

    Ko jakeessa oleva sana ’täyteys’ on pleroma ja pleroma on keskeinen juuri gnostilaisten kirjoitusten käsite.

    Uskontunnustus sai lopullisen muotonsa vasta 300-luvun kirkolliskokouksissa:

    ”Nikean uskontunnustusta pidetään kristikunnan päätunnustuksena, koska se yhdistää idän ja lännen kirkkoja ja sitä käytetään yhä ehtoollisliturgiassa. Se hyväksyttiin 1. ekumeenisessa kirkolliskokouksessa Nikeassa 325 jKr. Sitä t ä y d e n n e t t i in Pyhää Henkeä koskevalla osalla 2. ekumeenisessa kirkolliskokouksessa Konstantinnopolissa 381 jKr. Siksi sitä kutsutaan myös Nikaian-Konstantinnopolin uskontunnustukseksi.”

    Niin että Matias se tuosta kristinuskon muotoutumisaikataulusta….

    • Seppo

      1

      Teosofian keksi oppirakennelmana HPB ja kautta linjan hän antoi vanhoille tarkoin määritellyille teologisille ja raamatullisille täysin uusia merkityksiä, joita hän sitten syötti kannattajilleen mukama oikeina tulkintoina.

      Tällä tavoin täysin muuksi muuttaen hän halusi sanoa vanhoilla sanoilla jotakin täysin aikaisemmasta tulkinnasta poikkeavia oppeja. Nuo opit ovat niin vieraita, että teosofiaa ei voi pitää kristillisenä uskontona.

      2

      Tuossa tekstissä sanotaan että Kristus yksinään on koko olemassaolon selitys. Hänessä Jumala loi maailman, hänessä koko olemassaolomme kokoontuu täyteen pelastettuun olemukseensa. Ikivanhan kreikkalaisen kosmoksen sijaan olemassaolon keskukseksi tässä pannaan Jeesus. Jeesus on Pelastajamme.

      Tämä Kristus -keskeisyys on Raamatun tekstin merkitys. Tässä yhteydessä eläessään eli siis kasteen kautta Jumalan lapseksi tulleena ihminen on osallinen Jumalan täydellisyydestä.

      3

      Nikean tunnustus kertoo sen mikä oli kristillinen oppi jo alusta alkaen nimittäin että Jeesus on Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa. Jumala otti ihmisyyden hänessä.

      Koska juutalaisuudessa kaikkein abstraktein ilmaistaan useimmiten mitä konkreettisimmin ja mitä konkreettisin kuvataan usein mitä abstraktisimmin, niin riitti yksinkertainen Tuomaan todistus: ”Minun Herrani ja minun Jumalani.” Mutta kun tultiin kreikkalaiselle maaperälle niin silloin tultiin kulttuurialueelle missä aine ja sielu olivat toistensa vastakohtia. Jotta Jeesuksen todellinen olemus sekä aineellisena että henkisenä sekä ruumiillisena ihmisenä että todellisena Jumalana tulisi ymmärrettäväksi niin siksi piti käyttää kreikkalaisia kategorioita ja kreikkalaisen sanaston ilmaisukeinoja kristillisen uskon kuvaukseen.

      Nikean kokous siis ei luonut mitään uutta vaan ainoastaan ilmaisi ikivanhan kristillisen tunnustuksen kreikkalaisen kulttuurin tarjoamin keinoin.

      Samaten Konstantinopolin tunnustus jatkoi samaa työtä. Jo Vanhassa testamentissa Jumalan Henki toimii ja vaikuttaa Jumalan kansan keskuudessa. Jotta tämä raamatullinen ajatus saatiin kreikkalaiseen kulttuuriin sopivaksi piti käyttää Konstantinopolin kokouksen määritelmiä.

      Kummassakaan itse asiaan ei lisätty mitään eikä siitä poistettu mitään vaan se ainoastaan puettiin kreikkalaiseen asuun.

      Sen sijaan areiolaisuus oli kreikkalaisen kulttuurin keskellä alkanut puhumaan uutuuksia. Sen sijaan että he olisivat tunnustaneet Jeesuksen Jumalaksi he tekivät hänestä eräänlaisen ylen korkean ihmisen. He kielsivät sen että Jeesus on Jumala. Koska areiolaisuus oli kokonaan uusi oppi niin se torjuttiin mitä selkeimmin, kun kokous pitäytyi kirkon vanhassa opetuksessa.

  10. Viimenen kommentis on Matias keskusteluumme nähden aivan irrelevantti, Blavatskylläkun ei ole tässä tämän asian kanssa mitään tekemistä. Kunhan heilutat leimakirvetä muiden lukijoiden kuljettamiseksi.
    Se että varsin myöhään viimeistellyt uskontunnustukset vain toistaisivat sen, mitä alkukristitityt olisivat kakki koko ajan uskoneet, on vain hurskas toive etten sanois märkä uni.
    Ja areiolaiset eivät olleet ensimäisiä nykyisestä kristologiasta poikenneita, sillä jo Jeesuksen aikaiset ebioniitit (’köyhät’: autuaita ovat hengessä köyhät…) pitivät Jeesusta tavallisena ihmisenä. Kuten minusta piti Jeesus itsekin itseään.

    • Seppo

      1

      Saattaa olla ettet ole ottanut tekstiäsi suoraan HPB:ltä, mutta silti puhut teosofiasta tavalla joka on tyypillistä juuri hänen ajamalleen uskonsuunnalle.

      2

      Sinulla näyttää olevan lempisanontojasi ”märkä uni”, kun puhumme historian todellisista aatteellisista jatkumoista.

      3

      Ebionitismi on synkretistinen uskonsuunta, josta tiedämme liian vähän voidaksemme määritellä sitä riittävän tarkasti. Valitettavasti liian usein näkee, että sitä esiteltäessä mukaan otetaan myös muiden samantapaisten liikkeiden opetuksia, jolloin kokonaisesitys on sisäisiä ristiriitoja sisältävää tekstiä.

      4

      Jeesuksen opetukseen sisältyy sanoma, että hän on Jumala. Tästä syystä hänet tuomittiin kuolemaan.

      Juutalaisilta oli kielletty kuolemantuomion langettaminen. Sellaiset piti aina alistaa roomalaisten vahvistettaviksi. Pääasiassa vain kaksi syytä saattoivat johtaa näin kovaan rangaistukseen. Toinen oli väkivaltainen aseellinen toiminta ja toinen oli jumalanpilkka.

      Jeesuksen kuolemantuomion muodollinen juridinen peruste oli jumalanpilkka.

      Tästä kertoo esim. Markus seuraavaa:

      14:61 Mutta hän oli vaiti eikä vastannut mitään. Taas ylimmäinen pappi kysyi häneltä ja sanoi hänelle: ”Oletko sinä Kristus, sen Ylistetyn Poika?”

      14:62 Jeesus sanoi: ”Olen; ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvissä.”

      14:63 Niin ylimmäinen pappi repäisi vaatteensa ja sanoi: ”Mitä me enää todistajia tarvitsemme?

      14:64 Te kuulitte hänen pilkkaamisensa. Mitä arvelette?” Niin he kaikki tuomitsivat hänet vikapääksi kuolemaan.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25