Vertaus miehestä ja vertaus naisesta

Luin Luukkaan evankeliumia luvusta 15. Sen alussa on kaksi vertausta. Toisessa esiintyy mies ja toisessa nainen.

Tämä toimii heprealaisen kerrontatyylin mukaisesti. Kaksi ilmausta liitetään yhteen niin, että ne kertovat saman asian. Jossain kertomuksissa  täydentävinä ovat isä ja äiti, tässä tapauksessa paimen, mies, ja perheen äiti, nainen liittyvät toisiinsa.

Tämän oivalsin kuluneella viikolla, kun mietiskelin 12.6. pidettävää saarnaani.   Teksti Luuk. 15:1-10.

Luomiskertomuksessa kerrotaan että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Paavali puolestaan sanoo, että pelastus kuuluu yhtäläisesti molemmille: Ei ole miestä eikä naista, vaan molemmat ovat yhtä Kristuksessa.

  1. Kun tutkimuksessa yhdistetään sanoja, niin tätä ei tehdä mielivaltaisesti. Jotta todellinen yhteys voidaan luoda pitää olla selkeä tieto siitä miten yhdestä sanasta on päädytty toiseen muotoon, mitkä äännelait ovat tuota kehitystä ohjanneet jne.

    Näin selkeästi ja johdonmukaisesti äännelakeja seuraten voidaan helposti näyttää miten kreikan sanasta Stefanos on tullut latinan Stefanus ja täysin äännelakien mukaisesti nimi on esimerkiksi ranskassa muuttunut muotoon Etienne. Kaikki vaiheet tuossa kehityksessä voidaan todistaa äännelakien mukaan.

    Sen sijaan pelkällä ulkonaisella yhdennäköisyydellä ei voida todistaa mitään. Jos niin yritetään niin tulos voi olla sitä luokkaa kuin erään miehen päätelmä että Ristuksen on tarvinnut saada nimensä siitä kun hänet naulittiin ristille.

    Mikäli selkeää kehityksen kaavaa ei voida todistaa, niin parempi on jättää näennäiset yhdennäköisyydet roikkumaan ilmaan kuin yrittää väkisin yhdistää kahta sanaa tai sanaryhmää toisiinsa vastoin riittäviä todisteita.

  2. Ei p e l k ä s t ä yhdennäköisyydestä ole ollut kertaakan kyse. Siinä on muikana myös sanan käyttömerkitykset ja sisältö ja symbolifunktion lähtökohtien samanlaisuus. Eism. käärmeen ja seppeleen analogia tulee laakerilehdistä, jotka kiiltävät ympyräseppeleessä kuin ympyräksi kiertyneen käärmeen nahka.
    Sanskritin yksi käärme oli Naga, nagoja kutsuttiin myös opettajiksi. Selvä yhteys heprean nachakseen,joka merkitsee paitsi käärmettä myös kuiskaajaa ja selvännäkijää.

  3. Voisitko kertoa missä yhteydessä sana

    नाग naaga

    kobra, hai, käärme, julman väkivaltainen mies jne sana esiintyy merkityksessä opettaja?

    Mitä tulee sanaan 5172 merkeistä ennustaminen, noituuden tai salamenojen harrastaminen

    nāḥaš — נָחַשׁ

    niin sen käyttö ei suinkaan ole yhtenevä Leevi sanaston kanssa. Leevin tehtävänä oli hoitaa kansan yhteistä julkista jumalanpalveluksta ja valvoa sitä kaikin tavoin.

    Sen sijaan kaikenlainen noituus ja salamenojen harjoittaminen oli ankarasti kielletty niin kansan kuin sen johtajien keskuudessa.

    Aatteellista yhtäläisyyttä ei tässä ole alkuunkaan vaan aivan päinvastaisista aatteellisista suuntauksista on kysymys.

    Tästä on erinomaisena esimerkkinä 3. Moos. 19:26

    19:26 Älkää syökö mitään verinensä. Älkää merkeistä ennustelko älkääkä harjoittako noituutta.

    Tässä tuo ”merkeistä ennustelu” on ṯənaḥăšū תְנַחֲשׁ֖וּ

    Huomattakoon selkeästi että tämä kuuluu kiellettyihin toimiin.

    Kun siis tarkastelemme erilaisten uskonnollisten ilmiöiden perinnettä niin muinaisuudessa kuin nykyisinkin, pitää ensinnäkin arvioida mihin suuntaan mikäkin ilmiö viittaa ettei käy niin kuin monissa nykyajan lahkoissa tehdään, että takerrutaan joihinkin yksittäisiin osasiin ja niistä sitten tehdään valtavia johtopäätöksiä ilman että nähdään, mitä ilmiöitä nämä uskonnolliset ilmiöt kuvaavat ja mikä on niiden periaatteellinen suunta.

  4. Nagat ihmisen muodon ottaneina viisauden adepteina tuodaan esiin mm. Mahabratassa.
    Sanskritin naga ja heprean nachas ovat aivan ilmeisesti sama asanajuurta.
    Nachas oli myös viisauden käärme,sillä olihan se ’valistunein’ (aruum) kedoneläimistä ja ennusti aivan oikein etteivät ihmiset kuolleet vaikka tiedon puusta söivätkin. Jeesuskin käski opetuslapsian olemaan viisaat kuin käärmeet ja ei tietenkään tarkoittanut konkreettisa matelijoita, vaan tod. näk. ofiitteja.
    Myös druidipappeja kutsuttiin käärmeiksi. Lääkäreiden tunnuksessa ei sattumalta ole käärme. Muistetaan myös Mooseksen parantava vaskikäärme.

    • Ofiittien lahkolla ei mitään osuutta kirkollisen sanoman keskeisten käsitteiden kanssa. Se on perinteen aatesuuntien joukossa joutunut täysin sivuraiteille. Se voi toimia vain varoittavana esimerkkinä miten kummallisiin erikoisuuksiin voidaan päätyä, kun joku lähtee perustamaan omaa puljuaan täysin kirkollisesta perinteestä irrallaan jonkun yhteydestään irroitetun lauselman varaan.

  5. Otetaanpa naga-käärmeiden ja demonien asunto sanskritin kielessä

    पाताल paataala

    Huomaat että jopa intialaisessa ajattelussa naga -käärmeet kuuluvat demonien kanssa samaan joukkoon.

    Muutoin erilaisia käärme -sanoja tai suoranaisesti niihin liittyviä sanoja sanskritissa on noin 300 eri sanaa.Yhdessä sanakirjassa 301 vastinetta, toisessa 236 vastinetta.

  6. Syntiinlankeemuksen 1. Moos. 3 käärme on sama kuin Ilmestyskirjan 12 luvun lohikäärme.

    Kyseessä siis on Jumalan valtakunnan vastainen käärme, paholaisen ruumiillistuma.

    Kuolema tuli ihmiskunnan osaksi syntiinlankeemuksen johdosta. Ilman Kristuksen pelastusta ei ihmiselle ole mahdollista elää ikuisesti. Kristuksessa ihminen elää vaikka olisi kuollut eli siis toinen kuolema eli ikuinen kadotus ei häntä kohtaa, vaan hän pääsee taivaaseen eli uudistettuun paratiisiin Jumalan luo.

    Viimeisellä tuomiolla saatana kaikkine joukkioineen heitetään ikuiseen tuleen. Näin paha lopetetaan täydellisesti ja lopullisesti niin ettei se enää milloinkaan pääse tekemään pahojaan vaan ilo, onni ja autuus jäävät ikuisesti voimaan Jumalan lapsen lopullisen riemun raikuessa iankaikkisen hyvyyden hallitessa.

  7. Ylhäällä tein erään erehdyksen sanan 5172

    nāḥaš — נָחַשׁ

    kohdalla. Olen korjannut sen sieltä.

    Tällä sanalla on merkeistä ennustamisen tai taikamenojen harjoittamisen merkitys.

    Se on eri sana kuin pronssi sana 5174

    nə·ḥāš — נְחָשׁ

    Nämä puolestaan ovat eri sanoja kuin käärme sana 5175

    nā·ḥāš — נָחָשׁ

    Vahingossa annoin näennäisen samanlaisuuden sotkea tarkkaavaisuuttani niin, että kirjoitin virheellisen väittämän siellä. Olen sen korjannut.

    Tässä totean että nuo sanat todellakin ovat täysin eri sanoja hepreassa vaikka ne ulkonaisesti muistuttavatkin toisiaan.

    Heprean kannalta näiden sanojen ero on kuitenkin merkittävä, kuin suomen kielessä sanoilla:

    liha , jota vegetaarit eivät syö

    lika , joka pitää pestä pois

    liika , jota on niin paljon että se häiritsee, tai

    liiga , jossa pelataan lätkää.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25