Vertaus miehestä ja vertaus naisesta

Luin Luukkaan evankeliumia luvusta 15. Sen alussa on kaksi vertausta. Toisessa esiintyy mies ja toisessa nainen.

Tämä toimii heprealaisen kerrontatyylin mukaisesti. Kaksi ilmausta liitetään yhteen niin, että ne kertovat saman asian. Jossain kertomuksissa  täydentävinä ovat isä ja äiti, tässä tapauksessa paimen, mies, ja perheen äiti, nainen liittyvät toisiinsa.

Tämän oivalsin kuluneella viikolla, kun mietiskelin 12.6. pidettävää saarnaani.   Teksti Luuk. 15:1-10.

Luomiskertomuksessa kerrotaan että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Paavali puolestaan sanoo, että pelastus kuuluu yhtäläisesti molemmille: Ei ole miestä eikä naista, vaan molemmat ovat yhtä Kristuksessa.

  1. ”Kyseessä on vanhaan puheentapaan liittyvä kuvaannollinen ilmaus ei mitään sen kummempaa.”

    Matias, se että meillä on myös harmittomia metaforia ei todista etteikö monet muinaisuuden metaforat olis kantaneet myös syvällisempää sisältöä, Fakta nyt vaan Matias on se, että myös tiettyjä ihmisiä kutsuttiin käärmeiksi mm. parantamistaitonsa takia. Ofiitit ovat tomineet mitä todennäköisimmin myös Maltalla, missä toimivat myös myöhemmin Johanniitat eli eräs parantajaveljeskunta.

    Heenokin eläinapokalypsi antaa hyvän esimerkin eläinten käytämisestä ihmisten pesher-niminä. Heenokin e l ä i n apokalypsis, johon siis viittasin, saa tuskin viittauksia Ut:ssa.

    Puhut Matias pitään vaskikäärmeestä, mutta et vasta siihen olenaiseen, että miksi ylentämisen vertauskuvaksi otettiin juuri käärme eikä vaikka kyyhkystä?
    No syita on kaksi a) kuparilla oli ylipäätään todettu oevan parantavia vaikutuksia ja 2) käärme oli parantajan epiteetti jo Egyptissä.

    Sitten: Heprean käärme nachas saa lukuarvon 358 eli SAMAN kuin masjah eli Messias…
    Ja mainitsemasi Nehustan eli kuparikäärme saa lukuarvon 1116 eli saman kuin
    προφητην eli profeetat ja εχρισας ’voideltu’. Ei sattumaa Matias vaan korkeasti oppineiden tod. näk. aleksandrialaisten heprealaisten viisautta, sillä myös Raamatun kaksi ensimmäistä luomissanaa bereshit bara anta arvon 1116! Sekä ns. elämänpuun ylin sefira kruunu Kether ja alin sefira valtakunta Malkuth ovat yhdessä 1116. (620+496)
    Tämä 1116 on myös 6 x 186 luvun 186 vastatessa nimeä Golgatha! 186 on myös jhvh:n numerotekijöiden neliöiden summa.
    Eli aivan liian komplisoitua ollakseen konteksteissaan sattumaa.

  2. Seppo

    1) Puheet siitä että Uuden testamentin syntyvaiheilla olisi ollut ofiittien liike on yhtä anakronistinen kuin puhua että leninistejä olisi ollut jo suuren pohjan sodan aikana 1700 -luvulla kun kaksi nuorikaista Kaarle XII ja Pietari Suuri sotivat keskenään elikä yhtä mieletöntä kuin olisi puhua stalinisteista Katariina Suuren aikana.

    Historiassa ei ajan kulua voi mennä latvasta tyveen päin takaperin kontaten. Ofiittien liike kuuluu kolmesataluvun alkupuolelle eli parisen sataa vuotta Jeesuksen maanpäällisen toiminnan ja opetuksen jälkeen.

    2) Jeesuksen ylentämisen yhteydessä viitattiin käärmeeseen koska siihen oli perustelunsa Vanhassa testamentissa. Tämä perustelu yksinään riittää, muuta ei tarvita. Kaikenlainen haihattelu jostakin muka tuon aikaisesta ofiittien liikkeestä on paitsi ajallisesti nurinniskoin myös aatteellisesti virheellinen. Nimittäin jos tuollainen liike olisi ollut niin tuon tyyppiseen harhaoppeja levittävään liikkeeseen vetoaminen olisi vienyt pohjan pois koko julistukselta.

    Konkreettinen Vapahtajamme ruumiillisen ihmisyyden ja konkreettisen ihmisenä ja Jumalana ristillä kuolemisen sanoma on tasan tarkkaan 180 astetta päinvastainen kuin Kristuksen todellisen ihmisyyden kieltävän gnostilaisuuden perusopetuksen julistus.

    3) Käärme sanalla on kyllä merkitys saatana tai saatanallinen ominaisuus Uuden testamentin kielenkäytössä.

    Annan tässä kaikki kohdat missä käärme esiintyy Uuden testamentin puolella. Näissä esimerkeissä ei saatanalle tai hänen valtapiirilleen eli siis käärmeelle anneta mitään kunniaa. Muutamista kohdista ja niiden sanomasta olemme jo ohimennen keskustelleet.

    Matteuksen evankeliumi:

    3:7 Mutta nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille: ”Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?

    7:10 taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen?

    10:16 Katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle; olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset.

    12:34 Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.

    23:33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?

    Markuksen evankeliumi:

    16:18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.”

    Luukkaan evankeliumi:

    3:7 Niin hän sanoi kansalle, joka vaelsi hänen kastettavakseen: ”Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on teitä neuvonut pakenemaan tulevaista vihaa?

    10:19 Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava.

    11:11 Ja kuka teistä on se isä, joka poikansa häneltä pyytäessä kalaa antaa hänelle kalan sijasta käärmeen,

    Johanneksen evankeliumi:

    3:14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,

    Apostolien teot:

    28:3 Mutta Paavali kokosi kasan risuja, ja kun hän pani ne nuotioon, tuli kyykäärme kuumuuden tähden esiin ja kävi kiinni hänen käteensä.

    Roomalaiskirje:

    3:13 Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla;

    1.Korinttolaiskirje:

    10:9 Älkäämme myöskään kiusatko Herraa, niinkuin muutamat heistä kiusasivat ja saivat käärmeiltä surmansa.

    2.Korinttolaiskirje:

    11:3 Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan.

    Ilmestyskirja:

    9:19 Sillä hevosten voima oli niiden suussa ja niiden hännässä; niiden hännät näet olivat käärmeitten kaltaiset, ja niissä oli päät, joilla ne vahingoittavat.

    12:3 Ja näkyi toinen merkki taivaassa, ja katso: suuri, tulipunainen lohikäärme, jolla oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea, ja sen päissä seitsemän kruunua;

    12:4 ja sen pyrstö pyyhkäisi pois kolmannen osan taivaan tähtiä ja heitti ne maan päälle. Ja lohikäärme seisoi synnyttämäisillään olevan vaimon edessä nielläkseen hänen lapsensa, kun hän sen synnyttäisi.

    12:7 Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat,

    12:9 Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.

    12:13 Ja kun lohikäärme näki olevansa heitetty maan päälle, ajoi hän takaa sitä vaimoa, joka oli poikalapsen synnyttänyt.

    12:14 Mutta vaimolle annettiin sen suuren kotkan kaksi siipeä hänen lentääksensä erämaahan sille paikalleen, jossa häntä elätetään aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa poissa käärmeen näkyvistä.

    12:15 Ja käärme syöksi kidastansa vaimon jälkeen vettä niinkuin virran, saattaakseen hänet virran vietäväksi.

    12:16 Mutta maa auttoi vaimoa: maa avasi suunsa ja nieli virran, jonka lohikäärme oli syössyt kidastansa.

    12:17 Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus.

    13:2 Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan.

    13:4 Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: ”Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?”

    13:11 Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme.

    16:13 Ja minä näin lohikäärmeen suusta ja pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähtevän kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista.

    20:2 Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi

    v

  3. Matias, olet nähnyt suuren vaivan -taas muita lukijoita kuin minua varten- näyttääksesi itsestäänselvyyksiä: Siis EN ole kertaakaan sanonut ettei käärmettä nähtäisi negativisessa valossa, muta siellä on kiistatta m y ö s myönteiset käärmeet, jotka tietoisesti koko ajan ohitat.
    Ja sitten Matias, ofiitteja on tietenkin voinut olla paljon paljon ennen heidän virallista noteeraamistaan. Eikä heidän ole tarvinut alusta alkaen kulkea edes ofiittien nimellä:

    Wiki: Ofiitit (eli ofilaiset, naassenit, naassealaiset) olivat eräs luultavasti Aleksandrian juutalaista alkuperää ollut gnostilainen lahko varhain 1 0 0 – l u v u l l a. Ofiitit ottivat oppeihinsa babylonialaisen ja egyptiläisen mytologian aineksia. Heidän opeissaan on käärmeellä (ophis) suuri merkitys, milloin h y v ä n, milloin pahan edustajana; joissakin lahkoissa se jopa identifioitiin Logoksen kanssa.
    Ja jos Vt: n käärme olisi yksiseliteisesti paha, ei ole mitään järkevää syytä että tämä paha käärme olisi otettu paranemisen symboliksi ja aiheuttajaksi.
    Eli kannattaa siis tutustua tuon nehustanin ja nekoshethin (kuparin) salaisuuteen myös gematristen analogioiden kautta. Eevan ja Adamin yhteinen lukaurvo ei sattum,alta ole sama 64 kuin kuparin atomipaino.

    The liver regulates the amount of copper that is in the blood. Copper is used as medicine.Copper is used for treating copper deficiency and the anemia it may cause.
    Copper is also used for improving wound healing, and treating osteoarthritis and brittle bones (osteoporosis).
    Edelleen on muistettava, miten Jaakob siunaa poikansa Danin ja sanoo tämän olevan käärmeenä tiellä ja kyykäärmeenä polulla! Käärme oli initiaatiomenoissa vihkijä. Lohikäärmeen mysteerio oli rabbi Simeon Ben Jochain mukaan annettu ainoastaan ”pienille” eli vihityille.
    Käärmeen mysteerio: Jumalalliset kuninkaat olivat laskeutuneet maan päälle ja opettivat ihmisille tieteitä ja taiteita, ne olivat naagoja, valon käärmeitä. Seesha -suuri käärme, opetti esim. intialaisille valtaisan pitkät astronomiset ajat. ja oli tähtitieteen esiopettaja.
    Myöhemmin nämä käärmeet asuivat katakombeissa kuten luonnon käärmeet koloissaan. Carnak on käärmeen vuori, Druidi-papit olivat käärmepappeja. Kristillisillä gnostikot tunnettiin naaseneina käärmeenpalvojina ja heillä vastasi Logos eli Ajan kolminaisuuden toista persoonaa eli Poikaa, joka oli lohikäärmeen tähdistö! Tähdistö, joka vastasi Ilmestyskirjan seitsemää tähteä.

    • Seppo

      Sanakäänteesi nagoista ovat peräisin H.P.B. n teoksesta.

      http://www.teosofia.net/teos/hiljaisuus_.htm

      Niinpä en alkuunkaan luota tuohon tietolähteeseesi.

      Koska jo yllä olen osoittanut että sanskritin kielessä naga -käärme asuu yhdessä demonien kanssa, niin kokonaan sanakirjojen tietojen ulkopuolelle menevä suuntauksesi vaatii kunnollisia ja luotettavia historiallisia tietoja. Tämä on todella tarpeen sillä intialainen kirjallisuus on niin monimuotoinen ja jopa keskenään erilaisia länsimaisen mielestä keskenään ristiriitaisia väittämiä. Jotta uskoisin väitteisiisi edellytän kunnon lähteisiin viittaamista.

      Todistustaakka on sinulla, koska kirjoitat sanakirjojen ilmaiseman suunnan vastaisesti.

    • Mooseksen saamassa viestissä vaskikäärmeestä ei ollut mitään periaatteellista rajaa toisiin aineisiin. Se nyt vain sattui olemaan kuparia.

      Sen sijaan tärkeä symbolinen merkitys oli sillä että käärmeen puremaa vastaan oleva ikoni ei ikkuna Jumalan valtaistuimen luo oli nimenomaan käärmeen muotoinen. Näin toteutui periaate silmä silmästä, hammas hampaasta jne. mutta niin että saatanallisen kirouksen ja kuoleman tuottamisen sijaan ”käärmeen myrkky sai vertaisensa vastineen, tasapaino palautui, kirous poistui ja siunaus tuli tilaan.

      Samaten Jeesuksen kuolema ristillä merkitsi sitä, että Jeesus voitti kuoleman kuolemallaan. ”Jeesus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti, ja haudoissa oleville elämän antoi.”

  4. Enpäs lähde enää pyörittämään ratasta taaksepäin. Nagat esiintyvät mm. adepteina intilaisissa teksteissä ja sillä sipuli.
    Ohitit taas kaiken olenaisen edellisestä vietistäni, eli että ei kannattane jatkaa aiheesta, jossa teet vain jatkuvia väistöliikkeitä.

  5. Seppo

    Puheesi käärmeen mysteeriosta tuo mieleeni Eenokin kirjan kuvauksen siitä miten 1. Moos. 6 kerrotun Jumalan poikien sekaantumiseen liittyi myös turmiollisen tiedon levittäminen ihmisten keskuuteen. Lopputulos oli hirveä hävitys ihmisten keskuudessa.

    Sen sijaan Jumalan antaman viisauden tullessa siitä tuli siunaus koko ihmiskunnalle.

    Ei siis pidä sekottaa käsitteitä. Pahan levittämän ”tiedon” hedelmät ovat pahoja, mutta Jumalan hyvyyden antaman tiedon levitys tuo siunauksen.

    • The Animal Apocalypse (1 Enoch 83-90)

      ABSTRACT

      by Sarah Hardcastle
      [Sarah Hardcastle is a third-year undergraduate in the M.Theol. programme at the University of St. Andrews.–JRD]

      The Animal Apocalypse is one of the dream visions of Enoch, in which Enoch sees the entire history of humankind played out before him from Adam and Eve to the final messiah. However, the author of the Animal Apocalypse c h o s e t o d e p i c t a l l
      t h e c h a r a c t e r s a s a n i m a l s.

      Ja vaskikäärme ei muuten vain ’sattunut’ olemaan kuparia. Tyhjä heittosi osoittaa Matias ettet ole perehtynyt antiikin kupari-symboleihin, joista erinomainen heijastus on mm. Bottitcellin kuuluisa kuparille omistettu Venus/Afrodite, joka purjehtii kupariverenkierron omanneen simpukan kluorella Kyprokselle eli Kuparisaarelle…
      Et kai naivisti luule ettei Bottocelli tietoisesti toista kolmasti taulussaan juuri kupari-motiivia? Kuten sanottu adamin ja eevan yhteinen lukuarvo 64 vasta juuri kuparin kokonaisluvuin ilmaistua atomipainoa ja Genesiksen ekanlauseen lukaurvo 2701 vastaa hyvin tarkasti Copper-Venus’n 12 vuosikiertoa (12×225)
      Tiede tuntee vain 2 kpl kupariverenkierron omaava eliötä, simpukan ja merihevosen.
      Naisen verenkierross aon hieman enemmänm kuparia kuin miehen,siksi adam+ Eva viittaa myös kupariin. Naisestahan on miehen alku.

    • Seppo

      Viittaat Eenokin kirjan neljänteen osaan: Osa IV. Luvut 83-90, unia ja näkyjä.

      (Netistä suomeksi esim http://www.apokryfikirjat.com/eenok1.htm)

      Jos tuota unien ja näkyjen osiota yritetään selittää aikahistoriallisesti, niin silloin pitäisi kääntää huomio makkabealaisaikaan. Vaikka meillä onkin Raamatussa erinomainen tieto Makkabealaiskirjoissa niin silti emme voi täysin samaistaa tekstissä olevia eri eläimiä tuon historian kauden eri ihmisiin.

      Niinpä nuo kuvaukset on selväpiirteisempää ottaa yleisinä kuvauksina hyvän ja pahan välisestä kamppailusta. Saatanan riehunta Jumalan kansaa vastaan saa loppunsa vaikka uhka näyttäisi kuinka suurelta tahansa. Vaikka kuinka maailmankirjat näyttäisivät sekaisilta niin Jumalan valtakunta kuitenkin pääsee voitolle ja saatana kaikkine joukkoineen saa tuomionsa.

      Ensimmäiseen Makkabilaiskirjaan voi tutustua osoitteessa

      http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/FB0EEEC861DFE5BDC225730F001F121B/$file/kaksi_apokryfikirjaa.pdf

  6. Seppo

    Ihmettelet miksi jätin eläimet erikseen mainitsematta. Tein sen koska keskityin oleellisempaan ja asioiden tärkeysjärjestyksen kannalta oleellisempiin tapahtumiin.

    Toiseksi kävin välillä naapurikaupungissa joten en suinkaan ehtinyt kommentoimaan kaikkea.

    Eläinten joukossa ollut epäjärjestys oli seuraus Jumalan poikien lankeemuksesta. Ihmisten keskuudessa ollut lankeemus tuo sekasorron koko luomakuntaan, näin myös eläimille.

    Kun sitten vedenpaisumus tuli niin nämä pahan tiedon uhrien aikakausi päättyi.

    Jumalan antaman viisauden hedelmä puolestaan tuo Jumalan siunauksen koko maailman hyväksi. Niinpä Markuksen evankeliumin lähetyskäsky sanoo, että evankeliumi on saarnattava koko luomakunnalle. Paavali myös sanoo Roomalaiskirjeen 8 luvussa että koko luomakunta odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.

    Eenokin kirjan eläimet eivät suinkaan ole minkään ihmisryhmän kuvauksia vaan ilmausta jumalattoman ihmisen synnin tuottaman turmion syvyydestä.

    • Heenokin eläinapokalypsiksessa eläimet ovat ihmisiä! Et taida tuntea koko tätä apokalypsia vaan sekotit sen muihin Heenokeihin,koska ko eläinapokalypseista ei ole lainauksia Ut:ssa kuten väitit.

    • En suinkaan ole sekottanut. Olen jopa täysin tietoinen erilaisista Eenokin nimellä kulkevista kirjoista. Noilla toisilla on oma historiansa, joka kuitenkin menee aikahistoriallisesti ja merkityksellisesti meidän keskustelumme kannalta ohi yhtä paljon kuin Hitlerin ajan temput Otto Suuren ajan keisarikunnasta.

      Johannes Seppälä on suomentanut Eenokin kirjan. Se on Etiopian kirkon viralliseen Raamattuun kuuluva kirja. Luin kirjan kun se ilmestyi. Kirja on suomennettu kreikankielisestä käännöksestä. Vain ne luvut joista viime aikojen löydöissä on tullut esiin alkuperäisiä kreikankielisiä käsikirjoituksia, on käännetty alkuperäisteksteistä.

      Tällä Ensimmäisellä Eenokin kirjalla eli Etiopialaisella Eenokin kirjalla ei ole mitään tekemistä gnostilaisen tai muunkaan salatiedon kanssa, vaikka H.P.B. kuvittelikin voivansa ”todistaa” mielikuvitusjuttujaan tuon kirjan avulla. Noissa ”viittauksissaan” H.P.B. kuitenkin joutui tulkitsemaan kirjaa täysin Pyhän kirjoituksen alkuperäisten ajatusten vastaisesti.

      Äskettäin englannin kielestä tehty käännös on luettavissa osoitteessa:

      http://www.apokryfikirjat.com/eenok1.htm

    • Matias kyse oli nyt v a i n siitä,että käyttivätkö heprealaiset elämiä ihmisten metaforina ja ilmiselvää on ko eläinapokalypsinKIN valossa että käyttivät. Kutsuihan Jeesuskin opetuslapsiaan lampaiksi. Siispä myös käärmeet saattoivat edustaa eräitä ihmisiä. Piste.

    • Toki eläimiä on käytetty erilaisissa vertauksissa ihmisen kuvauksiksi. Mutta kun ajatellaan itämaista kerrontatekniikkaa, niin ne olivat ikään kuin tyyppiesimerkkeinä erilaisten ihmisten kuvaamisessa.

      Esimerkiksi tämän keskustelun alussa olleessa vertauksessa kadonnut lammas jonka paimen palauttaa laumaansa kuvaa sitä miten Jumala palauttaa Pyhän kansan yhteyteen sellaisen joka on joutunut siitä erilleen.

      Syntiset jotka olivat Jeesuksen luona syömässä ja juomassa hänen kanssaan olivat jossain vaiheessa elämäänsä joutuneet kansan yhteisestä elämästä syrjään ja tuon syrjäytymisen aikana myös vieraantuneet kansan yhteisestä jumalanpalveluksesta. Nyt Jeesus oli ottanut heidät yhteyteensä ja tässä yhteydessä he olivat palanneet takaisin yhteisen kansan yhteyteen. Yhteinen jumalanpalveluskin oli tullut heille uudelleen merkittäväksi Jeesuksen seurassa kulkiessaan.

      Tai kun Johannes jossain yhteydessä puhuttelee kansan johtavia ryhmiä kyykäärmeitten sikiöiksi, niin hän kuvaa näiden kelvottomien johtajien toiminnan olevan saatanallista. Sen sijaan että olisivat huolehtineet yhteisen kansan edusta, nuo omaa etuaan etsineet ja kansaa sortaneet ihmiset eivät olleet kysyneet Jumalan mielen mukaista hallinnon hoitamista vaan Jumalan tahdon vastaisesti toimien riistivät yhteistä kansaa.

      Samanlainen on Eenokin kirjan kuvaus kelvottomista kansan riistäjistä erilaisina eläiminä. Nämä ”söivät” kanssaa, ”puskivat” jne. kuvauksia siitä miten nämä asemaansa väärin käyttäneet toimivat tavallisten ihmisten auttamisen sijaan heidän sortajinaan. On siis huomattava että nuo eri eläimet eivät sellaisinaan olleet minkään tietyn salaseuran tai rähinöivän jengin nimityksinä, vaan tyyppiesimerkkeinä tietyntyyppisten asemaansa väärinkäyttävien ja lähimmäisistään välinpitämättömien ihmisten toiminnasta.

  7. Kyllä kyyhkyselläkin on omat symbooliarvonsa.

    Vanhan testamentin aikana se symboloi rakkautta, vähän samaan tapaan kuin kreikkalaisella maaperällä pikkupoika jousipyssyineen.

    Jeesuksen puheessa kyyhkynen -sana puolestaan ilmaisee viattomuutta.

    Matt. 10:16

    ”Katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle; olkaa siis — viattomat kuin kyyhkyset. ”

    Kun saaristolainen hätistää puluja pois kalojensa luota Kauppatorin rannassa niin huomaa että sanonta on vain sanonta. Aina ei eläin suinkaan toimi niin kuin sen kuva edellyttäisi.

  8. Matias, meillä on nykyäänkin käytössä esim. termit kyyhkyt ja haukat,joila kuvataan erilasia nimen omaan esim. mahdolliseen sotaan eri tavoin suhtautuvia ryhmittymiä.
    Ut.ssa satettiin siis aivan hyvin ja erittäin todennäköisesti tietyillä eläin- ja muilla peitenimillä tarkoittaa aivan tietyn – ei vain tyyppisiä – vaan tietyn ryhmän ihmisiä.

    • Seppo

      Koska uudelleen ja uudelleen yrität vängätä sellaisia teorioita, jotka eivät sovellu Raamatun tekstiin, niin lienee paikallaan viitata yhteen ainoaan jakeeseen, missä selkeästi näytetään mistä käärmeen kuvallisessa sanomassa on kysymys:

      Ilmestyskirja 20:2

      ”Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana. ”

      Tässä on keskitetysti koko käärmeen kuvaama asia raamatullisessa vertauskuvastossa.

      * * *

      Kuten muuallakin niin eläimen käyttö jonkun sanoman kertomisessa ei suinkaan kerro kaikkea luonnossa esiintyvästä eläimestä. Näin myös käärmeen kohdalla.

      Someron yhteiskoulun rehtori Pertti Viitanen, biologian opettajani, teki väitöskirjansa käärmeistä. Meillä oli koulussa käärmeitä monissa lasisissa ja verkoin varustetuissa laatikoissa. Ne tulivat hyvinkin tutuiksi jokapäiväisessä koulunkäynnissä, koska niitä oli pitkin koulun käytävää. Ne myös olivat hyvin kauniita, kun niitä saattoi tarkastella ilman että niistä oli mitään harmia.

      Hänen tekstiään esimerkiksi

      Viitanen, Pertti (1984): Matelijat; teoksesta Suomen eläimet 3, s.288-319. Weilin+Göös, Espoo.

  9. Jälleen laadit Matias muita lukijoita varten olkinuken yritäessäsi anta heille minusta kuvan etten edes tietäisi mitä käärme luonnossa tarkoittaa.

    On aivan selvää teologian tohtori Barbara Thieringinkin mielestä että monissa tapauksissa eläinnimien esikuvina on oikeat ihmiset:

    ” In the Book of Revelation the First Beast is described in Revelation 13:2 as ”like a leopard, its feet like a bear’s, and its mouth like a lion’s mouth”. The two Beasts of this chapter, associated with the Dragon, were Judas Iscariot and Simon Magus. It would be an imitation of the Roman army’s device of carrying shields with the emblems of animals, after whom their divisions were named, if Jewish militants fighting them had always adopted the same custom. Different divisions would have carried the emblems of a leopard, a bear, and a lion. .”

  10. Myös monen monet perinteiset teologit pölisevät ja arvailevat tulkinnoissaan omiaan. Barbara Thiering on asiaansa erityisen hyvin perehtynyt teologian tohtori ja häenllä on aivan hyvä perustelut useille käsityksilleen siinä kuin jollakin keskinkertaisella suomalaisella konservatiiviteologillakin.
    Peitenimien käyttö tuolloisessa poliittisesti erittäin arkaluontoisessa tilanteessa on aivan luonteva ja järkeekäypä selitys.

    • Kun jonkun teoriat irtaantuvat kaikista lähteistä niin että ne leijailevat omissa sfääreissään, niin sellaista puhetta ei enää voi nimittää päteväksi tutkimukseksi.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25