Luin Luukkaan evankeliumia luvusta 15. Sen alussa on kaksi vertausta. Toisessa esiintyy mies ja toisessa nainen.
Tämä toimii heprealaisen kerrontatyylin mukaisesti. Kaksi ilmausta liitetään yhteen niin, että ne kertovat saman asian. Jossain kertomuksissa täydentävinä ovat isä ja äiti, tässä tapauksessa paimen, mies, ja perheen äiti, nainen liittyvät toisiinsa.
Tämän oivalsin kuluneella viikolla, kun mietiskelin 12.6. pidettävää saarnaani. Teksti Luuk. 15:1-10.
Luomiskertomuksessa kerrotaan että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Paavali puolestaan sanoo, että pelastus kuuluu yhtäläisesti molemmille: Ei ole miestä eikä naista, vaan molemmat ovat yhtä Kristuksessa.
Thieringin käsitykset eivät ole irtautuneet ’kaikista’ lähteistään. Hän vain ottaa huomioon lähteitä, lähtökohtia ja ymmärrettäviä vaihtoehtoja, joita etenkin konservatiiviteologit ovat sivuuttaneet.
Tieteen aivan uudet innovaatiot, jotka pohjaavat kokonaan uuteen paradigmaan, ovat nekin usein ironneet kanonisoiduista lähteistään eli wanhoista paradigmoistaan.
Nerokkaiden oivallusten kovimmat vastustajat ovat nousseet historiassa liian usein keskinkertaisten mafiasta.
Seppo
Kerran lukaisin muutaman sivun Barbaran tekstiä. Ei kiinnostanut lukea montaa sivua koska jo siitä näkyi että se oli niin omiaan päästelevää että sen rinnalla somerolaisen kirjailijan Kaari Utrion historialliset romaanit ovat, kaikista kirjailijan vapaasti sepittämistä repliikeistä huolimatta, paremmin historiaan ankkuroituneet kuin tuon lukemani austraalialaisen kuvitteelliset jutut.
Seuraava sitaatti antaa hyvän kuvan siitä miten asioihin paneutuneet ja lähteensä tuntevat ovat suhtautuneet Thieringin teorioihin:
In 1993 N. T. Wright, New Testament historian and former Bishop of Durham, wrote
It is safe to say that no serious scholar has given this elaborate and fantastic theory any credence whatsoever. It is nearly ten years since it was published; the scholarly world has been able to take a good look at it: and the results are totally negative.
Niinpä, monen monet oppineet teologit nauroivat aikanaan Galileollekin. Ja modernimpana aikana kollegat miljoonien äitien hengen pelastaneelle tohtori
Semmelweisille!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ignaz_Semmelweis
Siis: Virkaveljet kokivat moisen nöyryytyksenä – ja vaikka äitien ja lasten henget pelastuivatkin havainnon ja desinfiointimääräyksen johdosta, sittemmin epiteetillä ”äitien ja lasten pelastaja” kunnioitettu Semmelweis koki niin pahoja nöyryytyksiä, että hän kuoli lopulta mielisairaalassa.
Aika tulee näyttämään myös Thieringin olleen oikeassa.
On kaksi eri asiaa tehdä sellaista tutkimusta jossa tulokset ovat todennettavissa ja joka siis edistää tiedon etsimistä
ja toisaalla tehdä sellaista ”tutkimusta”, missä tulokset liihottelevat ilmassa ja joka ainoastaan johtaa kauemmaksi oikealta tieltä.
Thieringin tuotteet ovat luonteeltaan sellaisia etteivät ne vie tutkimusta eteenpäin. Esimerkiksi hänen pesher -menetelmälleen on jo vanhastaan annettu toinen nimi ”mutu -menetelmä” eli ”musta tuntuu -lauselmia” ilman riittäviä perusteita. En tunne ainuttakaan vakavasti otettavaa tutkijaa joka olisi omaksunut tuota menetelmää omien tutkimustensa tekemiseen. – En voi varmasti väittää, etteikö moisia voisi jossain olla, maailmaanhan mahtuu kaikenkarvaista väkeä, mutta omalta puoleltani en tunne ketään joka olisi tuota ”menetelmää” ottanut omaan työkalupakkiinsa. –
Lyhyt oppimäärä Jeesuksen ajan historiaan Juudeassa esitetään osoitteessa:
http://www.helsinki.fi/teol/pro/_merenlah/oppimateriaalit/text/suomi/judea.htm
Juutalaisten ja roomalaisten välisen sodan 66-74 jKr. kulusta antaa asiallista tietoa Pauli Huuhtasen kirja
https://openlibrary.org/books/OL2638642M/Juutalaissota_66-74_jKr.
Toinenkin kirja Jerusalem ja Rooma samalta tekijältä Pauli Huuhtaselta, jatkaa monella merkittävällä tavalla tuon ajan kuvausta.
Näistä teoksista voi saada historiallisesti pätevästi tutkittua ja myös esitykseltään selväpiirteistä selostettua tekstiä mitä Juudeassa oikeasti tapahtui.
Suosittelen tutkimaan näitä kahta Huuhtasen kirjaa, jotta aitoon historiaan tutustuttuaan huomaa kuinka ero on kuin yöllä ja päivällä kun näitä täyttä asiaa olevia vertaa Barbaran sepustuksiin.
”ja toisaalla tehdä sellaista “tutkimusta”, missä tulokset liihottelevat ilmassa ja joka ainoastaan johtaa kauemmaksi oikealta tieltä.”
Tässä Rotolla on tyypillinen a’riori kehäpäätelmä. Tieteessä on hyväksi havaitut metodit mutta ei mitään ennealtapäätettyä ’oikeata tietä’. On täysin mahdollista että Barbara Thieringin monet näkemykset saavat vahvistuksen vaikkapa uusien tekstilöytöjen myötä, mikäli ne pääsevät vapaasti tutkittaviksi eivätkä joudu esim. 40 vuodeksi pöydän alle kuten kävi Qumrainin tnekstien kanssa katolisen kirkon yrittäessä piilotella niiden sisältöjä ja hallita niiden ’oikeata’ tulkintaa.
Nuo sovinnaiset ’turvalliset’ historiankirjat olen toki lukenut. Kirjastossani on hyllymetreittäin heprealaisten historiaa. Minä puolestani suosittelen teoksia: Bendixon, Stig Israels historia från äldsta tider till Herodes’ tronbestigning ja Parpola,
Simo The Assurian Three of Life: Tracing Origins of Jewish Monotheism .
Seppo
Käytät väärää sanaa arvioidessasi jonkun historiallisen teoksen luonnetta ”turvalliseksi”, ikään kuin totuus muuttuisi sen mukaan, miten lukija kokee jonkun tekstin omia tunteitaan hyväileviksi tai niitä ravisteleviksi.
Sen sijaan on kysyttävä onko teoksen asia luotettavaa eli kertooko se totuuden vai puhuuko se omiaan.
Esimerkiksi Stig Bendixonin teos Israels historia från äldsta tider till Herodes’ tronbestigning, I—II, jossa on 873 sivua, painettu Tukholmassa 1948, pitää kabbalaa suuremmoisena selityksenä kaiken ymmärtämiseen. Se myös pitää Zoharia suurena lähteenään.
Teoksen tekijälle näyttävät nämä hänen henkilökohtaiset peruslähtökohtansa merkitsevän paljon enemmän kuin pyrkimys ymmärtää alkuperäisiä lähteitä sellaisina kuin ne ovat.
Niinpä hän pyrkii markkinoille enemmän toisten mollaamisella kuin asiallisella perustavien lähteiden pohjalle rakennetulla tapahtumien kulun esittelyllä. Kabbalan maailmankuvan esittely on hänelle tärkein avain kaikkeen siihen minkä hän sisällyttää totuuden ymmärtämiseen.
Todellinen historioitsija sitä vastoin pyrkii ennen kaikkea todellisten käytössä olevien lähteiden valossa asioiden kulun oikeaan esittelyyn.
”Todellinen historioitsija sitä vastoin pyrkii ennen kaikkea todellisten käytössä olevien lähteiden valossa asioiden kulun oikeaan esittelyyn.”
Niinpä, ja perint. teologialle on ollut turvallista jättää monet kabbalistiset lähteet pois käytöstään.
Professori Stig Bendixon ei mitenkään ansaitse Matiaksen häneen kohdistama ad-hominem hyökkäystä, joka aina astuu esiin kunasialliset argumentit loppuvat.
Seppo
Silloin kun käytössä olevia lähteitä ei oteta todesta, vaan niiden sijaan pannaan aivan eri yhteyteen kuuluvia perusteluja, niin sellaisen menettelyn kritisointi ei ole henkilöön kohdistuva hyökkäys, vaan hänen käyttämänsä menetelmän arviointia. Ei professorin titteli itsessään ole mikään perustelu, vaan aivan yksinkertaisesti se miten kirjoittaja perustaa tekstinsä todellisiin lähteisiin.
”Se myös pitää Zoharia suurena lähteenään.”
Zohar on Matias aivan todellinen lähde. Olen lukenut sen, suosittelen sinullekin.
Zohar, זֹהַר, on noin vuoden 1300 tienoilla syntynyt kokoelma tarinoita.
Tarinoista ensimmäiset lienevät syntyneen 1200 -luvun puolella mutta kokoelmaksi ne tulivat seuraavan vuosisadan alussa.
Moses de León, eli Moshe ben Shem-Tov , משה בן שם-טוב די-ליאון, noin 1240 – 1305, oppilaineen on sen sepittänyt eräitä vanhempia tekstejä omaan tyyliinsä muuttaen.
Tehdäkseen juttunsa paremmin leviäviksi he väittivät tekstejään Shimon ben Johain kirjoittamiksi, רבן שמעון בר יוחאי, Rabban Shimon bar Yochai, toiselta vuosisadalta. Tätä väitettä vastaan on esitetty kritiikkiä jo alusta alkaen.
Moses de Leónin aikalainen Iisak Acrelainen halusi nähdä väitetyt alkuperäiset lähteet. Hän matkusti Leonin luokse, mutta tämä oli jo kuollut. Kun Iisakki kysyi Leónin lähteitä, niin tämän leski kertoi, että León oli itse keksinyt Zoharin.
Myös aikamme etevimpiä Zohar tutkijoita oleva Gerschom Scholem on tutkimuksissaan päätynyt siihen, että Zohar on Leónin sepittämä.
Green, Arthur: A Guide to The Zohar. Stanford University Press, California 2004. Sivut 162–168.
Zoharissa on Matias olennainen sen sisältö, ei sen syntyajankohta ja mahdollinen kirjoittaja. Onhan tieteellinen eksegetiikka ja tekstikritiikki antanut myös Ut:n kirjoittajille eri nimiä, mutta jos et varmasti tiedä jonkun Ut: n tekstin syntyajankohtaa ja varmasti oiekeata kirjoittajaa, tekeekö se Ut.n teksteistä epäluotettvia?
Zoharin kohdalla onkin olenaisia etenkin ne sitä edeltäneet perimätiedot, joihin Zoharin koostaja ja tai koostajat pohjaavat,
Vaimolleen Leon nyt on voinut sanoa mitä tahansa työtään suojellakseen.
Zoharin sisältö kuvaa erittäin hyvin syntyseutujensa ajatuskulkuja omana aikanaan Espanjan Kastilian juutalaisessa yhteisössä Moses de Leónin kannattajakunnan keskuudessa.
Kaikki palaset sopivat juuri tuohon aikaan. Viittaukset vanhempaan aikaan ovat vain kuin Bomarsundin linnoituksen kivet Uspenskin katedraalin rakennusaineina.
Vaikka teos on kirjoitettu ikään kuin se antaisi vaikutelman vanhemmasta tuotannosta, niin lukuisat ilmaukset, tai lapsukset, yksityiskohtien kohdalla sekä kielenkäyttö, jopa kielivirheet, ilmaisevat varsin vääjäämättömästi teoksen syntyajankohdan ja -paikan sekä niin kultuuriympäristön kuin kirjoittajan/kirjoittajien oman hengellisen suuntauksen erityispiirteet.