Veteraanit

Kuuntelin tubesta Veteraanin Iltahuutoa. Jotenkin tuntuu, että siinä on sekä sanat, että sävelet kohillaan. Siihen on ladattu sitä tunnetta, joka tulee varmaan väkisinkin esille koskien sotiemme veteraaneja. Miehet ja monet naisetkin ovat olleet erikoisesti isänmaan asialla. Isänmaa on ollut kallis jokaiselle, vaikka se ei ole kaikille näyttänytkään niin siloiteltuja kasvoja. Siinä on myös toivomus, että jotain siitä arvokkaasta siirtyisi myös tuleville sukupolville, että säilyisi isänmaan arvo tallella.

Itse alan muistaa asioita jostain vuoden 48 paikkeilta. Vasta olen muistanut ne mustat vekkiverhot ikkunoissa. Ei lapsena ymmärtänyt, että sota oli vain muutaman vuoden takana. Muistan miten puhuttiin kupongeista. Niitä oli erivärisiä kortteja, joissa oli pienet neliöt ja kauppias kaivoi laatikosta pienet sakset, joilla tarkasti leikattiin kuponki kerrallaan. Ensimmäiset makejaiset olivat kuivattuja porkkanan palasia, jotka oli marinoitu skariinillä makeiksi. Iltaisin voitiin vierailla ystävien luona ihan spontaanisti. Ei tarvinnut jännittää viikkoja etukäteen onko kaikki kohillaan. Ihmiset vain tulivat. Pannu laitettiin tulelle ja keitettiin joko kahvia tai korviketta tilanteen mukaan. Useat miehet panivat tupakaksi ja pienet tuvat olivat savusta utuisina. Silloin tosimiesten tupakkimerkit olivat Työmies ja Saimaa. Jotkut mummotkin polttivat, mutta heillä oli usammin Klubi, sellainen pillimalli.

Mikä oli sitten veteraanien kohtalo?  Ei heti kovin hyvä, kun vähään tottuneet ihmiset kansoittivat eduskunnan, niin silloinkin oltiin Isänmaan asialla. Ei haluttu heti säätää itselle edullisia lakeja. Se kai osoittautui virheeksi? Olen joskus katsellut Puna-armeijan veteraaneja. Monet käyttävät juhlapäivinä univormuaan vanhuuteen asti. Mitalirivistöt kertovat, että maa on huomioinut veteraanejaan. Kun tavarataivas ei ollut vielä auennut, niin veteraanien tarpeista huolehdittiin monia muita paremmin. Matkustaminen oli ilmaista ja muistelen, että lomamatkat myös lämpimille seuduille.

Markkinatalous näytti ainakin minulle nurjan puolensa, kun pikkupojat kauppasivat korkeaa kunniamerkkiä Petroskoissa muutamalla kymmenellä markalla. En voinut edes ajatella ostamista, vaikka olisihan se ollut komea matkamuisto. Jotenkin ajatus merkin saaneen sotilaan kokemuksista sai vastarinnan aikaan mielessäni. Keskuudessamme on tietysti muitakin veteraaneja sotaveteraanien lisäksi. Erilaiset hengelliset liikkeet ovat tuottaneet myös saarnaajaveteraaneja. Hekin ovat olleet osa rintamaa hyvän ja pahan välisessä kamppailussa. Sitä kamppailua käydään loppuun asti. Näiden veteraanien käy helposti niin, että he unohtuvat, kun asket lyhenee ja on syntynyt uudet sukupolvet, jota hallitsevat nykyajan asiat paremmin. Me kuulemme jatkuvasti lausuntoja: Nuoria pitää saada mukaan päätöksentekoon. Miksiköhän Raamattu sanoo, että nuorukaiset kansan johtajina ei ole siunaus vaan rangaistus joistakin virheistä. Israelin kuninkaaksi tuli nuorukainen johon vedottiin, että helpottaisi verotusta. Nuoret miehet olivat sitä mieltä, että kyllä voidaan ottaa vielä lisää ja näin meneteltiin.  Vanhatestamentti on käytännöllistä kerrontaa siitä, mikä tuo menestyksen ja mikä sen tuhoaa.