Pääministerikandidaatti Juha Sipilän uskonnollinen vakaumus ja taustayhteisö Rauhan Sana kiinnostaa ja aihe velloo mediassa. Risto Uimosen kirjoittama Juha Sipilä – Keskustajohtajan henkilökuva -kirja (Minerva) ei pysäyttänyt keskustelua, vaikka se selvästi oli kirjan jonkinlainen tavoitekin.
Syy asian esillä olemiseen on osin se, että kirja luo Rauhan Sanasta liberaalimpaa kuvaa kuin liike tosi asiassa on. Tämä taas johtuu siitä, että liike asetetaan kirjassa vastakkain vanhoillislestadiolaisuuden kanssa. Miksi näin tehdään, johtuu puolestaan siitä, että Sipilästä on julkisuudessa tehty vanhoillislestadiolaista, mitä hän ei ole. On syntynyt tarve tehdä etäisyyttä vanhoillislestadiolaisuuteen, mistä varmaan siitäkin on tässä tohinassa syntynyt hieman todellisuutta kapeampi kuva.
Toisaalta – rauhansanalaisuus on lestadiolaisuuden parissa juuri se liike, joka on haarautunut nimenomaan vanhoillislestadiolaisuudesta. Vanhoillislestadiolaisuudessa ja rauhansanalaisuudessa on eroavaisuuksien ohella myös paljon yhteneviä piirteitä.
Vaikka Sipilän oma vakaumus ja se mitä on rauhansanalaisuus, ovat jossain määrin eri kysymyksiä, taustayhteisö ei ole kenenkään vakaumuksessa merkityksetön asia. Tutkimusten perusteella rauhansanalaisuus siirtyy voimakkaasti eteenpäin suvussa ja perheissä. Se on liikkeen ominaispiirre.
Uskonto on niin henkilökohtainen asia, että Sipilän on itse saatava määritellä se, miten hän uskoo ja mitä hän vakaumuksestaan kertoo. ”Usko on monille hyvin herkkä ja henkilökohtainen asia. Koen, että jokaisella on oikeus määritellä itse, millainen on”, Sipilä sanoo Risto Uimosen mukaan.
Mutta koska kyse on pääministerikandidaatista, hänen uskonnollinen maailmansa ja taustayhteisönsä eivät ole yhdentekeviä asioita. Ne muodostavat osaltaan sitä pohjaa, jonka perusteella hän mahdollisena tulevana pääministerinä tekee päätöksiä. Siksi on hyvä, että asiasta kirjoitetaan ja Sipilältä odotetaan vastauksia myös näihin kysymyksiin. Toki näitä vastauksia voi yhtä lailla odottaa myös muilta puoluejohtajilta.
Sipilä on myös itse antanut aihetta kirjoittelulle. On kerrottu, että hän on kieltäytynyt ainakin parista haastattelusta, jossa olisi keskitytty arvoasioihin. Ylipäänsä ei heti tule mieleen, kenen uskonnollinen vakaumus olisi herättänyt viime vaaleissa yhtä lailla mielenkiintoa kuin juuri Sipilän.
Valkopesua vai kaivelunhalua
Risto Uimonen kirjoittaa kirjassaan, miten lestadiolaisuudella tarkoitetaan yleensä arkikielessä vanhoillislestadiolaisuutta, joka tuo heti monen mieleen arvokonservatiivisuuden ja ahdasmielisyyden. Rauhansanalaiset taasen erottuvat vanhoillislestadiolaisista vapaamielisyydessä ja suvaitsevaisuudessa.
”Televisiota ei ole heiltä kielletty, ja elokuvissa saa käydä. Lasia voi kallistaa ja maljoja nostaa. Rauhansanalainen liberaali siipi, johon Sipilä lukeutuu, lähtee siitä, että jokaisella on omantunnon vapaus ja oikeus toimia mielensä mukaan myös hengellisissä asioissa”, hän maalailee isolla pensselillä.
On totta, että rauhansanalaisuudessa on erilaista ajattelua. On Uimosen kuvaamaa liberaalia mutta on myös konservatiivista. Eritoten ruotsinkielinen rauhansanalaisuus on konservatiivista luonteeltaan.
Yle uutisten blogissaan yrittäjä Sari Helin syyttää kirjan kirjoittajaa Uimosta siitä, että hän valkopesee kaikki ne otsikot, joita lestadiolaisesta liikkeestä on nähty eritoten koskien lasten ja naisten asemaa.
”Ainoa harmaasävy kirjaan tulee Juha Sipilän uskonnollisesta taustasta, jonka kirjoittaja todistaa ei-vanhoillislestadiolaiseksi kuitaten uskontoon viittaavan keskustelun ’negatiiviseksi kaivelunhaluksi’, jossa ’osa kiivailusta johtuu suvaitsemattomuudesta.…”, Helin kirjoittaa.
Kotimaa24:n haastattelussa Sipilä on puolestaan osoittanut kritiikkiä toimittajia kohtaan sen osalta, etteivät toimittajat ole halunneet ymmärtää hänen vakaumustaan.
Veli avaa taustoja Radio Deissä
Mitä Sipilä on sitten omasta vakaumuksestaan sanonut? Hän katsoo muun muassa, ettei hän ole koskaan lokeroinut itseään minkään suuntauksen oppeihin, eivätkä teologiset opinkysymyskeskustelut kiinnosta häntä. Hän kertoo käyvänsä harvakseltaan hengellisissä tilaisuuksissa, lukevansa Raamattua ja hiljentyvänsä rukoillen. Hän korostaa yksilön omantunnonvapautta, siis omaa vapautta ja vastuuta itse määritellä kantansa uskonnollisiin kysymyksiin. Sipilän taustaa tuntevat pitävät hänen kuvaustaan itsestään aitona. Hän siis asemoi itsensä rauhansanalaiseen liberaaliin porukkaan.
Kotimaa24:lle hän kertoi, että kansanedustajat ovat pitäneet häntä vanhoillislestadiolaisena, mitä hän ei ole koskaan ollut.
”En siis kuulu nk. vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen, mihin useammat lestadiolaisuuden liittävät, mutta minulla on ystäviä senkin liikkeen parissa ja olen oppinut arvostamaan heitä”, hän on kirjoittanut blogissaan.
Kysymykseen, onko hänen suvussaan vanhoillislestadiolaisuutta, hän toteaa, että varmaan kaikilla pohjoisessa asuvilla on. Tarkemmin hän ei halua asiasta Kotimaa24:lle kertoa. Kirjassa kuitenkin kerrotaan, miten hänen kotinsa elämää on sävyttänyt rauhansanalaisuus.
Juha Sipilän toimittaja-veli Jouni Sipilä on kertonut hyvin avoimesti Radio Deissä lapsuutensa perheen uskonnollisuudesta ja muun muassa siitä, miten rauhansanalaisessa liikkeessä rajat olivat selkeät. Hän kertoo, miten kesät olivat seuroissa käymisen aikaa. Kun perhe asui Kainuussa, siellä veti tavallinen seurakuntanuorten toiminta eikä rauhansanalaisuus ollut esillä. Kainuussa liikkeen edustajia ei juuri ole.
Jouni Sipilä toteaa myös, että perheen vanhemmat irtaantuivat vanhemmalla iällä rauhansanalaisuudesta ja liittyivät vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen. Tämä taas on hänen mukaansa vaikuttanut siihen, että perheessä ei tällä hetkellä ole ”yhteistä seurapirttiä”.
Jouni Sipilän mukaan Sipilöiden perheessä luetaan nykyisin ruokarukous, jouluisin jouluevankeliumi sekä toivotetaan siunausta. Ne ovat vanhaa perua.
– Perinteistä ’Jumalan tervettä’ me ei varmaan ole toivotettu aikoihin. Kyllä se vähän ehkä myöskin semmoinen jakava tekijä, että kun me kuitenkin aika moni meistä lapsista on vähän niinku irti siitä perinteestä jo aika paljon niin ehkä se on vähän niin kuin semmoinen jota vähän varotaankin, ettei kenellekään tulisi paha mieli, hän sanoo Radio Deillä.
Ohjelmassa Jouni Sipilä kertoo myös, miten hän on seurannut veljensä esiintymistä tiedotusvälineissä myös siltä osin, mitä häneltä kysytään uskonnosta. Jouni Sipilä on havainnut, miten haasteellisia ihmisten vahvat ennakkokäsitykset ja tämän kautta asioiden ymmärtäminen ovat olleet.
– Oli mielenkiintoista seurata, että mitenkähän se ui kuiville noista lahkomäärittelyistä ja muista. Kyllä se siitä kummasti näkyy asettuneen, että voi olla, että se on asia, joka vielä nousee esille, hän pohtii Mari Leppäsen haastattelussa Mari Leppänen ja kerrottu elämä -ohjelmassa Radio Deissä.
Tällainen, tällainen ja tällainen liike
Jos Uimosen kirjassa tuodaan esille liian liberaalia kuvaa Sipilän taustayhteisöstä, ehkä tuoreissa Suomen Kuvalehden ja etenkin Iltalehden artikkeleissa painottuvat enemmän liikkeen konservatiivisen siiven kannat. ”Tällainen on Sipilän herätysliike – ei abortille ja eutanasialle”, Iltalehden uutinen otsikoi. Otsikko ei kuitenkaan ole vailla katetta.
Ensinnä Rauhan Sana on herätysliike. Herätysliikkeet ovat konservatiivisia valtakirkkoon verrattuna körttiläisyyttä lukuun ottamatta, jos asia yksinkertaistetaan. Sitä on myös Rauhan Sana.
Rauhan Sanan osalta ei tarvitse tyytyä vain yksittäisten liikkeen eri siipien kokijoiden määrittelyihin. Liikkeestä on melko tuoretta tietoa Hanna Salomäen monipuolisessa herätysliikkeitä käsittelevässä tutkimuksessa Herätysliikkeisiin sitoutuminen ja osallistuminen (Kirkon tutkimuskeskus 2010). Teologian tohtori Salomäki johtaa Kirkon tutkimuskeskusta.
Salomäen kirja pohjautuu herätysliikekyselyyn, joka on suoritettu eri liikkeiden kesäjuhlilla 2007-2008. Mukana on kymmenkunta herätysliikettä tai niihin lukeutuvaa yhteisöä. Rauhan Sanaa käsittelevä aineisto on koottu Rovaniemellä Rauhan Sanan Suvijuhlilla 2008.
Osa vastaajista kertoi, että heitä häiritsi se, että vanhoillislestadiolainen liike dominoi lestadiolaisen liikkeen julkisuuskuvaa. Salomäen mukaan vaikutti myös siltä, että joillakin liikkeen osallistujilla oli negatiivisia kokemuksia vanhoillislestadiolaisuudesta , ja siksi siihen haluttiin tietoisesti tehdä rajaa. Lomakekyselyn 421 lomakkeesta palautui 302 eli Rauhan Sanan osalta vastausprosentti oli 72.
Rauhan Sanan kesäjuhlaväestä 63 prosenttia määritteli itsensä uskovaiseksi, 34 prosenttia kristityksi, 2 prosenttia luterilaiseksi, prosentti etsijäksi ja prosentti ei osannut sanoa kantaansa. Uskovaisuus painottui identiteetissä keskimäärin enemmän verrattuna muihin herätysliikkeisiin.
Suomalaiset mieltävät itsensä useimmin kristityiksi: Kirkkomonitor 2007 -tutkimuksen mukaan suomalaisista 68 prosenttia piti itseään kristittynä. Suomalaisena perusluterilaisena itseään piti joka toinen eli 55% ja samoin luterilaisena 51%. Uskovaiseksi itsensä mielsi 15 prosenttia suomalaisista. Liikkeiden retoriikassa termejä käytetään kuitenkin eri tavoin. Joidenkin liikkeiden edustajista käytetään hyvin yleisesti termiä uskovainen. Sanan merkitys ja mielikuvat eri liikkeissä eroavat toisistaan.
Juha Sipilä kuvaa itseään Risto Uimosen kirjassa seuraavasti: ”Jos saisin määritellä itseni, niin toteaisin olevani kristitty, jolla on kristillinen vakaumus. Olen myös luterilainen ja uskovainen. Sen sijaan en lokeroi itseäni lestadiolaiseksi.”
Avoin suhtautuminen pelastukseen
Salomäen kirjan mukaan rauhansanalaiset osallistuvat kohtuullisen aktiivisesti luterilaisen seurakunnan toimintaan. Liike ei tosin ole aivan herätysliikkeiden aktiivisuuden kärkipäässä. Kokonaisuudessaan kirkon herätysliikeväki on hyvin aktiivista seurakunnallisessa toiminnassa.
Vanhoillislestadiolaisuudessa, Rauhan Sana -liikkeessä ja esikoislestadiolaisuudessa korostetaan sitä, että usko syntyy kuulemisesta. Tämän ajattelun mukaan Raamatun lukeminen ruokkii uskovaa, mutta ei synnytä uskoa. Uskon syntymiseen vaaditaan uskovien yhteisö tai sen yksityisen uskovan julistama synninpäästö tai julistus, joka kuvaa Kristuksen sovitustyötä. Vasta tämän jälkeen Raamattu avautuu oikein hengellisessä merkityksessään, ja lukija alkaa ymmärtää Raamatun sanomaa.
Lukiessa Rauhan Sana -liikettä edustavien vastauksia Salomäen kirjasta, vahvistuu kuva, että liikkeessä voi olla Sipilän kaltaista liberaalimpaa herätyskristillisyyttä ja konservatiivisempia kristittyjä. Rauhan Sanassa ja Kansan Raamattuseurassa esimerkiksi käsitykset Raamatusta hajaantuvat keskimääräistä enemmän. Kesäjuhlaväen mielissä kannatusta saavat sekä ajatus Raamatun erehtymättömyydestä että se käsitys, että Raamatussa voi olla historiallista epätarkkuutta.
Raamatun lukeminen ei ole aktiivisinta Rauhan Sanassa verrattuna muihin herätysliikkeisiin. 16 prosenttia lukee sitä päivittäin, 21% vähintään kerran viikossa ja 33% vähintään kerran kuussa. Esimerkiksi viidesläisyyteen lukeutuvan Kansanlähetyksen kesäjuhlaosallistujista 53% lukee Raamattua päivittäin.
Rauhan Sanan kesäjuhlaosallistujista peräti 71% katsoo, että vain henkilökohtaisen uskonratkaisun tehnyt pelastuu. Kansanlähetyksellä vastaava luku on 89% ja esimerkiksi evankelisuudella 29%.
Vain omaan herätysliikkeeseen kuuluva pelastuu 46% juhlaan osallistuneen vanhoillislestadiolaisen mielestä. Rauhansanalaisuudessa näin ei ajattele Salomäen tutkimukseen osallistuneista kukaan.
Vajaa puolet ei hyväksy aborttia koskaan
Rauhan Sana oli mukana niin kutsutussa herätysliikkeiden tunnustusrintamassa, joka vastusti aikanaan luterilaisen ja katolisen kirkon välistä ekumeenista asiakirjaa vanhurskauttamisopista. Tosi Rakkaus Odottaa -liikkeessä järjestö ei ole, mutta heinäkuussa 2000 järjestöjen edustajat olivat jättämässä oikeusministerille vetoomusta, jonka mukaan samaa sukupuolta olevien parisuhteita ei rinnastettaisi avioliittoon. Myöhemmissä useitten herätysliikkeiden asiaan liittyvissä vuoden 2009 ja 2010 kannanotoissa Rauhan Sana ei kuitenkaan ole enää osallisena.
Salomäen tutkimus kertoo, että vuonna 2005 suomalaisista 14% ei pitänyt missään tapauksessa aborttia hyväksyttävänä. Uskoa erittäin tärkeänä pitävien joukossa suhtautuminen aborttiin oli selvästi kielteisempi: kaksi viidestä (39%) ei pitänyt aborttia koskaan hyväksyttävänä. Herätysliikkeiden suhtautuminen aborttiin on vielä tätäkin torjuvampi. Aborttiin ehdottoman torjuvasti suhtautuvia oli selvästi eniten vanhoillislestadiolaisten suviseurojen osallistujissa 91%. Rauhan Sanan kohdalla vastaava luku on 46%.
Juha Sipilän aborttilausunnoista Suomen Kuvalehdessä hiljattain pienimuotoinen kohu. ”Lähtökohta on se, että jokainen elämä on lahja ja pyhä. Tämä on lähtökohta, elämä on lahja ja se on pyhä. Päätöksenteon arvopohja on tämä. Lääketieteellisesti en sitä pysty perustelemaan, yksittäisissä tapauksissa turvaudun asiantuntijoihin”, hän sanoi. Tämän jälkeen hän tarkensi Twitterissä kannattavansa nykyistä aborttilainsäädäntöä.
Eutanasiaa Rauhan Sana -liikkeen vastaajista ei hyväksynyt koskaan 56%. Vuonna 2005 enää runsas kymmenesosa suomalaisista ei hyväksynyt eutanasiaa missään tilanteessa. Homoseksuaalisuutta ei pidä koskaan hyväksyttävänä 63% Rauhan Sanan edustajista, kun esimerkiksi rukoilevaisten liikkeen edustajien vastaava luku on 94%. Keskimääräisiin suomalaisiin verrattuna Rauhan Sanan kannat ovat huomattavan konservatiivisia, mutta herätysliikkeiden keskuudessa eettiset kannat ovat keskitasoa.
On samalla myös huomattava, että esimerkiksi perheväkivaltaan herätysliikkeillä on tiukemmat kannat kuin suomalaisilla keskimäärin.
Salomäen tutkimuksen mukaan esiaviollista seksiä ei pidä koskaan hyväksyttävänä 54% Rauhan Sana -liikkeen edustajista, kun herätysliikkeiden keskiarvo on noin 62%. Avosuhdetta ei hyväksy koskaan rauhansanalaisista 56 % ja avioeroa 21%. Pääosa suomalaisista ei pidä avioliittoa sukupuolielämän aloittamisen ehtona. ISSP 2008 -kyselyn (International Social Survey Programme) mukaan kuusi prosenttia suomalaisista piti sukupuolisuhdetta ennen avioliittoa aina vääränä. Vuonna 2005 viisi prosenttia ei pitänyt avioeroa koskaan hyväksyttävänä.
Salomäen tutkimuksessa todetaan, että Rauhan Sana -lestadiolaisuuteen kuuluminen vaikutti vähäiseen sallivuuteen moraalikysymyksissä.
Urheilu verissä rauhansanalaisilla
Salomäen tutkimuksessa selvitettiin myös herätysliikkeiden väen osallistumista yhdistystoimintaan.
Useissa liikkeissä osallistujat olivat aktiivisia paitsi omassa liikkeessään myös sekulaareissa liikkeissä ja kirkossa. Tähän ryhmään kuuluivat Kansanlähetys, evankelinen liike ja Rauhan Sana. Vaikka nämä liikkeet ovat myös kritisoineet kirkkoa, niiden kannattajat ovat samalla aktiivisia kirkon toimintaan osallistujia.
Näiden liikkeiden vahvuutena voidaan pitää siteitä sekä liikkeen sisällä että sen ulkopuolella. Salomäen mukaan aktiivinen osallistuminen oman yhteisön toimintaan vahvistaa liikkeen sisäistä voimaa, ja ulkopuolelle suuntautuvien suhteiden kautta liikkeet voivat rakentaa yhdistäviä siteitä sekä levittää liikkeensä ideologiaa.
Eniten urheiluseurojen toimintaan osallistuvia oli Salomäen tutkimuksen herätysliikkeistä ja yhteisöistä lestadiolaisen Rauhan Sana -liikkeen tapahtuman kävijöissä, keskimääräistä selvästä vähemmän taas vanhoillislestadiolaisten joukossa.
Rauhan Sanan väen urheilullisuus sopii hyvin yksiin Keskustan liikunnan merkitystä painottavan Suomi kuntoon -eduskuntavaalisloganin kanssa.
Myös Juha Sipilä on puhunut yhdistysjäsenyyksistään. ”Kirkon sisällä on monia suuntauksia. Omat juureni ovat nk. rauhansanalaisuudessa. Sen juuret ovat Lars Levi Laestadiuksen opetuksissa, mutta siinä korostetaan yksilön omaa omantunnonvapautta. Siis omaa vapautta ja vastuuta itse määritellä kantansa uskonnollisiin kysymyksiin. Olen jäsenenä muissakin yhdistyksissä, esimerkiksi kansainvälisissä kristillisissä kauppakamarissa. Heistä monet ovat nk. vapaiden suuntien edustajia, yhdistävä tekijä monille jäsenille on yrittäjyys”, hän on kirjoittanut blogissaan.
Rauhan Sanan hallituksen puheenjohtaja, rovasti Ari Juntunen (Juha Sipilän vaimon veli) kertoi Suomen Kuvalehdelle, että liikkeen painopiste on lähetystyössä. Myös Minna-Maaria ja Juha Sipilä Säätiö on tukenut avokätisesti suomalaisten lähetysjärjestöjen, kuten Suomen Lähetysseuran ja Kansanlähetyksen, työtä sekä humanitaarista työtä. Juntusen mukaan diakonia on kuitenkin kaikkein vahvin vaikutin säätiön toiminnassa. Suuri osa avustuksista menee yksityisten, köyhien avustamistyöhön.
Lue, mitä Rauhan Sanan omilla nettisivuilla kerrotaan liikkeestä
Johannes Ijäs, Kotimaa-lehden uutispäällikkö
On selvää, että on mahdollista pitäytyä raamatun eettisiin suosituksiin ja silti päätyä hyvinkin erilaisiin käytännön sovelluksiin seksuaalietiikan alalla. Liimataisen tulkintatapa on mahdollinen ja looginenkin, mutta niin on myös sellainen tulkinta, joka päätyy suosittelemaan homoseksuaaleille kilvoittelua seksuaaliaktien välttämiseksi. Rakkauttahan voi kokea ja osoittaakin myös muulla tavoin. Sama monitulkintaisuus koskee toki myös esim. avoliittoa ja avioeroa. Ainoat semmoiset elämäntavat, jotka kaikki mahdolliset tulkinnat ilmeisestikin näkevät kristillisen elämäntavan ihanteen mukisina lienevät elinikäinen miehen ja naisen avioliitto sekä selibaatti. Mitä muuta sitten voidaan hyväksyä onkin sitten jo hyvinkin kiistanalaisten tulkintojen kirjoa. Joskus kuitenkin näyttää olevan niin että eettinen liberalismi kytkeytyy semmoiseen raamatun tulkintaan, joka kyseenalaistaa myös varsinaisia perusasioita, siis kristilliset uskontunnustukset. (nehän eivät sisällä mitään eettisiä kannanottoja)..
Ja kesällä syödään paljon jääteloöä ja valitettavasti tapahtuu hukkumiskuolemia.
Mutta arvostan tätä kristillistä näkemystä sen loogisuuden vuoksi, etenkin, jos kirjoittaja ajaa ponnekkaasti Suomeen sellaista lainsäädäntöä, joka krimminalisoi kaiken muun paitsi avioseksin. Sellainen lainsäädäntö meillä toki on reilut 100 vuotta sitten ollutkin, mm. ”salavuoteudesta” saattoi saada rangaistuksen.
Tarja Koivumäelle: En tietenkään vaadi mitään niin absurdia kuin seurustelusuhteiden säätelyä maallisella lailla. Lakihan koskee kaikkia, kun taas kristilliset elämänihanteet koskevat vain kristittyjä ja ovat heillekin tavoite, jota kohti on hyvä pyrkiä, vaikkei ihanne täydellisesti voikaan toteutua tässä syntisessä maailmassa. Pikemminkin suon mielelläni rekisteröidtylle parisuhteelle samat oikeudelliset vaikutukset kuin avioliitollekin, vaikka toivonkin avioliitto-käsitteen säilyvän peristeisessä merkityksessään. Onhan ilmeistä, että vakiintunut parisuhde on yhteiskunnallisesti toivottovampi elämänmuoto kuin satunnaissuhteiden metsästely. Mitä yleiseen (siis myös heteroita koskevaan) seksuaalietiikkaan tulee, pidän ihan hyvänä semmoista käytäntöäkin, että avioliittoa ”harjoitellaan” avoliitossa ennen lopullista sitoutumista. En siis suostu siihen leimaan, jonka Tarja Koivumäki ylleni langettaa.
Täällä on taas vastustettu samaa sukupuolta olevien oikeutta avioitua sillä perusteella, että he eivät voi saada lapsia.
Kun samaan aikaan mies- ja naispareilta on kielletty adoptio, niin tällainen perustelu vaikuttaa lievästi sanottuna kummalliselta. Kun samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeus toteutetaan, niin homot ovat samalla viivalla kuin heterotkin.
Lapsen tekemiseen menee aikaa nopeimmillaan vain muutamia minuutteja. Lapsen kasvattaminen kestää melkein kaksikymmentä vuotta. Kumpikohan on tärkeämpi asia?
Oikeanlaiset vehkeet oikeassa paikassa ja oikeasta velvollisuudesta. Niin makaa moraalinen kansa, muu johtaa tuhoon.
Jälleen kerran esimerkki kristitystä joka ei näe ihmistä vaan ainoastaan panemista.>>> Koskisuu Jari
Koetahan sinäkin sitten nähdä ihminen ja kirjoita asiallisesti, Jari!.
Kun sinä puhut seksuaalietiikasta, eikö siihen sitten tuo sinun mainitsemasi paneminen kuulu?
Puhumme ihmisten , oikieden im´hmisten oikeudesta avioitua. Sina haluat puhua kiksauttelusta, Kertonee sinun seksuaalietiikastasi kaiken tarvittavan.
Siviiliavioliitto kaikille ja kirkollinen siunaus pyydettäessä niille liitoille, jotka täyttävät kristillisen avioliiton kriteerit.
Olen veljeni Osmon kanssa täsmälleen samaa mieltä.
Osmo pukee jälleen kerran sanoiksi minunkin aatokseni. Vaikka eri ”leireihin” uskonasioissa kuulummekin.
Lasten oikeus miehen ja naisen ydinperheeseen on luovuttamaton oikeus. Siinä toteutuu tasa-arvo ja luonnonoikeus. Homot voivat rekisteröityä. Kiistanalaisen elämäntavan nostaminen tunnustetuksi ja kunnialliseksi on häpeällistä ja valheellista.
”Lasten oikeus miehen ja naisen ydinperheeseen on luovuttamaton oikeus.”
Eikä ole. Ei ainakaan avioliittolaissa puhuta lasten oikeuksista yhtään mitään. Ei myöskään lastensuojelulaissa edellytetä sitä, että lapsen tulee kuulua perheeseen, jonka vanhemmat ovat mies ja nainen.
Nyt ollaan korjaamassa avioliittolakia, jossa ei säädetä lapsista tai lapsen oikeuksista mitään ja jossa ei lapsia edes mainita. Avioliittolain osapuolia ovat avioliiton solmivat puolisot, eivät heillä mahdollisesti jo olevat tai tulevat lapset. Heteroavioliitoltakaan ei edellytetä – jotta se olisi pätevä – lasten hankkimista.
”Kiistanalaisen elämäntavan nostaminen tunnustetuksi ja kunnialliseksi on häpeällistä ja valheellista.”
Kenen mielestä on ja kenen mielestä ei ole. Riippuu ihan ihmisestä. Yhä enenevässä määrin on ja tulee olemaan ihmisiä joiden mielestä ei ole. Kehitys kehittyy ja sivistys sivistyy. Onneksi.
Eikä kellään ole minkäänlaista oikeutta pistää nokkaansa toisten ihmisten yksityisyyteen tai leimata laillisia elämäntapoja ”kiistanalaisiksi”, ei edes konsukristityillä vaikka tuntuvat jatkuvasti toisin kuvittelevan.
Tasa-arvoinen avioliittolaki nimen omaan ajaa lasten adoptio-oikeutta homopareille. Siitä vain ei vain haluta tehdä numeroa, koska se ei ole lasten kannalta tasa-arvoista.
Olivatkos siellä Sodomassa homot enemmistönä, siellä kun ei voinut kieltäytyä homoaktista? Hirvittävä prosessi, kun joku ei halunnut alistua ympäristön painostukseen. Tullaanko homoaktista kieltäytyminen tulkitsemaan vihapuheeksi, josta yhteiskunnan pitäisi rangaista? Ei voi sanoa ei, koska tekoa ei saa sanoa synniksi, mutta ei voi sanoa tekoa myöskään luonnonvastaiseksi, koska sehän vasta on loukkaavaa. Edessä olisi väkisinkin fyysinen voimainkoetus, mutta toisaalta ei väkivaltaakaan pidetä suotavana.
1 Moos. 19:1-11
Jos tuohon Jahvistin kirjoittamaan Genesiksen kohtaan lainkaan tarkemmin perehtyy , ei ole ylivoimaista huomata, että kyseessä on Sodoman miesten muukalaisviha ja pyrkimys joukkoraiskauksella häpäistä oudot vieraat/muukalaiset.
Lähes mahdoton tehtävä tulkita sen mitenkään liittyvän rakkaudelliseen, tasavertaiseen ja uskolliseen homoseksuaaliseen parisuhteeseen.
Oliko sitten rakkaudellista Lootin, tuon hyvä ihmisen, tarjota tyttäriään näille miehille? Etteivät vieraita raiskaisi. Siitä ei kukaan ole ihmeissään.
Olli Lehto pelkää aiheellista asiaa. Kyllä varmana tulevaisuudessa joutuu vankilaan jollei suostu homoaktiin. Minusta teidän kannattaa terävöittää ilmaisuanne juuri näin: sanokaa selvästi ja kiteytetysti taustalla olevat uhkakuvat. Silloin tyhmä kansakin ehkä ymmärtää, millaisen uhkan kanssa olemme silmätysten. Sillä takuulla, jos äänestäjä tietäisi joutuvansa pakkohomoilemaan, ei puoltavia mielipiteitä juuri olisi. Kiitos tästä.
Herra armahda, Kristus armahda Suomen kansaa ja sen hengellisiä johtajia.Tässä ei ole kyse vähemmistön sortamisesta, vaan Jumalan sanasta ja sen totena pitämisestä.Joka synnit tunnustaa, hän saa armon.synnin puolustamisella on kauhea loppu, ellei parannusta tule.rukoilkaamme Pyhän Hengen silmävoidetta nähdäksemme.
Siksi me konservatiivit kirjoitamme ja jaksamme jankuttaa
armon avulla tuoda totuutta
“Kaikkien julmuuksien joukosta julmuus, jota harjoitetaan “uhrien omaksi parhaaksi”, lienee kaikkein ahdistavinta. Voi olla parempi elää ahneen despootin orjuudessa kuin kaikkivoipan moraalisen tungettelijan. Despootin julmuus voi toisinaan väistyä, hänen ahneutensa saattaa tulla tyydytetyksi; mutta he, jotka sortavat meitä meidän “oman etumme” nimissä, tekevät sitä loputtomiin omantuntonsa siunaamina. He saattavat mennä todennäköisemmin taivaaseen, mutta samalla he tekevät maanpäällisestä helvetin.
(C. S. Lewis)
Hyvinpä on nm. Jusu Vihervaarallakin copy-paste hallussa, vaikka itse siitä usein huomautteleekin.
”synnin puolustamisella on kauhea loppu,”
Jaa, osaakos Lehtimäki yhtään täsmentää, että kummoinen???
”Siksi me konservatiivit kirjoitamme ja jaksamme jankuttaa armon avulla tuoda totuutta”
Se teidän ”totuutenne” ei nyt vaan ole sama kuin meidän totuutemme, joten eiköhän sovita, että jokainen ihminen muodostaa ihan oman kuvansa tästä maailman menosta ja vastaa ihan itse omista tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Eikä siihen muilla ole nokan koputtamista.
Jorma Ojalalle: En minä ole homoseksuaalilla identiteetillä juhlivien Pride-kulkueiden vannoutunut ihailija, ei sinnepäinkään. Kannatan heteroseksuaalista uskollista avioliittoa. Perinteisiä familistisia arvoja.
Mutta en voi hyväksyä sitä että homoseksuaalista elämäntapaa pidetään, homokseksuaalisuuden vuoksi, syntinä. Homoseksuaalisuus ei ole synti, Homoseksuaalinen käyttäytyminen pysyvässä parisuhteessa ei ole synti. Yhden yön homoseksuaaliset suhteet ovat syntiä samassa määrin kuin vastaavat heterohyppelyt. Homoseksuaalit ihmiset eivät ole itse valinneet omaa seksuaalista identiteettiään. Yhteiskunta ei voi sulkea heitä silmistään, eikä myöskään kirkko.
K-M. L.
Apeana olen lukenut kirjoituksiasi. Mikä olen tässä muuta sanomaan….
Jos se Jumalasta olisi tuo henki, mistä tulee sen kaikki viha, kauna ja pirullisuus? Hengen hedelmistä ei tiedetä sen vertaa, että ymmärrettäisiin edes mitä niillä tarkoitetaan.
Ei muuten ole yksin elävä heterokaan valinnut taipumustaan.
Kari.Matissa on rehtiyttä, mistä olen aina pitänyt. Ja päässä muutakin kun sahanpuruja.
Nyt on takki tullut vuoripuoli päällepäin, mutta kyllähän se siitä, kun taivaallinen valo paljastuu rietaan hengen tuohusvalkeaksi (LLL)
Jorma. Katsotaan nyt. Tämä on minulle äärimmäisen vaikea kysymys.
Se etupuoli tässä on, että olen joltisenkin lukenut kaiken Suomen evl kirkkoa ja homoseksuaalisuutta käsittelevän, mutta en menisi vannomaan etteikö ennustamalla tavallasi kävisi…loppujen lopuksi.
Ei ole syntiä ja on syntäi. Aikominen ei ole, mutta käyttäytyminen samassa asiassa jollain tapaa onkin, jne.
Kyllä se vaan on syntiä kaikki, mitä kirjoitettu on synniksi. Kukaan ei voi väittää näissäkään kysymyksissä muuta, kuin että Raamattu tuomitsee selvästi kyseisen elämän tavan. Monesta muustakin asiasta kyllä. Siihen Isä Jumalalla on hyvät perusteet. Ne jopa käy järjenkin kanssa yhteen. Elämän täytyy jatkua luonnollisella tavalla siihen saakka, kuin aikaa on tällä pallolla.
Jumalan tahto on siis vaan hyvä. Kiitollisuus on kristillisyyden hedelmää.
Kuule Koskisuu, sinun tapasi vääristellä kirjoitukseni ja koko Raamatun tulkinnan + keskustelun keskeistä ajatusta kertoo sinun moraalistasi kaiken tarvittavan.
Huvittavaa huomata, että kun omien mielipiteiden pinnalla pysymiseen tarvittavat argumentit alkavat loppua, alkaa kommentoijien kommentointi. Osoittaa myös hermostumisen merkkejä.
Onko täällä menossa aktiiviseurakuntalaisten, kirkon suolan, kokoontuminen? Miksi ihmeessä kirkon toimintaan osallistuminen ja kirkon sanoma ei kiinnosta kun se on näin mahtavaa! Näitä keskusteluita lukemaan pitäisi saada jokainen kirkon jäsen, joka on vähän vieraantunut kirkosta. Jatkakaa samaan malliin vaan!
Jokainen kirkon jäsen on yhtä arvokas. Yhtä arvokkaita ovat muutkin kuin seurakunta-aktiivit tai herätysliikeaktiivit. Jeesus kertoi hyvän paimenen lähtevän etsimään kdonnutta lammasta.
Lisäksi tähän keskusteluun on nyt tuotu eronneiden uudelleen vihkimisen synti. Ilmeisesti on sitten parempi, että homot, onnettomassa avioliitossa olevat, pienten lasten äidit ym. tappavat itsensä, niin saa pappi puhua lähimmäisen rakkaudesta seurakunnalleen ja perin hartaana penkeissänsä istua sitten kirkkokansa pyhäpuvuissaan maan suola.
Sonja, ei kun se on se kaikkein ”oikein” tapa, että homo solmii heteroliiton. Kun missään ei asiaa saisi esille ottaa, eilä muutenkaan unohtaa niitä velvollisuuksia, niin mitä siitä, jos nuori homo tuhoaa omansa ja läheistensä mielenterveyden menemällä heteroavioon. Eikä sekään niin vaarallista ole, jos lipsahtaa, kunhan muistaa syvästi katua. Monet perhearvojen puolesta vaahtoavat saarnamiehet antavat esimerkkiä.
Ja minä. Kun joskus saan voimia tarpeeksi, kerron julkisesti koko tarinan. Siitä ei puutu henkensä menettäneitä eikä lopuksi ikää hoitoon suljettuja. Rakkaudesta Totuuteen, meidän kaikkien parhaaksi he maksoivat elämällään.
Lähellä oli täälläkin perhesurma. Ja osittain onnistunutkin.
Tarja, haluan kannustaa sinua kirjan kirjoittamiseen. Juttelin juuri poikani kanssa samasta asiasta, että pitäisikö minun nyt kirjoittaa se kirja, kun jo aikoja on moni minua siihen kehottanut.
Voimia!!!
Kiitos kannustuksesta, Sonja. Hiukan vieras ajatus on omien ja läheisten asioiden julkinen puiminen. Toisaalta taas ilman edes jonkinlaista näköyhteyttä siihen, mitä toisten rakastamalla murhaaminen aiheuttaa, ei ulkopuolisilla juuri ole mahdollisuutta prosessoida asiaa, eikä vastaavilta tragedioilta välttyä.
Itse pärjään jo hyvin, olen harjoitellut pitkään ja hartaasti.
Näinhän se Tarja on. Siinä kirjoittamisessa on kaksi puolta; se voi viedä ikäviin tunteisiin ja se voi antaa lopullisentuntuisen irtioton. Olen enempi tehnyt teatteria, jossa jotain teemaa oon jälkeenpäin huomannut siinä työstäneeni. Se tapa on sopinut minulle, koska se on myös yhteisöllistä ja siihen prosessiin on kuulunut myös huumori. Musta ja parodia. Paljon vapautunutta naurua. Jaettua.